maanantai 31. tammikuuta 2011

4. Saanko luvan valssiin?

Tänään otettiin ensimmäiseksi keinu, kepit ja puomi. Keinua Tuikku ei ole koskaan mennyt, mutta kotikeinuttelu näytti tuoneen itsevarmuutta ja kouluttaja saattoi hytkyttää keinua Tuikun seisoessa loppupäässä - keinun ei siis annettu pudota alas, vaan se laskettiin hallitusti alas koiran syödessä nameja. Toisella kerralla se ottikin sen verran vauhtia että loikkasi suoraan päädystä alas mutta onneksi kouluttaja sai kopin ja siitä tulikin mahalasku hänen syliinsä :D koira ei kuitenkaan ollut moksiskaan kun ei sattunut, joten otettiin taas uudestaan ja nyt olin skarpimpi jarruttamaan valjaista.

Keppejä ei olla menty käsiohjauksella, joten mentiin vaan neljä ja itse opin jopa ohjaamaan joka toisesta välistä katse menosuuntaan. Ei tuntunut yhtään niin toivottomalta kuin aiemmat käsiohjausyritykset!

Puomia Tuikku ei olekaan mennyt pitkään aikaan, joten lopun kontakti oli aika hakusessa. Ei se sentään rynninyt alas mutta pysähtyi vähän turhankin ylös, kontaktialueelle sentään. Pitää nami- tai kosketusalustalla vahvistaa oikeaa paikkaa.

Illan varsinainen teema oli puolenvaihdot valssaten, eli vaihdetaan koiran ohjauskättä ja suuntaa katse koko ajan koirassa (täällä englanninkielinen opetusvideo superhienoilla erikoistehosteilla). Rata oli hyppy-valssi-putki-valssi-hyppy, jonka onnistuin sisäistämään vaivaisella 10 minuutin mielikuvaharjoittelulla! Minäkö muka surkea koreografioissa. Mielikuvaharjoittelu tuotti siis tulosta ja koira meni radan puhtaasti, itse tosin hoipertelin putken suun eteen kun katse piti pitää koirassa, joten kerran se ei sinne päässyt menemään. Itse valssit kuitenkin kuului menneen hyvin.

Lopuksi oli tarkoitus ottaa hyppy-ympyrää, eli hyppyyttää koira kehässä olevien kuuden(?) esteen yli, tehdä valssilla suunnanvaihto ja hyppyyttää kaksi kierrosta toiseen suuntaan. Tiesin että meiltä se ei onnistu koska Tuikku alkoi olla jo aika väsynyt JA meillä on edellen ongelmana ettei Tuikku irtoa edes sen vertaa esteille, että voisin itse juosta sen rinnalla useamman esteen vaan koira tulee perässä esteen vierestä. Tätä ei ehditty menneellä viikolla nimittäin harjoitella vaikka piti. Harjoituksen piti olla koiralle hauskaa "rallattelua" mutta Tuikku ei hyppäämisestä niin paljon nauti että se sitä huvikseen tekisi, joten hommahan läsähti kuin lehmän häntä. Tässäkin kuitenkin valssi toimi varsin hyvin, vaikka tätä ei oltu ennakkoon harjoiteltu yhtään. Käsiohjaukset lähellä toimii kuitenkin hyvin koska käytän niitä normaalistikin lenkillä paljon halutessani koiran tietylle kohtaa lähelleni, ehkä juuri sen takia se agikentälläkin änkeää kylkeen kiinni eikä irtoa kauemmas..

Pitäisi siis ihan tosissaan ottaa yksittäisiä hyppyjä, palkka esteen takana ja opettaa rutiinin kautta että näin on tarkoitus mennä eikä ihan perskärpäsenä. Tuikulle pisteet kuitenkin siitä, että se oli ihan hiljaa makaamassa seinustalla vuoroaan odottamassa vaikka joku perhoskoira/papillon/mitänenyton räykytti metrin päässä Tuikkua tuijottaen, kunnes kävin vuorostani tuijottamassa sen hiljaiseksi.

Kotiläksyksi esteiden takaa kierto, eli nyt lenkillä kiertämään puita ja katulamppuja - harmi vaan että ne kaikki on metrisen kinoksen alla.

tiistai 25. tammikuuta 2011

Myöhäisillan pyörittelyt

Syy miksi lähdin agihallille vielä puoli kymmenen aikaan illalla löytyy Vegan kolmannen radan alusta  kohdasta 1:40 alkaen, päättyen ennen A-estettä. Katsoin kohdan useampaan kertaan ihmetellen miten se oikein tehdään, piirsin paperille ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaankin huolimatta siitä, että Tuikun kanssa opetellaan vasta alkeita ja Vega on jo agilityvalio.

Muutenhan se meni ihan hyvin, mutta irtoamattomuus korostui tässä pyörittelyssä entisestään. Koira kyllä kääntyy, mutta on niin kädessä kiinni ettei sitä saa lähetettyä edes esteen toiselle puolelle - ei kai, kun ei olla sitä juurikaan harjoiteltu. Sapiskaa omistajalle ja nyt aletaan tehdä eteen lähetyksiä, takaa kiertoja ja palkata muualta kuin kädestä esim. asettamalla palkan esteen/esteiden taa suljettuun rasiaan. Ei vaan toimi kovin hyvin muualla kuin suorilla linjoilla, joten pitää pakottaa joku kaveri mukaan jokusen kerran.

