Kultahippuhoito

Semmoinen reissu oli se Lahden vierailu!

Lähdettiin apukuskin kanssa ajelemaan kohti Lahden Univetiä maanantaiaamuna, jossa varsinaisesti Lappeenrannassa työskentelevä Matti Tikka tekee säännöllisesti käyntejä. Minulla ei oikeastaan ollut mitään ennakko-odotuksia hoidon suhteen muuta kuin että "kokeillaan nyt tämäkin kortti vielä".

Olin lähettänyt röntgenkuvat pyydetysti ennakkoon, mutta en tiedä oliko eläinlääkäri niitä sen kummemmin vilkaissut kun lähinnä kyseli mitkä nivelet vaivaavat ja mitä niistä on löytynyt. Tikka vaikutti kyllä heti alkuun poikkeuksellisen mukavalle lääkärille, koska kohtasi koiran sen omilla ehdoilla ja ajan kanssa (hoitaja oli se joka koko käynnin ajan jaksoi muistuttaa aikataulussa pysymisestä). Harmittavan harvoin olen kohdannut eläinlääkärin joka tuntuu aidosti välittävän potilaistaan ja olevan sekä eläin- että ihmisystävällinen.

Seuraava tapahtumien kuvaus perustuu omaan kokemuksiini ja muistikuviin, en takaa että kuvailemani asiat ovat eläinlääketieteellisesti päteviä tai kuvaavat akupunktion peruskäsitteitä oikein.

Aluksi koiran korvat ja kuono käytiin läpi laserilla, samalla avustava hoitaja kuulosteli pulssiaan ja aina kun koirasta löytyi reaktiivinen piste, tunsi hoitaja sen "sävähdyksen" ja ilmoitti eläinlääkärille. Eläinlääkäri itsekin kuulosteli pisteitä aluksi, mutta koiran kuonon piteleminen, laserin käyttö ja oman pulssin tunnustelu yhtäaikaa osoittautui mahdottomaksi yhtälöksi.

Kuulemma jotkut herkät omistajatkaan eivät pysty olemaan samassa huoneessa koiran kanssa kun noita reaktiivisia pisteitä etsitään. Minulla nyt on aina eläinlääkärissä huono olo, joten en pysty sanomaan juuta tai jaata asian suhteen. Korvista löytyy akupunktiopisteet mm. noille polvi- ja kyynärnivelille, mutta pisteet varmistettiin vielä käyttämällä laseria suoraan nivelten kohdalla ja niistä tuli sama reaktio. Eläinlääkäri varoitti kyllä ennakkoon että saattaa näyttää melkoiselta voodoolta, että ei kannata välittää. Hän oli vastikään tullut ulkomailta akupunktioseminaarista, kuulemma joku saksalainen hemmo on melkoinen edelläkävijä tässä kultahoidossa, ja päivittää aina kirjaansakin uusimpien havaintojensa ja tutkimustulosten perusteella. Tikka taas levittää tietämystään Suomessa eteenpäin muille lääkäreille.

Eläinlääkäri vilautti kirjaa minullekin, siinä viitattiin joko tähän tai ainakin vastaavaan tutkimukseen kultaimplanttihoidon vaikutuksista. Tutkimuksessa omistajat arvioivat koiransa kipua ja elämänlaatua kahden vuoden ajan, yhdessä ryhmässä on kultaa saaneet ja toisessa placeboa saaneet koirat. Kultaa saaneiden koirien omistajat arvioivat kivun vähentyneen ja elämänlaadun parantuneen merkittävästi, kun vertailuryhmässä muutosta parempaan ei ollut tapahtunut.

Kirjaan on myös merkitty kunkin nivelen kulta- tai akupunktiohoitossa käsiteltävät pisteet, ja niihin nytkin laitettiin kultahippuset viimeisimmän version mukaisesti (alla esimerkkikuva).

http://durkesveterinaryclinic.com/stifle.aspx

Itse kultahiput ovat itse asiassa kultalangan, tai ohuen vaijerin, miksi sitä nyt kutsuisi, pätkiä. Pitkulaisia ja kapeita, jotta ne saa medium-kokoisella neulalla työnnettyä ihon alle.

Eläinlääkärillä oli mukana näitä kaksi pakettia, eli 60 hippua. Tiedossa oli jo ennakkoon että niitä menee paljon, mutta siltikin meinasivat loppua kesken joka vähän jäi harmittamaan.

Koiralta tosiaan etsittiin reaktiiviset pisteet (triggers?) ja sen jälkeen se rauhoitettiin kevyeen uneen. Ledi sai n. 20 kiloisen koiran annoksen ainetta, vaikka se painaa 37 kiloa. Siitä myöhemmin lisää.

