tiistai 30. joulukuuta 2014

Lepää rauhassa, Ledi

En ole koskaan kohdannut kuolemaa. Nuorempana olen ollut isovanhempien hautajaisissa, mutten ole koskaan saattanut ketään kuolemaan.

Viimeisen viikon aikana onkin tullut kasa ihan uusia tuntemuksia ja ajatuksia. Kyläillessä on tullut mieleen, että Ledi käy täällä nyt viimeistä kertaa. Nämä ihmiset rapsuttavat Lediä nyt viimeistä kertaa. Ulkoillessa Ledi näkee nämä reitit viimeistä kertaa. Kaupassa tuli itku kun lihahyllyllä valitsin mikä on Ledin viimeinen ateria. Viimeistä ateriaa kokkaillessa itkin, kun mietin onko se nyt riittävän hyvää viimeiseksi ruuaksi jonka koira enää koskaan syö. Aamulenkillä tuo on viimeinen käpy jolla Ledi leikkii. Tämä on Ledin viimeinen automatka.

Olen myös ottanut valokuvia joihin olen koettanut saada Ledin ilmeet kussakin tilanteessa. Ollaan viimeiset päivät tehty kaikkea mukavaa tukevamman kipulääkityksen voimin: ulkoiltu ihanan lumisissa metsissä, käyty koirapuistossa, kyläilty, herkuteltu, leikitty, hassuteltu, ja voi miten onnellinen koira minulla olikaan kun se sai tulla viimeisiksi öiksi sänkyyn nukkumaan, kun se on koko elämän ollut kiellettyä. Se on siitä erikoinen koira että sille ei riitä että se saa nukkua sängyssä, vaan se haluaa nukkua kainalossa. Ja nimenomaan lusikassa niin että voin silitellä sen kasvoja kunnes se nukahtaa, ja lämmitetään toinen toistamme.

Töissä kuulin osuvan esimerkin isojen päätösten tekemisestä. Tässä jossakin vaiheessa oli kaksi retkikuntaa lähtenyt kiipeämään haastavalle vuorelle. Keliolosuhteet muuttuivat puolivälin tuntumassa vaikeammiksi, ja retkikuntien piti päättää jatkavatko matkaa vai palaavatko alas. Toinen retkikunnista lähti paluumatkalle ilman sen suurempia keskusteluja, toisen väitellessä asiasta ja päätyen lopulta jatkamaan huipulle.

Siellähän sitten tuli lumimyrsky tai vyöry, en muista, ja huipulle jatkanut retkikunta kuoli kokonaisuudessaan. Kun toisen retkikunnan johtajalta kysyttiin miten hän päätyi tekemään ratkaisun takaisin palaamisesta, vastasi hän että päätös tehtiin jo puoli vuotta sitten kotikaupungissa. Isoja päätöksiä ei tehdä hetkessä tunteiden ja turhautumisen vallassa, vaan varaudutaan kaikkeen mahdolliseen jo ennakkoon.

Minäkin päätin huhtikuussa polvien nivelrikkodiagnoosin kuultuani, että jatkuvalla kipulääkityksellä en Lediä pakota olemaan tässä maailmassa. Toivoin toki että tilanne ei vielä vuosiin siihen menisi, mutta lupasin sen itselleni että koiran pitää saada elää täyttä elämää ilman kipuja. Tänään tuo päätös piti lunastaa.

Vaikka itse mietin viimeisiä asioita, Ledi ei murehtinut koskaan. Sen sanavarastoon ei edes kuulunut moinen sana ja koko asia oli sille ihan vieras. Kun minä itkin, se vaan alkoi hassuttelemaan että sai minut nauramaan. Koskaan se ei murehtinut mitään vaan eli jokaisen päivän täysillä ja innostui pienistäkin ilonaiheista. Minulla on vielä paljon opittavaa koiraltani, mutta muisto ja elämänfilosofia elävät ikuisesti. Kiitos että olit oppaanani, nyt selviän yksin.

"Äiti, lähden matkalle"
"Olen kuullut puhuttavan siitä paikasta"
"Jätän tämän maailman"
"Olen aika innoissani, kuten tiedät että aina olen"
"Kuules äitee. Minä pärjään aina. Sinäkin pärjäät aina.
En koskaan murehtinut elämääni, älä murehdi sinäkään. Minun on hyvä olla."
"Minä menen nyt, vuoroni tuli aikaisin."
"Elän aina sydämessäsi, pysyn aina luonasi.
Tapaamme vielä, ja se päivä on täynnä riemua."

“Jos tulisin joskus sairaaksi,
väsyneeksi ja heikoksi,
jos kipu untani häiritsisi,
tee se silloin, ystäväni.

Älä anna surunkaan estää,
yritä minun vuokseni kestää
ystävyytemme raskain koetus,
jäähän meille rakkaus, luottamus,
joka kesti monta yhteistä vuotta.

Miksi pelkäämme tulevaa suotta?
Kärsimystä et minulle halua,
autathan pääsemään tuskasta.

Ymmärrän syvän surusi,
tuntuu lopulliselta lähtöni.
Älä silti ole lohduton,
menen sinne, missä hyvä on.

Pysythän luonani, vieressäin,
loppuun asti lähelläin.
Se teko on oikean ystävän,
rakastavan ja ymmärtävän.”

Lepää rauhassa Ledi, 18.12.2010 - 30.12.2014.
Murheen murtamana jään kaipaamaan, muistoasi kunnioittaen koetan hymyillä.


perjantai 26. joulukuuta 2014

Pohdintoja koirattomuudesta

Jouluviikko on mennyt ystävien ja sukulaisten parissa. Illat ja yksinäiset hetket sitten ovatkin menneet itkeskellessä koiran kohtaloa. Tänään kaveri kysyi että jos Ledi jää eläinlääkäriin, niin meinasinko haudata vai tuhkata sen. Sanoin että ihan sama, en ole ajatellut asiaa kun ei sitä kuitenkaan omaan pihaan saa haudattua.

Kotiin ajellessa asia sitten tuli uudelleen mieleeni ja ajatus Ledin raadosta maatumassa jossain vieraassa paikassa käynnisti taas täyden parkumisen, joka kesti kutakuinkin Varkaudesta Kuopioon. Näky oli epäilemättä viehättävä kun eihän mulla ollut paperiakaan missään ja naama märkänä räästä ja kyynelistä, vaan eipä ketään ollut näkemässäkään.


Itkeminen on ihmeen rankkaa. Sen jälkeen on aina ihan puhki. Toisaaltahan tämä on erinomaista harjoittelua tiistaita varten, kun olen ollut vähän huolissani kykenenkö ajamaan klinikalta kotiin jos koira jää sinne. Hyvinhän tuo sujui vaikka näkö vähän sumeneekin.

Leppävirralla näyttää olevan tuhkaamo jonne Kuopion eläinlääkäreiltä voidaan toimittaa vainajat maksutta, ja uurnan voi sitten halutessaan myöhemmin hakea eläinlääkäristä. Halpaa hommaa ei ison koiran lopettaminen ja tuhkaus ole, kyllä siihen 200 euroa saa heilahtamaan helposti.

Jos näin sattuu käymään, niin pitää kevään tullen sitten haudata tuhkat johonkin Ledille mieluisaan paikkaan. Siskoni luona se ehkä onnellisimmillaan on ollut Tuikun ja kummipojan kanssa puuhaillessaan, joten ehkä sieltä löytyisi sopiva paikka.

Juro isänikin silitteli tänään lähtiessämme Lediä erityisen pitkään vaikkei mitään sanonutkaan.
En ole ollut koiraton kahdeksaan vuoteen. Koko elämässäni on ollut ehkä kolme koiratonta vuotta siinä välissä kun vanhemmat erosivat ja ennen kuin otin Tuikun. Olen määritellyt itseni koiranomistajana. Millainen on se Hanna jolla ei olekaan koiraa? Koira on ollut ystävä, kämppis ja elämänkumppani joka pysyy aina rinnalla. Mitä jää jos koiraa ei ole? Sitten on kasvun paikka. Uusi lehti kääntyy elämässä.

Toivo siitä että jokin ihme parantumisesta eläinläkärissä löytyisi on ykkösprosenttien luokkaa, siksi alan kallistumaan tähän "varaudu pahimpaan" moodiin. Tosiasiahan on että polvien nivelrikko ei ole koiralla hoidettavissa, vain oireita voi lievittää. Ja kun enempää ei voi lievittää niin vaihtoehdot ovat aika vähissä. Pahoittelen jos kirjoitukset ovat synkkäsävyisiä.

