Kiitos vuodesta 2013!

Ensin ajattelin että jätän uuden vuoden toivotukset kokonaan väliin ja kerron vasta jälkikäteen kuinka vuosi meillä vaihtui, mutta halusin kuitenkin kiittää teitä lukijoita turinoidemme seuraamisesta. Blogi on avattu yli 10 000 kertaa (olkoonkin että valtaosa mainosbottien toimesta..) ja tänne on tullut kirjoiteltua melkein 250 postausta. Kommenttinne ilahduttavat aina ja teidänkin blogejanne on ilo seurata. Jos en vielä ole jostain syystä ole löytänyt juuri sinun blogiasi, niin linkkaa se toki kommentteihin : )

Kohta lähdemme Ledin kanssa vuoden viimeiselle ulkoilulle ennen kuin raketit alkavat paukkumaan. Ledi on laukausvarma, mutta ikäviä yllätyksiä voi aina tulla kuten Tuikulle nelivuotiaana, kun raketteja alkoikin räiskyä kaikkialla ympärillä kun oltiin ulkosalla. Sen jälkeenpä se niitä onkin pelännyt, joskin voihan se olla että ääniherkkyys olisi muutenkin voimistunut iän myötä. Luonnetestissä se ei kuitenkaan reagoinut laukauksiin sitä ennen, ampumaradalla sitä ei ole käytetty.

Ledi omistajineen kiittää ja kumartaa, sekä päättää vuoden lavastettuun pokaalikuvaan koska 1) Ledillä ei oikeasti ole omaa petiä ja 2) pokaalit eivät ole meidän. HAH!

Lomakuulumisia ja Ledi 3v

Voihan räkämälli, sanoisi työkaveri. Parin viikon ulkoiluloma jäi vain haaveeksi kurjien märkien kelien ja Ledin vammaisuuden vuoksi. Taas se teki pihalla ollessaan jotain heti ensimmäisenä päivänä että ei taas varannut painoa oikealle takaselle ja samalla karahti juuri avatut lihasjumit uudelleen päälle. Keljutti. Minun piti myös viettää loma valokuvaten järkkärillä pitkästä aikaa, mutta tietenkin unohdin pakata sen mukaan.

Koirien kannalta loma on siis ollut kovin mälsä. Tuikku ja Ledi joutuivat ulkoilemaan eri aikaan kun Ledi ei saa rällätä. Myöskään pidempää lenkkiä en ole nyt lähtenyt yrittämään. Pimeyttä vastaan ostin Ledille neljännen ledivalon kaulaan, kun aiemmat ovat joko hävinneet tai purtu rikki pentuvaiheessa. Tämä uusin vaikuttaa kyllä melko kestävältä, tuskin ainakaan murtuu pakkasessa kun on vähän kumimaista materiaalia. En kyllä kauheasti vilkkuvista valoista pidä mutta ihan hyvinhän tuo näkyy missä koira viipottaa kakkapaikkaa etsimässä.

Ledin 3-vuotissynttäritkin meni salakavalasti ohi 18.12. ja koira jäi vaille nakkikakkua. Ei se kyllä koskaan aiemminkaan ole saanut, joten tuskin pahastui. Joululahjojakaan ei saanut reppana. Mitenhän se pärjää.

Tuikun kuulumisia ei ole tullut päiviteltyä pitkään aikaan kun Tuikku viettelee rauhaisaa maalaiselämää omaa pihaansa vahtien. Nyt se oli käyttäytynyt erihyvin kun lenkillä oli tullut vastaan metsästyskoiria, ja olipa koettanut haastaa leikkiinkin toista. Hieno Tuikku! Tässä kuitenkin kuvia Tuikun uudesta kaverista Enosta, jonka kanssa päivät menee ilmeisen leppoisasti.

Kunhan arki koittaa niin kirjoittelen Ledin nykyisestä ruokavaliosta ja muusta ruokintaan liittyvästä, koska tässä syksyn mittaan ollaan aloiteltu raakaruokintaa. Sitä odotellessa suosittelen lämpimästi lukemaan esimerkiksi tämän divarista sattumalta löytyneen kirjahelmen mikäli saksanpaimenkoirat tai pelastuskoiratoiminta yleensä ovat lähellä sydäntä. Kovasti se vaan omakin mieli kaipaa treenaamaan vastaavaa, mutta kun ei koira kestä niin ei kestä. Alkoi polttelemaan nuoren (kuvatun, peruskoulutetun) koiran hankkiminen Saksasta, jokohan pitäisi alkaa kyselemään onko kellä suhteita sinne.. jos vielä sen kortin katsoisi, ja jos ei sieltäkään ensimmäisellä yrittämällä saa tervettä koiraa niin sitten se on uskottava ja vaihdettava rotua. Koiraprojekti 2017?

 

Ps. Ledille on varattu aika osteopaatille 12.2. josko silloin selviäisi jotain uutta miksi koira ei kestä kunnossa.

Laserkoira Ledi

No käytiin siellä fysioterapeutilla!

Odotusaulassa Ledi nuuskutteli ympäriinsä tavalliseen tapaansa, mutta kaapin alta nuuskiessaan päästi aika uhkaavan ja vähän epävarmankin matalan murinan. Mietin että kukaan on tuskin kääpiökoiraansa voinut hukata kaapin alle ja tuskin se hiirellekään noin murisisi, niin päätin kurkata mitä niin kamalaa kaapin alla voi olla.

 

Peili. Siivooja oli siirtänyt peilin kaapin taakse, jossa se ei ilmeisestikään ennen ole ollut. Kyllähän se itse kutakin epäilyttää jos toinen saksanpaimenkoira kurkkii kaapin alta!

Epäilyttäviä heijastuksia

Huh helpotusta, väärä hälytys!

Ledi oli haluton taivuttamaan jalkojaan, se vastusti liikettä ja antoi vasta pikkuhiljaa periksi. Olen huomannut saman tassuja kuivatessa, kuten myös sen että jokin kohta välillä rutisee. Se ei suinkaan ole mikään aiemmista oireillesta jaloista, vaan tällä kertaa vasemman takasen kinner pitää rutinaa! Pahimmat jumit löytyikin takaosan vasemman puolen lihaksista ja etuosan oikealta puolelta (rikkinäinen kyynärä), eli ristikkäiset lihakset jälleen. Niin ja toki koko alaselkä oli taas aivan pinkeänä reisiin asti molemmilta puolilta.

Siinä sitten taas mietittiin että mikä ne lihakset aina vetää jumiin, todennäköisesti kyse on noidankehästä että yhteen kohtaan jos sattuu niin sitä varoessa menee joku paikka jumiin, ja kun sitäkin pitää varoa niin menee kolmaskin paikka jumiin. Ja sitten on koko koira nakelissa.

Ledi on siitä erikoinen potilas että se menee hoitohuoneeseen intoa täynnä ja heittäytyy hoitopatjalle pitkälleen leveä virne naamallaan, ilmeisesti se on yhdistänyt paikan hyvän olon tunteeseen. Ja siinä se maata lötköttää kovin tyytyväisen näköisenä, jos jokin kipeä kohta löytyy niin sen naama menee mietteliään näköiseksi, ja jos on kipeämpi niin nostaa päätään ja katsoo mitä siellä tehdään kun kirpaisee. Jos on tosi tosi kipeä kohta niin sitten se saattaa alkaa huokailemaan tai vinkaista pienesti.

Uutuutena tällä kertaa lihaksia käsiteltiin mikrovirran sijaan laserilla. Mikrovirta on kuulemma sähköä mutta laser energiaa, toimintaperiaate sama että se vilkastuttaa lihaksen toimintaa ja auttaa sitä korjaamaan itse itsensä, noin kärjistettynä.