Sitten alkoi karvojen ajelu merkityistä kohdista, ne desinfioitiin ja sitten eläinlääkäri alkoi pistämään hippuja ihon alle. Niveleen saakka niitä ei käsittääkseni tyrkitty, siellähän ne vain hiertäisivät pintoja enemmän rikki, vaan lähelle. Kuulemma rotilla on tehty tutkimus jossa niille on aiheutettu aivovamma jäädyttämällä osa aivojen yhdestä puolesta, ja laitettu kultaa nestemäisessä muodossa toiselle puolelle. Jonkin ajan kuluttua kun aivoja oli tutkittu, oli kulta hakeutunut vaurioituneelle alueelle. Sama logiikka toimii tässäkin, heti kun ihon alle asetetaan kultaa alkaa keho tutkimaan että mitä hittoa tälle pitäisi tehdä (eläinlääkärin kuvaus asiasta) ja se koettaa poistaa vieraan esineen alkamalla liuottaa sitä. Ja sitten se kulta hiljalleen kulkeutuu niihin vaurioituneisiin kohtiin. Liukeneminen tapahtuu kuitenkin niin hiljalleen ettei sitä juuri pysty edes huomaamaan asetetuista hippusista, ja hiput koteloituvat ennen kuin ne ehtivät liueta kokonaan. Tässä prosessissa keho erittää aineita jotka taas vähentävät tulehdusta.

En laskenut montako hippua mihinkin niveleen laitettiin, mutta vasempaan polveen enemmän kuin oikeaan (tässä vaiheessa hiput alkoivat olla jo vähissä) sekä kyynäriin enemmän kuin polviin, koska ne reagoivat vahvemmin ja kantavat valtaosan koiran painosta. Lisäksi niitä tuli säkään ja ranteisiin. Noin 30 palaa siis kummallekin puolelle koiraa. Yritin piirrellä kuvaan vasemman puolen ajellut kohdat, mutta kyynäräänkin on tikattu niin monta reikää etten tiedä paljonko sinne kaikkiaan hippuja on laitettu.

Koira rauhoitettiin siis kevyeen uneen siinä klo 13 jälkeen, hoito päättyi 14:30. En halunnut herätyspistosta, koska olen kuullut että joidenkin koirat ovat reagoineet niihin huonosti. Ajattelin että samahan tuo on antaa koiran nukkua kolmen tunnin kotimatka autossa. Ajattelin että johan se Mikkelissä haluaa päästä pissalle, mutta koira oli ihan pönttö sekaisin vielä ja hakeutui hetken tuettuna hoiperreltuaan takaisin autoon. Juvalla pysähdyttiin sen verran että käänsin sen parempaan asentoon S-mutkalla makaamasta, kun se sentään pari kertaa koetti nousta vaihtaakseen asentoa, mutta eihän siitäkään mitään tullut kun tasapaino ja jalat eivät pitäneet.

Illalla käytin sen vielä ulkona ja kun alkoi kestää jaloillaan, tarjosin pientä syötävää että ei sen vuoksi olisi ihan nuutunut, vuorokauteen kun ei ollut saanut ruokaa rauhoituksen takia. Koira oli vielä yöllä kahdelta tokkurassa kun se pyysi viimeisen kerran ulos, töllisteli autojen valoja ihmeissään ja ei oikein ollut tässä maailmassa. Vasta seuraavana aamuna minua oli vastassa vähän enemmän "oma" koira, joten ihmeen rankasti on ottanut tuon rauhoituksen.

Nyt sitten töistä tultua kotona odottikin oikea energiapommi joka retuutti kaikki lelut ympäriinsä, hyppi ja loikki ja sinkoili ja oli niin täynnä elämää kuin koira olla voi. En vielä uskalla olla kovin toiveikas kultahoidon suhteen, vaikutuksen pitäisi alkaa näkymään ensimmäisen viikon - kolmen kuukauden välillä tapauksesta riippuen. Epäilen että Ledin kohdalla vaikutus alkaa näkymään melko nopeasti jos on näkyäkseen, koska on kuitenkin ollut aika huonona. Pelkästään jo se että koira pysyisi liikkuvana ja energisenä ilman kipulääkettä olisi jo valtaisa merkki vaikutuksesta. Aamulla vielä annoin että pärjäilee päivän itsekseen kotona. Kovasti se on venytellyt itseään tänään, joten ainakaan huonommaksi ei koira pistoksista mennyt.

Vaan katsellaan miten kultahoito alkaa vaikuttamaan. Lisätietoa hoidosta voi löytyä paremmin englanniksi ihan hakusanoilla "gold bead implants for dogs" jos kuka haluaa lueskella. Peukut ja varpaat pystyssä!

Lisäys:

Hoito maksoi jotakuinkin 600 euroa, en muista tarkkaa summaa. Hoidon hinta riippuu laitettavien kultahippujen määrästä, meillä niitä meni aika paljon. Vakuutusyhtiö voi korvata hoidon mikäli vakuutusehdoissa ei poissuljeta lonkka- kyynär- tai muiden nivelten hoitoja.

Koiran unet

Muistan lukeneeni jostain artikkelin jossa väitettiin että koirat eivät pysty näkemään unia. Puppua sanon minä.

Kun päivällä tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa niin on aivan varmaa että illalla alkaa koiralla jalat vispaamaan nukkuessa ja riippuen mitä on tapahtunut, kuulumaan ääntä vaihtelevalla volyymilla. Jos päivällä nähdään jänis niin sitä ajetaan unessa vähän takaa. Jos tavataan uusia koiria joiden kanssa pääsee juoksentelemaan, juoksennellaan niiden kanssa myös unessa. Jos metsästä löytyy AARRE (tästä lisää myöhempänä) niin sitäkin tapahtumaa kerrataan illalla. Tai jos on ollut jännittävä päivä ja välillä vähän pelottanutkin, tulee nekin uniin.