Toivottavasti viikonloppuna on kauniita kelejä jotta voimme ulkoilla paljon ja napsia iloisia kuvia piristämään mieltä vielä vuosienkin päästä.

keskiviikko 24. joulukuuta 2014

tiistai 23. joulukuuta 2014

Huonompaan suuntaan?

Sainpahan nyt julkaistua tuon toisen rallytokotreenin postauksenkin joka on roikkunut kuukauden päivät odottamassa. Muissa treeneissä ei sitten päästykään käymään kun joko olin itse kipeä tai sitten Ledin polvet niin huonossa kunnossa ettei olisi ollut järkeä lähteä.

Koiratanssikurssilla 21.11. Ledi kuitenkin oli liekeissä, silloin oli riittävästi lepoa alla ja kipulääkkeet päällä. Siitä se tykkäsi todella paljon ja nauru näkyi molempien naamasta kun Ledi sävelsi omiaan - mutta sehän onkin ihan sallittua kunhan on hauskaa!

En tiedä miksi Ledi on mennyt nyt huonompaan. Supplexia se ei tosin syönyt hetkeen, oli jonkun aikaa ilman nivelvalmistetta ja nyt syö Cartivetiä. En tiedä koska sen vaikutus alkaa näkymään. Olen miettinyt onko järkeä pitää koiraa, jos se ei pysty tekemään mitään ilman kipulääkkeitä (lääke ennen lenkkiä / treeniä) ja vaikkei sen kanssa tekisikään mitään, on sillä kuitenkin leposärkyä - kipulääke siis aamuin ja illoin vaikka oltaisiin vaan kotosalla.

Ulkonahan se ei näytä kipeältä vaan painaa menemään innoissaan, jos on juoksukaveri niin ei ole kyllä köyhä eikä kipeä - ennen kuin kotona. Toisaalta kun alle vuotisena sen kyynärnivel tulehtui alkavan nivelrikon vuoksi niin sehän painoi menemään ulkona täysillä kolmella jalalla, joten ei sillä itsellä ole älyä sen suhteen eikä voi olettaa etteikö siihen sattuisi, kipu vaan tuntuu unohtuvan ulkona kun on muutakin tekemistä. Ja kun se on niin pohjattoman hyväntuulinen koira niin sitä ei pienet tai isommatkaan kivut haittaa kun on Puuhaa ja Töitä.

Tokihan sen liikkeistä näkee ulkonakin jos on edellisenä päivänä ollut rankempaa liikuntaa (nykyisellä mittapuulla), sitten sen takajalkojen käyttö on heikompaa ja se laahaa tai heittää niitä ulkokautta eikä käytä kunnolla. Lenkillä saattaa käydä makuulleen jos pysähdytään (todella harvoin tosin). Kotosalla makaa mieluummin odottaessaan kuin istuu - moniko koira odottaa innoissaan vaikka makkaraa tai uloslähtöä makaamalla? Ei Ledi ainakaan normaalisti.

Samoin makuulta nouseminen on työlästä kun takajalat ei meinaa tulla alle, Ledi käytännössä vetää itsensä etujaloilla ylös ja liike on kuin vanhalla pappakoiralla.

Sitten kuitenkin kun ollaan ulkona kipulääkityksellä niin se on ihan iloinen oma itsensä, puuhastelee omiaan normaalisti ja treenaa innolla. Nyt se on kuin itsestään oppinut kaukokäskyinä maahan-istu-maahan -sarjan, kun aiemmin se ei tosiaan osannut nousta makuulta istumaan edes ilman välimatkaa.

Jos Ledi on kipeä kotona, niin se lähinnä makaa passiivisena pedillään ja korkeintaan katselee sieltä tai makaa silmät kiinni. Kun sille antaa kipulääkkeen, niin tunnin kuluessa se hyppää ylös ja alkaa esittelemään lelujaan ja puuhailemaan kuten normaalisti. Ero on aika merkittävä.

Näiden syiden takia olen miettinyt että miten kauan on järkeä pitää sitä luonani vain siksi että ei vaan tulisi tehtyä lopetuspäätöstä liian aikaisin. En kuitenkaan voisi antaa itselleni anteeksi jos se pääsisi niin huonoon kuntoon että sen elämänilo katoaisi.

Olen seurannut vuoden päivät yhden toisen sakemannin blogia, sillä on vaivana anaalifistelit. Ne myös ovat välillä parempana ja välillä huonompana ja todella kipeät. Omistaja oli nyt tehnyt päätöksen lopettaa koira joulun jälkeen, ettei sen tarvitse enää olla kipeä huonoina päivinä, kun niitä tuntui olevan enemmän kuin hyviä.

Ledille on varattu eläinlääkäri 30.12. jolloin pyydän että katsotaan vielä polvet, ovatko ne menneet huonompaan suuntaan. Miltä tuntuu käsin ja kuvataanko. Kannattaako herättää, laitetaanko vielä piikit niveliin ja katsotaan pari kuukautta eteenpäin vai annetaanko nukkua pois. Pitää joulun jälkeen soittaa vielä kasvattajalle ja tiedustella miten veljen polvet oli tutkittu.

Jos Ledi jää eläinlääkärin pöydälle, niin varmasti saan ikäviäkin kommentteja tai ainakin selän takana tuomitaan. Suurin osa ihmisistähän on nähnyt Ledin vain puuhakkaana ulkona, tai sitten kipulääkityksen vaikutuksen alaisena eikä se silloin näytä tietenkään niin huonolta. Mutta ne jotka minut tuntevat, toivottavasti luottavat arviointikykyyni ja tietävät kuinka rakas ystävä Ledi minulle on että en sitä kevyin perustein laskisi pois luotani. Tuossa se nytkin jaloissa makaa, kuten aina. Lähellä.

Nautitaan nyt joulusta, saavat rallitella Tuikun kanssa ja leikkiä kummipojan seurassa. Nautiskella hieman jouluruuista ja kyläilystä. 18.12. pentueelle tuli neljä vuotta täyteen, onhan siinä jo kaksi vuotta enemmän kuin mitä aluksi ennustelin kun nivelrikkoja alkoi ilmetä.

Parhaat otetaan luotamme pois liian aikaisin.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Perintönä polvet

Mulla on parikin postausta kesken sekä rallytokosta että koiratanssikurssista. Nyt on vaan alkanut taas huolettaa nuo Ledin polvet, kun ne tuntuu olevan taas huonompana. Tänään sitten kuulin että Ledin veli, jolla todettiin ensiksi keväällä rikkonaiset polvet, on jouduttu lopettamaan niiden vuoksi. Toivottavasti ei mennä perästä vaan tämä olisi vain hetkellinen taantuma.

lauantai 15. marraskuuta 2014

Toinen rallytokotreeni

Eilen päästiin mukaan toisiin rallytokotreeneihin, viime sunnuntaina jäi väliin kun olin itse vähän kipeä. Sitten välillä taas Ledi on ollut huonompana, nyt se on alkanut taas möristä niin kuin olisi kipeä, on välillä vaisu ja uutena oireena nuolee välillä vasenta polveaan. Treeneihinkin lähdettiin levon ja kipulääkkeen voimin, ajattelin että makoillaan vaikka jos ei muuta voida tehdä, että tottuu hälinään.

Edellisellä kerralla muu porukka oli käynyt läpi uusia kylttejä, nyt lähdettiin tekemään useamman kyltin rataaa joten mulla omi vähän tulkitsemista lähteä ihan ummikkona tekemään liikkeitä - varsinkin kun ei oltu siis välillä treenattu laisinkaan.

Rata meni jotenkin näin:

Lähtö
Istu. Maahan.
Käännös 360 oikealle
Käännös 270 oikealle (P-käännös)
Koira eteen istumaan. Takaa sivulle perusasentoon.
Käännös 90 vasemmalle
Käännös 180 koira takaa
Liikkeestä maahan. Koiran ympäri (ehkä?)
Pujottelu
Maali

Ledi sai kiitosta hienosta seuraamisesta, joskaan itsestäni tuntuu edelleen ikävältä pyytää sitä seuraamaan pitkiä matkoja, kun sitä on niin vähän harjoiteltu. En haluaisi että nyt hyvät viisi askelta muuttuu huonoksi kymmeneksi askeleeksi ;) kouluttaja kuitenkin keskeytti suorituksen hetkeksi ja kehotti palkkaamaan harvemmin, koska se tuntui vain häiritsevän koiran keskittymistä. Se seurasi nakkia intensiivisesti ja kun sai sen suuhunsa, keskittyi vain sen makuun ja jäi himmailemaan omiaan kunnes tuli taas mukaan.