"Laserterapiassa käytetään 650-1100 nm aallonpituuksia, jotka ovat punaista tai lähellä punaista olevaa valoa. Näillä aallonpituuksilla on biofysiologisia, terapeuttisia vaikutuksia. Laser nopeuttaa vaurioituneen kudoksen ja tulehdusten paranemista lisäämällä verenkiertoa, nopeuttamalla aineenvaihduntaa ja vähentämällä turvotusta. Laser lievittää myös kipua."
http://www.kaarinanell.fi/palvelut/laser

Lisätietoa laserhoidosta voi lukea esimerkiksi Helsingin koirauimalan sivuilta. Sillä löytyi pari hyvinkin kipeää kohtaa, ja fyssari pyysi seuraamaan huomaanko eroa mikrovirta- ja laserkäsittelyn tulosten välillä. Ainakin nyt iltasella jo huomaa että alaselkään on tullut lisää liikettä, kun se on ollut ihan pönkkö viime viikot. Tänään ei saa vielä lenkkeillä mutta huomenna voi antaa juosta turvallisella alustalla, eli metsässä. Täällä on viimeisen viikon ollut kaikki pururadat niin liukkaassa märässä jäässä, ettei kestä koira eikä omistaja pystyssä edes nastakengillä!

Fysioterapeutti on myös organisoinut seitsemän koulutusiltaa tänne Kuopioon eri aiheista. Itseä kiinnostavia aiheita löytyi useampikin, ja luennot ovat mukavan tiiviisti noin viikon välein tammi-helmikuun aikana. Luentojen kuvaukset löytyvät esimerkiksi niiden omalta Facebook-sivulta.

Ledi lenkkaa taas

Voihan plööh!

Perjantaiaamuna ajelin Savonlinnaan Tuikkua tapaamaan, ja koirat saivat olla aamupäivän (4 h) pihalla vapaana. Ledi repi kantoja irti ja juoksenteli hangessa, kun sai tarpeekseen niin asettui makaamaan tallin oviaukkoon ja siirtyi työnjohtotehtäviin.

Ilmeisesti joko juostessaan on satuttanut itsensä tai kylmässä makaaminen teki lihaksille hallaa, mutta lähtiessä sen oli vaikea hypätä kyytiin ja illalla kun se nousi nukkumasta niin sen takajalat ei meinannut heti ottaa alle. Takaosa oli hutera ja liikkuminen melkoista könkkäämistä. Hieroin sitä vähän mutta sanomattakin selvää että lauantai meni levossa, ja illalla koira olikin jo parempi. Sunnuntaina otin sen mukaan ulos grillailemaan lohta, ja se sai taas liikuskella vapaasti grillikodan ympäristössä ja metsässä. Siellä se oli ihan normaali ja touhotti kuten ennenkin, mutta illalla se kuitenkin kostautui ja Ledi ei varannut oikealle takajalalle painoa kunnolla.

Maanantai ja tiistai levossa ja nyt koira liikkuu taas verrattain normaalisti, tosin se hakeutuu istumaan "lonkkavammaisesti" tajalat lähes suorana sojottaen ja tokihan se liikkuu selästä jäykästi ulkona. Fysioterapia on ensi viikolla ja jos siltä näyttää, niin sitten varaan ajan röntgeniin ja vilkaistaan onko nivelrikko mennyt huonompaan suuntaan. Lukaistessani kirjoituksen koiran kivusta tunnistin valitettavan paljon oireita.

Toivon kovasti että säännöllisellä fysioterapialla ja selän kunnossa pitämisellä oireilu lakkaa eikä tarvitsisi mennä röntgeniin, tai vaikka tarvitsisikin niin sieltä ei löytyisi mitään kamalaa. Koska vaikka se niin sydämettömältä kuulostaakin, niin siinä vaiheessa kun koira ei selviä arjesta ilman jatkuvaa kipulääkitystä tai se ei voi juosta vapaana ilman kipua, ei se minusta ole enää koiran arvoista elämää. Toivottavasti sen päätöksen tekeminen on kuitenkin hyvin kaukana tulevaisuudessa.

Pentu ei ole koira

Tajusin tuossa eräänä päivänä pitäväni Ledistä aivan valtavasti juuri sellaisena kuin se on. Ajatus johti miettimään sitä, että en oikeastaan muista millainen se oli pentuna. Aika harmiton mitä ilmeisemminkin. Koiran persoona kehittyy iän myötä, ja siksi en pysty mieltämään että Ledi olisi sama koira nyt kuin mitä se oli pentuna - suloinen mutta mistään mitään ymmärtämätön pennunpampula.

Aiemmistakin postauksista on varmaan käynyt ilmi että tällä hetkellä turhauttaa ajatus että joutuisi aloittamaan koiran koulutuksen alusta pennun kanssa, joten ehkä senkin takia tuntuu siltä että pidän aivan valtavasti (omista) aikuisista koiristani. Toisten koirat ovat mukavempia pentuina, koska ne ovat yleensä niin maailmaa ja kaikkia rakastavia tapauksia että väkisinkin käy hymyilyttämään.

Tuikusta ehkä helpommin pystyy tunnistamaan niitä piirteitä edelleen joita sillä oli jo pentuna. Se oli kovin itsenäinen, meni omia polkujaan, tykkäsi ilmoittaa asioista ääneen ja löysi ulkoa paljon kaikkea kommentoimisen arvoista. Vuodet tuntuu osin vain korostaneen noita piirteitä, mutta tilalle on myös tullut uusia puolia, kuten omasta porukasta huolehtiminen.

Olihan Ledikin tietysti jo pentuna verrattain rauhallinen ja seurasi minua kaikkialle, sekä puuhasteli innokkaana kaikkea yhdessä. Liekö johtuu siitä että se oli ensimmäiset kuukaudet "toinen koira" kasvaessaan Tuikun rinnalla, ettei se päässyt loistamaan? Toisaalta se jo pentuna yllätti nokkeluudellaan ja sen ilme on vieläkin ihan samanlainen kuin tällä videolla, kun se on oivaltanut jotain uutta ja odottaa että saisi tehdä sen. Tosin nuo kulmakarvat olin kyllä unohtanut täysin! :D

Nyt kun katselin noita vanhoja blogikirjoituksia niin kyllä pentu näyttää jo puolen vuoden ikäisenä olevan "jotain". Vuoden ikäisenä se on jo koira. Miten se aivottomuuden vaihe sitten tuntuu näin jälkikäteen niin pitkälle, kun Ledikin on ollut niin nokkela jo aiemmin?? Kaipa nokkeluus ja oppimiskyky ei kulje käsi kädessä järkevyyden ja tottelevaisuuden kanssa. Itsehillintä on myös yksi iso asia jota Ledille on pitänyt (ja pitää edelleen) opettaa. Ehkä olisi kuitenin pitänyt nimetä se Maltiksi, kun nimi kuulemma on enne!

Kerrassaan kuvottava eikä laisinkaan suloinen saksansylikoira

Summa summarum: pennut ovat söpöjä mutta aikuinen koira on luottokumppani. Siihen vähän viittaa myös Semper Fidelis-blogissa linkattu juttu Koiranaiset epäilyttävät. Nauratti, koska tunnistin itseni 1-tyypin koiranaiseksi. Paitsi että yleensä kyllä vain lirkuttelen koirille, karjun ja näytän yrmeää naamaa vaan jos perseilevät pahasti. Ja kyllä, haluaisin miehestä kaipaamani lauman johtajan ;)  minulle koira on myös se luottokumppani, joskaan se ei mene oikean parisuhteen edelle. Tässä lainaus kirjoituksesta ja susikoiranaisen kuvaus:

"Koiranaisista tulee mieleen seuraavanlaisia stereotyyppejä:

1. Arjalaisen ylväsryhtinen susikoiran omistaja
2. Itseään täynnä oleva sylikoirapissis
3. "Koira menee aina ensimmäiseksi" -nainen
4. Maskuliinisuutta rakastava hevosnainen

1. Susikoiranaiset mennä jolkottavat kadulla pitkällä ja ryhdikkäällä askeleella urheiluasussaan ja ketjun päässä usein parikin koiraa. Leuka on ylhäällä, vartalo kuosissa ja naama on yrmeä. Susikoiranaiset pitävät reippaasta toiminnasta.
Tasaisin väliajoin kadulla kuuluu äänekäs karjaisu: "TÄNNE NÄIN, KARPAASI! EI SINNE!".  Sieluni silmin voin kuvitella suhteen susikoiranaisen naisen kanssa: sama huuto jatkuu parisuhteessakin. Jos nössö eksyy suhteeseen susikoiranaisen kanssa, nainen yrittää joko alistaa miehen lauman jäseneksi tai kaivaa hänestä ulos kaipaamansa lauman johtajan."