Harvemmassa kuitenkin on ne kerrat että yöllä heräisin unihaukkumiseen tai ulvontaan. Kahdesti muistan Ledin ulvoneen unissaan oikein selkäpiitä karmivasti.

Niin se aarre. Tässä yksi päivä lähdin taas käyttämään koiraa lähimetsässä tarpeillaan kun huomasin että sillä alkoi häntä vispata vimmatusti ja selvästi haistoi jotain. Otin sen kiinni kun arvelin että siellä on siili tai jokin muu elävä (muttei jahdattava), ja kehotin näyttämään mitä se haistoi. Metsässä oli käsilaukku, Ledi teki oma-alotteista esine-etsintää!

Tutkin laukun taskut varovasti (olen oppinut poliisiohjelmia katsoessani varomaan huumeruiskuja!) todetakseni että kassi oli tyhjä, lukuun ottamatta kolikoita kolmen euron edestä. Ledi löysi siis ensimmäisen rahakätkönsä! Hurraa!

Harmitti kun se oli juuri edellisenä päivänä merkinnyt samalla tavalla tien toisella puolella pusikon, mutta en silloin laskenut sitä tutkimaan asiaa kun oli mukamas kiire. Käytiin tsekkaamassa sekin paikka mutta nyt koira ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa, kun edellisellä kerralla se häntä huiskien yritti vetää minut ojan yli tutkimaan hajun alkuperää.

Niin ja tulihan tänne aiemmin viikolla ensilumikin, useampi sentti. Ei onneksi jäänyt maahan että pääsi vielä kesärenkailla ajelemaan.

Back on trackit testissä

Mustin ja Mirrin paketti saapui kotiovelle saakka ja pääsin sovittelemaan tuuriostoksiani. Tilasin näköjään sitten tanskandoggikokoja :D vaikka verkkoloimi oli isompi (koko 88-91) niin se laskeutui materiaalinsa ansiosta paremmin, ja sisäkäytössä olisi mennyt mainiosti. Harmikseni Hurtan heijastinliivi ei istu niin hyvin kuin hintansa perusteella olisin toivonut, mutta en jaksa enää muutakaan etsiä joten saa välttää. Back on trackin rannesuojan koko L oli yllättävän pieni, vaan ei siitä isompaakaan kokoa ole. Ehkä se hevosen pintelipatja ei sittenkään olisi ollut liioittelua. Kolmen tarranauhan kiinnityssysteemi on kyllä ihan näppärä.

Jättikoon verkkoloimen ja jalkasuojan sovitus feat. innostunut malli

Kyselin kuitenkin Musti & Mirrin asiakaspalvelusta miten vaihto sopivampaan kokoon järjestyy, ja järjestyihän se. Tähän väliin haluan vähän mainostaa kyseisen putiikin asiakaspalvelua. Kumpaankin yhteydenottopyyntööni vastattiin muutaman tunnin sisällä, mikä tuntuu luksukselta kun joidenkin yritysten kanssa joutuu vastausta odottamaan jopa viikon. Kun tuotteiden vaihtokuviot selvisivät, soitin lähimpään liikkeeseen ja tiedustelin onko heillä sekä verkkoloimea että ulkotakkia hyllyssä sopivaa kokoa. Myyjä vastasi että yhtä voisi kokeilla, mutta että hänpä soittaa muut Kuopion liikkeet läpi mitä heiltä löytyisi ja soittaa mulle sitten takaisin tulokset. Tässä vaiheessa olin ihan puulla päähän lyöty että tällaistakin palvelua saa jostain, että mun ei edes itse tarvitse soitella kaikkia läpi ja illalla ajella koira kyydissä ympäri kyliä??

Vartin kuluttua minulla sitten oli suunta selvillä minne lähden sovittelemaan ulkotakkia, verkkoloimea ei ole sopivaa kokoa Kuopiossa mutta se voitaisiin tilata kun koko selviää ulkotakkia sovittamalla. Ulkotakista oli vain koko 74, arvoin että pitäisikö olla vielä pienempi mutta henkilökunta oli sitä mieltä että ei kannata enää pienempää ottaa, ettei peittävyys mm. reisilihaksista kärsi. Tilasin sitten verkkoloimen samalla koolla, toivottavasti se ei ole liian piukka että sitä voi nukkuessakin pitää. Nähtäväksi jää onko noista meille mitään apua kipujen ja jumien ehkäisyssä?

Ajeltiin kotimatkalla sitten pitkästä aikaa koirapuiston kautta, ajattelin että testaan samalla uuden takin istuvuutta ja että onko sillä näin äkkiseltään mitään vaikutusta koiran kipeytymiseen liikunnan jälkeen. Toivoin että puistossa olisi vain pari rauhallista koiraa, koska jos siellä olisi kauhea rälläys käynnissä ei oltaisi tietenkään voitu mennä. Siellä oli kaksi sakemannia, rottweiler, karjakoira ja joku viides koira jonka rotua en tunnistanut. Näyttivät kuitenkin kovin rauhallisilta niin mentiin sekaan, ja olikin mukavaa kun koirat tutustuivat toisiinsa ja hölkyttelivät rauhallisesti nuuskuttelemassa hajuja. Tuollaisia puistoiluja toivoisi enemmänkin Ledille, että saisi olla sosiaalinen mutta ei tarvitsisi rällätä ja törmäillä.