Vaikka harjoittelimmekin rataa, niin kouluttaja kehotti pilkkomaan sen silti kyltiksi kerrallaan niin, että jokaisen siirtymän ja kyltin päätteeksi selvä palkkaus ja koiran vapautus, jonka jälkeen lähdetään uudella tarmolla seuraavalle kyltille. Rallytokoilijoiden perisynti on kuulemma huono siirtyminen, koira haahuilee missä sattuu ja tulee suunnilleen hihnan mitan päässä perässä tai sivulla, joten tätä pyrimme välttämään. Kieltämättä suurin osa Kuopion kisoissa näkemistäni alokasluokan koirakoista kuului tähän kastiin :D

Maahanmenot oli ihan ok, autoin kyllä kädellä ohjaamalla ettei mene arpomiseksi. Ainoastaan se ei vaan meinannut pysyä maassa, ei minulla ole sille erillistä "paikka"-käskyä vaan maassa pitää olla kunnes toisin sanotaan.

Sivulta eteen istumista ei olla harjoiteltu vaikka se kotiläksyksi ensimmäisellä kerralla tulikin, mutta takaa perusasentoon tuleminen sujui näppärästi. 180 asteen suunnanvaihto oli uusi juttu, tovin arvoin mihin käteen laitan hihnan ja namin että koira pujahtaisi sujuvasti takaa. Tätä kuivaharjoiteltiin vielä erikseen, mutta tarvitsee vihjesanan ja harjoitusta.

Perusasennot oli ihan kivoja, en vauhtia tai säntillisyyttä oikein viitsi vaatia kun en tiedä miten kipeät ne Ledin polvet milloinkin ovat. Ainoa huono puoli oli se, että Ledistä on ihan paras temppu sukeltaa takaa jalkojeni väliin istumaan ("Piiloon!") jonne se koetti väkisin tunkea pariinkin otteeseen kesken radan, ja pujottelun lopuksi syöksy myös sinne ja koikkelehdin maaliinkin riemukas saksalainen jalkojeni välissä. :D eikös lajin idea ollutkin että sekä koiralla että omistajalla on hauskaa? Pitää kuitenkin koettaa karsia tuota pois treenatessa ettei tule tavaksi.

Lopuksi harjoittelin vielä Ledin kanssa istu-maahan-istu -komboja, jostain se on nyt keksinyt että makuulta voi myös nousta takaisin istumaan. Tämä on sille kuitenkin hankalaa, kun sen takajalat ei ota painoa vastaan (tai siis se välttää painon siirtämistä istuessa niille) niin näky on sama kuin mursu punnertaisi itseään evien varaan.


Pitää nyt seurata mihin suuntaan kunto menee, ei ole järkeä treenata jos on kipeät nivelet. Ensi lauantaina olisi koiratanssikursssi, toivottavasti pystytään sille osallistumaan.

Kaiken kaikkiaan Ledi teki paljon paremmalla tsempillä töitä, oli paljon rennompi kuin ekalla kerralla ja sai kehuja treenikavereiltakin miten kivan oloinen harrastuskaveri minulla on. Myös panta sai jälleen ihailua :) näillä eväillä ensi kertaan, katsotaan missä kunnossa Ledi pysyy jos lauantaina on tanssikurssi ja heti seuraavana iltana olisi rallia..

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Ensimmäiset rallytokotreenit

Nyt ne se sitten alkoi, rallytokon alkeiskurssi. Järjestävä taho ei ollut entuudestaan tuttu kuin nimeltä, henkilö järjestää monenlaista kurssia eri lajeista. Paikkakin oli vieras mutta onneksi melko lähellä.

Tavoitteet eivät olleet kovin korkealla kun ei moisissa kimppatreeneissä olla ennen käyty Ledin kanssa, mutta mätsärin perusteella olin luottavainen että se ainakin käyttäytyy ihan hyvin.

Ensimmäisen vartin hallissa Ledi oli vähän jännittynyt kaikesta, ja vain laamaili mukana ja nuuskutteli paikkoja. Se myös yritti suunnata ulko-ovelle pari kertaa että pääsisi pois koko paikasta - samaa se teki silloin mätsärissä aluksi. Kokemattomuuden piikkiin.

Vartin jälkeen se sitten vähän rentoutui ja alkoi tekemään hommia vähän paremmin. Kylttejä ei varsinaisesti käyty läpi, vaan muu joukko puuhasteli eri kylteillä itsenäisesti sillä välin kun kouluttaja katsoi perusasentoa ja eteen istumista yhden koirakon kanssa.

Kouluttaja oletti että meillä on pk-tottistausta, koska onhan mulla sakemanni. Juu ei ole, suotta ilmeisesti kerroin koiran taustoja ilmoittautumisen yhteydessä vaikka niitä pyydettiin.

Takaa kiertäen sivulle tulo sujui hyvin pelkällä vihjesanalla, vaikkakin minkäänlaista tulta ja treeni-intoa Ledissä ei ollut jota normaalisti näkee. Vieras ympäristö ottaa veronsa aluksi. Edestä sivulle kiepsahtaminenkin sujui ihan hyvin namilla ohjaten, sille pitää vaan opettaa jokin sana. Eteen tulon opettamista pitää vielä opettaa lisää, koska en ole sitä jatkanut vielä niin pitkälle että se osaisi tulla vaikka sivulta eteen.

Peruuttamiset ja paikallolotkin meni kivasti. Vasta lopussa Ledi alkoi innostua kun se alkoi itse hömpötellä, kun yritin ottaa sivulle kiepsahtamiselle vihjesanaksi "viekkuun" tunki se itsensä jalkojeni väliin istumaan jota olen opettanut pujottelua ja koiratanssia ajatellen sanalla "piiloon". Sitten sillä olikin kivempaa kun se sai sitä tehdä, en tiedä miksi siitä se on niin kivaa. Pääasia että koiralle jäi paikasta ja treeneistä hyvä mieli, josko jossain vaiheessa eka varttikin saataisiin hyötykäyttöön laamailin sijaan.

Ruokapalkkakin toimi ihan kohtuullisesti, ehkäpä tästä vielä jotain tulee. :)

torstai 30. lokakuuta 2014

Kaikenlaista!

Kaikenlaista sitä nyt tapahtuu!

Viime viikolla nappalilin aamukävelyllä muutaman syyskuvan talteen talven pimeitä iltoja varten. Muutamassa kuvassa näkyi ilkeästi ajellut kohdat ja varsinkin oikeaan polveen ajelusta tullut hotspot, mutta muutoin oikein kivoja aurinkoisia kuvia tuli! Ihmetyttää vaan miten ne meni noin oudon laatuisiksi bloggerissa, ekatkin kuvat on tosi mustia, silmätkään ei meinaa erottua vaikka ne ovat voimakkaan punertavat suorassa auringonpaisteessa. Laittelen ne kuvituskuviksi vaikka eivät liitykään tapahtumiin.


Ensiksi vaikka raporttia kolmannelta viikolta kultahoidon jälkeen. Luovuin päivittäisestä kirjaamisesta kun ei tuosta otuksesta ota selvää onko se menossa parempaan vai ei. Sunnuntain eli Ledin päivän jälkeen se oli kyllä ihan jumissa, takapää meni taas heikoksi ja koira köpötteli selkä kaarella kuin säikähtänyt kissa. Ilmeisesti se kävi polviin, koska se ei myöskään halunnut istua vaan lysähti aina makaamaan. Kipulääkkeitä siis sunnuntaista keskiviikkoon niin koira alkoi olla taas parempana. Jännästi se silti oli kuitenkin eri lailla kipeä kuin ennen, ulkona ravasi kevyellä askeleella kun ennen se on peitsannut jos on ollut kipuja. Se on nyt myös nuollut taas ranteitaan satunnaisesti. Siis jotain hyvää ja huonoa. Kultahippujen laitosta oli muuten ilmestynyt Facebookiin aika hyvä kuvasarja.


No sitten. Ostin joskus muinoin Tuikulle pienen nahkapatukan, pituudeltaan ehkä 15 cm plus käsilenkki. Se on ollut kätevän kokoinen sujauttaa taskuun ja ottaa lenkillä esiin jos on tarvinnut koiran kanssa leikkiä. Ledi on pitänyt siitä kovasti ja kotona ollessa pihistänyt sen aina tilaisuuden tullut, nuollut ja pureskellut sitä. Yksi ilta se oli ehtinyt jo salaa nakertaa käsilenkin irti patukasta niin ajattelin että pitäkööt sitten. Kerran se patukka sitten katosi, en löytänyt sitä enää mistään.


