sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Pääsiäinen maalla

Olipahan taas mukavaa torstaina pakata kamat ja koirat autoon ja suunnata pois kaupungista! Auto oli kyllä aika täysi kun kyytiin piti saada kolme aikuista ihmistä, kaksi isoa koiraa, yksi kissa ja kaikkien tavarat. Hyvin kuitenkin mahduttiin, kissakaan ei joutunut takakonttiin koirien sekaan vaan sai matkustaa omakssa boksissaan.

Bemun kontissa mahtuu vaikka yöpymään!
Suuntasimme ensin Tuikun luo ja jestas että se olikin kasvattanut komeat varvaskarvat talven aikana! Moni jääkarhukin olisi noista kateellinen.




Ledihän tykkäsi taas ulkoilla eikä käynyt sisällä kuin syömässä ja nukkumassa. Koska en Iisiä ja Tuikkua halunnut valvomatta laittaa yhtä aikaa ulos, oli Ledi illalla aika sippi kun nartut vuorottelivat seuraneitinä ja molemmat olivat leikkituulella. Ikkunasta sain kuvattua osan leikeistä.

Ensin Tuikun kanssa..

..sitten Iisin, ja kohta taas vuoron vaihto.


Sisällä Ledi olikin sitten mukavan rauhallinen ja jaksoi olla sopivan seurallinen vauvaa, tai pitäisikö sanoa jo taaperoa kohtaan. Iisikin suhtautui hienosti pieneen lapseen, halusi olla lähellä mutta ei edes koettanut nuolla kuten Ledi jatkuvasti olisi halunnut tehdä. Minkäs teet kun pikkulasten kädet ja naama ovat yleensä ainakin vähän ruuassa. En tiedä johtuiko siitä vai mistä myös se, että Iisi hypähti kohti 3-vuotiaan lapsen naamaa ja tilanne oli niin nopea etten tiedä olisiko se ollut antamassa suukkoa vai näykkäämässä (koska oli itse juuri nauttimassa rapsutuksista kun sen läheltä juostiin ohi), mutta säikähdin ihan pirusti. Minulla on kieltämättä vähän taipumus ajatella Iisistä aina pahinta, on se sen verran usein murahdellut minulle, käynyt Tuikun kimppuun ja napannut minuakin ranteesta että en ihan luota siihen. Ja tuon tempun myötä pysyn varovaisena jatkossakin, onneksi mitään ei sattunut muuta kuin että tyttö säikähti. Tietenkään siinä tilanteessa ei käyty jeesustelemaan mitä olisi voinut sattua tai kiljumaan koiralle ettei muksu pelästyisi enempää, vaan Iisi pääsi ulos jäähylle ja asiasta ei tehty sen suurempaa numeroa. Itse vaan mietin vieläkin että mitä jos. Sen verran on lehdissäkin ollut juttua miten se oma ihana tessu olikin purrut pientä lasta kasvoihin. Mietityttää.

Iisi ei murehdi menneitä vaan nauttii kevätauringosta. Jokainen päivä on uusi eikä menneet paina!
Lauantaina jatkettiin matkaa kotipaikalleni ja siellä piha olikin laajentunut ihan uusiin ulottuvuuksiin, josta koirat eivät tietenkään pahastuneet. Kissan kakkaa löytyi taas ylenmäärin ja sitähän molemmat koirat vetivät naamaansa antaumuksella. Pitääkin tarkistaa koska ne ovat saaneet matokuurin, johan tuo olisi aika taas myrkyttää.

"Tännekö se kissa meni?"
Rauniokoira kissankakkametsällä
Kissat ja koirat ulkoilivat varmuuden vuoksi eri aikaan. Tuikku on kasvanut näiden kissojen kanssa, mutta Ledi ja Iisi eivät joten niiden "Kissoja ei jahdata" -ajatus ei ole vielä niin syvään pinttynyt että ne voisi huoletta laskea ulkoilemaan yhtä aikaa. Tokihan kissat pääsevät karkuun aitan alle ja muualle, mutta eipä niille ole syytä aiheuttaa turhaa stressiä.

Tirri 12 v. osaa kyllä halutessaan näyttää koirille niiden paikan arvoasteikossa
Puitakin oli kaadettu ihan reilulla kädellä niin Ledinkään ei tarvinnut pihistää puita halkopinosta, kuten Tuikun luona kyläillessä. 