Maanantaina mennään sitten sinne Lahden Univetiin kultahippuhoitoon. Vähän jänskättää koko juttu ja varmaan taas saa kyynelehtiä kun koira rauhoitetaan uneen, kun aina pelottaa että tulee jotain komplikaatioita. Onneksi nyt ei leikata ja saan varmaankin olla paikalla koko toimenpiteen ajan. Siitä sitten raporttia ensi viikolla!

Pantamania

Olen aina ollut sellainen koiranomistaja että hihnalla ja pannalla pärjää ulkoillessa, treeneihin riittää yksi patukka ja kotona voi leikkiä pallolla. Oikein jos jos haluaa leveillä, voi koiralle pukea kirkkaan värisen heijastinliivin.

Sitten se jotenkin vaan alkoi lipsumaan kun halvalla sattui saamaan. Mulla on esimerkiksi Ledille kuonokoppa jonka sain kahdella eurolla, koska arvelin että sitä voisi joutua joskus käyttämään tilanteessa jossa koira on vaikka kivusta sekaisin eikä anna hoitaa. Liekö se edes mahtuisi enää päähän.

Kun aloin penkoa kaappia esitelläkseni sisältöä teille, päädyin työntämään kaikki kankaiset tai sitä muistuttavat rojut pyykkikoneeseen. Ehkä esittelen ne myöhemmin. Joitain rojuja on joita olen koettanut joskus myydä, mutta ne eivät ole menneet kaupaksi enkä raaskisi roskiinkaan heittää. Tällaisia ovat esimerkiksi kaksi Nahkanastan kaulapantaa, joiden mittoihin Ledin niska ei koskaan kasvanut.

En kylläkään maksanut niistä tuota hintaa, vaan taisin saada kympillä kumpasenkin. Siksi meninkin ahnehtimaan ajatuksella "kyllä se vielä kasvaa".

Nykyinen pantavalikoima on lipsahtanut siksi, että sinimusta Mystigue alkoi rispaantua ja haista kuolemalle pesuyrityksistä huolimatta, joten halusin uuden. 60 C konepesu kuitenkin pelasti tilanteen hajun osalta, joten se jäi vielä varapannaksi uuden Orientin vallattua kaulan.

Alessa lipsahdin ostamaan myös kovempaa nahkaa olevan strassisolkipannan, jota ei ole juuri tullut käytettyä kun en pidä kovista enkä solkipannoista. Johonkin kokeeseen tai testiin piti muistaakseni olla solkipanta ja sen vuoksi ostin,  mutta luonnetestisäännöissä sanotaan että pannan pitää olla sileä ja tuo ei mene edes niin kireälle kuin pitäisi ettei koira saa revittyä itseään irti testin aikana.

Vihreälle Rukka-pannalle sentään on perustelut, sen ostin kun aloitimme vesipelastuksen. Nahkapannat kun eivät oikein arvosta toistuvaa kastumista, niin limepanta oli varsin perusteltu. Pistolukoistakaan en oikein perusta, mutta aina ne solkipannat voittaa, kurssille ei saanut osallistua puolikuristavalla (näitä näköjään kutsutaan eläinkaupoissa nykyään puoliKIRISTÄVIKSI).

Noiden leveiden pantojen lisäksi löytyy vielä kaksi ketjupantaa, jotka piti hankkia SPKL:n tottelevaisuustreeneihin joissa päästiin käymään peräti kahdesti ennen Ledin kyynärän prakaamista 2011. Niistäkään ei tiedä että mahtuuko ne edes pään yli enää, joutaisi varmaan myydä pois. Kuudessa pannassa on ehkä neljä liikaa ;)

Huomasin myös lappalaiskoirapalstalta suru-uutisen, että Tuikun mummo Brune on lopetettu vanhuuden vaivojen vuoksi kesäkuussa 14 vuoden iässä. Toivottavasti tyttärensä Fanny ja tyttärentytär Tuikku elävät vähintään yhtä kauan!

Jättiale Musti & Mirrissä!

Ilouutinen kansalaiset!

Huomasin että Mustissa ja Mirrissä on messevä syysale tämän päivän ajan. Tämä ilahduttaa suuresti, koska olen etsiskellyt Back on track-tuotteita ja uutta heijastinliviiä Ledille.

Koot meni vähän arpomalla sen mukaan mitä oli saatavilla ja mistä sai suurimman alennuksen. Ajattelin että sisällä verkkoloimi saakin olla vähän reilu jotta siinä on mukava köllötellä, ei saa kiristää kerällä nukkuessa. Ulkona taas saisi istua paremmin jotta ei ole pissassa ja kestäisi liikkeessä mukana. Tunnustan että hinnalla oli melko suuri vaikutus koon valintaan, kun pienempi koko oli helposti 20 euroa kalliimpi kummassakin loimessa ja tuota pätäkkää ei kultahoidon vuoksi nyt mahdottomia ole ylimääräisiä. Saahan ne myytyä eteenpäin jos ei sovi mitenkään päin.

Vähän arveluttaa koska Hurtan malliston takissa koko 75 oli iso, mutta kun mittailin selän pituutta niin saisi olla kyllä tuon reilut 80 cm, kun Botin ohje oli mitata kaulapannan kohdasta hännän tyveen. Jäin miettimään että missä se kaulapanta milläkin koiralla on, osalla napakasti kurkulla ja toisilla roikkuu rinnalla. Toivotaan että vaatteet nyt olisivat jotenkin pitokelpoisia.

