Ledin kepit, osa 1

Sanoista tekoihin. Tänään aloin opettamaan Ledille agilitykeppejä kujatekniikalla. Tehtiin vain neljä toistoa että ei alkanut puuduttamaan, ei ollut ongelmia kun kuja oli sen verran leveä ja polulle tehty että erehtymisen vaara oli kyllä olematon vaikka taas mentiinkin sata lasissa, kuten alta näkyy. Vaikeutetaan sitten hiljalleen. Leikki kyllä tällä viimeisellä kerralla jo aika laiskasti, en kyllä itsekään voinut oikein panostaa kamera toisessa kädessä. Pitäisi olla kameramies mukana!

Kohti retkeilyvalion arvoa

Kaikki eivät varmaankaan tiedä että koira voi saavuttaa tittelin FIN RVA, Suomen retkeilyvalio. Sen saavuttaakseen koiran pitää täyttää mm. nämä vaatimukset:

Retkeilyvalion arvovaatimukset

Suomen retkeilyvalionarvon (Fin Rva) saavuttamiseksi koiran on on oltava vähintään 5-vuotias. Sillä tulee olla kokemusta vähintään yhdestä talvi-, kolmesta syys- ja viidestä kesäretkestä, joista vähintään puolessa sen on täytynyt myös yöpyä teltassa, avotulimajoitteessa tai taivasalla. Vähintään neljäsosalla retkistä koiran on myös pitänyt kuljettaa itse omat ruokansa. Retkien tulee olla suoritettu vähintään kolmen eri maakunnan alueella, sekä vähintään kolmessa eri kansallispuistossa muiden retkeilyalueiden ja erämaiden lisäksi. 

Koiran tulee olla ulkomuodoltaan sellainen, että se sopii suomalaiseen luonnonmaisemaan hyvin. Turkin on oltava tuuhea ja säänkestävä ja luonteen ehdottomasti iloinen ja hauska.

Loput kriteereistä voit lukea Minnan retkeilyblogista.

Tuikun RVA:n tavoitteleminenhan alkoi hyvin jo pentuna 4 kk:n iässä Ruunaalla. Matka oli sen verran pitkä että välillä piti lainata toisten jalkoja.

Pentuajan jälkeen teimme lähinnä päivämatkoja varusteiden puuttumisen vuoksi, kunnes taas 2010 pääsimme lähtemään Kolille. Tässä vaiheessa Tuikku sai omat reputkin ruoan kantamista varten.

Kesällä 2011 tehtiinkin sitten jo pari retkeä, ensin lyhyempi yhden yön reissu Niittylahteen..

..ja myöhemmin viiden päivän vaellus Itärajan retkeilyreitille.

Plus Tuikku osaa pienestä koostaan huolimatta vetää ahkiota!

Toivottavasti Tuikku pääsee jatkamaan vaellusharrastustaan myös Savonlinnasta käsin. Nyt sitten otan kohteeksi Ledin ja alan leipomaan siitä retkeilyvaliota. Tähänastiset saavutukset ovat:

Niittylahden yhden yön yöpyminen kesällä 2011

Kevättalven lumikenkävaellus Kainuussa maaliskuussa 2012

Ledi oli kyllä hienosti koko matkan, melko pian se oppi myös lepäämään silloin kun siihen on mahdollisuus. Iltanuotiolla sillä jo silmä luppasi ja telttaan päästyään simahti totaalisesti. Käytöksestä kuitenkin täysi kymppi, ei häslännyt tai tehnyt mitään hölmöä. Oli muuten hienosti tänäänkin autossa odottamassa ratsastustuntini ajan, vaikka pihalla pyöri viisi koiraa ja hevosia niin silti vain katseli autosta hiljaa ja odotti että päästään jatkamaan matkaa kotiin saakka. On se hieno! Taudistakin toipui hienosti, ei se muuten olisi reissuun päässytkään. Iisi yskii vielä harvakseltaa, joten toisia koiria emme tapaa vielä viikkoon.