Tuikku meinasi välillä vaipua lötkömoodiin niin myllytin sitä lelun kanssa ihan kunnolla saadakseni siihen taas eloa ja kuljetin sen lelussa roikkuen aloituspaikkaan, joka toimikin yllättävän hyvin: se lähti kuin hauki palmun alta luvan saatuaan ja iski esteiden jälkeen taas leluun kiinni - mutta vaan jos olin sitä leikittämässä, maassa oleva lelu tai heitettymään ei kovin paljoa jaksa kiinnostaa. Myöskin esteen yli pois päin lähettäminen vaikeutui entisestään kun se tiesi että lelu on minulla. Pitää kaiketi ostaa sille joku mokkanahkapehmopatukka, ehkä jopa sellainen johon saa ruokaa sisään. Jos se sellaista retuuttaisi mieluummin kuin palloa josta on välillä hankala saada otetta, juuttipatukkakin kun on ollut mieleinen vaan on vähän turhan iso taskuun.

Tein myös viiden esteen jumppasarjan, loppuun laitoin namipalkan ja "raahasin" koiran pois herkkujen ääreltä. Kopioin törkeästi aiemmin näkemääni ideaa koiran lähettämisestä eteen samoin kuin hakutreeneissä, joka toimi sekin erinomaisen hyvin (se on sille tuttua, toisin kuin epämääräinen liikkeestä huitomiseni 2. treeneissä..) ja taas nähtiin haukiefekti kun koira syöksyi esteille ja nakkien kimppuun. Tämä tehtiin kahdesti ja meni oikein hyvin, koira malttoi keskittyä esteisiin innosta huolimatta ja teki tarkkaa työtä vaikka oma mitoittamiseni olikin hieman ontuva ensimmäisellä sarjalla. 

Kaikki esteet koko treenin ajan olivat korkeudeltaan vain 20-30 cm korkeita koska tiesin oman ohjaukseni olevan pielessä ja halusin koiran selviytyvän esteistä siitä huolimatta. Hallin kova alusta on myös saanut kritiikkiä ja senkään takia ei kuulemma kannata korkeita hyppyjä pitää jatkuvasti, etenkin jos koira vasta opettelee hyppytekniikkaa. Tuikulle olisi varmasti ihan tarpeeksi tekemistä vaikka 15 cm korkeissakin esteissä!

Kaiken kaikkiaan siis erinomaisen onnistunut treeni, jos ei muuten niin itselle ainakin selkiytyi mihin pitää nyt panostaa eniten tulevan viikon aikana. Viikon sana on siis I R T O A M I N E N.

Koti keinuu

Sairastelun ja siitä seuranneen väsymyksen vuoksi blogipäivitykset jäivät tekemättä joten päivitin nyt kolme puuttuvaa paikoilleen.

Laiska ihminen treenaa kotona. Tuikku on edistynyt keinulla sen verran että se saa oikeasti jopa keikahtaa, kun aloittaahan piti siitä että koira kulkee lattialla olevaa kaapinovea pitkin. Alla pätkä kotikeinuilusta.


Aamulla tehtiin lyhyt keppitreeni jonka itse mokasin kaikilla mahdollisilla tavoilla: tein täyden 12 kepin sarjan ja yritin lähettää koiraa vinosta, kun tietysti pitäisi joko tehdä helppo täysi sarja tai neljän kepin vinosta lähetys. Koira ei tietysti onnistunut ja itseltä lipsahti kieltävä karjaisu, jonka ansiosta seuraavilla kerroilla koira hidasteli ja vilkaisi taakse että saako nyt mennä vai ei. Omistaja hakkaa päätään läheisimpään puuhun.

Ilokseni huomasin eilisten treenien kotimatkalla että Tuikku irtaantuu etsimään "pudonnutta" esinettä kaukaakin vaikka se ei olisi näköpiirissä. Lapaset löytyikin polulta mäen alta.

maanantai 24. tammikuuta 2011

3. agitreeni

Illan teemana oli vinot lähetykset ja haltuunotto. Koira siis piti saada tekemään kahden hypyn jälkeen suunnanvaihto 90 asteen kulmassa ja lähettää seuraavalle esteelle. Ensimmäiset kerrat meni näissäkin harjoituksissa parhaiten ja sitten kääntyi tasaiseen alamäkeen.. itse teen hallitsemattomia ohjausliikkeitä jotka ovat kyllä ilmeisen tehokkaita vaikkei aina toivottuja. Sitten kun koetettiin tehdä kouluttajan haluamalla tavalla kahdella kädellä ohjaten, seurasi koira väärää kättä ja tuli sievästi jalassa kiinni siivekkeiden yli eikä irronnut puolta metriä esteelle. Treeniä treeniä!

Itselle muistiin vinkkinä, koiraa jättäessä radan alkuun kannattaa jo kävelyreitillään ja kädellä näyttää koiralle mihin suuntaan ensimmäisten esteiden jälkeen käännytään. Jos käännytään vasempaan kuljetaan esteiden vasemmalta puolen mikäli se vaan loogista muutoin rataan nähden.

Myös rengas tuotti yllättäviä ongelmia äkkiseltään, epäilemättä oma ohjaus oli huonoa mutta ei olisi pahitteeksi hyppyyttää sitäkin pari kertaa mahdollisimman vähin avuin. Onnistuin myös valitsemaan itselleni parhaan reitin radalta blokaten koiran kahdesti putken suulta, joten voisi keskittyä käsien lisäksi omiin jalkoihinsa. Ei lopu työt kesken ei. Ensi kerralla on luvassa ohjauspuolten vaihtoa joten ihme on jos en vähintään kerran ole turvallani joko koiran tai esteen kanssa.

maanantai 17. tammikuuta 2011

2. agitreeni

Illan teemana oli hyppytekniikka jumppasarjalla. Ratana oli siis viisi estettä peräkkäin, joiden eteen koira jätettiin ja itse mentiin loppuun kutsumaan koiraa. Ideana oli saada koira hoksaamaan että sen täytyy sovittaa vauhtinsa niin että se pystyy hyppäämään sarjan ilman väliaskeleita, in and outtina. Olikin mukava huomata miten koira oikeasti työskenteli selviytyäkseen esteistä, venytti itseään. Kolistelihan se pari kertaa kun esteitä nostettiin. Tätä ja Canis-lehden "pennun hyppykoulua" pitäisikin käydä ainakin kerran viikossa opettelemassa hallilla.