Jalkasuoja taas voisi ehkä auttaa siihen ranteeseen, kun en tiedä mikä siinä on mutta Ledi sitä aina nuolee. Alun perin ajattelin tilata jalkaan hevosen BoT pintelipatjan jota olisi voinut käyttää myös alaselkään, mutta koska tämä ale sattui eteen sopivasti niin kokeillaan riittääkö tuossa koko ja onko se käytännöllinen vai ei.

Nyt muutkin äkkiä shoppailemaan kun tuotteita vielä riittää! :)

Vitamiinit talteen ja heijastimet esiin

Syksyn tultua Ledi on vaihtanut mansikoiden ja viinimarjojen syönnin ruusun- ja pihjalanmarjoihin. Naapuri heitti ihan vitsillä yksi päivä että Ledi alkaa varmaan seuraavaksi kurkottelemaan pihlajanmarjoja parvekkeelta, ihan niin ei käynyt mutta maasta se niitä söi ihan mielellään. Nappasin sille puusta ison tertun niin se söi kaikki ihan yhtä halukkaasti kuin mansikatkin, ihme koira :D

Aamulenkillä olemme kesällä nauttineet ruusujen tuoksusta, ja kuljemme samojen pensaiden ohi lukuisia kertoja viikossa. Vasta tällä viikolla Ledi pysähtyi kuin seinään pensaiden kohdalla, kohotti nenänsä ja havaitsi uuden tuoksun: marjat ovat kypsiä! Toiset syöttää ruusunmarjarouhetta nivelvaivaisille, Ledi syö suoraan puskasta.. käyhän se niinkin. Ihana herkkusuu.

Kuvissakin näkyy että Lediltä on nirhautunut iho rikki kirsun päältä. Ilmeisesti se on työpäivän aikana taas piilottanut puruluita jonnekin, koska "peittäessään" antaumuksella aarteitaan se aina rikkoo kuononsa, sillä lattiasta tai karkeasta matosta ei oikein irtoa mitään millä luut saisi haudattua.

Noita 10 minuutin pissatuslenkkejä lukuunottamatta aika on mennyt aika pitkälti lepäillessä. Välillä on huonoja päiviä että kipulääkettä tarvitsee aamuin ja illoin, joinain päivinä ei ollenkaan. En keksi muuta selitystä kuin että välillä se yksin ollessaan puuhastelee enemmän kuin toisina päivinä.

Leikin tässä yksi päivä plastiikkakirurgia kun Ledi meinasi tehdä lopun rakkaasta koirulistaan. Yleensä se kohtelee pehmolelujaan hellästi, mutta nyt tämän (9 kk kestäneen..) sairausloman aikana ovat alkaneet lelutkin saada runtua. Jokohan näillä ompelukyvyillä pääsisi ihmisiäkin kaunistamaan?

Otin myös asialistalle pestä pitkästä aikaa Ledin hihnan ja pannan. Miten musta vesi voikaan lähteä vielä kolmannessa pesuvedessä! Hihnaa saisi pestä näköjään vähän useamminkin kun se aina laahaa vaikka missä. Panta sentään ei haissut kuolemalle kuten edellinen, olen oppinut pesemään koiraa vähän useammin. Sekin on outo juttu, kun Tuikun turkki ei koskaan rasvoitu niin että sen vuoksi pitäisi pestä. Ledistä tulee entistä kiiltävämpi ja pörröisempi pesun jälkeen, ehkä pitää koettaa muistaa pestä säännöllisesti parin kuukauden välein. Ei kellään sattuisi olemaan vinkata ihoystävällisempää koirashampoota kuin Fairy, joka kuitenkin poistaisi rasvan turkista? Edellisestä koirashampoosta ei ollut mitään apua ja eläinlääkäri määräsikin Fairylinjalle. Kovin usein ei vaan kehtaisi sillä pestä.

Siskoni laittoi Facebookissa mulle kuvan Nälkäpäiväkerjäyksestä, joka kyllä osui ja upposi. En tiedä kenen koirat kuvassa ovat, mutta kaikki porkkikset tuntuu olevan samanlaisia tämän asian suhteen :D

Kaivelin sitten muutenkin koiratarvikelaatikkoa, löysin sieltä Iisille ostamani Hurtan heijastinliivin joka sattuikin olemaan melko sopivan kokoinen äitini villakoiralle, joten annoin sen hänelle. Ledille pitäisi ostaa uusi, nykyistä 3 euron liiviä isompi ja parempi heijastinliivi tai miksei valjaatkin. Tuo vuosia sitten ostettu aleliivi on sen verran pieni, että heijastimet eivät näy kyljistä riittävästi, ja autot harvemmin ylhääntä päin koiraa katselevat. Hihna toki heijastaa, mutta olisi kiva että koira loistaisi myös irti ollessaan. Hyvää tuossa on se, että yksi puoli on keltainen ja kääntöpuoli punainen, joten voi näin metsästysaikaan kääntää punaisen esiin jos menee isompiin metsiin ulkoilemaan.

Muutoin tässä ollaan oikeastaan vaan odoteltu sitä Lahteen pääsyä, eläinlääkäri on siis viikon päästä. Lähetin tänään röntgenkuvat klinikalle jo ennakkoon tutustuttavaksi. Toivotaan että saadaan siitä apua. Ledin ilme: "Eläinlääkäriin??!"

