lauantai 15. marraskuuta 2014

Toinen rallytokotreeni

Eilen päästiin mukaan toisiin rallytokotreeneihin, viime sunnuntaina jäi väliin kun olin itse vähän kipeä. Sitten välillä taas Ledi on ollut huonompana, nyt se on alkanut taas möristä niin kuin olisi kipeä, on välillä vaisu ja uutena oireena nuolee välillä vasenta polveaan. Treeneihinkin lähdettiin levon ja kipulääkkeen voimin, ajattelin että makoillaan vaikka jos ei muuta voida tehdä, että tottuu hälinään.

Edellisellä kerralla muu porukka oli käynyt läpi uusia kylttejä, nyt lähdettiin tekemään useamman kyltin rataaa joten mulla omi vähän tulkitsemista lähteä ihan ummikkona tekemään liikkeitä - varsinkin kun ei oltu siis välillä treenattu laisinkaan.

Rata meni jotenkin näin:

Lähtö
Istu. Maahan.
Käännös 360 oikealle
Käännös 270 oikealle (P-käännös)
Koira eteen istumaan. Takaa sivulle perusasentoon.
Käännös 90 vasemmalle
Käännös 180 koira takaa
Liikkeestä maahan. Koiran ympäri (ehkä?)
Pujottelu
Maali

Ledi sai kiitosta hienosta seuraamisesta, joskaan itsestäni tuntuu edelleen ikävältä pyytää sitä seuraamaan pitkiä matkoja, kun sitä on niin vähän harjoiteltu. En haluaisi että nyt hyvät viisi askelta muuttuu huonoksi kymmeneksi askeleeksi ;) kouluttaja kuitenkin keskeytti suorituksen hetkeksi ja kehotti palkkaamaan harvemmin, koska se tuntui vain häiritsevän koiran keskittymistä. Se seurasi nakkia intensiivisesti ja kun sai sen suuhunsa, keskittyi vain sen makuun ja jäi himmailemaan omiaan kunnes tuli taas mukaan.

Vaikka harjoittelimmekin rataa, niin kouluttaja kehotti pilkkomaan sen silti kyltiksi kerrallaan niin, että jokaisen siirtymän ja kyltin päätteeksi selvä palkkaus ja koiran vapautus, jonka jälkeen lähdetään uudella tarmolla seuraavalle kyltille. Rallytokoilijoiden perisynti on kuulemma huono siirtyminen, koira haahuilee missä sattuu ja tulee suunnilleen hihnan mitan päässä perässä tai sivulla, joten tätä pyrimme välttämään. Kieltämättä suurin osa Kuopion kisoissa näkemistäni alokasluokan koirakoista kuului tähän kastiin :D

Maahanmenot oli ihan ok, autoin kyllä kädellä ohjaamalla ettei mene arpomiseksi. Ainoastaan se ei vaan meinannut pysyä maassa, ei minulla ole sille erillistä "paikka"-käskyä vaan maassa pitää olla kunnes toisin sanotaan.

Sivulta eteen istumista ei olla harjoiteltu vaikka se kotiläksyksi ensimmäisellä kerralla tulikin, mutta takaa perusasentoon tuleminen sujui näppärästi. 180 asteen suunnanvaihto oli uusi juttu, tovin arvoin mihin käteen laitan hihnan ja namin että koira pujahtaisi sujuvasti takaa. Tätä kuivaharjoiteltiin vielä erikseen, mutta tarvitsee vihjesanan ja harjoitusta.

Perusasennot oli ihan kivoja, en vauhtia tai säntillisyyttä oikein viitsi vaatia kun en tiedä miten kipeät ne Ledin polvet milloinkin ovat. Ainoa huono puoli oli se, että Ledistä on ihan paras temppu sukeltaa takaa jalkojeni väliin istumaan ("Piiloon!") jonne se koetti väkisin tunkea pariinkin otteeseen kesken radan, ja pujottelun lopuksi syöksy myös sinne ja koikkelehdin maaliinkin riemukas saksalainen jalkojeni välissä. :D eikös lajin idea ollutkin että sekä koiralla että omistajalla on hauskaa? Pitää kuitenkin koettaa karsia tuota pois treenatessa ettei tule tavaksi.