Illan toinen teema oli koiran eteenmeno ja ylipäänsä irtoaminen esteille että se pystyisi suorittamaan ne itsenäisesti ilman että omistaja on vierellä tai vastaanottamassa. Meillä on tässä tekemistä johtuen siitä etten ole saanut aikaiseksi sitä Tuikulle vielä kunnolla opettaa. Lisäksi se väsähti ympärillä olevasta hälystä niin paljon ettei juuri jaksanut lopussa enää kiinnostua esteiden takana odottavasta palkkiosta vaan meni vähän löntystelyksi. Mietinkin pitäisikö sille ostaa kevythäkki jotta se vuoroaan odotellessa voisi oikeasti rentoutua, eikä tarvitsisi kytätä ympärillä meluavia hysteerisiä terrierejä (HALUUN RADALLE HALUUN ESTEILLE HALUUN HALUUN HALUUN UAAAAAAA TUUN LÄPI TÄSTÄ KULJETUSKOPISTA LASKEKAA ULOS RAAPS RAAPS HAUVOUVII OLEN KILIPÄÄ).

Ensi kerralle ohjaaja sanoikin laittavansa meidät ensimmäiseksi että koiralla riittäisi tarmo vähän paremmin. Ajattelin myös lompsia sen kanssa ulkosalla enemmän, koska siellä se on oma lunki itsensä ja ovesta päästyään ravistaakin itsestään sisähallin stressit pois. Vaan kaipa sekin tottuu?

Kotiläksyksi seuraavalle kerralle tuli haltuunotto.


sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Iltaa, herra Pussi!

Viikonloppu oltiin reissussa mutta nyt illalla kävin hallilla noutamassa avaimen, joka tarkoittaa sitä että jatkossa saan mennä treenaamaan mihin aikaan tahansa jos ei vaan ohjattuja treenejä molemmilla kentillä ole. Samalla jäin esittelemään Tuikulle esteitä jotka viimeksi tuottivat ongelmia, eli lähinnä pussi ja putki. Ne saatiinkin sille mallille että on todennäköisempää että koira sinne menee kuin että jättää menemättä, vaikka putki olisi mutkallakin.
Luksusta treenata lämpimässä kun vielä koko halli omassa käytössä. Näkyvissä puolikas tämänpäiväisestä möllikisaradasta.

Tehtiin myös erittäin vinot vinokepit neljällä, kun halusin nähdä hetkahtaako se metallisesta keppijalustasta mutta eihän tuo tainnut edes huomata. A-esteellä se hieman arpoi ensimmäisellä kerralla, mutta otettiin sitten vähän reilumpi spurtti niin sitten siinä ei tuottanut ongelmia enää kuin rauhallinen alastulo ja hallittu pysähtyminen. Pitänee omalla ajalla harjoitella tuota loivemmalla A-esteellä ja valjailla, ettei se rymistele sieltä alas holtittomasti.

Välillä otin huvikseen parit hypyt, erityisesti pituusesteen halusin nähdä miten hyvin se sille venyy (kuvassa keskellä). Helpompi näköjään hahmottaa kuin pystyeste! Toki senkin lyhensin kahteen lautaan ensimmäisillä kerroilla, viimeisen otin kolmella. Tuikkuhan on maxikokoinen, mutta edelleen mennään esteitä medikoossa kunnes saadaan opeteltua hyppytekniikkaa ja kerättyä lihaksia. Muutenkin nyt tuntui koiralle tulevan aika lämmin, kun halli ollut päivän täynnä koiria ja ihmisiä. Mittari näytti +18 C niin juokse siinä sitten talviturkissa.
Kameraa nopeampi.


torstai 13. tammikuuta 2011

Hilijanen viikko

Täällä ollaan odoteltu että tuleeko flunssa päälle vai ei, ja sen tuottaman väsymyksen vuoksi enimmäkseen nukuttu. Tuikku on päässyt lähinnä koirapuistoilemaan, nyt tehtiin 1,5 tunnin ahkionvetolenkki. Tuikku on vaan niin reppana että jos ahkio vähän jää kiinni johonkin niin sitten se ei edes yritä kiskaista sitä irti, vaan jää haukkumaan onnetonta kohtaloaan. Tokihan siinä alkaa samantien nälkäkuolemaa tehdä, pakkanenkin kiristyy ja sudet hiipii selän takana joten syytäkin hätääntyä. Tuo on yksi Tuikun ärsyttävimmistä piirteistä välillä kun se on niin reppana, mutta eipähän se sille kai mitään voi. Joskus kun sille opettaa että se oikeasti selviytyy varsin hyvin itsekin annetusta tehtävästä, ei sille yleensä tuota mitään ongelmia tehdä sitä jatkossa. Pitää vaan vähän tsempata. Aika paljonkin.

Agia ei olla treenattu maanantain treenien jälkeen ja viikonloppuna ei ehditä, niin mahtaa seuraavat treenit olla vielä hienommat kuin ensimmäiset. Sunnuntaina tosin saan avaimen hallille, niin voi ensi viikolla alkaa kirimään opettelemalla ne esteet ihan tosissaan omalla ajalla.

maanantai 10. tammikuuta 2011

1. agitreeni

Nyt lähtee!

