Opaspentuprojekti

Huhuu!

Johan tässä hujahti melkein viisi vuotta koiratonta elämää. Nyt sitten tuumin että joko olisi aika uuden koiran, vaan en ollut ihan varma haluanko vielä sitoutua uudelleen 10 vuodeksi. Tänne etelään kun muutti, tuli Vantaan opaskoirakoulu sopivan lähelle vuosien takaisen idean uudelleen herättelyyn: opaspennun kasvattaminen.

Kävin pentuinfossa täyttämässä lomakkeet heinäkuussa, ja pentu tuli elokuussa viikon varoitusajalla sen alkuperäisen hoitoperheen peruuntuessa. Niin mulle tuli Molla, 7-viikkoinen labbisnarttu.

Yhteistä eloa on takana nyt kaksi viikkoa ja ollaan ehditty käydä tunturissa vaeltamassa ja leikkiä konttorirottaa töissä. Varsin reipas ja peloton koiran alku tuntuu olevan tämä, varmaan olen nesteessä sen kanssa vielä jossain vaiheessa.

Totesin kuitenkin etten taida enää blogia sille perustaa, niin ajattelin päivitellä meidän kuulumisia sen sijaan Instagramiin. Tervetuloa seuraamaan pennun matkaa opaskoiraksi!

hwww.instagram.com/opaspentumolla

Tuikku 10v

Niin tuli Tuikustakin seniori ihan huomaamatta. En ollut hoksannutkaan että täyttäessäni 30 tulee myös Tuikulle 10 vuotta täyteen. Lahjaksi kuului saaneen krokotiilihammasharjan - syötävän mallin ilmeisesti kuitenkin. Pääsiäisen pitkäperjantaina 2006 kävin hakemassa Tuikun Forssan liepeiltä, joka oli silloin oma operaationsa kun en autoa omistanut vaan piti pestata kuski. Toisaalta Lediä kun kävin vain KATSOMASSA Pellosssa niin matkustin ensin junalla Ouluun ja vuokrasin auton loppumatkaksi, ei ollut järkeä siinäkään. Vaan koirahommissa ei aina ole, Tuikunkin valitsin tunnepohjalta kun kuvan näin. Nyt meinasi käydä samoin yhden pennun kanssa.

Koirasuunnitelmat ovat nyt vähän kahden vaiheilla riippuen siitä, mitä työelämässä haluan tehdä. Kaikkiin kuvioihin kun ei harrastuskoira vielä mahdu. Pelastuskoiraporukasta löytyisi kuitenkin ihmisiä jotka tuntee "kaikki" saksanpaimenkoira- ja malikasvattajat ja koirien suvut, joten pennun etsiminen olisi helpompaa heidän avullaan.

Omaa koiraa odotellessa video tämän päivän umpipiilotreeneistä, jossa tavoitteena oli saada koira käyttämään tassujaan, kaivamaan riittävän syvälle lumeen hajun perässä ja tarvittaessa tunkeutua lumitunneliin päästäkseen mahdollisimman lähelle etsittävää. Ei ongelmaa :)

Video Facebookissa.

Häääh, koirakylpylä Kuopiossa?

Niin sitä vaan jää paitsi kaikesta mitä koirapiireissä tapahtuu, kun ei omaa koiraa ole. Kuopioon on avattu lokakuussa koirakylpylä, enkä tiennyt mitään! Ledin kanssahan etsin kuntoutusta varten aikoinaan lähintä, joka silloin taisi olla reilun 200 kilometrin päässä. Tuolla Aaltotassussa näköjään treenaavat myös vesipelastusta talvikaudella, mikä on kyllä mainio oivallus treenikauden pidentämiseen.

Olen käynyt nyt osallistumassa pariin pelastuskoiratreeniin, ja on kyllä ilahduttavaa miten hyvin on otettu mukaan porukkaan vaikka ajatus vähän pöljältä tuntuikin - mennä nyt treeneihin ilman koiraa. Nyt on kuitenkin tulossa jo haun maalimieskoulutusta ja pitää alkaa harjoittelemaan myös niitä nimenomaisia apuohjaajan tehtäviä etsinnöissä etsijäkoirakon mukana. Suunnistustaitoja on tarkoitus alkaa harjoittamaan enemmänkin kunhan lumet sulaa, jotenkin koulussa ei tuo suunnistus maistunut. Apuohjaajan tehtävistä voisinkin kirjoitella oman postauksensa jossakin vaiheessa, siellä on paljon kaikenlaista joita minäkään en etukäteen tiennyt - ei ole ihan vaan perässä kävelemistä ja lintubongailua!