Seuraamisia ja koirakavereita

Viikonloppu meni ulkoilun merkeissä, ihanaa kun on lunta ja sen ansiosta myös valoisaa!

Treenailen tottelevaisuusliikkeitä Ledin kanssa melko satunnaisesti, yleensä kuitenkin jokaisella pissalenkilläkin jotain pientä. Nytkin Ledi tyypilliseen tapaansa etsi itse itselleen palkinnon, eli repi metsästä hirmuisen puukarahkan jota sitten kanteli ylpeänä ympäriinsä.

Otin koiran sivulle, heitin karahkan metsään taakseni ja lähdin seuruuttamaan Lediä. Sitä kontaktin tiiviyttä! Se oikein porasi katseellaan lupaa singota noutamaan keppi metsästä. Lisäksi palkan taakse jättämisessä oli se hyvä puoli, että koira ei kuitenkaan koettanut edistää yhtään. Otin yhden seuraamispätkän myös täyskäännöksellä ja vapautin koiran ennen kuin ehdittiin liian lähelle kepin heittopaikkaa, jotta se ei ehtinyt alkaa tohkeissaan edistämään. Supertaitava! Olen vaan vieläkin liian arka tekemään pidempiä seuraamispätkiä, joten siinäpä asia joka pitää ottaa ihan tosissaan toteutuslistalle.

Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa koirapuistossa, ja Ledihän taas rakastui leikattuun urokseen. Tällä kertaa se oli sekarotuinen Nero-niminen kolmevuotias koiruus, joka onneksi ihastui Lediin ihan yhtälailla ja oli niin vikkelä jaloistaan ja itsevarma ettei koostaan huolimatta jäänyt kakkoseksi paineissa. Tunnin verran ne jaksoivat nujuta ja juosta kahdestaan, vaikka puistossa oli paljon muitakin koiria.

Onneksi Ledi ei ole mikään nylkyttäjä, mutta sen kaulailukin osaa olla rasittavaa jos se tekee sitä toistuvasti. Hurmaava bullmastiffin pentu Onni jäi leikeissä kolmanneksi pyöräksi, vaikka kovasti koettikin pienestä iästään ja koostaan huolimatta kiivetä Ledin reittä pitkin!

Useammassakin koirablogissa on ilmeisesti innostuttu pitämään liikuntapäiväkirjaa viikon ajan, mutta minulta se kyllä jäi kesken. Tiivistettynä viimeinen viikko (koira yleensä enimmäkseen irti):

Sunnuntai: 1,5 kävelylenkki metsässä ja kaupungilla
Maanantai: 1 h juoksulenkki
Tiistai: 50 min hölkkälenkki
Keskiviikko: pissalenkit
Torstai: pissalenkit
Perjantai: pissalenkit
Lauantai: pissalenkki + 20 min tottelevaisuustreeni
Sunnuntai: 2-3 h ulkoilua lenkkipoluilla ja koirapuistossa + iltapissatus

Joten älkää suotta tunteko itseänne huonoksi koiranomistajaksi jos ette joka päivä ehdi tai jaksa aktivoida koiraanne edes paria tuntia, ette ole yksin. Tosin tämän tiedostaneena tarkoitukseni on karsia hevosharrastuksia tammikuusta lähtien, kun tässä on nyt pari kuukautta joutunut laiminlyömään koiraansa niiden takia kun päivästä loppuu tunnit ja viikosta päivät kesken, omasta jaksamisesta puhumattakaan. Onneksi kaveri on pystynyt ja halunnut lenkkeillä Ledin kanssa, juoksulenkit on selvästi tehnyt sille hyvää kun se joutuu ravaamaan pidempiä matkoja tasaista vauhtia.

Kyllähän minulla olisi toiveena että Ledi saisi joka päivä vähintään sen tunnin pidemmän lenkin, mutta nyt se vaan ei ole ollut mahdollista eikä tuolla onneksi pää hajoa parin päivän makoiluista, mutta tylsäähän sillä on. Ja niillä pissatuslenkeillä kyllä huomaa että virtaa löytyy, kun se porhaltaa ympäriinsä tuhannen pyrstötähden voimalla. Sitä aikaa vaan pitää nyt alkaa järjestämään, koira sentään on oma mutta hevoset toisten, joten asiat tärkeysjärjestykseen!

Teinipojan seksiunet

Tavallaan lupasin kaverilleni etten kirjoita tästä aiheesta, mutta kirjoitanpa kuitenkin! Pahoitteluni siis jo ennakkoon siitä. Ja koska olen armollinen, en liitä postaukseen yhtään aiheeseen liittyvää kuvaa.

Ledi on ensimmäinen uroskoirani joten aina välillä ihmettelen sen ruumiintoimintoja ja mietin että onko mikäkin normaalia. Ensiksi ihmettelin isoja pallukoita peniksen molemmin puolin kun koira rellotti selällään, mutta arvelin silloin (ihan oikein) että kyseessä on paisuivaiskudoksen osa jonka tarkoituksena on saada uros jäämään nalkkiin nartun kanssa. Nauratti kun tuossa tein verkkohakuja uroksen anatomiaan liittyen ja joku epäili niiden olevan kivekset, se mielikuva että kivekset imaistaisiin putkia pitkin erektion voimasta takajalkojen välistä vatsan alle oli sopivassa väsymystilassa melko hulvaton.

Nyt sitten sain ihmetellä itse erektiota. Tokihan sitä on saanut ennenkin katsella kun pienelle teinipojalle käy aika useinkin niin kun se on oikein hyvillään tai innostunut, työntyy pistooli kotelostaan. Enkä siis tarkoita nyt tilannetta jossa koira istuskelee rennosti mansikka vilkkuen, vaan ihan massiivisesta seisokista josta moni mieskin olisi kateellinen. Eikä tätä ole siis koskaan tapahtunut narttujen läheisyydessä tai muussakaan koiralle seksuaalisessa tilanteessa, vaan ihan muuten vaan kun koira innostuu kotosalla jostain.

Ainutkertaista kuitenkin oli se, että nyt Ledi näki märän unen. Se nukkui sohvalla, ynisi ja jalat vipatti kuin jänisunia nähdessä. Erona kuitenkin se, että se heräsi unestaan niin valtaisaan ja pitkäkestoiseen seisokkiin, että turvonnut kalu alkoi mennä jo violetiksi. Tilanne näytti olevan koirastakin jo tukala, mutta onneksi erektio lopulta hiipui. Tästä huolestuneena tosiaan surffailin vähän netissä ja selvitin onko tuo kovin yleistäkin ja mistä se johtuu. Ainakaan kyse ei ole mitenkään erityisen harvinaisesta asiasta, nimittäin ilmeisesti liian kireä esinahka voi estää veren laskeutumisen pois elimestä! Mikäli asia vaivaa useammin, meidän sakemannista tulisi tulisi kerralla ympärileikattu juutalainen. I shit you not. Niin siellä keskustelupalstoilla sanottiin, esarista pitäisi nipsaista pala pois. Ehkä asia olisi syytä varmistaa eläinlääkäriltä. Ensiavuksi kuitenkin suositeltiin alueen suihkuttamista kylmällä vedellä turvotuksen pienentämiseksi, onneksi ei tarvinnut yrittää kantaa koiraa suihkuun tällä kertaa. Se kun ei itse meinannut päästä sohvalta enää ylös.

"Anteeksi, kiusallista tämä on minullekin.."

Toisekseen oli ihan hyödyllistä lueskella muutenkin koiran esinahkaan liittyviä asioita, nimittäin nyt tunnistan uroksilla kuulemma kovin yleisen esinahan tulehduksen. Välillä olen miettinyt onko vehkeen päässä välillä näkyvä paksuhko kellertävä tippa ihan tavallista, mutta kun koira ei ole erityisemmin itseään nuollut niin olen pitänyt sitä normaalina. Nyt kuitenkin alan seuraamaan tarkemmin, sillä kellertävä tai vihertävä erite voi olla merkki esinahan tulehduksesta. Ehkä varmuuden vuoksi alan huuhtomaan parin viikon välein esinahan alusen laimennetulla Betadinella, ennaltaehkäisynä. Siinäpä riittääkin taas kerrottavaa koirattomille ihmisille, kun eivät anaalirauhastenkaan tyhjentämistä oikein ymmärrä. Ihmispolot.