Meni useampi päivä ettei nahkapötkylää näkynyt. Kerran töistä kotiin tullessani katsoin että eteisen lattialla on jotain kuivunutta ruskeaa nestettä, tein sille hajutestinkin kun ei näyttänyt oikein vereltä eikä kuralta. Ei ottanut selvää ja ohitin asian olankohautuksella. Seuraavana yönä sitten koira alkaa oksentamaan samanlaista rusehtavaa nestettä JA SEN NAHKAPATUKAN. Se oli niellyt sen 15 sentin mittaisen nahkapatukan, oksentanut sen ja syönyt uudelleen. Nice. Siivosin jäljet ja menin takaisin nukkumaan. Ja se patukka oli siis köllöttänyt vatsalaukussa useamman päivän kunnes nousi ylös.


Seuraavana päivänä tulin taas töistä kotiin ja katsoin että GAWD DAMMIT olin unohtanut sen oksennuspussin vessaan enkä vienyt ulos roskiin. Ledi oli nuoleskellut nahkapatukkaoksennuksessa olevia papereita mutta itse patukka oli pussin pohjalla. Tungin koko pussin keittiön roskikseen että ei pääse enää sattumaan moista vahinkoa.

Tänään sitten tulin töistä kotiin ja Ledi olikin murtautunut keittiön kaappeihin ja roskikseen, JA SYÖNYT SEN PERHANAN OKSENNETUN PATUKAN JO KOLMANNEN KERRAN!!!! Kyllä tosiaan on maailman paras patukka! No sitten vaan suolaa kuonoon ja pihalle oksentamaan se vielä kertaalleen, kun en edes muistanut mitä kaikkea muuta siellä roskissa on ollut että jos vaan saisi ne ulos niin aina parempi. Ja tulihan sieltä mahasta vaikka kuinka paljon tavaraa, mm. puolisen litraa kuivanappulaa sen patukan lisäksi. Huoh. Taidan ostaa lapsilukot tämänkin asunnon kaappeihin.


Naapuri kävi myös jo aiemmin testaamassa laskeeko Ledi hänet sisään asuntoon omilla avaimilla, kun en ole kotona. Epäilin että reaktiona olisi ihmettelevä haukku mutta ei sen kummempaa, mutta vaikea toki ennustaa että tulisiko taustalta jokin vartiointivietti että ei laskisikaan sisälle (tai ulos). Vaan Ledi oli oma kiltti itsensä, ei sanonut mitään, näytti vain hämmästyneeltä ja oli innoissaan lähdössä ulos. Vasta kun se näki minut pihalla, se alkoi haukkua hälytyshaukkua että JOKU TULI ASUNTOON ETKÄ OLLUT KOTONA, JUMANKAUTA EN TIENNYT MITÄ PITÄISI TEHDÄ! :D


Ei siis tarvitse olla kovin huolissaan pärjääkö naapuri koiran kanssa jos mulle tulee koiranhoitotarvetta. Ja hyvinhän nuo oli tässä välillä jo pärjänneetkin, vaikka sen jälkeen Ledi jokusen päivän kuulostelikin vähän tarkemmin pihan ääniä.


Jotenkin jännä miten se yhdestä suunnasta saattaa näyttää Tosi Äijälle, sitten kun se kääntää päätään ja suipistaa suutaan niin näyttää taas tosi nuorelle ja hentoiselle. Monipuolinen valokuvamalli!


Ja sitten vielä lopuksi! Koiratanssikurssin (joka kestää vain yhden päivän) lisäksi menin nyt ilmoittautumaan rallytokon alkeisiin. Se on ihan hyvä testi Ledille että kestääkö sen polvet säännöllisempää puuhastelua - jätetään pidemmät lenkit edelleen pannaan. Vähän jänskättää mitä siitä tulee, kun ei voi lelulla palkata ettei koira mene rikki ja en tiedä innostuuko se riittävästi ruuasta. Pitää alkaa testailemaan.

Pitää myös videoida joku ilta Ledin temppuja joita ollaan välillä opeteltu. Ehkä huijataan ja aletaan opettelemaan rallytokon alokasluokan liikkeitä jo ennen kurssin alkua, niin ei ainakaan jäädä luokallemme ;)

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ledin päivä

Kävin lauantaina extempore kuvaamassa Maaningalla yhden keskikokoisen villakoiran MH-luonnekuvauksen, ja seurasin myös sitä edeltävän beauceronin suorituksen. "Puseron" olikin mulle ennestään vieras rotu oikeaa lausumista myöten, joten oli ihan mielenkiintoista katsoa millainen koira on kyseessä. Se näytti vähän nuorelta, ei ihan puhtaalta blue merlen väriseltä rotikalta :D nuoren koiran suoritus oli iloinen mutta vakuuttava. Villiksenkin suoritus oli hauskaa seurattavaa, se piti ihan omaa showtaan lelun kanssa ja testi meinattiin joutua keskeyttämään kun omistaja ei saanut koiraa kiinni, mutta onnistui kuitenkin ennen kahden minuutin aikarajan ylittymistä.

Olen koettanut omistaa joka viikko yhden päivän Ledille, kun se välillä jää viikolla vähälle huomiolle. Koska Ledi ei päässyt Maaningalle mukaan, lähdin tänään Musti & Mirri areenalle mätsäriin. Koska emme ole ikuisuuksiin käyneet koiratapahtumissa, Ledissä on ajeltuja laikkuja ja se ei todennäköisesti kehässä ravaa vaan peitsaa, menimme vain turistiksi.


Aluksihan se oli aika tyrmistynyt koirien paljoudesta ja haukahteli ympäriinsä. Nopeasti koiramäärä kävi kuitenkin mahdottomaksi haukahdella ja se alkoi käyttäytyä, väsähtikin ehkä ja kävi makaamaan siksi aikaa kun napsin joitakin kuvia. Tavoitteena meillä oli pystyä liikkumaan väkijoukossa sujuvasti ja ehkä treenata vähän tottista tai juosta pari rinkiä harjoittelualueella.

"Voi saakeli, se on saksanpaimenkoira!"
Aluksi Ledi veti kaikkialle, joka oli aika tympeää mutta ei yllättävää kun oli niin paljon kaikkea ja varsinkin koiria ja hajuja. Sllä oli kiire kaikkien luo ja välillä kiire pois kaikesta että saisi vähän hengähtää. Hetken totuteltuaan se kuitenkin makasi ihan lunkisti keskellä väkijoukkoa vaikka muita koiria kulki ihan nenän edestä tai nuuhkaisi häntää takaa kulkiessaan. Olin kovin tyytyväinen!


Lopuksi kun koira kulki muiden koirien joukossa rennosti ja vetämättä, käytiin vielä kävelemässä pari kierrosta harjoittelukehässä. Kun se meni huvin, innostin Ledin leikkimään ja juoksemaan pari rinkiä iloisesti pomppimisesta tai askellajista välittämättä. Se oli sen verran mukavaa että ehkä ensi kerralla voisi uskaltatutua kehäänkin, kun seisomisetkin meni mukavasti. Aivotyötä koiralle, palkintoja meidän on turha tavoitella :D


 Illemmalla tehtiin vähän pidempi lenkki kun oli mukavan lämmin syyskeli. Ja koska oli Ledin päivä, sai koira päättää minne mennään. Siitä tulikin sitten vähän pidempi reissu, pari tuntia kierreltiin ties mitä omakotialueita ja valaisemattomia metsäpolkuja pitkin, kunnes oli pakko viheltää peli poikki ja suunnistaa lähimmälle isolle tielle että jaksettaisiin kävellä kotiinkin - en nimittäin tiennyt missä olimme. Oikea suunta löytyikin aika kivuttomasti ja poikettiin vielä kotimatkalla koirapuistossa, jossa Ledi olisi saanut leikkiä Iisin kanssa halutessaan mutta keskittyi vaan mölisemään idiootisti kaikille (onhan Ledin päivä). Lenkillä se kuitenkin ohitteli kaikki koirat moitteettomasti hiljaa ja löysällä hihnalla, tuijottelematta. En tiedä miksi sen piti huudella sitten puistossa.

Nyt on kotona väsynyt koira. Varmaan alkaa tassut vipattamaan kunhan nukahtaa :) pitää vähän seurata vielä illan mittaan tarvitseeko antaa kipulääke yöksi, kun oli kuitenkin aika rankka päivä. Harmi, olisin halunnut vielä treenata paria temppua tänään!