Ei ehkä esteet luonnistu ihan noin vaan, mutta ainakin kouluttaja vaikuttaa lupaavalta. Napakka: saman verran aikaa kaikille koirille, ei jahkailua eikä liirumlaarumia, seuraavan koiran on oltava valmiina kun edellinen lopettaa. Kotiläksyt ja seuraavan kerran asiat jokainen lukee kotona, treeniaikaa ei käytetä siihen. Ei myöskään murjo kaikkia samaan muottiin, vaan lukee koiraa ja muuttaa harjoitusta sen mukaisesti.

Tarkoitushan oli vetää U:n muotoinen rata, joka alkaa pussista, pituuseste, pysty, putki, pysty, rengas. Tiesin että Tuikulle pussi ja putki ja mahdollisesti rengaskin aiheuttaa ongelmia, kun ei niitä ennakkoon päästy harjoittelemaan. Ei siis yritettykään mennä ratana, vaan tehtiin noita kolmea yksittäisenä. Pussiin se ei suostunut aluksi ollenkaan, ennen kuin menin itse sitä kutsumaan avatusta pussin päästä. Putkea se ei mennyt ennen kuin se suoristettiin niin, että se näki valoa tunnelin päässä. Rengas ei tuottanut ongelmaa. Alla radan idea, joskaan en jaksanut alkaa piirtämään itse niin rata ei ole viistossa kuten oikeasti oli.

Kepit otettiin myös erillisenä, tykkäsin kovasti kun ei pakotettu tekemään käsipujottelulla vaan kouluttaja ehdotti, että opetetaan Tuikkua vaan hakemaan oikeaa välikköä josta aloittaa kepit joten minun tehtäväksi jäi vaan lähettää koira ja hän palkkasi keppien välistä. Tehtävä oli niin helppo ettei siinä _voinut_ epäonnistua, mutta olisikin hyvä että Tuikulle tulisi hyvä draivi keppeihin että ne on kivoja!

A-estekin meni mukisematta, vaikka täydessä korkeudessaan se ei alkeiskurssilla tainnut olla. Ensi kerralle pitää ottaa namialusta mukaan, koska kentän nurmikolta ei palkka näy. Valjaat myös, että niistä voi tarvittaessa toppuutella.

Mietin miten paljon Tuikkua pitää innostaa ennen kentälle menoa, mutta heti ekassa leikittämisessä huomasi että parempi on kun ottaa sen vaan kuulolle vaikka temputtamalla tai tekemällä pientä seuruuttamista, eikä villitse. Se nimittäin innostui haukahtelemaan vähän. Omaa vuoroaan se kyllä odotti hienosti ja hiljaa seinustalle kytkettynä, vaikka muut juoksenteli ja haukahteli ympärillä!

Tuikku myös ilmaisi hienosti kyykyssä olevan kouluttajan joka kerta kuten hakutreeneissä.. toivottavasti hoksaisi pian että tällä kertaa se nami kädessä kykkivä ihminen ei olekaan Se Juttu. Pitää huolehtia että sitä ei haukkumisesta palkata, vaikka eiköhän kouluttaja sen itsekin hoksaa.

Nyt pitäisi siis jatkaa keppien opettelua, käydä totuttamassa se putkeen ja pussiin ja kotona hinkata 2020 edes alustavaan kuntoon. Siinähän sitä viikko-ohjelmaa jo onkin. Kotiläksyksi tuli vielä eteen lähettäminen, joka onnistuu kyllä ainakin lähettämällä noutamaan esineen. Pitää lukaista ne ohjeet huomenissa.

Loppuun vielä pari kuvaa sunnuntain porokoiratottiksista, kuvat ottanut Terhi Myöhänen.

"Håh?" Tuikku vaan ei tajuu ;) 

Ruttu, Oili ja Tuikku paikallamakuussa. Koirassa ei mitään vikaa mutta Tuikun ohjaaja palasi koiran väärälle puolelle!


Kotimatkalla Tuikku poimi hangesta onnistuneesti puhelimen, tällä kertaa ihan oikean käytössä olevan. Kantoi niin varovasti ja sievästi sen mulle, kuten myöhemmin myös avaimet ja hihnansa, sekä lapasnyytin mutkan takaa (tätä ei olla ennen kokeiltukaan). On se vaan hieno koira!

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Illan keppireenit ja puhelimen nouto

Koiran toivuttua alkupäivän treeneistä, tein vielä päivän päätteeksi keppikujan. Tällä kertaa tein keskiosasta niin kapean että Tuikku joutui jo vähän pujottelemaankin, väliä oli ehkä 15 cm kapeimmassa kohdassa mutta kavennetun osion kepit laitoin vähän vinoon minimoidakseni virheet. Nyt ei siis keskitytty vauhtiin, vaan yritin saada sen hoksaamaan että tarkoitus on mutkitella eikä juosta vaan suoraan. Otin tietoisen riskin kaventamalla näin nopsaan, mutta kun vauhtia pudotti niin hienostihan tuo suoriutui. Pari kertaa yritti yhtä keppiä kiertää väärältä puolelta, kunnes korjasin kepin asennon. Oikein tyytyväinen olin suorituksiin! Itselle on vaan niin kovin vaikeaa lopettaa, haluaisi tehdä uudestaan ja uudestaan ja uudestaan.. vaan on kai sitä jotain oppinut ettei koiraa kyllästytä. 

Olin napannut taskuuni myös vanhan Siemensin, joten kotimatkalla pudotin sen taskustani ja näppärä avustajakoirahan poimi sen välittömästi tieltä ja loikki eteeni sitä esittelemään. Hangesta on toki vaikeampi havaita mutta pitää sitäkin kokeilla joku toinen kerta.. toimivalla puhelimella en ehkä ihan vielä halua harjoitella, sen verran runtua tämä puhelin sai kun en ole kieltänyt tavaroiden heittelystä (ellei kyseessä ole suklaalevy!). Tuikku nouti myös menestyksekkäästi tyhjän muovipullon ojasta, nyt ollaan 20 senttiä rikkaampia.