Kovasti on myös puhetta ollut seuraavan oman koiran rodusta. Riippuen keskusteluseurasta, vaihtoehtoina on ollut ainakin saksanpaimenkoira, lapinporokoira, malinois, hollanninpaimenkoira, kelpie, riiseni ja bordercollie. Kattotaan mitä matkaan joskus 2016 - 2017 tarttuu!

Paluu koirapiireihin

Ei passaa liikaa innostua otsikosta, ei omaa karvaturrikkaa ole tulossa vielä vaikka ällösöpöjä porokoirapentueita yhtenä iltana katselinkin netistä. Ledin kasvattajallekin sanoin että vuoden 2017 pentusuunnitelmista voisin EHKÄ olla kiinnostunut. Vaan syksyllä kun lähdin tutustumaan Vapaaehtoisen pelastuspalvelun (VAPEPA) toimintaan, niin tuli mieleen että miksipä ei liittyisi pelastuskoiraporukkaan kun johonkin jäsenjärjestöön pitää joka tapauksessa kuulua. Samalla voisi opetella tarvittavia taitoja ensin ilman koiraa ja sitten kun siltä tuntuu, ottaa oman karvaisen reenikaverin. Kunnianhimoinen ajatus olisi kouluttautua etsintätehtäville apuohjaajan rooliin, joka kulkee maastossa etsijäkoirakon perässä hoitamassa mm. suunnistusta ja radioviestintää. Sen rymyämisen jälkeen voi miettiä haluaako alkaa kouluttaa omaa koiraa vastaavaan ;) katsotaan nyt miten tämä lähtee käyntiin, reenejä olisi tarjolla kolmesti viikkoon.

Vaan eipä mennyt tämä ensimmäinen tottiskertakaan hukkaan: kaikilla reenaajilla oli Muck-merkkiset lämpösaappaat eikä kuulemma varpaita paleltanut sohjossa seisoskellessa, niin voi päätyä omallekin ostoslistalle. Nyt nimittäin oli varpaat ihan ankkajäässä lämpöpohjallisista ja villasukista huolimatta.

Katsellaan miten pelastuskoirapuuhista riittää kerrottavaa ilman omaa koiraa :)

Lähes vuosi koirattomuutta

Pistäydyin blogiin kun sähköpostiin tuli ilmoitus uudesta kommentista. Viime päivinä Ledi on taas ollut kovasti mielessä ja ikäväkin on. Puoli vuotta meni itkiessä viikoittain ja sen jälkeen ikävä alkoi hiljalleen helpottaa. Nyt kaipaus on taas voimakkaampi kun olen katsellut kuvia joista teetättäisin taulut seinälle, tai tilaisin seinäkalenterin ensi vuodelle. Onneksi on paljon videoitakin tallessa joille voi nauraa kyynelten valuessa.

Pelkäsin että unohtaisin liian pian miltä Ledin samettiset korvat tai ryppyiset lörppähuulet (joissa usein roikkui havunneulasia ja muita roskia) tuntuvat, miltä sen otsa tuoksui ja miltä tuntui kuljettaa sormia sen turkissa. Mutta ei näköjään, muistan sen yhä niin elävästi että voisin pyytää sen rapsutettavaksi toisesta huoneesta. Kuulen korvissani kuinka se vähän jäykästi hyppää tuolistaan lattialle ja alkaa koikkelehtimaan ääntä kohti, todennäköisesti liian innoissaan pystyäkseen jarruttaman ajoissa ennen oviaukkoa. Todennäköisemmin se kyllä makaisi jo valmiiksi käden ulottuvilla tuossa selän takana.

Talvitaulu 2012

Jännä miten odotan Ledin ilmaantuvan jostain erityisesti kun käyn paikoissa joissa olen tottunut käymään sen kanssa kylässä, esimerkiksi lenkkeillessäni äidin ja hänen koiransa kanssa saatan odottaa Ledin pyyhkäisevän takaa ohi äidin koiran perässä. Ja sitten tulee surku kun se ei juoksekaan sieltä.

Isän luona maalla vieraillessa saatan vieläkin hypähtää kutsumaan koiraa sisälle nähdessäni tiellä kulkevan muita koirallisia. Tai kun avaan ulko-oven, saatan avata aluksi sen vain raolleen siltä varalta jos Ledi makaakin portailla oven edessä.

Uutta koiraa ei ole tehnyt mieli. Ei sitten pätkääkään. Koiran puuttuessa lähdin nyt Vapaaehtoiseen pelastuspalveluun opettelemaan kadonneen etsintää koiratta. Tiedä vaikka sieltä ajautuu pelastuskoirapuolelle ja joskus vuosien päästä kun aika on kypsä, sitä ottaa itselleen uuden pelastuskoiraharjoittelijan. Mutta nyt ei aika ole vielä kypsä, haava on umpeutunut mutta arpi kipeä.

Kesätaulu 2014