Mitä muuta uroskoiran anatomiaan tai sairauksiin liittyvää minun tulisi tietää? Ja pissaako teidän urokset tasaisena suihkuna vai suihkutellen, onko jälkimmäinen normaalia vai kärsiikö Ledi vielä eturauhasvaivoistakin? Ainakin telkkarissa näin joskus mainoksen jossa suihkulähteen patsas pissasi niin kun se kärsi eturauhasvaivoista, joten sen täytyy olla totta. Tai sitten se oli erektiohäiriömainos.

Niin, ja tämä blogihan näyttää aivan kamalalta Internet Explorerilla. Kiva huomata näin kolmen vuoden jälkeen kun en itse sitä selainta koskaan käytä, joten anteeksi nyt siitäkin. Pitää koettaa korjailla näkymään oikein myös sillä, sitten joskus.

Jos ottaisin aikuisen koiran..

Ledin myötä on kypsynyt ajatus siitä, että seuraava koira voisi hyvinkin mahdollisesti olla nuori aikuinen pennun sijaan. Vaikka pennut ovatkin ihania ja niistä saa tehtyä mieleisensä, niin onhan siinä hemmetinmoinen työ paitsi pissakakkarumbineen, myös tavoille opettamisessa ja kouluttamisessa. Olisi mukavaa jos joku muu olisi jo tehnyt pohjatyön, ja koirasta näkisi jo vähän millainen siitä on tulossa. Myös terveyden osalta tietysti! Ledi kun täyttää kohta kolme ja se on vieläkin ihan hömelö teinipentu, niin mukava olisi saada nopeammin aivollinen ja järkevä koira, vaikka toki hulluttelevassa ja hömelössäkin koirassa on omat ihastuttavat puolensa.

Saksansuklaapystykorva, tunnetaan myös Fazerinnoutajana

Mietin kuitenkin että voisi olla melko haastavaa löytää sellaista koiraa joka meidän elämänmenoon sopeutuisi. Tällainen sen pitäisi olla:
- tottunut kerrostaloelämään
- hyvähermoinen, sopeutuvainen uusiin paikkoihin ja asioihin
- ystävällinen tai korkeintaan välinpitämätön uusia ihmisiä kohtaan (ei siis varautunut)
- tottunut matkustamaan autossa, pystyy matkustamaan myös julkisissa (ihmis- ja koirasosiaalinen)
- tottunut lapsiin ja mielellään kunnioittaisi kissojakin
- suhtautuu ystävällisesti tai ainakin sietää hyvin vieraita koiria
- tapakoulutettu vähintään sen verran että tulee luokse ja antaa kiinni, eikä sikaile sisälläkään
- ei allergioita tai perinnöllisiä vikoja, mielellään luustokuvattu jos suurikokoinen - eli TERVE! Ei tarvitsisi olla rotukoira, mutta sekarotuisia harvemmin kuvataan tai muutenkaan tutkitaan niin paljon.
- 1-3 -vuotias, jotta ehtisimme puuhastella vielä monenlaista yhdessä
- ei tietenkään riistaviettinen eikä häiriökäyttäytymistä kuten autojen jahtaamista tai eroahdistusta

Tällaiset koirat toki voivat olla aika harvassa. Aika usein koiria annetaan pois juuri käytösongelmien vuoksi, mutta on myös niitä harvoja jotka vaihtavat kotia esimerkiksi siksi, ettei niistä olekaan suuniteltuun työ- tai harrastuskäyttöön. Tai että elämäntilanne on vain muuttunut sellaiseksi, ettei koiraa voi enää oikeasti pitää.

Minullehan tarjottiin kesällä aikuista saksanpaimenkoiranarttua, joka aiheutti lähinnä paniikinomaisen huutonaurukohtauksen että ei kiitos, niin kauan kun asun kerrostalossa niin yksi koira riittää vallan mainiosti. Ei minulla olisi aikaa aktivoida kahta puuhakasta koiraa riittävästi, ja kaupunkilähiön pienissä metsissä kun kaksi vauhdikasta koiraa hajaantuu eri suuntiin niin tarvitaan jo enemmän kuin kaksi silmää pitämään järjestystä yllä. Kyllä, olen huono hihnalenkkeilijä.

Koiran hankinta ei ole ajankohtainen toivottavasti vielä moneen vuoteen, mutta aina välillä tulee vilkuiltua jo muidenkin koirahankintojen vuoksi millaisia koiria on kulloinkin vaihtamassa kotia. Eniten ehkä epäilyttää se, että kertooko koiran omistaja rehellisesti kaikki ne koiran huonotkin puoletkin, vai tuleeko myöhemmin harmia siitä että totuutta on kaunisteltu rankemman kerran tai jotain on jätetty kertomatta. Luulisi kyllä että jokainen kodinvaihtaja menee koeajalle uuteen kotiin, ja jos sen kanssa tulee ylitsepääsemättömiä ongelmia olisi omistajalla mielenkiintoa ottaa se takaisin ja etsiä sopivampi koti.Siis luulisi, mutta on myös näitä ilmoituksia joissa koiralla ei ole palautusoikeutta.

En ole koskaan miettinyt esimerkiksi tilannetta jossa Ledi pitäisi antaa uuteen kotiin, tuntemattomalle ihmiselle. Ottaisinko maksun, antaisinko vain lähiympäristöön vai kuinka kauas tahansa, kuinka paljon voisin velvoittaa uutta omistajaa pitämään yhteyttä tai kertomaan koiran kuulumisia? Pelkkä ajatuskin tuntuu pahalta. Se ainakin on varma, että koiran saisi palauttaa minulle milloin tahansa. Ja jos se joutuisi vaihtamaan vielä kotia, haluaisin sen takaisin ja etsiä itse sopivamman kodin kuin laittaa toisen kautta kiertoon.

Entä missä vaiheessa on armollisempaa lopettaa koira kuin laittaa sitä enää eteenpäin? Ihmeen paljon on ilmoituksia joissa annetaan 12-14 -vuotiaita koiria uuteen kotiin, ilmeisesti siksi koska niillä ei ole enää mitään virkaa sen hetkiselle omistajalleen. Näinkö tehdään muka eettisesti tilaa uudelle koiralle?

En keksinyt tuttavapiiristäni kodinvaihtajia, joten mitä kaikkea muuta nuoren aikuisen koiran ottamisessa olisi hyvä huomioida?

Koiraharrastaminen ei ole niin vakavaa!

..tai ei se ainakaan saisi olla. Törmäsin eilen hauskaan videoon jossa koirat kevensivät koetilanteen jännitystä laittamalla läskiksi eri tavoin. Video löytyy Semper Fidelis -blogista, käykää vilkaisemassa!

Tanssitaanko rumbaa?

Vesipelastusvideot

Tässäpä vihdoin viimein kesän vesipelastuskurssin videomateriaalia!

Kaiken kaikkiaanhan vepen alkeiskurssi tuntui olevan Ledille lastenleikkiä. Se innostui tehtävistä todella hyvin, mutta vuoroaan odotellessa malttoi odottella nätisti enimmän aikaa. Välillä kuumui sen verran että piti viedä kauemmas kävelylle ettei se käynyt kommentoimaan toisten suorituksia.

Hankaluuksiahan vepessä voi tulla ainakin siinä, ettei koira uskalla hypätä veneestä, ei halua tarttua esineisiin, ei uskalla irtautua omistajastaan tai vaikka pelkää perässä tulevaa kumivenettä. Ledille vaikein osa-alue oli esineen vieminen rannalta kumiveneeseen, sitä voidaankin hyvin harjoitella talvi maalla ja ensi kesänä jatkaa harjoituksia vedessä jos vielä siltä tuntuu. Alla Ledin taidonnäytteitä yhdeltä kurssikerralta, olkaatten hyvät!