Porokoiratreeniä ja yllätys

Kymmenkunta porokoiraa kokoontui Hukka-Halliin toko/tottistreeneihin tänään, kenttä oli varattu klo 10-14.

Tuikun kanssa pyysin neuvoja lähinnä seuraamisen opettamiseen lelulla, se kun helposti lähtee edistämää tai karkaa kauemmas ja pahimmillaan alkaa haukkua ja loikkia.

Ratkaisu: lähde seuruuttamaan suoraan leikistä, lelu oikeassa kädessä rintaan painettuna tai vasempaan kainaloon piilotettuna, josta häivytetään pois. Paikaltaan lähtiessä seuraa-komento sanotaan ennen kuin lähdetään liikkeelle, näillä koivilla harppoessa Tuikku jaa helposti jälkeen.

Jos edistäminen on ongelma, kannattaa palkata taaksepäin. Jos taas laahaa, niin Tuikkuakin voisi palkata eteenpäin tai pyörähtää vaikka oikealle että se lähtisi imussa palkan perään.

Paikallamakuun Tuikku handlasi aika hyvin ~10 metrin matkalta kolmen muun koiran kanssa. Itse en vain tiennyt kuinka paljon koiraa "saa" korjata häiritsemättä muita: olisin voinut kieltää sitä maton nuuskuttelusta, mitä nyt en tehnyt. Se tuntui ihmettelevän mitä tapahtuu, kun haukotteli koko ajan. Myös paluusta sain noottia, koira pysyi ihan kiltisti maassa mutta oman epävarmuuteni vuoksi en sitä iloisesti kehunut palatessa, vaan varmaan olin enemmän sen näköinen että prkl jos siitä nouset. Kummasti luo paineita se, että on muitakin ja jos oma koira nousee niin saattaa viereisenkin paikallamakuu mennä pieleen! Muutenkin tuntui että häsläsin, vaikka yleensä mielestäni toimin rauhallisesti koiran kanssa.

Viimeisenä katsottiin vielä perusasennon korjaamista, eli käännöksiä periaatteessa miten voin ohjata koiran hakemaan oikean paikan.

Ratkaisu: pyöritään pienehköä ympyrää vasemmalle, ja pyritään saamaan koira löytämään takapäänsä siirtämään sitä sujuvasti niin, että pysähtyessä perusasento olisi suora. Jossain vaiheessa pyöritään ihan paikallaan, ja sama tietysti toiseen suuntaan mutta tuntuu olevan helmpompi.

Jokainen koirakko oli kahteen kertaan, Tuikkukin tuntui ihmeen paljon väsyvän pelkästä odottelusta kun se katseli kuka missäkin kulkee ja ilmeisestikin stressasi sen verran että joitain karvojakin varisteli. Hyvin ja jaksoi kuitenkin innostua vielä viimeisestä treenivuorosta, ehkä auttoi kun pääsi ulos "nollaamaan" hetkeksi möyryämällä lumihangessa ja juoksentelemalla pallon perässä.

Itse katselin haikeana tyhjiä agilitykenttiä ja pussia, joka huomenna pitäisi osata mennä mutta jota Tuikku koskaan ei ole mennyt. En sitä nytkään mennyt harjoittelemaan kun sinällään siihen lupaa ei olisi ollut: meillä oli tokokenttä varattuna ja kun en hallin avainta ole ostanut, ei muille kentille ole asiaa. No, hukassa sitä huomenna joka tapauksessa ollaan.

Kotimatkalla kaivelin jotain takistani ajatuksissani ja ihmettelin sitten kohta että mikä Tuikulla on suussaan, kun se juoksi ohitseni ja jäi eteen esittelemään aarrettaan. Taskusta oli pudonnut nenäliinapaketti, ja se oli huomannut sen! Kannatti näköjään opettaa se poimimaan pudonneita tavaroita. Samssa taskussa oli myös puhelin, joten nyt varmaan vanhalla kännykällä alan opetella että ottaisi myös kovia esineitä suuhunsa (purematta rikki). Kylläpä oli huima lopetus hienolle päivälle :)

lauantai 8. tammikuuta 2011

Jäällä

Tarkoitus oli kulkea metsän läpi jäälle ja tehdä siellä lenkki, mutta eipä ollut ainoatakaan moottorikelkan jälkeä jota pitkin kulkea ja varareittikin meni mönkään kun jäälle oli noussut vettä niin paljon. Saatiin sitten kuitenkin kolme tuntia tuhlattua niin poluilla, umpihangessa kuin kävelyteilläkin.

 "Kuinka voin palvella Teitä tänään?"

Polkua pitkin metsän läpi..

"Saakelin hidas romu!!" Tuikku kurittaa ahkiota.

Umpihangessa oli sen verran raskasta liikkua, että vapautin Tuikun palveluksesta ja kuljeskeltiin vajaa kilometri, kunnes tultiin aluueelle jossa vettä oli noussut jäälle niin paljon, ettei liikkuminen ollut kummallekaan mieleistä. Alla olevissa kuvissa mentiin kuitenkin vielä kuivin jaloin.


Noustiin sitten tielle ja lämpimillä lihaksilla oli hyvä vetää vähän raskaampaakin taakkaa.