Lopuksi harjoittelin vielä Ledin kanssa istu-maahan-istu -komboja, jostain se on nyt keksinyt että makuulta voi myös nousta takaisin istumaan. Tämä on sille kuitenkin hankalaa, kun sen takajalat ei ota painoa vastaan (tai siis se välttää painon siirtämistä istuessa niille) niin näky on sama kuin mursu punnertaisi itseään evien varaan.


Pitää nyt seurata mihin suuntaan kunto menee, ei ole järkeä treenata jos on kipeät nivelet. Ensi lauantaina olisi koiratanssikursssi, toivottavasti pystytään sille osallistumaan.

Kaiken kaikkiaan Ledi teki paljon paremmalla tsempillä töitä, oli paljon rennompi kuin ekalla kerralla ja sai kehuja treenikavereiltakin miten kivan oloinen harrastuskaveri minulla on. Myös panta sai jälleen ihailua :) näillä eväillä ensi kertaan, katsotaan missä kunnossa Ledi pysyy jos lauantaina on tanssikurssi ja heti seuraavana iltana olisi rallia..

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensimmäiset rallytokotreenit

Nyt ne se sitten alkoi, rallytokon alkeiskurssi. Järjestävä taho ei ollut entuudestaan tuttu kuin nimeltä, henkilö järjestää monenlaista kurssia eri lajeista. Paikkakin oli vieras mutta onneksi melko lähellä.

Tavoitteet eivät olleet kovin korkealla kun ei moisissa kimppatreeneissä olla ennen käyty Ledin kanssa, mutta mätsärin perusteella olin luottavainen että se ainakin käyttäytyy ihan hyvin.

Ensimmäisen vartin hallissa Ledi oli vähän jännittynyt kaikesta, ja vain laamaili mukana ja nuuskutteli paikkoja. Se myös yritti suunnata ulko-ovelle pari kertaa että pääsisi pois koko paikasta - samaa se teki silloin mätsärissä aluksi. Kokemattomuuden piikkiin.

Vartin jälkeen se sitten vähän rentoutui ja alkoi tekemään hommia vähän paremmin. Kylttejä ei varsinaisesti käyty läpi, vaan muu joukko puuhasteli eri kylteillä itsenäisesti sillä välin kun kouluttaja katsoi perusasentoa ja eteen istumista yhden koirakon kanssa.

Kouluttaja oletti että meillä on pk-tottistausta, koska onhan mulla sakemanni. Juu ei ole, suotta ilmeisesti kerroin koiran taustoja ilmoittautumisen yhteydessä vaikka niitä pyydettiin.

Takaa kiertäen sivulle tulo sujui hyvin pelkällä vihjesanalla, vaikkakin minkäänlaista tulta ja treeni-intoa Ledissä ei ollut jota normaalisti näkee. Vieras ympäristö ottaa veronsa aluksi. Edestä sivulle kiepsahtaminenkin sujui ihan hyvin namilla ohjaten, sille pitää vaan opettaa jokin sana. Eteen tulon opettamista pitää vielä opettaa lisää, koska en ole sitä jatkanut vielä niin pitkälle että se osaisi tulla vaikka sivulta eteen.

Peruuttamiset ja paikallolotkin meni kivasti. Vasta lopussa Ledi alkoi innostua kun se alkoi itse hömpötellä, kun yritin ottaa sivulle kiepsahtamiselle vihjesanaksi "viekkuun" tunki se itsensä jalkojeni väliin istumaan jota olen opettanut pujottelua ja koiratanssia ajatellen sanalla "piiloon". Sitten sillä olikin kivempaa kun se sai sitä tehdä, en tiedä miksi siitä se on niin kivaa. Pääasia että koiralle jäi paikasta ja treeneistä hyvä mieli, josko jossain vaiheessa eka varttikin saataisiin hyötykäyttöön laamailin sijaan.

Ruokapalkkakin toimi ihan kohtuullisesti, ehkäpä tästä vielä jotain tulee. :)