Viestittelin myös Ledin velipuolen omistajan kanssa, kun satuin törmäämään heikäläisten blogiin. Ledi sisaruksineen on emänsä ainoa pentue ja isänsä ensimmäinen, niin kiinnostaa tietysti että onko polvi- tai muuta vikaa ilmennyt myös muissa pentueissa. Ainakaan vielä ei ole kuulunut että olisi, eikä toivottavasti tulekaan kun Karloksella on kuitenkin tähän mennessä neljä pentuetta.

Tänä viikonloppuna on ollut menossa se Ledin kasvattajan järjestämä syysleiri kasvateilleen. Harmittaa kun ei päästy osallistumaan, mutta kaikkeen ei yksinkertaisesti ole rahaa ja mahdollisuutta lähteä töiden puolesta. Ehkäpä sitten keväällä.

Hevostelua ja aktiivipalloa

Hyviä uutisia, sain Ledille ajan Lahden Univetiin maanantaille 29.9. jolloin koiraan upotetaan 24 karaatin kultaa enemmän kuin mulla on kultakoruja yhteensä :) kultahippuhoidosta on lyhyt artikkeli Univetin Kamu-lehdessä. Kasvattajan syysleiri jää siis meiltä väliin, mutta toivotaan että saataisiin hoidosta apua. Toimitan luustokuvat klinikalle ennakkoon tutustuttavaksi.

StarMarkin aktivointipallo on osoittautunut hyväksi hankinnaksi. Ostin sen maaliskuussa ja se on jäänyt aika vähälle käytölle, mutta nyt elo-syyskuussa otti uutta starttia kun Ledi hoksasi miten sitä pitää käyttää. Aiempaa Trixien aktivointipalloa on pitänyt vain vierittää ympäriinsä että siitä on saanut nameja, mutta tätä pitää purra lujaa niin että pallo litistyy ja namiaukko aukeaa - olettaen että reikä sattuu olemaan alaspäin, muuten ei heru mitään.

Päädyin tähän palloon kyseltyäni myyjältä mikä olisi saksanpaimenkoiran kestävä lelu, ja onhan tuo toistaiseksi puremista kestänyt ilman mitään vaurioita! Noita aukkoa peittäviä nystyjä voisi halutessaan leikata lyhyemmiksi helpottaakseen namien tippumista, mutta veikkaan että eräskin buhund saisi varmasti oma-alotteisesti nyrsittyä niítä pois jos oikein haluaisi.

Tuikku on edelleen vähän nuhjake, sisko oli kysynyt eläinlääkäriltä mielipidettä ja tämä epäili että taannoinen antibioottikuuri saattaa edelleen vaikuttaa vatsan toimintaan ja nipistellä. Hoitona parin viikon maitohappobakteerikuuri jota se sai antibioottien aikanakin, vaikutuksen pitäisi kuulemma näkyä muutamassa päivässä. Jos olo ei parane niin sitten pitää mennä tarkempiin tutkimuksiin, verikokeisiin sun muihin että onko siellä vatsassa tai sisäelimissä alkavaa tulehdusta.

Aiemmin Tuikku oli ollut mukana maastolenkillä sulattelemassa läskiä, sikäli vallan mahtava saavutus että oli mennyt haukkumatta ja hölmöilemättä koska Tuikku vähän arastelee hevosia erään pentuaikaisen takaa-ajoepisodin vuoksi (hevostarhaan ei kannata tulla jos kielletään), eikä se ole ollut aikoihin hevosten kanssa tekemisissä eikä muistaakseni koskaan maastolenkillä mukana.

Otin itsekin Ledin mukaan tallille eilen, ratsastin itsekseni ensin ja vasta lopetettuani otin koiran mukaan raivaamaan esteet pois kentältä ja sisälle talliin iltakaurojen jakoon. Se arkailee edelleenkin hevosten hajussa (saatuaan ison tällin sähkölangoista talvella) ja säpsähti jokaista kolahdusta. Tuli se siitä huolimatta karsinan ovelle katsomaan hevosen ruokailua ja nuuski varusteita varovasti.

Päätin itse lopettaa ratsastuksen ainakin talveksi, pitää katsoa minkä harrastuksen sitä keksii tilalle. Koirankaan kanssa kun ei kummemmin voi harrastella ainakaan mitään liikunnallista niin tekisi mieli treenata kolmesti viikkoon jotain, mutta sitten taas kun koira on jo työpäivän yksin kotona niin ei viitsi jättää enää sitä illaksikin yksin. Ehkä alan harrastamaan Ledin kanssa kävelyagilitya jossa mennään rata mahdollisimman rauhallisesti ja hyppyjen sijaan kävellään kavaletteja takajalkojen koko liikeradan aktivoimiseksi ja voimistetaan takaosaa kiipeilemällä puomille? Pitää kehitellä jotain että koira ei vallan tympääntyisi.

Viimeksi kun nurisin Norocarpien hintavuudesta, niin niitä kuulemma tosiaan saa myös 100 tabletin pakkauksina. Kaikki apteekit vaan ovat sanoneet että heillä on vain 20 kpl pakkauksia, mutta jos vielä tarvitsee niin pitää pyytää tilaamaan / selvittää tuleeko halvemmaksi eläinlääkärin kautta. Ei mennyt hukkaan sekään ihmettely siis :) tosin toivon toki että kultahoidon jälkeen ei enää kauaa tarvitse käyttää kipulääkkeitä. Nähtäväksi jää, mutta varovaisen toiveikkaana jälleen!