"Iisi mitä sinä siellä ylhäällä teet??"
"Siistii!!" (ja turhan vaarallista, toim. huom.)
Koirat kunnostautuivat myös pihakoirina. Eiväthän ne ennenkään ole karkailleet mihinkään, mutta kotitalon vierestä menee hiljainen hiekkatie ja jokainen ohikulkija kiinnittää väkisinkin huomion. Koirat eivät tietenkään saa mennä tielle häiritsemään jalankulkijoita, eikä haukkuminenkaan ole suotavaa. Tällä reissulla pari ensimmäistä kulkijaa sai isot haukut portailta, mutta toisena päivänä kulkijoista ilmoitettiin enää yhdellä haukahduksella eikä kumpikaan tehnyt elettäkään mennäkseen tielle! Hurraa!

Valpas vahti seuraa katseellaan jalankulkijaa, mutta malttaa pysyä aloillaan ilman käskyäkin. Lumipenkalta näkee hyvin!
Oven vartijat
Viimeisenä aamuna jääkaapista löytyi vanhaksi menevä HK:n sininen joten ei auttanut kuin lähteä pihalle treenaamaan koiria pienimuotoisesti ennen kotiin lähdön. Ledi esitteli ensin kulmauksiaan, kun ne ei kuulemma seisoessa näy riittävästi ;D



Otin ensin Ledin kanssa sivulle tuloja, pieniä pätkiä seuraamista ja maahan menoa. 

Treenivaatteet tällä kertaa hieman erilaiset kuin yleensä?

"Ledi mitä sinä siellä teet??"
"Miten sinä sinne taakse jouduit poikittain??"


"Vapaa!"

Sitten koiran vaihto, Iisin kanssa oli tarkoitus ottaa samoja mutta sillä oli niin vauhti päällä ettei mistään meinannut tulla mitään. Perusasento oli lähes puoli metriä liian edessä, seuraamisissa hypittiin ja maahanmeno tapahtui jossain ihan muualla kuin sivulla. Vielä kuviakin katsellessa ihmettelin että miten ihmeessä se koira tuonne päätyi :D kuvaajakin luovutti ennen kuin saatiin onnistunut sarja, mutta tuli sellainenkin sitten loppuun kun malttia alkoi löytyä. Hyvä toki että on intoa, ja Iisi on niin kovin hyväntuulinen kun saa tehdä yhdessä.

"Bojoing!"
"Mitä ihmettä nyt taas Iisi?"
"Iisi eikö tästä jo puhuttu?" :D
"Ei nyt oikein Iisi tuokaan kelpaa."
"Iisi missäs se oli se SIVU?"
Löytyihän se paikka lopulta!


Vielä meinaa vähän keulia

"Hyvä, nyt riittää! Hieno!"
Nyt meillä onkin taas kovin hiljaisia koiria asunnossa, mukava reissu oli ja koko porukka hieman rentoutuneempi maalaisilman ansiosta. Tulevalle viikolle ei ole tiedossa mitään ihmeellistä ohjelmaa, mutta pitää koettaa jatkaa vaikka Ledin portaiden peruutuksen opettamista. Ensi kertaan!

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Muli Iisi ja ulkoilua

Aurinkoista viikonloppua! Loppusuorallahan tuo alkaa olla mutta onpahan tosiaan aurinko jaksanut paistaa ja muistuttaa että sieltä se kevät hiljalleen tulee. Lauantai ja sunnuntai meni pitkälti lumikenkäillessä. Lauantaina käytiin metsässä, jota koirat eivät niinkään arvostaneet kun niitä upotti melko paljon, ja loppumatkasta ne siirtyivätkin kulkemaan meidän jäljissä ettei olisi niin raskasta edetä. Tänään sitten käytiin Kallaveellä tepastelemassa ja paistamassa makkaraa laavulla. Makkarat tosin unohtuivat autoon, mutta tulipahan ulkoiltua muuten ja kahvitermos sentään oli sattunut reppuun. Ledi on keksinyt että kaukana tummana silhuettina näkyviä hiihtäjiä pitäisi ehkä lähteä juoksemaan kiinni ja tarkastaa ovatko ne ihmisiä vai eläimiä. Onneksi se ei kuitenkaan ole ihan maaninen niiden suhteen, vaan kääntyy  pois kutsusta.