Veneestä hypyssä koiran on tarkoitus uida omistajan luo poijujen välistä. Lediä on hetsattu patukalla ennen veneeseen viemistä ja sitä pidetään pannasta kiinni ettei se pääse karkaamaan, jonka vuoksi se haukkuu veneessä - laskekaa minut takaisin leikkimään! Omistaja voi vaikuttaa koiran rantautumispaikkaan omalla asemoitumisellaan, itse huomasin seivoani vähän väärässä kohti ja korjasin paikkaa niin että Ledi uisi varmemmin poijujen välistä. Kokeessahan tästä menisi pisteitä.

Sitten treeneissä harjoiteltiin ensimmäistä kertaa hukkuvan pelastamista. Tällä kertaa hukkuva leikittää koiraa ja ottaa patukan/dummyn mukaansa jotta koira voi tarttua siihen ja vetää hukkuvan poijujen väliin. Koiran on odotettava lähtölupaa kuivalla maalla. Ledi oli sikahyvä!

Toinen hukkuvan pelastus tehtiin vähän pidemmällä matkalla.

Kuvissa ei näykään että muut koirat odottavat vuoroaan ihan tuossa muutaman metrin päässä kuvaajan takana, mutta eipä Ledillä ollut mitään mielenkiintoa lähteä sinne rallattelemaan kun se oli Töissä. Veneen hakemisesta ei ole videota kun sitä ei tuolla kerralla harjoiteltu, mutta käytännössä koiraa leikitetään rannalla vedeen köydellä, koira otetaan kiinni, vene soudetaan järvelle ja koira käy hakemassa köyden (ja sen perässä tulevan veneen) rantaan poijujen välistä. Ledi kun muutenkin tykkää repiä ja raahata painavia asioita niin veneen vetäminen oli siitä Kaikista Parasta.

Bloggaaminen mobiilisti: mahdottomuus?

Voihan blogin päivitys! Kesällä muuttohommien yhteydessä katosi tietokonepöytä, ja sen jälkeen pöytäkone on kököttänyt lattialla ja näytöt kukkahyllyllä. Ei siis mikään mukavin paikka istuskella koneen ääressä! Lisäksi kun sain käyttööni iPadin niin tietokoneella on tullut istuskeltua entistä vähemmän, jolloin myös blogin päivittäminen on jäänyt kun en ole saanut aikaiseksi opetella sitä padilla. Puhelimen kautta en lähde edes yrittämään kun tekstiviestienkin kirjoittaminen tuottaa tuskaa.

Kamerankin johto katosi muutossa, joten kuvatkin olisi sitten kännyräpsyjä. Pitää nyt katsoa josko saisi kuitenkin intouduttua. Ei meille kauheasti uutta kyllä kuulu, olen aloitellut raakaruokintaa Ledin kanssa ja se on opetellut tallikoiran elämää aina ajoittain - ei tosin nyt kun on ollut niin mahdottoman kuraista. Kunhan maa jäätyy niin sitten pääsee taas mukaan! Lumi tuli jo toistamiseen mutta oli vain päivän. Ehdinpä ottaa yhden kuvan :) pitää tätä blogin ulkoasuakin viritellä jos meinaa alkaa aktiivisemin kirjoitella. Nähtäväksi jää!

Blogihaaste :o

Oolalaa, meille oli tupsahtanut maailman historian ensimmäinen blogihaaste! Kiitos Sandra, josko tästä sormet alkaisi vertyä niin että saisi muutkin odottavat postaukset julkaisukuntoon. Blogin perään on jo vähän kyselty että missä vika kun ei suksi luista, joten tässäpä jo jotakin. En tosin aio haastaa muita tällä kertaa, enkä keksiä lisäkysymyksiä. Vastasin nyt kaikkeen mahdolliseen : )
 
Haasteen säännöt:

- Vastaa haastajan 11 kysymykseen. 
- Keksi 11 uutta kysymystä. 
- Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa. 
- Kerro bloggaajille, että olet haastanut heidät. 

1. Onko sulla jotain tsemppaus biisiä, jota kuuntelet aina kun olet menossa treeneihin/kokeisiin/haet uskoa itseesi ja koiraasi jne? Sellaista joka saa nousemaan syvimmästäki suosta.  Kerro mikä.

Ei. Ei olla kisattu ja treeneihin kun ajellaan niin radio on tai ei ole auki. Jos en usko itseeni tai koiraani tai muuten vaan olen suossa niin siirrän treenit suosiolla paremmalle päivälle.

2. Mitä mieltä olet oman koirasi rakenteesta ja ulkonäöstä? Kerro plussat ja miinukset.


Tuikku
+ kaunis pää
+ ilmeikäs naama
+ kaunis väritys
+ hyvä karvapeite
+ kompakti koko
- takakorkeus
- niukat takakulmaukset
- pönäkkyys

Ledi
+ lempeä ilme
+ sopiva koko
+ hyvä karvapeite
- takajalkojen epäpuhtaat liikeradat (selän lihasjumit?)
- epäpudas selkälinja (lihasjumit?)
- edestä ahdas?

3. Onko sulla lemppari kuvaa koirastasi? Jaa se meille ja kerro miksi juuri se!

Tämän hetkinen suosikkikuvani Tuikusta on parin vuoden takaa Savonlinnasta, kun se oli juuri tullut uimasta. Kuvasta muistuu vieläkin mieleen rantakallion lämpö ja auringonpaiste.
 

Ledistä on sen verran paljon vähemmän kuvia, ettei montaa suosikkikuvaa ole vielä ehtinyt kertyä. Tässä kuvassa on kuitenkin jotain majesteettista, ja pidän siitä siksi.

4. Paras saavutus mitä olet koirasi kanssa saavuttanut?

Pääsin tänä kesänä vihdoin Ledin kanssa koirapuistoon niin, että koira on irti käskyn alla sivulla rauhassa ja hiljaa. Tuikun paras saavutus oli se, kun se pystyi vihdoin leikkimään isojen mustien koirien kanssa kun se oli monta vuotta pelännyt niitä.
 
5. Jos joku tulisi ostamaan koiraasi, olisitko valmis myymään sen esim. työkäyttöön jos se vain olisi mahdollista? Miksi tai miksi et?


En. Hankin koirani ensisijaisesti perheenjäseneksi ja kumppaniksi itselleni, joten ne eivät ole myytävänä. 
 
6. Mikä on parasta, mitä joku ulkopuolinen on sanonut sinulle koirastasi?


Kaikki tottelevaisuuteen ja koiran hyvään luonteeseen viittaava.


7. Mitkä ovat 5 suosikkirotuasi? Miksi?

Saksanpaimenkoira - lapsuuden haave ja päähänpinttymä. Ledi ainakin on ollut kaikkea mitä uskalsin toivoa ja enemmänkin. Mitä enemmän rotuun tutustuu sen enemmän terveys epäilyttää.

Lapinporokoira - monipuolinen harrastelukoira ja kompaktin kokoinen. Rodun terve rakenne ja toistaiseksi suhteellisen tervejärkinen jalostus viehättää. Herkkähaukkuisuus ja riistaviettisyys arveluttaa.

Weimarinseisoja - jos perheeseen joskus tulee metsästyskoira, vaikuttaa tämä rotu tutustumisen arvoiselta. Vaikuttaa paitsi kauniilta, myös monipuoliselta harrastuskoiralta. Rodussa arvaamattomuutta/arkuutta?

Jack/parsonrusseli - jos on tarvetta pienelle harrastuskoiralle niin rotuihin voisi tutustua tarkemmin. Terrierin luonne epäilyttää.

Saluki - täysin turha hankinta, mutta jos joskus on sohvan koristeelle tarvetta niin tämä olisi kaunis vaihtoehto.

Tanskandoggi - ihana ISO mutta eipä tällekään juuri käyttöä olisi. Lyhytikäisyys ja jättikoon tuomat terveysriskit epäilyttävät.