Niin, ja kaveri sai suostuteltua ilmoittautumaan koiratanssikurssille Ledin kanssa ensi kuussa. Saapa nähdä mitä siitä tulee! Toisestakin lajista laitoin extempore kyselyä menemään, mutta siitä lisää kun saan vastauksen mahdutaanko mukaan.. :)

perjantai 24. lokakuuta 2014

Iltanaksuttelua

Lediltä on aika helppo poimia tietynlaista toimintaa naksuttimella, vaikka naksuttelenkin sen kanssa aika harvoin. Nyt ajattelin huvikseni alkaa poimimaan koiran menemistä laatikkoon. Tein jo muutaman toiston kunnes hoksasin kaivaa kameran esiin ja ottaa pitkästä aikaa videolle sen temppuilua.

Ledi tarjoaa yleensä ensiksi joko esineen poimimista suuhun tai sen läimimistä tassulla, riippuen kumpaan esine paremmin soveltuu. Tassun laittaminen laatikkoon oli siis oletettavasti helppo poimia.

Haasteena Ledin kanssa ehkä on se, että tietyn toistomäärän jälkeen koiran aivot ylikuumenee ja se lakkaa tekemästä asiaa jota on juuri toistanut 20 kertaa. Siksi eläimen kun eläimen kanssa suositellaankin pitämään toistojen määrät pieninä ja antamaan lepotaukoja. Lediä kuitenkin nuo ajatustauot tuntuvat rasittavan kaikista eniten kun se koettaa joko vaihtaa tehtävää (tarjoaa joukon muita temppuja tai esineitä) tai sitten vain tuijottaa silmiin joitain minuutteja miettien, kunnes palaa alkuperäiseen tehtävään. Siksi toisinaan jatkan sen verran pitkään että tuo vaihe tulee esiin, jonka jälkeen odotan niin kauan että koira toistaa vielä kerran alkuperäisen tehtävän.

Videollakin näkyy että Ledi käy välillä läimäisemässä toista pahvilaatikkoa sen jälkeen kun alkuperäinen oli kääntynyt ympäri ja työntynyt kauemmas. Se myös löytää lattialta roskan jonka kantaa minulle syliin ja ehdottaa vaihtoa namiin. Kun se joutuu miettimään liikaa niin siltä lipsahtaa myös kirosana, jonka jälkeen tovin mietittyään tekee tehtävän vielä kerran ja siihen on hyvä lopettaa. Pikakelasin tuijotushetken videolla kolminkertaisella nopeudella, kun siinä ei muuta tapahdu. Niin ja laatikossa lukee että "Handle with care" eli käsittele varoen.. :)


Eläinlääkärin ajelemiin kohtiinkin on alkanut hiljalleen kasvamaan karvaa, mutta vielähän ne näkyvät ihan selvästi videollakin. Ja askeettinen "väliaikainen" asunto, pitänee vihdoin alistua ostamaan verhot ja muuta sisustuskamaa ;)

tiistai 21. lokakuuta 2014

3. kultaviikko

Kolmas viikko käynnistyi. Edellisellä viikolla ei juuri kipulääkkeitä tarvinnut, mutta mietin myös onko oma kynnykseni kipulääkkeen antamiselle noussut kun haluaisin uskotella ettei sitä tarvitse, kun koirahan paranee. Otin järjen takaisin käteen ja koetan säilyttää saman herkkyyden asian suhteen kuin aiemminkin.

Ranteiden nuolemista tai kirputtamista en nähnyt paljoakaan, mutta toisaalta koiralla oli kauluri kaulassa polven hotspotin takia useamman päivän niin vaikeaahan se olisikin ollut..

15. päivä
Vain pissatukset. Ledi istui todella huonosti jalat sivuille harottaen, siis entistäkin enemmän levällään.

16. päivä
Ledillä oli maha sekaisin ja ulkoiltiin etenkin yöllä vähän väliä, mutta tehtiin vain pienet pissaulkoilutukset. En päässyt varmuuteen oliko vähän kipeä vai oliko olo vain kurja ripulin vuoksi.

17. päivä
Aamuyöllä ja aamulla mörisi niin annoin kipulääkkeen, sen myötä mörinä loppui. Aamupäivällä sai juoksennella metsässä irti ja hyppäsi pari kertaa kiveltä alas jonka jälkeen liikkui hetken aikaa huonommin, peitsaten selkä jäykkänä. Venytteli päivän aikana ilahduttavan paljon! Illalla aika hiljainen.

18. päivä
Aamulla oli taas vähän kipeän oloinen, mörähteli, niin annoin kipulääkkeen. Venytteli hyvin herättyään. Ulkona juoksenteli kevyellä askeleella, kipulääkekin toki vaikutti jo siinä vaiheessa.

19. päivä
Maalla Tuikun kaverina, varmuuden vuoksi kipulääkettä jo ennakkoon. En huomannut kipukäyttäytymistä.

20. päivä
Maalta kaupunkiin, lähdin itse reissuun niin sanoin koiran hoitajalle että syöttelee varmuuden vuoksi kipulääkettä.

21. päivä
Olin reissussa, naapuri syötellyt kipulääkettä, ei ilmeisesti ole tapahtunut ihmeempää.

Summa summarum: merkittävää muutosta ei ole havaittavissa, tilanne kuitenkin parempi kuin ennen hoitoa.

lauantai 18. lokakuuta 2014

Arktinen porokoira

Tässäpä teille arktinen porokoira ja karuihin olosuhteisiin tottunut suomalainen maatiais- eli hiirikissa luonnollisessa elinympäristössään. Mitä tähän nyt sanoisi. Terveisiä Tuikulta, ei palella varpaita.

torstai 16. lokakuuta 2014

Kivun arviointi

Aiemmassa postauksessa mainitsemani kultahippupotilaiden kivun ja elämänlaadun arviointi sai miettimään että kuinka koiran kipua arvioidaan, kun ne näyttävät sitä vaihtelevasti. Haeskelin joitain asteikkoja, ja löysin melko selkeän kuvan josta ainakin voi aloittaa jos miettii onko oma koira miten kipeä, jos ei ole tottunut näkemään oireita. Oheinen asteikko on ilmeisesti tarkoitettu leikkaushaavapotilaan kivun arviointiin, mutta soveltuu mielestäni melko hyvin muuhunkin.

Tuosta kun noita oireita rastittelee, niin hyvinä päivinä Ledi toki on asteikolla 0-1. Huonoina päivinä kipu alkaa näkyä juurikin kohdassa 2 kuvatulla tavalla:
  • olo näyttää epämukavalta koiran levätessä
  • saattaa vinkua tai kiljahtaa, sekä nuolla tai kirputtaa kipeää kohtaa
  • korvat länässä
  • surulliset silmät, huolestunut ilme naamalla
  • tavallista passiivisempi

Hyvin huonoina päivinä mennäänkin sitten jo kipuasteikon tasolle 3:
  • levoton, vinkuu, mörisee, puree tai kaluaa kipeää kohtaa
  • suojelee kipeää kohtaa vaihtelemalla asentoa tai esimerkiksi ontumalla
  • voi olla haluton liikuttamaan jotain osaa kehosta, tai haluton liikkuumaan laisinkaan
Keväästä lähtien olen syötellyt surutta kipulääkettä jos koira on yhtään alkanut näyttämään oireita, joten tuohon kolmostasoon ei ole sen jälkeen juurikaan jouduttu. Tällaisia pitäisi jakaa eläinlääkärissä kaikille eläinten omistajille, niin ei tarvitsisi kantapään kautta oppia kaikkea. Ehkä jossain onkin? Löysin myös aika kattavan suomenkielisen artikkelin koiran kivun huomaamisesta, se löytyy täältä. Kannatta lukaista läpi.

Asia erikseen sitten ovat koirat jotka eivät näytä kipuaan joko toisten koirien vuoksi tai muusta syystä. Ei ole helppoa arvioida koska koiraan sattuu ja minkä verran, mutta omistaja sen oppii parhaiten näkemään.

tiistai 14. lokakuuta 2014

2. kultaviikko

Niin vaan hujahti toinenkin viikko kultahippuhoidosta! Tuntuu kyllä että siitä olisi jo ainakin kuukausi. Tässäpä siis toisen viikon raportti.

8. päivä

Vain lyhyet pissatukset. Ei ihmeitä.

9. päivä

Lyhyt aamupissatus irti metsässä, koira ravaa kevyellä askeleella. Koko illan koira on mahdottoman energinen, leikkii leluillaan, haastaa leikkiin, kantaa leluja syliin, tekee temppuja itsekseen. Käydään pidemmällä iltakävelyllä koira kytketttynä, ehkä 45 minuuttia. Alkumatkasta ravailee, puolen välin jälkeen vaihtaa peitsiin.