Kotia kohti, Puijon torni on aina hyvä maamerkki Kuopiossa. Ledi suuntaamassa taas hiihtäjää kohti..
Laavullakin koirat käyttäytyivät hyvin, mitä nyt Iisi väänsi tortut laavun viereen heti kun saatiin kahvit esille. Siitä on muutenkin tullut vähän sika sen jälkeen kun kepo ajeli siltä karvat pois, se ei halua mennä umpihankeen niin se kusee sitten keskelle polkua jos sitä ei ehdi häätää siitä. Hienohelma. Takki päällä se nyt ulkoileekin niin kauan kunnes karva taas vähän kasvaa. Jäljestä päätellen trimmauskoneessa ei ollut säätömahdollisuutta vaan ainoastaan asetus nimeltä "skini".

Iisi ja koristeelliset mutta perin epäsnautserimaiset korvakarvat :)
Koirat ovat viikonlopun jäljiltä melko vetelässä kunnossa, mutta onneksi jäällä ei upottanut niin ei Ledilläkään lihakset karahtaneet jumiin. Nyt on kovin hiljaista asunnossa!

Ps. Lisäsin Iisinkin banneriin :)

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Ledi hyökkäsi aseistetun uhkaajan kimppuun!

Ledi kanssa ei ole treenattu suojelua, mutta niin se vaan kävi päälle kun sitä uhattiin aseella! Katso järisyttävä video!


Olen tainnut lukea liikaa iltapäivälehtien otsikoita kun alkaa juttujen taso mennä tällaiseksi. Olen ollut kipeänä ja Ledin kanssa on tullut vietettyä paljon aikaa päivisin ja nyt viikonlopun kun olin yksinäni niin nukuin yötkin sen kanssa sohvalla. Katsottiin yhtenä päivänä myös uusin Twilight, Ledin ilme kertoo meidän molempien mielipiteen kyseisestä elokuvasta.


Eilen kyettiin myös koirapuistoon, siellä oli ihan mukavia koiria mutta ei sopivaa riekkukaveria kuitenkaan.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Aurinkoa kansalle

Tänään oli taas mahtava keli joten suuntasimme jään kautta koirapuistoon. Koirilla olin virtaa ihan enemmältikin mutta mahtuihan tuolla jäällä juoksemaan kun ei muita ulkoilijoita ollut, hiihtäjätkin malttoivat pysyä omilla laduillaan.




Vatkaimessa
Lörppähuulet vaan lepattaa!
Matkalla koirapuistoon, keppi suussa kuten aina..
 Koirapuistossa oli 8 kk ikäinen belginarttu jota emme olleet ennen tavanneet, mutta hyvinhän nuo juttuun tuli. Lediä joutui alkuun taas rajoittamaan ettei ole liian raju, lähinnähän se puskee sivuttain päälle seisomaan ja mölisee. Ei siis räyhää tai murise, vaan mölisee että RÄVÄVÄÄ ja se vaihe meinaa jäädä sille välillä päälle. Alkuhuuman jälkeen kierrokset kuitenkin laskivat ja Ledikin malttoi leikkiä ihan nätisti. Iisikin oli tottakai nätisti, ainoastaan se on ikävä tapa sillä että se ryntää Ledin perään ja sitten ne kahdestaan meinaa taklata vieraan koiran. Se on ehdottoman kiellettyä ja puutumme aina siihen, ettei kenenkään koira, varsinkaan nuori, joudu säikähtämään noita roikaleita.




Nartun poistuttua yritin vielä saada Ledistä seisomakuvaa, mutta koira alkoi olla niin lötkössä kunnossa että tuntui kuin olisi koettanut saada keitettyä spagettia seisomaan, joten luovutin.