8. Jos sinulla tulee olemaan vielä koira, minkä rotuisen aiot ottaa ja miksi?


Riippuu elämäntilanteesta. Maalle voisin ottaa porokoiran, jos on tarvetta perhekoiralle. Jos on tarvetta metsästyskoiralle niin weimari/saksanseisoja voisi olla harkinnassa. Jos Ledistä milloin aika jättää ja on harrastuskoiran paikka auki, niin voisin harkita toista saksanpaimenkoiraa.


9.Kuinka paljon koira on muuttanut sinun elämääsi? Millälailla?

Paha sanoa kun otin koiran vain hieman ennen kuin muutin kotoa pois, niin elämä muuttui kerralla aika paljonkin. Vaikea sanoa mikä siitä on koiran osuus, mutta tuleepahan ainakin tutkailtua ympäristöään enemmän ja käveltyä sellaisissa paikoissa joihin ei muuten tulisi lähdettyä. Kai se on aika terveen pohjan luonut arjelle.
  
10. Oletko koskaan saanut naapureiltasi valituksia koiriesi takia?
  
En. Kerran naapuri tuli sanomaan että koira haukkuu ja ulvoo yksin ollessaan, mutta siihen olikin muuttanut uusi naapuri jonka koira se oli.

11. Paljasta kaikille salainen ehkä utopistinenkin haave koirasi kanssa!



Ei minulla taida olla salaisia haaveita. Toivon että Ledi olisi joku päivä niin terve ettei tarvitsisi miettiä että kestääkö se sitä ja tätä käyttöä menemättä jumiin. Myös BH-kokeeseen treenaaminen ja sen läpäiseminen on ehkä vähän utopistinen haave tällä motivaatiolla ;)


Uudet kysymykset:
 
1. Mitkä on tärkeimmät ominaisuudet "hyvässä" koirassa?

Terveys. Sekä fyysinen terveys (rakenne, ei allergioita tai sairauksia) sekä pääkopan sisältö.

2. Miten koirasi saa sinut parhaiten repimään hiuksia päästäsi? 

Piippaamalla ja vänisemällä odottaessaan innoissaan jotain. Onneksi ei tee sitä paljon. Toinen on "ihanaa kun heräsit/tulit kotiin" -volina ja hönttääminen.

3. Onko joskus tehnyt mieli myydä koko rakki ja alkaa harrastamaan kultakaloja? Miksi?

Ei. Joskus on käynyt mielessä että voisi sitä järkevämpiäkin harrastuksia olla, kun on rymynnyt toista tuntia läpimärissä vaatteissa kaatosateessa ajamassa jälkeä tai kykkinyt kuusen alla hakutreeneissä.

4. Mitä harrastuslajia ET koskaan harrastaisi koiran kanssa? Miksi?


Äkkiseltään ei tule mieleen mitään tiettyä lajia jossa koiran loukkaantumisriski olisi niin suuri, että sen vuoksi en haluaisi harrastaa. Mutta sellaiset nyt ainakin on poissuljettuja, ja jos jokin koiran ominaisuus on este lajin harrastamiselle niin tietenkin sellaisetkin karsiutuvat pois (esim. agility Ledin kohdalla).


5. Pidätkö vanhempien koetuloksia tärkeässä roolissa, kun valitset pentua? Miksi/miksi et?


Tuntemattomien koirien kohdalla arvostan enemmän koe- kuin näyttelytuloksia. Antaahan ne osviittaa siitä että koiralla on päässä ainakin joitain palikoita kohdillaan, että sen kanssa voi harrastaa ja kilpailla ko. lajissa. Tuttujen koirien kohdalla ei olisi merkitystä.

6. Mitä mieltä olet luonnetestin/MH-kuvauksen luotettavuudesta? Onko ne luotettavia keinoja arvioida koiran luonnetta (jos ajatellaan esim. olisit ottamassa pentua ja vanhemmilla on vain lte tulokset)?

Tulokset ovat suuntaa antavia. Tuikku sai luonnetestistä näköisensä tuloksen, mutta kun vertasin sitä parin tutun koiran suoritukseen niin kävi kyllä ihmetyttämään miten eri lailla eri tuomarit asiat näkevät. Täysipäisen koiran pitäisi kuitenkin läpäistä testi, ei siinä niin ihmeellisiä asioita ole. Toki mainitussa skenaariossa haluaisin silti tavata koirien vanhemmat ja selvittää miksi niillä ei ole tuloksia mistään lajista.
 
7. Mitä mieltä olet koiranäyttelyistä? Hyvä vai huono juttu?

Huono. Jalostuksessa arvostetaan liikaa ulkonäköseikkoja monen rodun kohdalla, ja tuomarit tuntuvat liian usein katsovan huonoa luonnetta läpi sormien sekä suosivan överiyksilöitä joilla on liioiteltuja piirteitä.
 
8. Montako koiraa on mielestäsi hyvä määrä? Ja minkälaiset ikäerot koirilla olisi hyvä olla?
 
Riippuu asunnon koosta, käytettävissä olevasta vapaa-ajasta, koirien luonteesta jne. Itselleni kaupungissa asuessa yksi koira on ideaalimäärä, kaksi maksimi. Yhdelle koiralle riittää parhaiten aikaa harrastamiseen kun itselläni on myös muita kuin koiraharrastuksia. Maalla menisi helposti pari kolmekin. Ikäeroasiaa en osaa sen kummemmin kommentoida, itse ottaisin pennun vasta kun vanhempi koira on aikuinen ja opetettu käytöstavoille. Ledi täyttää vuoden lopussa kolme, mutta se on vieläkin niin teini etten voisi kuvitellakaan ottavani vielä pentua sen kaveriksi.

9. Käytätkö koiriasi hierojalla/fyssarilla tms? Koetko tällaisen lihashuollon tärkeäksi osaksi koiran pitoa vai onko se mielestäsi turhaa hömpötystä?

Suosittelisin että niitä kotikoiriakin käytettäisiin edes kerran vuodessa hierojalla tai fysioterapeutilla, jotta jumit ja kipukohdat tulisivat ilmi. Aktiiviharrastuskoiran kanssa varmasti on välttämättömyyskin, kuten myös sellaisen koiran joka ei rakenteeltaan ole ihan priimaa ja joutuu liikkumaan vähän väärin.
 
10. Sellainen koira, millainen omistaja. Totta vai tarua, sinun kohdallasi?


Jossain määrin. Saksanpaimenkoiran pentua etsiessäni kaikki sanoivat että pennusta tulee sen luonteinen kuin siitä teet: pennusta saa rauhallisen tai aktiivisen riippuen mistä sitä palkitsee. Minun koirani ovat verrattain rauhallisia, kuten omistajansakin.


11. Oletko herkkänahkainen jos joku arvostelee koiraasi? Millainen arvostelu ärsyttää eniten?

Rotuennakkoluuloihin perustuva. Se jos koira tuomitaan rodun perusteella eikä anneta mitään  anteeksi, sellaisiakaan asioita joita muun rotuisilta ei edes noteerattaisi.

Uudistunut lemmikkivaunu

Viimeksi kun matkustin junalla niin jo paikkaa varatessa ihmettelin että mitenkäs nämä penkit nyt näin hassusti on aseteltu, kuvan perusteella näyttäisi että ne ovat seinustoilla niin että kaikki katsovat toisiaan. "Salonki". Näytti aika epäkäytännölliseltä, kun yleensä sitä koirien kanssa matkustaessa haluaisi omaa tilaa ja omaa rauhaa. Ehkä suunnittelija ajatteli että lemmikit voivat kivasti leikkiä matkan ajan keskenään lattialla, kun penkit ovat reunoilla?

Noh. Uudistusta oli tosiaan tapahtunut, osan vaunusta vei tuo lasiseinällä erotettu käytävä. Se nyt on ihan kiva asia, rauhoittaa vaunua kun sen keskeltä ei enää kuljeta läpi. Vajaan metrin se kuitenkin syö tilaa ja pusertaa lemmikit omistajineen pienempään tilaan.