10. päivä

Lyhyet pissatukset. Takajalat nousevat ekaa kertaa kuukausiin (vuosiin?) kevyesti tassuja kuivatessa, takajalat eivät tunnu jäykiltä eikä koira vastusta liikettä. Illalla nuolee rannettaan, iltapissatuksella pääsee vahingossa ottamaan pari laukkaspurttia. Makaa takajalat rennompana, suorempana.

11. päivä

Vain lyhyet pissatukset. Mörisi illalla vähän, mutta mahakin oli sekaisin että voinut olla sen vuoksi epämukava olo.

12. päivä

Aamulla ravaili kevyellä askeleella pissalenkin.

13.päivä

Ei havaintoa, varmaankin vain lyhyet pissatukset eikä ihmeempiä.

14.päivä

Aamulla ravaili kevyellä askeleella. Illalla pidempi nuuskuttelukävely rauhalliseen tahtiin, olisiko 2 km tullut kaikkiaan matkaa. Koira oli virtava ja iloinen, jopa vimmasi sisällä. Annoin varuilta lähtiessä kipulääkkeen, en tiedä olisiko tarvinnut.

Sinälläänhän tilanne on hieno, että tällä viikolla ei siis tarvittu kipulääkkeitä lähes laisinkaan, vaikka ei kyllä paljon liikuttukaan. Jokunen aika sittenhän Ledi oli jatkuvalla kipulääkityksellä tehtiinpä jotain taikka ei. En silti uskalla olla vielä liian optimistinen tulosten suhteen, mutta vähän edes!

Nyt päättyi myös kolmas ja viimeinen viikko BoT-loimien käytössä, nyt pidetään viikon tauko ja sitten taas yöksi pyjama päälle. Ulkoiluilla aion kyllä edelleen pitää takin päällä, koska koirassa on edelleen karvattomia ajeltuja kohtia joihin sataa ja tuulee ikävästi. Pitää katsoa miltä se Hurtan talvitakki näyttää, saako siitä kelvollista syysvaatetta kun kuminauha pamahti viime talvena.

Niin ja kun aiemmin mainitsin että ostin viikko sitten ruusunmarjarouhetta kokeiluun, niin Ledillä on kehitysidea purkin muotoiluun. Helpottaa annostelua kun ei suotta tarvitse avata kantta, ja käy myös itsepalveluautomaatiksi.


Ei ainakaan tarvitse miettiä että maistuuko se koiralle.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Rallytokoturisti

Kaverini oli kisaamassa rallytokossa Kuopiossa niin lähdin katsomaan millainen laji se oikein on. En ymmärtänyt juurikaan sääntöjä, käsittääkseni koiralle saa puhua ja syöttää nameja koko kisasuorituksen ajan ja uusia liikkeen jos menee pieleen :D alokasluokan rata oli lähinnä seuraamista koko radan, pujottelua seuraten, sivulle tuloa, eteen istumista ja yksi maahanmeno.

Tunnelma oli kuitenkin kisoissa mukava ja ihmiset sekä koirat iloisia. Tuota voitaisiin Ledin kanssa kokeilla kunhan se alkaa kestämään pientä treeniä. Ledi ei päässyt koko reissulle mukaan, koska pieneen halliin ei saanut tuoda turistikoiria. Nappailin sitten kuvia muiden otuksista, sisällä hallissa en valitettavasti saanut kameran säätöjä niin hyvälle mallille että olisi kummoisia kuvia tullut. Melkoinen rotukirjo oli ja vaihtelevia suorituksia, mutta kiva oli välillä nähdä tällainen vähemmän vakava kilpailu!








Jokerina vielä äitini tänään nappaama kuva Tuikusta, kovin on vaalea kesän jäljiltä :) ja Ledi.. no se voi kai ihan hyvin. Silleen levossa. Ei olla tarvittu kipulääkkeitä tällä viikolla mutta ei olla kyllä tehtykään mitään. Seurataan tilannetta.


torstai 9. lokakuuta 2014

Sakemanni, sirkuskoira

Ei ne bordercolliet ole ainoita temppukoiria. Minusta aika liikkis tapaus kun niin tosissaan tekee Tärkeitä Temppuja :D bc:t näyttää edes jotenkin cooleilta temppuillessaan, mistähän syystä tässä ei näy sitä samaa eleganssia.. :)


keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Mestari (siilin)jäljestäjä

Olipahan iltalenkki! En tiedä mikä viehätys Ledillä on siileihin. Ne on ehkä parasta mitä voi ulkoa löytää, käpyjen ja keppien lisäksi. Nuorempanahan se etsi eräänä todella kuivana kesänä menestyksekkäästi pienen pieniä siilinpoikasia kaupunkimetsästä jotka olivat menehtymässä nestehukkaan, joita äidin kanssa sitten hoivattiin takaisin eloon kun hänen luonaan satuin olemaan silloin lomailemassa. Ehkä siitä on Ledille jäänyt mieleen että siilien löytäminen on TÄRKEÄÄ.

Ledin 2012 löytämiä toipilaita palauttamassa nestetasapainoa
Nyt kun satoi, oli siilejäkin paljon liikkeellä. Ledi haistaa ne jo ilmeisen kaukaa ja sitten olisi kamala kiire löytää siili. Eikä se niillä sitten mitään tee kun löytää (toki olin nytkin hihnan päässä varmistamassa), vilkaisee vaan minua että "Löytyi!" ja jatkaa matkaansa. Tänään tosin se näytti aika tyrmistyneeltä kun meni nuuskaisemaan isoa siiliä ja se hyppäsikin selkä köyryssä, piikit pystyssä Ledille nenään! Siinä on kiitos "pelastamisesta".. :)

Suurin muutos tässä viime päivien aikana on ollut käytöksessä ulkona. Ekalla viikolla Ledi reagoi tosi herkästi ja voimakkaasti ulkona toisiin koiriin, ihmisiin ja kaikkeen muka-epäilyttävään. Nyt taas on ohiteltu rähjääviä koiria olankohautuksella, eikä idioottimaista ihmisten haukkumistakaan ole ollut. Koira on siis normaalimman oloinen.

Ledi vaikuttaa ihan ok:lle nyt. En sano että hyvälle, mutta meillä on ollut tässä nyt pari hyvää päivää ilman kipulääkkeitä. Nähtäväksi jää kipeytyykö nyt tuosta 45 minuutin hihnakävelystä, toivottavasti ei. Back on trackin loimet ovat käytössä nyt kolmatta viikkoa, jonka jälkeen pidetään suosituksen mukaisesti viikon tauko. En osaa sanoa onko niistä ollut hyötyä. Huomenna koetan ehtiä apteekkiin ostamaan Cothivetiä noihin ärtyneisiin ajeltuihin iholäntteihin ettei se nuolisi, kun en raaskisi ämpäriä laittaa taas päähän.

Muoks.
Älkää poimiko siilinpoikasia luonnosta jos ne pystyvät vetäytymään palloksi tai kipittämään karkuun. Syytä huolestua on vain jos ne makavat velttoina eivätkä kykene puolustautumaan, kuten kuvassa olevat kaverit olivat. Kiukkuinen siili on terve siili!

perjantai 3. lokakuuta 2014

1. kultaviikko

Pidin vähän kirjaa kultahoidon jälkeisen ensimmäisen viikon liikunnoista ja voinneista, jotta jossakin vaiheessa voisi alkaa huomaamaan muutosta. Toivottavasti.

Pienenä selityksenä pari asiaa:

Koira mörisee = voisi kuvitella että itse urahtaa samalla tavalla kun kaikki lihakset ovat jumissa rankan treenin jälkeen ja pitäisi vaihtaa asentoa. Kuvittelisin että jomotusta/pakotusta, ei äkillistä kipua.

Pissalenkit meillä koira on osan aikaa irti, kestoltaan 5-15 minuuttia osin metsässä (irtipito-osuus).

Olen pitänyt BoT-takkia aina ulkoillessa ja yöksi laittanut verkkoloimen.

1. päivä, tiistai

- vain lyhyet pissalenkit, saa hölkytellä irti
- ravaa kevyellä askeleella, ei peitsaa
- täynnä virtaa, sisällä riehuu lelujen kanssa, pyytää leikkiin
- nukkuu jalat suorana, rennompana
- ei ole nuollut ranteitaan

2. päivä, keskiviikko

- reilu 1 h ulkoilua, josta valtaosa tottelevaisuuden kertausta koirapuistoon mennessä (kulkee sivulla suu kiinni). Alkuun ravasi. Kiihdytteli koirapuistossa jonkun verran toisten kanssa, ei törmäilyä. Paluumatkalla peitsaa. Illalla levoton, vaihtaa makuupaikkaa usein. Mörisee. sattuu. Tottelevaisuus ulkona aika täysin hukassa, ei malta.