Kunhan saadaan luustokuvat otettua touko-kesäkuussa niin niiden perusteella ostan tai olen ostamatta Ledille reppuja ruokien kantamista varten. Olen myös haaveillut kickbikesta, jos luustokuvat antaa myöten niin ensi kesänä on kyyti kylmää koiravaljakolla. Sitä ennen pitäisikin kaivaa agikepit naftaliinista ja alkaa opettaa Ledille keppien pujottelua, tekisi hyvää sen kehonhallinnalle.

ps. nauratti kun huomasin että tämä blogi on löydetty hakusanoilla "arpinaama akka". Hyvä että jotenkin :D

Koko sakki sairastui!

Hieno tauti tuo kennelyskä. Mistään muualta se ei ole voinut oikeastaan tarttua kuin Joensuussa sattumalta tapaamastamme ajokoirasta joka kävi irti juostessaan tervehtimässä Lediä. Siitä muutama päivä eteenpäin alkoi Ledi oireilla, seuraavaksi Iisi ja kohta sairastui myös Tuikku ja muut myöhemmin samana viikonloppuna tapaamamme koirat, yhteensä viisi koiraa samassa taudissa. Ilmeisesti Ledi oli nenässään vienyt pöpön eteenpäin myös noille koirille. Halkatun kuusitoista. Omat koirat onneksi ovat toipuneet taudista aika hyvin, pitääkin kysäistä mitä tallin koirille kuuluu, kun vanha lapinkoira oli mennyt kuulemma aika heikoksi. Harmittaa, mutta eipä tuota voinut mitenkään arvata silloin kun kaikki olivat terveitä. Nyt onkin jo pari reissua peruuntunut siksi että koirat ovat vielä karanteenissa, ainakaan koirallisiin koteihin ei voi mennä vielä pariin viikkoon tai yleisötapahtumiin joissa on muita koiria, koirapuistosta puhumattakaan. Ei voi lenkkeilläkään noiden toipilaiden kanssa vaikka keli olisi mitä mahtavin. Plööh. Lenkkeilyn sijaan otinkin Ledin sunnuntaina ampumaradalle mukaan, olipahan sille vähän vaihtelua. Se oli taas yhtä innoissaan ampumisesta kuin ennenkin. Tottisteltiin siinä pihalla vähän, mutta koska koko piha oli peilijäässä jäi saldo aika vaisuksi. Lediä sen sijaan nukutti hyvin kun tultiin kotiin, naudan luunkin malttoi syödä vasta kotimatkalla autossa, niin mielenkiintoista siellä oli. Tässä kuvassa ollaan kuitenkin vasta lähtötunnelmissa. Ledi on taatusti ensimmäisenä autossa jos vaan ovet on auki.. olipa oma taikka jonkun muun auto.

Ledini on sairaana

Tiistaina syötiin possun ribsejä ja unohdin kylkiluun keittiön pöydälle kun lähdettiin tallille. Saatoin vain toivoa että koirat eivät kahden oven läpi olisi murtautuneet keittiöön sitä varastamaan, mutta turha toivo. Kotiin tultua oksetin koirat ja ainakin valtaosa luun paloista tuli ulos.

Keskiviikkoiltana Ledi alkoi kakomaan ja huolestuin josko sille on jäänyt kurkkuun tai vatsaan vielä luita. Koira oli kuitenkin ihan normaali muuten joten ajattelin seurata tilannetta vielä. Torstai-iltana sain kuulla että naapurin koiralla on kennelyskä tai vastaava, ja ajattelin että se tästä nyt vielä puuttui. Illalla koirat vielä söivät metsästä jotain kunnes sain karjuttua ne jättämään sen.