Matkatavaroille oli lyhyet hyllyt vain kummassakin päädyssä, jostain syystä ei laisinkaan pitkällä sivulla eli matkatavaratkin pitäisi säilyttää lattialla. Lisäksi vaunun keskellä on avoin "kaappi" ripustettaville vaatteille(?!) ja kenkähylly(?!). Laskeskelin että vaunussa on 12 paikkaa, mutta tällaisella järjestelyllä siihen saa maksimissaan kuusi koiraa jos ne vaan pystyvät olemaan lähekkäin. Toki porokoirasta pienemmät koirat voi työntää penkin alle, jos ne siellä vaan suostuvat kyyhöttämään matkan. Tilavimmat kaksi paikkaa olisivat lasiseinustalla, mutta koska lemmikkiosioon on tehty kaksi ovea kulkemista helpottamaan niin ei sitä koiraa ovenkaan edessä voi jatkuvasti pitää. Ihan kiva ajatus tehdä lemmikkivaunua viihtyisämmäksi, mutta kyllä vähän tuntuu siltä että nyt on vaunun suunnitellut joku joka ei koskaan lemmikkien kanssa matkusta.

Sikäli ei haitannut kun tällä kertaa olimme ainoat matkustajat, hyvin mahtui Ledikin olemaan.

Seuraavaksi tulossa vesipelastustarinaa kunhan saan videot koneelle!

Kuukauden kooste

Tuntuu että viimeinen kuukausi on lennetty tukka putkella paikasta toiseen ympäri Suomen! Pari viikkoa oli lomaa ja toiset pari viikkoa sitten tullut muuten vaan puuhasteltua töiden sallimissa rajoissa.

Ledi oli lomalla maalla pihavahtina, se kehittyi mukavasti jopa siihen pisteeseen että ilmoitti tiellä kävelijöistä haukkumalla mutta ei poistunut talon portailta. Tutuille autoille se ei enää haukkunut ollenkaan, eikä tutuille ihmisille. Vielä siltä kuitenkin puuttuu aika paljon itsevarmuutta, kun se vaikutti yksin vieraita kohdatessaan melko epävarmalta ja siksi haukkui etenkin isokokoiset miehet. Itse jos olin poissa niin Ledi istui rakennustyömaalla isäni kaverina tunnista toiseen, tai hakeutui rapsutettavaksi jos joku tuli käymään.

Kelit myös olivat kovin suotuisat loman aikana ja uitin Lediä paljon. Ja uitin nimenomaan kävelemällä sen kanssa vedessä niin että se ui rinnalla rauhallisesti ja oikein eikä reuhtonut menemään kepin perässä. Pielisjoessa oli myös hyvä uittaa, virtaus oli juuri sopiva että pystyin kävelemään hitaasti ja koira joutui tekemään paljon töitä pysyäkseen rinnalla. Itse kun uin niin sain ihan tosissaan uida että pääsin eteenpäin, joten kovin kauaa kerrallaan ei kehdannut niin kovalla vastuksella uittaa. 

Heitän Ledille keppiä tai frisbeetä ainoastaan vedestä, eli koiran on oltava jo uintivalmiudessa ettei se riko itseään säntäämällä päättömästi järveen. Jos se joutuu odottamaan yhtään niin se ei suinkaan esimerkiksi ui ympyrää, vaan se hakee takajaloillaan pohjaa ja lilluttelee pystyasennossa! Ei se totisesti ainakaan pelkää vettä :D

Ruohoa tuli myös leikattua paljon. Ekan päivän työnnettävällä mallilla Ledi käveli koko ajan perässä, mutta toisena päivänä malttoi jo jäädä varjoon makaamaan ja katselemaan. Päältäajettava sen sijaan meni sellaista kyytiä että Ledin oli varmuuden vuoksi taas juostava perässä etten vaan kurvaile pois pihasta ja lähde kylille ilman sitä! Käyhän se koiran lenkittäminen niinkin :)

Ensimmäiset vesipelastustreenitkin oli, oikeastaan ne oli jo kolmannet mutta oltiin reissussa kaksi ekaa kertaa. Vepestä teen erillisen postauksen koska siitä on niin paljon kerrottavaa! Paljastetaan sen sijaan vielä lopuksi se miksi Ledi pääsi poseeraamaan palkintopallilla.

Lähdin kisakuskiksi Orimattilaan haulikkokisoihin ja Ledi sai olla epävirallinen kisamaskotti. Lähdettiin ajamaan viideltä aamulla ja perillä oltiin vähän ennen yhdeksää. Paikalla järjestettin kahdet kisat yhtäaikaa joten porukkaa riitti ihan mukavasti, ja kutakuinkin kaikki halusivat rapsuttaa Lediä. Sehän sopi sille paremmin kuin hyvin ja tervehti osaa kohteliaan iloisesti ja toisia sitten vähän riehakkaammin. Onhan se ollut pennusta asti välillä ampumaradalla mukana, mutta herätti se vähän ihmetystä muissa miten lunkisti se oli seuraamassa kisaa. Ei se ainakaan paukkuarka ole!



Päivä oli pitkä ja tapahtumaa ja ihmisiä niin paljon että innokkainkin kaverikoira väkisin väsähtää. Palkintojenjakoa odotellessa Ledi ei enää päätään jaksanut nostaa jos joku tuli rapsuttamaan, häntää ehkä vähän huiskautti tervehdykseksi.

Varjossa huilaamassa

Odotus kuitenkin palkittiin ja kisoista lähti pokaali matkaan - minun ja Ledin ensimmäinen! Ei kisattu mutta sen verran hyvät tukijoukot oltiin että saatiin iso hieno kiiltävä pokaali kirjahyllyyn. Ledi kyllä varsinkin sen ansaitsi mahtavalla käytöksellään. Se hurmasi aika pitkälti kaikki jotka tapasi ja sai paljon kehuja paitsi luonteensa, yllättäen myös ulkonäkönsä suhteen. Hieno mahtava Ledi!

Huomenna taas vepetreenit, koetan kirjoitella niistä ennen seuraavaa lomaa ettei tule taas kuukauden taukoa ;) ja Tuikun paino on kuulemma pysynyt nyt hyvin kurissa, joskin se on aloittanut oma-alotteisen marjakuurin ja syö kuulemma kaikki mansikat, vadelmat ja mustikat jotka vaan löytää. Muistan kun opetin sitä nuorempana syömään niitä suoraan metsästä, hyvä että on oppi mennyt onnistuneesti perille! :D

Marjakaverukset

Teaser

Miksi Ledi istuu palkintopallilla pokaalin kanssa? Miten vesipelastus on edennyt? Mitä Ledi teki kesälomalla? Onko terveys kestänyt? Paljonko Tuikku painaa? Kuka rosvoaa kaikki mansikat ja vadelmat?

Näihin ja moneen muuhun pyrin vastaamaan myöhemmin tänään kun kirjoitan vihdoin kesäkuulumispostauksen :)

Ledi vaappuu

Hellurei ja hellät tunteet. Koirat vaihtuivat takaisin ja luovutin ihanan Tuikkusen takaisin ihmisilleen ja sain Ledin takaisin. Ja Ledihän liikkuu nyt vaappumalla, koikkelehtii miten päin nyt eteenpäin sattuu pääsemään. Itkuhan siinä tuli kun en raaskinut edes lenkille viedä kun liikkuminen oli niin huonoa.

Jotain kuitenkin tapahtui koska tänään se liikkui jo paremmin. Käytin kuitenkin fysioterapeutilla kun olin jo ajan varannut, ja selkä oli taas jäykkä samasta kohti kuin aina (rintarangan ja lannerangan liitoskohdasta alaspäin). Tuntoa sentään oli jaloissa, että ne koira käänsi oikein päin oma-alotteisesti eikä muutenkaan mitään vikaa varsinaisesti löytynyt kuin lihakset. Takapääkään ei ole surkastunut mitenkään vaan siellä on ihan hyvin lihasta, epäili että selästä säteilee jotain raajoihin jonka takia välillä liikkuu huonommin. Kipua Ledi ei ole näyttänyt missään vaiheessa.

Olin varannut eläinlääkäriajankin varmuuden vuoksi huomiselle, pitää aamulla katsoa onko tarvetta mennä vai onko koira selvästi parempi. Jotain vikaahan siellä on joka aiheuttaa lihasten jumiutumisen, mutta ilmeisesti seuraava askel olisi mennä Kouvolaan magneettikuviin.