Tuikku veti kaiken kaikkiaan ehkä puolet matkasta, ylämäkiä ja umpihangessa en viitsinyt vedättää. Se veti jopa minua ahkiossa, olkoonkin että alamäkeen mutta se oli kyllä hauskaa molemmista! Loppumatkasta ahkion kanssa liikkuminen näytti niin tervaiselta että vedin sen itse kävelyteitä pitkin kotiin, koiraa ei sentään tarvinnut ottaa kyytiin. Jos reppuja kantava koira aikanaan herätti ihmetystä, niin ahkiota vetävä "pikkukoira" herätti kyllä kommenttia ja keskustelua lähes jokaisen vastaantulijan kohdalla, ihan myönteisen sävyisiä tosin.

"Eihän noin pieni koira jaksa vetää noin isoa pulkkaa!"

"Tämä taitaa olla niitä rekikoiria?"

"Katso, tuolla on laitettu koira töihin!"

"Mutta tämähän taitaa olla vasta pentu, eikös ne rekikoirat ole suurempia?"

"On se kun lunta joutuu paikasta toiseen kuskaamaan."

"Ottaisikohan se minutkin kyytiin?"

torstai 6. tammikuuta 2011

Kekekekeke!

Aamulla kokeilin takapihalla huvikseni miten meiltä sujuu kepit kädellä ohjaten. Kaksi keppiä tuntui liian vähältä mutta neljä taas oli liikaa ja koiraa ei paljon jaksanut kiinnostaa. Luovutinkin aika nopeasti kun sekä minusta että koirasta on 100 x mukavempaa opetella niitä kujana, olkoonkin ettei maanantaiksi ehditä sitä opetella. Tänään lähetin Tuikun kujaan kerran myös viistosta, joskaan erehtymisen vaara oli aika minimaalinen kun kuja oli polulla umpihangen keskellä ja lähetin parkkipaikalta.

Myös keinukontaktia tehtiin sitä ennen sisällä, koira oli näemmä yön aikana unohtanut sujuvasti kaiken eikä uskaltanut koko kaapin ovelle astua. Nopsaan se kuitenkin taas hoksasi ettei se ehkä olekaan maailman vaarallisin asia ja kipitteli sitä innoissaan eestaas. Pitäisi vaan saada se hoksaamaan vielä tehokkaammin että SE juttu siinä on pysähtyä lopussa ja saada siihen yhdistettyä sana. Omassa pääkopassa vaan tuntuu hassulta sanoa koiralle "kiipee!" kun se tassuttelee tasaista pintaa ja sanan pitäisi vielä tarkoittaa pysähtymistä, mutta tokihan siihen voisi valita minkä tahansa sanan (minkä vaan hengästyneenä jaksaa ulos vinkaista, huomautti teoriatunnin pitäjä). Kepeille mentäessä kuulun huutavan "kekekekekekeke!", siitä otsikko.

Tuikku sai myös saksanpaimenkoiraterapiaa, toiset keppitreenit pidettiin koirapuiston viereisellä aukiolla ja puistoon meni parivuotias saku-uros omistajineen jo kun vasta pystyttelin keppejä. Tuikun käytös niitä kohtaan on parantunut kyllä vuosien mittaan huimasti, vaikka se edelleen arastelee niitä aluksi niin ei se enää huuda niille täyttä kurkkua kun näkee jossain hamassa horisontissa. Edistyminen olisi ehkä ollut nopeampaa jos niitä olisi täällä enemmän, mutta nyt olin kovin tyytyväinen miten Tuikku ensinnäkin malttoi kuunnella ja treenata (hieman hajamielisesti) kun muutaman metrin päässä aidan takana istuu vieras saksanpaimenkoira treenejä seuraamassa. Keppitreenin jälkeen mentiin sitten puistoon myös kun omistaja sanoi että se ei ole mikään ongelma. Eihän Tuikku nyt leikkimään käynyt, mutta ei pelännyt myöskään vaikka vähän arastelikin, meni jopa oma-aloitteisesti toista kohti haistelemaan. Niin ne pentuajan ikävät muistot hiljalleen haalistuu.

Olen jättänyt kujan suut aika leveiksi ja keskemmälle hieman kaventanut tiimalasimaisesti. Huomisen tavoitteena on lähettää koira eteen kepeille joiden päässä odottaa palkka, mutta jännittää vähän meneekö se kepeille vai juokseeko vierestä jos siihen on mahdollisuus. Tätä ehkä harjoitellaan polulla joka on "satavarma" ettei koira juokse ohi kun ympärillä on hanki, koska olisihan se aika mälsää jos koira pääsisi palkkaamaan itseään väärästä suorituksesta. Lisäksi otetaan pari vinosta starttausta joko niin että odotan palkan kanssa keppien päässä/juoksen sivulla, tai jos eteen lähetys on onnistunut niin miksei niinkin. Pitää tuumailla ja pitää mielessä että ei tee liikaa toistoja ja vaikeuta liian nopeasti.

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Arpinaama

Meillä OLI hieno treenilenkki josta piti tänne tulla hehkuttamaan, mutta mieliala laski aika rankasti kun kotiin tultua huomasin että koiran naama on veressä.

Aloittakaamme siis alusta. Lähdin ulkoilemaan uusien agikeppien kanssa etsien sopivaa paikkaa minne pystyttää ne. Poikkesin matkalla koirapuistoon jossa oli yksi ennenkin tapaamani nuori narttukoira jonka käytöksestä en ole ennenkään oikein pitänyt. Omistajan mielestä hänen (suurehko) koiransa pyytää toisia koiria leikkiin nojaamalla niiden selkään tai asettamalla tassunsa niiden sään päälle. Ei lie tarvitse sanoa enempää hänen koiranlukutaidostaan. Kuitenkin kun ennenkin ovat sietäneet toisiaan ilman suurempia yhteenottoja, niin ajattelin että pyörähdän siinä sen verran että koira saa tehtyä tarpeensa. 