Pesin Ledin hampaita. Arvosti!

3. päivä, torstai

Koira on selvästi kipeä edellisen päivän riehumisista. Makaa aloillaan ja mörisee. Ilostuu toki kun kutsuu luo tai ottaa muutoin kontaktia. Peitsaa. Saa kipulääkkeen aamulla ja illalla.

4. päivä, perjantai

Aamulla kipulääke koska mörisi ylös noustessaan. Peitsaa yksittäisiä askeleita liikkeelle lähtiessä mutta vaihtaa mieluummin kevyeen raviin. Iloinen. Illalla peitsaa ja reagoi voimakkaasti ärsykkeisiin ulkona (mölinää, huonoa käytöstä). Myös yöksi kipulääke.

5. päivä, lauantai

Aamulla kipulääke. Ulkona ravaa ja on iloinen, sisällä hakee kontaktia ja leikkii leluillaan. Pitää vasenta tassua (rannetta) taitettuna maatessaan. Bot myös ranteeseen yöksi.

6. päivä, sunnuntai

Vain pienet pissatusulkoilutukset, tällä kertaa hihnassa joten ei pääse paljoa ravaamaan. Sisällä hakee kontaktia ja leikkii leluillaan. Nuolee vasenta rannettaan. Illalla makaa kyljellään jalat rennompana, suorempana kuin aiemmin viikolla. Mörisee vähän mutta ei vaikuta kipeältä. Bot ranteeseen yöksi.

7. päivä, maanantai

Viikko täynnä. Aamulla ravaa kevyesti metsässä aamupissatuksella. Iltapäivällä kantaa leluja syliin sisällä, on iloinen. Illalla käydään n. 45 minuutin rauhallinen ulkoilu koirapuistolla saakka, sai nuuskutella rauhallisia kavereita. Todella hyvää käytöstä. Menomatkalla ravaa, paluumatkalla mieluummin peitsaa. Makaa takajalat jännittyneempänä kuin eilen, mutta ei muuten vaikuttanut kipeytyvän.

"Huh? Miten niin älykkö?"

Summa summarum: ensimmäisellä viikolla ei juuri muutosta havaittavissa. Ostin myös ruusunmarjarouhetta C-vitamiinin lähteeksi kun sattui sopivasti eteen, ei niin että sillä parantavaa vaikutusta tähän olisi mutta voittanee C-vitamiinitabletit. Toki itsekin mokasin kun päästin koiran rälläämään edes vähänkin alkuviikosta, niin kostautuihan se kuten aina. Olisi pitänyt heti lähteä, kun koira tuntuu kipeytyvän jo siitä jos se ottaa loikan oravan perään.

Harmittaa kun oikean puolen ajeltu polvi on vähän ärtyneen näköinen ja koiruus sitä koettaa nuoleskellakin aika ajoin. Jos meinaa liiallisuuksiin mennä niin se on kaulurikuuri sitten. Pitää vähän tarkkailla että onko se polvi myös miten turvoksissa, että odotellaanko tässä kullan vaikutusta vai joudutaanko hakemaan kortisonipiikit vielä. Mutta eiköhän tämä tästä, kun noita hyviä, kevyiden askeleidenkin päiviä on :)

torstai 2. lokakuuta 2014

BoT käyttöohjeet

Kun vihdoin sain Back on tracin tuotteita Ledille, vilkaisin kyllä käyttöohjetta sen verran että käyttö pitää aloittaa varovasti, vain pari tuntia kerrallaan. Nyt viikkoa myöhemmin ajattelin sitten lukaista että mitäs niissä ohjeissa oikeasti sanottiinkaan.

Käyttöohjeet eläinten Back on Track tuotteille

Kaikkien Back on Track tuotteiden käyttö tulee aloittaa vaiheittain. Käytä tuotetta enintään 2-4 tuntia ensimmäisten 2-3 päivän ajan. Näin eläimen keho saa mahdollisuuden tottua tuotteen vaikutukseen. Totuttelun jälkeen tuotetta on suositeltavaa käyttää useita tunteja parhaan mahdollisen hoitotuloksen saavuttamiseksi.

Tuotteen käytön aloitusvaiheessa voi esiintyä lisääntynyttä turvotusta, mikä johtuu lisääntyneestä verenkierrosta ja aineenvaihdunnasta. Se kertoo, että tuote toimii. Alkuajan lisääntynyt turvotus häviää jatkettaessa käyttöä pidempään.

Suosittelemme Back on Track tuotteita korvaamaan linimenttejä, koska yhteiskäyttö saattaa johtaa polttovioitukseen. Tuotteita ei saa käyttää tiineillä eläimillä, koska käytössämme ei ole tutkimustuloksia siitä mitä lisääntynyt aineenvaihdunta ja verenkierto voi aiheuttaa sikiölle.

Tuotetta voidaan käyttää ennaltaehkäisevänä (alkuverryttelyn yhteydessä), palautumiseen, akuutteihin lihasjännityksiin ja särkyihin, jännevammojen hoitoon, nivelongelmien yhteydessä, vanhuuden jäykkyyteen sekä lämmön lisäämiseksi.

Suosittelemme tuotteen käyttöä kuuriluontoisesti esim: 2-3 viikkoa käyttöä, 1 viikko taukoa. Vaihtoehtoinen käyttötapa: kovemman treenin/kilpailujen aikana päivittäinen käyttö useamman tunnin ajan, taukojaksoa voi olla välissä useampi viikko.
Niin että jaaaaaaa olisi saanut käyttää sen neljäkin tuntia ekat pari päivää ja sen jälkeen vaikka yön yli. Liikuntaa harrastellaa kunhan pystytään ja saadaan se verkkoloimikin, nyt jos käy ulkona takki päällä niin johan se kastuu siellä, tarvitsee yöksi kuivan. Yllätyksekseni kuitenkaan "normaali takki" ei ole ollut kuuma sisälläkään, vaikka Ledi on mielellään hakeutunut viileisiin paikkoihin nukkumaan.

Kullan laittamisen jälkeen en ole nähnyt Ledin nuolevan ranteitaan vaikka. Mutta ei vielä innostuta. Kiepautin jalkasuojan sitten itselleni IT-ranteeseen, voihan sitä testata näinkin. Menisi vaikka töissäkin.


Pidän seuraavien viikkojen aikana kirjaa koiran oireilusta ja fiiliksistä, jotta voisi saada osviittaa mihin suuntaan se on menossa, näkyykö kullan vaikutukset. Koska hoito oli maanantaina, voisin laittaa edellisen viikon koosteen aina sunnuntaisin. Toivotaan että kehitystä alkaa näkymään!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Saikulla sata lasissa

Voihan puuh tuota koiraa!

Onneksi eläinlääkäri ei määrännyt koiralle sairaslomaa kultahoidon jälkeen, johan tässä ollaan koko vuosi oltu enemmän tai vähemmän sairaslomalla. Eilen koira oli pieni energiapommi ja riehui sisällä lelujensa kanssa, ja ajattelin että käydään tänään ulkoilemassa rauhassa ja nauttimassa auringonpaisteesta koirapuiston suunnalla.

Mutta kun on VIRTAA ja ilmeisesti kevyempi askel, niin ei meinannut löytyä malttia ei sitten millään. Alkumatkan hölkyttelin mukana koiran tahtiin niin että se saattoi ravata hiljalleen ja näin miten se liikkuu. Koirapuistoa lähestyttäessä otin sen sivulle kulkemaan, kun se alkaa innostua aina sinne mentäessä ja ei meinaa malttaa kulkea sivulla ja edessä ollessakin meinaa kiire poltella. Nyt puistossa oli vielä tuttuja koiria, niin vähäisetkin korvat katosivat.

Olin hyvällä tuulella mutta kun 100 metriä veivaa sen puoli tuntia niin alkaa jo vähän korpeamaan. Päätin kuitenkin että en perkele anna tässäkään periksi, puiston portille mennään löysällä hihnalla, sivulla ja suu kiinni. Tai sitten ei ollenkaan. Ei siinä muuten olisi ollut mitään, mutta kun kaikki oli tällä kertaa jostain syystä niin mahdottoman mielenkiintoista että pää pyöri kuin väkkärä ja sen mukana koko koira, kiemurteli vaikka mihin suuntaan ja osan aikaa mentiin häntä edellä.