Keitetty spagetti on löysä.
Illalla se oli vähän jäykkä, joten pitää seurata voiko sen antaa juosta noin paljon vai kipeytyykö se siitä. Muutoin se on liikkunut kyllä pääsääntöisesti puhtaasti ja vaivattomasti, mutta tarkoitus on kuitenkin varata aika hierojalle tässä jossain vaiheessa kunhan olisi enemmän vapaailtoja tiedossa.

keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Jalkapalloleikkejä

Hui, melkoinen myräkkä oli iltalenkillä! Tuuliainen pöllytti lunta ympäriinsä niin että heikoimmat ilmeisesti jäivät suosiolla kotiin, kun tiet olivat tyhjillään. Onni on tuulenpitävä hupullinen takki ja säänkestävä koira! Lähdin Ledin kanssa kohti koirapuistoa ja olipahan koira muuten puuhakas! Häntä huiskuten puuhasteli kaikenlaista ja juostiin puistoon leikkien niin että sain taas ihan kunnolla nauraa Ledin keksinnöille. Palkkasin sen seuraamisesta riekuttamalla hihnalla, mutta se lähtikin juoksemaan täysillä karkuun hihna suussaan ja minä toisessa päässä kiinni! Oli varmasti melkoisen pitkä askel sekä koiralla että perässä tulevalla omistajalla, ja nauroin niin etten saanut sitä ensin edes pyydettyä hidastamaan. Olisin toki voinut laskea hihnasta irti, mutta mitäs hauskaa siinä enää olisi ollut :)

Puistosta löytyi Iisin sinne viimeksi kantama jalkapallo jota piilottelin Ledille sekä hankeen että puihin. Se sai sen hankalista ja korkeistakin paikoista ongittua takaisin itselleen. Otettiin myös haukkutreeniä, sillä alkaa olla jo aika hyvä ja tasainen haukku mutta kestoa pitäisi vielä saada pidennettyä. Se jopa hypähteli pari kertaa etuosallaan kuten maalimiestä haukkuvat suojelukoirat kun niin kovasti pallon halusi saada. Erona Tuikkuun Ledi myös lopettaa haukkumisen kun sille sanoo että riittää. Kokeilin kasvattaa myös itsehillintää pyytämällä koiran sivulle ja tönäisemällä jalalla palloa (ei, potkaisemisesta ei voi vielä puhua). Pitäisi olla hihna varmistamassa että ei nytkähdä eteenpäin jos on käsketty odottaa, mutta siitä se lähti sujumaa.Vielä pari lyhyttä seuruuta, maahanmenoa ja sivulletuloa niin jatkettiin matkaa kun ei puistoon muita tulijoita näkynyt.

Iisi ja Ledi tammikuussa
Paluumatkalla jatkettiin itsehillintäharjoituksia niin, että potkiskelin palloa eteenpäin ja Ledi ei saanut ottaa sitä ennen kuin vasta luvan kanssa. Ledi ei tämän vuoksi ehtinyt toisten koirien ohituksissa juuri edes vilkaista muita kuin palloa, ja hyvin se lopulta malttoi kulkea vierellä vapaasti palloa kyttäämässä, mutta koskematta siihen.

Kotona iltaruualla Iisi taas näytti parastaan kun laskin poikkeuksellisesti Ledin ensin syömään ja otin Iisin sivulle - maahan - istu - maahan - istu - maahan - vapaa -sarjan. Ilman sopivaa motivaatiota kun se ei todellakaan tee tai tekee sinne päin, mutta nyt hätä siitä että Ledi ehtii syödä omansa JA Iisin ruuat oli ilmeisesti sen verran kova että se teki nappisuorituksen kerralla. Hyvä Iisi! Ne Ledin keppitreenit saa odottaa viikonloppuun että olisi vähän valoisampaa ulkona, josko siitä vaikka videomateriaaliakin pitkästä aikaa ottaisi. Selailin tuossa valokuvia koneelta ja vastaan tuli laatukuvia Ledistä. Se kun on niin hellyyttävä hömppä että sille voi tehdä mitä vain ja se vaan nauttii huomiosta. Siispä tässä teille Ledi Uljas Sukkakuono, joka ei edes koettanut ottaa tuota pois, koska sehän oli sen mielestä vain sen suussa.


"Dänne nyt sidä naggia!"
Ps. pyysin siskoa kysymään paljonko Savonlinnan Tuhatjalan joukkosilmätarkastus maksaa, jos olisi käyttänyt Tuikun uusintatarkastuksessa kun viimeksi silmät katsottiin nelivuotiaana. Melko sikamainen hinta, 75 € joukkotarkastuksessa? Jää käymättä.