Kultaa vai kipulääkettä

Ledi on ollut nyt omassa mittakaavassaan tukevalla kipulääkityksellä viikon, nappi Norocarpia aamuin illoin. Sillä se on kestänyt kivuttomana ainakin kun ei olla lenkkeilty, ja on sisällä ollut mukavan puuhakas ja virkeä oma itsensä. Kun katson telkkaria se kantaa leluja syliin ja leikkii niillä itsekseenkin, eikä ole laisinkaan vaisu kuten kipeänä ollessaan. Ainoastaan vasenta rannetta se on yhä nuollut, mikähän siinäkin on.

Soittelin kultaimplanttihoitoa tekevälle eläinlääkärille ja hän kertoi että osa koirista on saanut 2-3 vuoden hyödyn hoidosta ja sen jälkeen vaikutus on hiipunut niin että kipulääkkeitä on taas tarvinnut, tai on laitettu uutta kultaa. Mitä useammassa nivelessä on vaivaa sen hankalempi on hoitaa, ts. Ledin tapauksessa tuskin niin pitkästä ajasta kannattaa haaveilla kun vikaa on polvissa, kyynärissä ja ilmeisesti ranteissa, jännä nähdä prakaako C:n lonkatkin jossain välissä. Lonkkien kanssa kullasta on saatu hyviä tuloksia, polvet ovat vähän kinkkisempi mutta menestystä on ollut niidenkin hoidossa kuulemma.

Töissä viljeltiin vähän mustaa huumoria, että kun koiraan nyt laitetaan kultaa 600 euron edestä niin sitten joskus kun se tuhkataan, pitää olla paikalla siivilän kanssa että saa omansa pois ja voi sulattaa niistä hipuista itselleen kihlasormuksen kun ei muuten ole enää varaa.

Mutta se ajanvaraus sitten. Haaveissa oli päästä 19.9. Lappeenrantaan menomatkalla kasvattajan syysleirille, mutta eläinlääkäri onkin silloin keikalla Lahdessa ja kaikki ajat on jo varattu. Lappeenrantaan saisi aikoja vain keskeltä viikkoa, joka on taas itselleni vaikea järjestää töistä vapaaksi lähiviikoille. Lahdessa seuraava mahdollinen päivä olisi 29.9. mutta eläinlääkäri ei ole vahvistanut keikkapäivääm joten sinne ei voi vielä varata aikoja. Toivon että jotenkin ihmeessä saataisiin peruutusaika tuolle 19.9. että pääsisin osallistumaan leirillekin, koska minun ei ole mahdollista ottaa molempia päiviä vapaaksi työkiireiden vuoksi.

Viikonloppu nautiskeltiin auringon lämmöstä, istuskeltiin naapurien kesken pihalla juttelemassa ja grillaamassa. Ledi ihastui välittömästi ruoholla kellivään vauvaan ja hakeutui makaamaan tämän lähelle aina kun mahdollista. Vauvasta Ledin iso kuono ja kieli olivat riemastuttavia, ja se nauraa rätkätti ihastuksissaan ja välillä huitoi märkää kieltä kauemmaksi. Heillä itsellään on pienempiä koiria niin siksi ei arastellut yhtään Lediäkään :) lauantaina myös 2v kummipoika pyörähti tässä ja niillä oli Ledin kanssa myös ihan omat leikkinsä. Koiralla taitaa olla enemmän hoivaviettiä kuin omistajallaan, hyvä emo olisi tullut tuosta!

Vaan katsellaan miten tuon kultahoidon kanssa nyt käy. Pitää viikonloppuna koettaa tehdä Ledin kanssa pieni lenkki että kestääkö se lääkityksellä kävellä pari kilsaa kipeytymättä, jos ei niin sitten pitää vielä miettiä onko siitä kultauksestakaan vastaavaa hyötyä. Saa sillä ehkä virkeän sohvaperunan?

Niin ja hintavertailuna 20 tabletin pakkaus Norocarpia maksaa about 23 € ja kestää 10 päivää, eli voi laskea että kipulääkkeet maksavat 2,30 € päivässä. Jos lääkitystä joutuisi jatkamaan päivittäisenä, tekisi se vuodessa 840 €. Sikäli 600 euroa edes vuoden saati kahden kivuttomuudesta ei lopulta ole niin iso summa, etenkin jos Tapiola korvaa osuuden siitä (hyvällä tuurilla maksettavaa jää ehkä 200 €). Eikä tarvitse miettiä lääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksia. Mutta katsellaan. Niin ja Tuikkukaan ei kuulemma ole ihan kunnossa. Huokaus.

Lopetuspäätöksen vaikeus

Olen miettinyt aika paljon nyt lemmikin lopetuspäätöstä, että koska sen aika on. Onko itsekästä koettaa ostaa koiralle vaikka puoli vuotta tai vuosi mahdollisesti kivuttomampaa elinaikaa uudella hoitomuodolla, kun siitä voikin tulla puoli vuotta nykyisten tai pahenevien kipujen kanssa elämistä? Onko itsekästä harkita koiran lopettamista jos koira pystyy kuitenkin jatkuvassa levossa ollessaan elämään kivuttomasti?