Koiran käytös on vaan näköjään mennyt huonompaan suuntaan koska ensin löi Tuikun maihin ja Tuikku jopa alistui nuoremmalleen, kun toinen näytti olevan aika tosisissaan. Tällä ei kuitenkaan ollut juuri vaikutusta, kun se hetken kuluttua teki saman uudelleen. Kolmannen kerran kun se vielä yritti tulla rähisemään, mäjäytin sitä agikeppikassillani ja pyysin samalla omistajalta anteeksi, mutta sanoin että nyt riittää tuollainen käytös. Se koira koetti vielä käydä takaapäin Tuikun jalkaan kiinni. Tilanteen vähän tasaannuttua jatkoimme matkaa, mutta näköjään tikkasi poskeen reiän. Onpahan juteltavaa heidän kanssaan seuraavan kerran.

Mutta: pystytin keppikujan polulle ja näköjään uuden lelun hypetyskin tuotti tulosta, kun koira siitä niin innostui. Innostui se keppikujastakin, katsoin äimänä kun se riemuissaan pinkoi siitä läpi sata lasissa. Vaikka olin onnesta mykkyrällä kun se meni niin hienosti, niin maltoin olla tekemättä toistoja kyllästymiseen saakka. Kotimatkalla tehtiin vähän seuraamista ja liikkeestä maahanmenoja, ja kotipolulle tein vielä keppikujan, jonka läpi Tuikku sai juosta parkkipaikalle pallon perään. Erittäin hieno aloitus, ettenkö sanoisi! Lopuksi laitoin keppikujan takapihalle, pitää huomenna katsoa onko se laisinkaan käytännöllinen siinä. Vauhtia ainakaan ei juuri mahdu ottamaan, mutta muualle jos pystyttää niin pennut tai känniääliöt ne todennäköisesti varastaa ja hajottaa. Nopeahan nuo näköjään on pystyttää minne vaan, ei sen puoleen.

Koska oltiin ulkoiltu vasta vajaa tunti, nappasin kotipihasta valjaat ja ahkion ja lähdettiin uudelle kierrokselle, Tuikku valjastettuna rekikoiraksi tällä kertaa. Vähän nihkeästi lähti aloitus kun oli pitkä ylämäki, käytännössä minähän sen tyhjän ahkion vedin ensimmäiset sata metriä. Siitä se sitten lähti kuitenkin menemään, koirakin sai taas rytmistä kiinni ja lähti reippaalle raville kun aloin itsekin hölkätä, kannustaen toki samalla kovasti. Muutaman sadan metrin jälkeen vaan tuli sen verran kuuma toppavaatteissa että untuvatakin ja lapaset lastasin ahkioon, mutta ei tuntunut koiraa enää siinä vaiheessa haittaavan. Käännyttiin kotiinpäin ja sitten painettiinkin satanen lasissa, jos olisi ollut vastaantulijoita niin todennäköisesti olisivat hyppineet puskiin pois alta kun kohti rynnii amatsooni kera koira-ajoneuvon, molemmat kiljuen ja mölisten: minä koiraa kannustaen ja koira riemusta haukkuen. Ihan parhautta!

Paluumatkakin kulki koirapuiston ohi, ja tällä kertaa siellä oli Tuikun kovin paljon rakastamat colliepojat joten poikettiin vielä sinne että pääsi juoksemaan ja painimaan niiden kanssa. Reilut pari tuntia meni ulkona kaiken kaikkiaan, nyt alkaa koira näyttää jo vähän siltä että on saanut tarpeeksi tekemistä kun ei enää kanna leluja syliin!

Huomenna jatkuu keppi- ja kontaktiharjoitukset. Keppikujaa koetan malttaa olla kaventamatta liian nopeasti, mutta ahdistaa jos maanantaina pitäisi pystyä näyttämään miten koira kepit menee ja jos se ei osaa pujotella kädellä näyttämälläkään (kääk, pitääkö tätä nyt harjoitella erikseen ihan sitä maanantaita varten??) niin sitten on aika köyhä esitys. Tokihan sitä voi sanoa että opetellaan vasta kujamenetelmällä.. pitää myös kysyä viisaammilta kannattaako ensin opettaa juoksemaan kujaan myös viistosta ennen kuin lähtee kaventamaan.

Pitäisi myös ostaa toinen ämpäri että saa tehtyä pystyesteen, jotta voi jossain vaiheessa alkaa opettaa takaa kiertoa. Eipähän ole ongelmia vapaa-ajan vieton suhteen!

Koiruuksia kaupassa

Piipahdin kotimatkalla Lemmikkiasemalla ja mukaan tarttuikin uusi agilelu josta toivottavasti saadaan mieleinen palkka, nameja sekä uusi naksutin. Sieltä poikkesin vielä Maksimakasiiniin ostaman pikaliimaa, kun harhauduinkin eläinosastolle ja nappasin mukaan kevyemmän hihnan kuin nuo nahkaiset ovat. 

Paras löytö oli kuitenkin agikepit: 12 kpl aurausmerkkejä 10 eurolla! Nyt vaan hankeen niitä upottamaan. Viime yönä tosiaan nostin kaapin oven pois saranoiltaan ja tein siitä keinun rullatun retkipatjan kera. Unohdin hetkellisesti että koirani on pissihousu, mutta asian taas muistuttua mieleen otin retkipatjan pois ja nyt opetellaan ihan vain lattialla olevan kaapin oven ylitystä ja 2+2 kontaktia. 
 Tuikku mietti mitä aurausviitat tekevät sisätiloissa.