Otin nyt kuitenkin fyssarilta osteopaatin puhelinnumeron, hänen luonaan käydään mahdollisesti elokuussa kun hän palaa lomalta. Kouvolaan on pitkä matka.

Surettaa. Onneksi Ledi on iloinen oma itsensä.

Pelastusliivit testissä

Koska Ledi on vieläkin hoidossa, sai Iisi olla koekaniinina pelastusliivien testauksessa. Niitähän ei siis ole käytetty niin en tiedä miten hyvin ne soveltuu varsinaisesti uimiseen kellumisen sijaan. Vesi oli kovinkin lämmintä niin oli ihan mukava itsensäkin lillutella lammessa.

Ensin tehtiin pari koeuintia kepin perässä, liviit hidastaa jonkun verran mutta myös parantaa uintiasentoa nostamalla peräpäätä ylemmäs. Kokeilin myös ilman liivejä ja Iisi meinasi uida takamus melko syvällä. Tokihan takapään lihakset vahvistuvat kesän mittaan kun tulee enemmän uitua, mutta ihan hyvä harjoitella aluksi rauhallisemmin eikä tarvitse reuhtoa kestääkseen pinnalla.

Vähän isothan nuo liivit on kun ne on tarkoitettu Ledin kokoiselle koiralle tai suuremmalle (olikohan 60 kiloon saakka), mutta remmit eivät kuitenkaan hankaa nivusia.

Testien jälkeen lähdin itsekin uimaan, tarkoituksena opettaa Iisi uimaan edes käsivarren mitan päässä itsestäni. Yhtään naarmua en saanut! Muutaman kerran joutui käskemään edemmäs ja tönäisemään kädellä. Ilman liivejä jos Iisiä tönii niin se hätääntyy ja ui päälle. Se tekee sitä kyllä vaikkei tönisikään, koska haluaa olla lähellä. Ei kovin turvallista siis. Tietenkään yhteisiä uinteja ei kukaan videoinut mutta ehkä Ledin kanssa polskutteluista saa videota myöhemmin kesällä.

Kun oltiin uiskenneltu riittävästi ympäri lampea, istuskeltiin vielä kuivattelemaan aurinkoon. Iisi tosin jaksoi vielä olla puuhakas ja kaivoi kiviä pohjasta. Siinä vaiheessa kun kaivoin kameravehkeet esille oli Iisi kaivanut raivokkaasti jo vartin verran, joten tässä vielä laimea lopetus kyseisestä puuhasta.

Kaiken kaikkiaan Iisi oli todella hienosti. Rannassa oli muitakin ihmisiä aurinkoa ottamassa ja uimassa, sekä siinä kävi lukuisia muitakin koiria kastautumassa, mutta eipä Iisi niistä ollut moksiskaan. Ei siis oltu virallisella uimarannalla jos joku niin erehtyi luulemaan, en nyt ihan tauno ole.

ps. Tuikun laihdutuskuuri on kuulemma alkanut tuottaa tulosta! Lisätietoa asiasta myöhemmin.

Painonpudotusohjelma

Lueskelin tänään ensimmäistä kertaa eläissäni koiran laihduttamisesta. Oulun eläinklinikan sivuilla oli vallan uutta tietoa minulle, ja jaanpa sen nyt tässä teidän muidenkin sivistämiseksi.

Ylipainoisuus on koirien yleisin ravintoperäinen sairaus. Koira on ylipainoinen, jos sen paino on yli 15% sen ihannepainon. 

Tuikku painaa 21 kiloa ja sen ihannepaino voisi olla siinä 17 kilon paikkeilla jos tykkää hoikista koirista. Liikalihavuuden raja menee tuon 15 % mukaan 19 kilossa, joten ainakin se kaksi kiloa tulisi saada pois.

Laihduttamiselle on eduksi, jos ruoka annetaan ainakin kolmena tai mieluummin 5 tai 6 pienenä osana päivässä. Pienet ja usein nautitut ruoka-annokset ovat tehokkaampia laihduttamisessa kuin samaa ravintoa sisältävät suuret, harvoin nautitut ruoka-annokset.

Tämä tuli ehkä suurimpana yllätyksenä minulle. Jotenkin ajattelin että jos koira syö jatkuvasti niin ne ravintoaineetkin imeytyy tehokkaammin ja koira senkus pulskistuu, mutta mitä ilmeisemmin luuloni on ollut väärä. Tuikku on siskollani syönyt kahdesti päivään, mikä on ollut ilmeisen hyvä asia ilmeisesti. Monesti päivään syöttäessä vaan pitää olla tarkkana että annoskoot pysyvät "säälittävän pieninä". Tuikulla tämä tarkoittaisi käytännössä yhtä lihapullaa viidesti päivässä!

Kotiruokana laihduttavalle koiralle sopivat mm: 

Keitetty rasvaton liha	200 kcal/100g	840kJ/100g
Raejuusto	100 kcal/100g	420kJ/100g
Raastettu tai keitetty porkkana tai muu vihannes	40 kcal/100g	170kJ/100g
Kaurapuuro	60 kcal/100g	250kJ/100g

Lisäksi tulee turvata kivennäisten, hivenaineiden ja vitamiinien riittävä saanti.

Tästä inspiroituneena kävin ostamassa porkkanoita ja raejuustoa eilen ostetun naudan jauhelihan lisäksi. Kana tai kalkkuna olisi toki parempi, mutta lähikaupassa ei ollut varaa nirsoilla. Pitänee käväistä ihan alan liikkeessä hakemassa pakasteita, niin ei ainakaan rasvaisen lihan vuoksi liho vahingossa. Tosin sen naudanlihankin keitin ja valutin + kuivasin paperiin joten ainakaan irtorasvaa ei lihaan paljoa enää jäänyt, mutta samalla voisi kysäistä noista kivennäisistä ja muista että meneekö kovin hankalaksi ja mitä tulee huomioida jos pitempään seuraavanlaisella ruokavaliolla jatkaa:

Ylläolevan ruokamääräsuosituksen mukaan Tuikku voisi syödä hyvillä mielin seuraavasti:

100 g lihaa

200 g raejuustoa

250 g porkkanaa

150 g kaurapuuroa

Kaurahiutaleita ei omista kaapeista löytynyt eikä ole keittiövaakaakaan grammojen mittaamiseksi, joten vähän mutulla mennään jos en vaakakauppaan innostu lähtemään. Ajatuksena oli myös testailla saako noista pyöriteltyä vaikka kuivapullia, jotka voisi sitten vaan turvottaa lämpimässä vedessä. Tai sitten tekisi pakkaseen valmiita pullia joita voisi sulattaa sitä mukaa kun tarvitsee, vaikka yhden kerrallaan. Näin ruokavalio säilyisi myös sen jälkeen kun Tuikku minulta lähtee takaisin.

Parin ensimmäisen viikon aikana koiran painonpudotus on hitaampaa, koska elimistö sopeutuu uuteen tilanteeseen hitaasti.

Tuikku tuntuu elävän säästöliekillä koko ajan, se liikkuukin niin säästeliäästi että ylimääräisiä kaloreita ei varmasti pääse palamaan. Tällä viikolla onkin tarkoitus lenkkien lisäksi uittaa sitä ja ruuankin eteen se joutuu tekemään töitä (jäljestämään, etsimään pusikkoon heiteltyjä ruokapalloja tai esimerkiksi noutamaan vedestä ruokapalkalla). Jännä nähdä miten projekti etenee ja tuleeko tuloksia. Jos kellä on kokemusta onnistuneesta koiran painon pudotuksesta niin vinkkejä otetaan vastaan :)

Alla ruokavalio jolla aloitellaan, nämä vielä sotketan pariin desiin lämmintä vettä niin tulee maukas keitto ja koira saa mahansa täyteen. Tai ainakin nyt ekana päivänä on mennyt keittonakin hyvin alas, Tuikku kun muuten juo todella vähän niin pidetään samalla nesteytyksestä huolta. Jos keitto alkaa tympiä niin pitää muutella sitten.

Bon Appétit!