Aktiivisen treenaamisen olen toki jo jättänyt laskuista, mutta minusta koiralle elämisen arvoista elämää on sellainen että se pystyy ulkoilemaan ja liikkumaan kivuitta sekä saamaan erilaisia virikkeitä - nimenomaan kodin ulkopuolella. Jos koira joutuu makaamaan sisällä valtaosan elämästään ei se enää oikein ole koiran eikä ihmisenkään elämää sellainen.

Pahin skenaario on se, että en älyä tehdä päätöstä ajoissa vaan koira joutuu ärhentelemään ihmiselle kipujensa vuoksi tai ehtii muuttua passiiviseksi, elämään sumussa kivun kanssa.

Kultahippueläinlääkäri on seuraavan kerran tavoitettavissa 9.9. jolloin hän toivottavasti soittaa ja kertoo asiasta enemmän. Kaikkihan on oireiden lieventämistä, joten sillä olen miettinyt mikä on koiran hyvinvoinnin kannalta järkevää: laskea se pois nyt vielä kohtuullisen hyväkuntoisena, vai kokeilla vielä hoitoa jolla saa ehkä jokusen kuukauden lisää ja sitten on sama päätös edessä?

Ostin uuden satsin kipulääkkeitä, mennään niillä nyt ainakin seuraava kuukausi eteenpäin. Ja riippuen kultahippujutuista, saatan käydä cartrophenitkin hakemassa. Näkisipä joku tulevaisuuteen ja osaisi sanoa 100 % varmuudella mikä on oikea päätös juuri nyt.

Koira kotona!

Ledi kaupunkilaistui tänään jälleen kun siskoni tiputti sen minulle töihin ohikulkumatkallaan. Koska en sitä toimistoon voinut ottaa, kiikutin sen kesken palaverin parkkihalliin ja takakonttiin odottelemaan työpäivän päättymistä pariksi tunniksi. Sen jälkeen ajeltiin suoraan Neulamäen koirapuistoon jotta saatoin katsella sen liikkumista joutumatta itse kävelemään tällä toipilasjalallani. Siellä ei ollutkaan muita niin koira sai jaloitella rauhassa ja nuuskutella jäljet.

Oltuamme kotona pari tuntia lähdin vielä kävelemään lähikoirapuistoon jotta pääsisi olemaan edes vähän sosiaalinen pitkästä aikaa, kun koko kesänä oikeastaan ei ole tavannut vieraita koiria. Siellä olikin Ledin kokoinen 1,5-vuotias kiltti sekarotuinen jonka kanssa pääsi tutustumaan kauheasti vimmaamatta. Iisiinkin törmättiin siellä sattumalta.

Kävelylle lähtiessä olin iloinen että sunnuntaisen hieronnan jäljiltä koira ravasi nätisti, mutta jo viiden-kymmenen minuutin jälkeen se alkoi peitsaamaan. Arvelin että puistoilustakin se mahdollisesti kipeytyy vähän, mutta kun ei sitä voi oikein vaan sohvallakaan pitää. Toisekseen mulla ei edes ole sohvaa.

Juttelin puhelimessa Ledin sunnuntaisen koirahierojan kanssa jolla on myös Ledin sisko, ja kyselin mitä hän oli koirasta löytänyt. Makuulla ollessa vasen polvi on selvästi jäykempi kuin oikea, samoin vasen ranne on jäykkä eikä suoristu kuten pitäisi. Molemmissa ranteissa on samaa vikaa ja ne ovat vähän paksut, mutta vasen on huonompi. Kyljet lapojen takaa selkään saakka oli kipeät, ilmeisesti siitä kun koira joutu tekemään enemmän töitä etuosallaan säästääkseen polvia. Hän suositteli kokeilemaaan Back on trackin verkkoloimea ja rannesuojaa, kuulemma monella on ollut hyviä kokemuksia niistä. Samapa tuo, tuleepahan kokeiltua sekin. Tässä konkurssissa tunnu enää :)

Samoin pitäisi alkaa varmaan oikeasti hakeutumaan siihen kultahippuhoidon selvitykseen. Ei tällä menolla koirasta ole talven yli eläjäksi jos sitä ei jatkuvassa levossa halua pitää. Ensihätään jos kuitenkin kävisi samalla eläinlääkärillä kuin viimeksi joka löysi rikinäiset polvet, ja kysyisi niistä ja ranteista vielä näkemystä ja hoitovaihtoehdoista. Cartrophen-kuuriakin voisi kokeilla ennen kuin saan järjestettyä meidät Lappeenrantaan hippuilemaan. Ja akupunktiossa käydä kokeilemassa miten koira siihen reagoi.

Kasvattajan järjestämä syysleiri olisi parin viikon päästä, sanoin että osallistutaan jos koira ei ole huonossa kunnossa. Siksi ajattelin doupata ensi viikolla koiraa sen verran että päästäisiin lähtemään Haminaan vaikka ei treeneihin osallistuttaisikaan, mutta että ei kipeän koiran kanssa tarvitsisi lähteä.

Kaikkineen aika mälsä fiilis vaikka onkin ihanaa että koira on kotona taas. Mutta on siitä pirusti murhetta, ja pelottaa koska pitää tehdä SE päätös.