Maanantaina olisi eka treeni ja tasokoe: radan alussa näyttää olevan pussi jota Tuikku ei ole koskaan tehnyt kuten ei keppejäkään.. tähän hätään en ehdi pussia opettaa mutta näkeepähän ainakin totuudenmukaisesti sen meidän tasottomuuden. Kepeistä se toivottavasti ehtii seuraavan neljän päivän aikana saada edes hajun. Kujakeppejä olen miettinyt mutta koetetaan varmaan myös perinteistä kädellä ohjausta.

Two on - two off ja kadonnut nenä.


tiistai 4. tammikuuta 2011

Lauma kasvaa

Emminä malta enää olla hiljaa. Tuikulle tulee pikkuveli kevään aikana, mutta tarkempaa infoa siitä sitten kun asiat on lyöty lukkoon.

Tänään oli agin jatkokurssi 1:n teoriaosuus jossa ei paljon uutta tullut. Pitää nyt ihan oikeasti alkaa ihmetellä ostaako avaimen hallille vai varaako omia vuoroja ja jakaa kustannukset jonkun kanssa puoliksi, jolloin tietysti on sumpliminen että koska aikataulut sopii yhteen. Tietysti jos aamulla ennen töitä pääsisi treenaamaan niin ei ainakaan tungosta olisi, ja silloin avain tulisi halvemmaksi koko kevään ajalle.. mutta jos taas haluaisi valmistua koulusta ja pentuakin kasvattaa, niin onko sitten kuitenkaan aikaa ja jaksamista treenata agia useammin kuin kerran viikkoon?

Tänään myös laskeskelin kävellessäni aikoja paljonko matkat kodin, työpaikan ja Hukka-Hallin välillä tekevät. Melkeinpä kaksi tuntia yhteensä jos kesken työpäivän mielisi lähteä! Treenin kanssa siis joutuisi olemaan kolme tuntia poissa, joita illalla joutuisi tahkoamaan. Kotoa hallille kävelee 20-25 minuuttia (oivallinen verryttely/jäähdyttelyaika!), kotoa töihin 25-30 minuuttia. Koiraa kun ei voi töihin ottaa niin edestakaisinhan siinä sitten saisi läpytellä. Tietysti jos treenin oikein oivallisesti suunnittelisi niin kävisi puoli tuntia parina aamuna viikossa ohjattujen treenien lisäksi niin saisi vähän säästettyä aikaa. 

Tuikkuhan ei alkeiskurssin aikana ehtinyt edes kaikkia esteitä opetella vaikka itse olinkin treenejä seuraamassa, silloin ei juoksuista koiraa saanut ottaa mukaan. Pitää siis tutustuttaa se mm. renkaaseen ja keinuun ja keppeihin.. sekä tahkota kontakteja, kontakteja ja kontakteja... koska olen ilmeisesti kadottanut molemmat naksuttimeni, pitänee käydä ostamassa uusi (parempi!) ja miettiä miten kontakteja ja keppejä voisi kotona treenata. Irroittaa kaapin ovi ja tehdä siitä keinu? Remontti-Reiska goes Niksi-Pirkka!

(kuva Hukka-Hallin sivuilta)

Sai muuten etsiä sitä uutta hallia ihan urakalla.. lähdin töistä ennen viittä ja tunnin kuluttua löysin perille muutaman puhelun ja autoliikkeiden pihalla harhailujen jälkeen. Teollisuusalueella (tms) kun ei turhaan merkitä talonumeroita eikä Hukka-Putken mainoksiakaan näkynyt missään, ainakaan iltahämärässä en erottanut. Vaan löytyipähän kuitenkin ja ehdin vielä ensimmäisenä paikalle.

Laitoin muuten jo muutaman seuraamani blogin tuohon oikean reunan laatikkoon, jos et halua että blogisi siellä on niin vinkkaa, otetaan pois.. lähinnä laitoin itseäni varten että töissä kahvitauollakin ne löytyisi kätevästi yhdestä paikasta.

maanantai 3. tammikuuta 2011

Rekikoira

Neljä päivää saaressa mökillä, hermolomaa niin koiralle kuin omistajallekin! Ei naapureita, ei liikennettä, ulkoilumahdollisuudet silmänkantamattomiin. Koska tavarat raahattiin jään yli ahkiossa, tuli väistämättömästi mieleen että tokihan koirakin voisi osuutensa tehdä. Heti ensimmäisenä aamuna sitten valjastin Tuikun Merun kantoreppuihin, olkoonkin ettei niitä varsinaisesti vetämiseen ole tarkoitettu vaan teddyvuorattu Y-valjas sai kelvata harjoitteluun.
Tokihan se hieman ihmeissään oli aluksi, kun viisi vuotta on kielletty vetämästä ja nyt sitten kannustettiin tekemään päinvastaista. Muutamassa minuutissa se kuitenkin hoksasi jutun juonen ja veti tyhjää ahkiota niin moottorikelkan jäljellä kuin umpihangessakin. Tästä sitten tulikin seuraavien päivien missio, kouluttaa porokoirasta rekikoira.

Ei sille tietenkään hirmuisia kuormia minään päivänä vedätetty kun ei ole tottunut. Aluksi vähän lunta, toisena päivänä 10 litran vesikanisteri ja kolmantena päivänä tehtiin retki laavulle niin pakattiin tavarat ahkioon ja vedettiin porukalla, koska puolet matkasta mentiin umpihangessa. Tuikku veti taakkaa vain kovalla alustalla, ja melkoista haipakkaa se innostui juoksemaankin etenkin kun otin itse sukset alle! Kyllä se vaan työkoira on, kun niin tärkeäksi aina muuttuu kun saa jonkin tehtävän suorittaakseen. Toiveissa on että ehkä voisi innostua vetohiihdostakin, sekä koira että omistaja.