Perjantaiaamuna Ledi sitten oli ihan lötkö. Yleensä se tulee iloisesti tervehtimään kun tulen makuuhuoneesta, mutta nyt sitä ei näkynyt missään. Kun se ei tullut esiin tehdessäni lähtöä ulos, huolestuin jo enemmän ja lähdin etsimään sitä kun yleensä se on ensimmäisenä ovella häsläämässä ja tarjoutumassa mukaan. Siellähän se sohvan takana makasi ja nousi vasta pyynnöstä, mutta nähdessään että olin menossa ulos, se kääntyi takaisin ja rojahti takaisin sohvan taa makaamaan. Sain sen kuitenkin houkuteltua ulos ja ilokseni oli yksi huolenaihe vähemmän kun näin että sillä ainakin suoli toimii eikä sitä tarvitse sen takia leikata, mutta halusin että se käy eläinlääkärissä kuitenkin kun on yhdessä yössä mennyt niin vaisuksi. Perjantaina on vaan näköjään perin vaikea päästä eläinlääkäriin, kun kolmella suurimmalla klinikalla oli ihan täyttä. Onneksi viimeisestä paikasta sain peruutusajan.

En itse päässyt sitä viemään, mutta sillä oli ollut lämpöä 39,5 ja sai mukaan kipulääkkeet ja antibiootit, diagnoosina joku nuoren koiran yskä? Toivottavasti noilla tropeilla ja levolla paranee. Ainakin se on jo vähän virkeämpi kun lääkitys on saatu käyntiin. Se sai myös tämän kuun Cartrophen-pistoksen mukaan joka tuikataan siihen ensi viikolla. Eipähän tarvitse enää tiistaina erikseen sen asian takia lähteä. Mistä lie sitten tautinsa saanut, kun naapurin koiran kanssa leikkimisestäkin on jo kaksi viikkoa. Joensuussa vaihtoi neniä yhden ajokoiran kanssa, onhan sekin tietysti voinut pöpöä kantaa. Naapurissakaan ei ole vanhempi koira sairastunut, joten ehkä se sitten on nuorten koirten pöpö. Tai kennelyskä.

Rekikoira Ledi

Tehtiin pieni road trip viikonloppuna Pohjois-Karjalan kautta Etelä-Savoon. Joensuussa Ledi käyttäytyi täyden kympin arvoisesti sekä äidin urosvillakoiraa että kaikkia muita tapaamiamme koiria kohtaan, tottelevaisuus oli huippuluokkaa. Olin pakahtua ylpeydestä! Illaksi ajelimme Savonrannalle maalaiselämää viettämään, kissat eivät oikein koirien seuraa arvostaneet mutta koirilla, etenkin Tuikulla ja Ledillä riitti puuhailtavaa omassa pihassa. Iisiä meinasi välillä käydä vähän paleltamaan. Tuikku parka oli kuulemma joutunut aamulla 8 kilometrin potkukelkkalenkillekin! Siitä innostuneena muistin lähteä kaivelemaan aitan ylisiä pulkan toivossa. Vaikka Lediä ei uskalla laittaa vetämään taakkaa vielä ennen kuin luusto on kuvattu, niin haluaisin kuitenkin opettaa sen jo vetohomman perusideaan. Pulkka siis Kuopioon mukaan ja iltalenkillä valjaita rukkailemaan vetohommiin sopiviksi. Itseltä vaan unohtui että koiran hölkyttelyvauhti saa itsellekin hien pintaan joten vaatetta oli vähän turhan paljon, koira sen sijaan ei ollut moksiskaan perässä tulevasta pulkasta ja veti sitä niin ylä- kuin alamäkeenkin pienellä lumikuormalla, totteli ääni- ja käsimerkkejä hyvin eikä menty edes yhtään risteystä pitkäksi. Jatkossa pitää vaan muistaa ennakoida vähän paremmin sorsalammet ja muut jonne se haluaisi mielellään kurvata. Tästä on hyvä alkaa! Vetohommat tehtiin sen verran pimeässä ettei niistä ole kuvia, mutta tässä jokunen "year after" kuva tältä päivältä.