Lopulta se sitten alkoi uskoa että ei moisella käytöksellä edelleenkään pääse eteenpäin niin alkoi sujumaan edes jotenkin. Odottelin että sinkoilevimmat koirat poistuivat isojen puolelta ja mentiin sisään, mutta puistossakin esiintyi pientä ääliökäyttäytymistä kun piti ajaa toisia takaa ja louskuttaa turhanpäiväisesti niille päin naamaa. Ei siis mitenkään tavallista käytöstä. Kun seurustelu alkoi mennä enemmän toisten jahtaamisen ja rälläämisen puolelle niin lähdettiin, ettei koira kipeytyisi tarpeettomasti. Botin takki sillä oli ulkoillessa päällä ja jätän sen vielä yöksikin, kun liikkui sen verran rajummin mitä yleensä viime aikoina.

Koska liikunnat meni överiksi, annoin yöksi kipulääkkeen. Torstai ja perjantai sitten perus pissalenkkeilyllä, jos viikonloppuna olisi aurinkoista niin voisi koettaa ulkoilla enemmän - mutta ei rällätä. Jos saisi vaikka lisää aurinkoisia syyskuvia talven varalle :)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kultahippuhoito

Semmoinen reissu oli se Lahden vierailu!

Lähdettiin apukuskin kanssa ajelemaan kohti Lahden Univetiä maanantaiaamuna, jossa varsinaisesti Lappeenrannassa työskentelevä Matti Tikka tekee säännöllisesti käyntejä. Minulla ei oikeastaan ollut mitään ennakko-odotuksia hoidon suhteen muuta kuin että "kokeillaan nyt tämäkin kortti vielä".

Olin lähettänyt röntgenkuvat pyydetysti ennakkoon, mutta en tiedä oliko eläinlääkäri niitä sen kummemmin vilkaissut kun lähinnä kyseli mitkä nivelet vaivaavat ja mitä niistä on löytynyt. Tikka vaikutti kyllä heti alkuun poikkeuksellisen mukavalle lääkärille, koska kohtasi koiran sen omilla ehdoilla ja ajan kanssa (hoitaja oli se joka koko käynnin ajan jaksoi muistuttaa aikataulussa pysymisestä). Harmittavan harvoin olen kohdannut eläinlääkärin joka tuntuu aidosti välittävän potilaistaan ja olevan sekä eläin- että ihmisystävällinen.

Seuraava tapahtumien kuvaus perustuu omaan kokemuksiini ja muistikuviin, en takaa että kuvailemani asiat ovat eläinlääketieteellisesti päteviä tai kuvaavat akupunktion peruskäsitteitä oikein.

Aluksi koiran korvat ja kuono käytiin läpi laserilla, samalla avustava hoitaja kuulosteli pulssiaan ja aina kun koirasta löytyi reaktiivinen piste, tunsi hoitaja sen "sävähdyksen" ja ilmoitti eläinlääkärille. Eläinlääkäri itsekin kuulosteli pisteitä aluksi, mutta koiran kuonon piteleminen, laserin käyttö ja oman pulssin tunnustelu yhtäaikaa osoittautui mahdottomaksi yhtälöksi.

Kuulemma jotkut herkät omistajatkaan eivät pysty olemaan samassa huoneessa koiran kanssa kun noita reaktiivisia pisteitä etsitään. Minulla nyt on aina eläinlääkärissä huono olo, joten en pysty sanomaan juuta tai jaata asian suhteen. Korvista löytyy akupunktiopisteet mm. noille polvi- ja kyynärnivelille, mutta pisteet varmistettiin vielä käyttämällä laseria suoraan nivelten kohdalla ja niistä tuli sama reaktio. Eläinlääkäri varoitti kyllä ennakkoon että saattaa näyttää melkoiselta voodoolta, että ei kannata välittää. Hän oli vastikään tullut ulkomailta akupunktioseminaarista, kuulemma joku saksalainen hemmo on melkoinen edelläkävijä tässä kultahoidossa, ja päivittää aina kirjaansakin uusimpien havaintojensa ja tutkimustulosten perusteella. Tikka taas levittää tietämystään Suomessa eteenpäin muille lääkäreille.

Eläinlääkäri vilautti kirjaa minullekin, siinä viitattiin joko tähän tai ainakin vastaavaan tutkimukseen kultaimplanttihoidon vaikutuksista. Tutkimuksessa omistajat arvioivat koiransa kipua ja elämänlaatua kahden vuoden ajan, yhdessä ryhmässä on kultaa saaneet ja toisessa placeboa saaneet koirat. Kultaa saaneiden koirien omistajat arvioivat kivun vähentyneen ja elämänlaadun parantuneen merkittävästi, kun vertailuryhmässä muutosta parempaan ei ollut tapahtunut.

Kirjaan on myös merkitty kunkin nivelen kulta- tai akupunktiohoitossa käsiteltävät pisteet, ja niihin nytkin laitettiin kultahippuset viimeisimmän version mukaisesti (alla esimerkkikuva).

http://durkesveterinaryclinic.com/stifle.aspx
Itse kultahiput ovat itse asiassa kultalangan, tai ohuen vaijerin, miksi sitä nyt kutsuisi, pätkiä. Pitkulaisia ja kapeita, jotta ne saa medium-kokoisella neulalla työnnettyä ihon alle.


Eläinlääkärillä oli mukana näitä kaksi pakettia, eli 60 hippua. Tiedossa oli jo ennakkoon että niitä menee paljon, mutta siltikin meinasivat loppua kesken joka vähän jäi harmittamaan.

Koiralta tosiaan etsittiin reaktiiviset pisteet (triggers?) ja sen jälkeen se rauhoitettiin kevyeen uneen. Ledi sai n. 20 kiloisen koiran annoksen ainetta, vaikka se painaa 37 kiloa. Siitä myöhemmin lisää.

Sitten alkoi karvojen ajelu merkityistä kohdista, ne desinfioitiin ja sitten eläinlääkäri alkoi pistämään hippuja ihon alle. Niveleen saakka niitä ei käsittääkseni tyrkitty, siellähän ne vain hiertäisivät pintoja enemmän rikki, vaan lähelle. Kuulemma rotilla on tehty tutkimus jossa niille on aiheutettu aivovamma jäädyttämällä osa aivojen yhdestä puolesta, ja laitettu kultaa nestemäisessä muodossa toiselle puolelle. Jonkin ajan kuluttua kun aivoja oli tutkittu, oli kulta hakeutunut vaurioituneelle alueelle. Sama logiikka toimii tässäkin, heti kun ihon alle asetetaan kultaa alkaa keho tutkimaan että mitä hittoa tälle pitäisi tehdä (eläinlääkärin kuvaus asiasta) ja se koettaa poistaa vieraan esineen alkamalla liuottaa sitä. Ja sitten se kulta hiljalleen kulkeutuu niihin vaurioituneisiin kohtiin. Liukeneminen tapahtuu kuitenkin niin hiljalleen ettei sitä juuri pysty edes huomaamaan asetetuista hippusista, ja hiput koteloituvat ennen kuin ne ehtivät liueta kokonaan. Tässä prosessissa keho erittää aineita jotka taas vähentävät tulehdusta.

En laskenut montako hippua mihinkin niveleen laitettiin, mutta vasempaan polveen enemmän kuin oikeaan (tässä vaiheessa hiput alkoivat olla jo vähissä) sekä kyynäriin enemmän kuin polviin, koska ne reagoivat vahvemmin ja kantavat valtaosan koiran painosta. Lisäksi niitä tuli säkään ja ranteisiin. Noin 30 palaa siis kummallekin puolelle koiraa. Yritin piirrellä kuvaan vasemman puolen ajellut kohdat, mutta kyynäräänkin on tikattu niin monta reikää etten tiedä paljonko sinne kaikkiaan hippuja on laitettu.



Koira rauhoitettiin siis kevyeen uneen siinä klo 13 jälkeen, hoito päättyi 14:30. En halunnut herätyspistosta, koska olen kuullut että joidenkin koirat ovat reagoineet niihin huonosti. Ajattelin että samahan tuo on antaa koiran nukkua kolmen tunnin kotimatka autossa. Ajattelin että johan se Mikkelissä haluaa päästä pissalle, mutta koira oli ihan pönttö sekaisin vielä ja hakeutui hetken tuettuna hoiperreltuaan takaisin autoon. Juvalla pysähdyttiin sen verran että käänsin sen parempaan asentoon S-mutkalla makaamasta, kun se sentään pari kertaa koetti nousta vaihtaakseen asentoa, mutta eihän siitäkään mitään tullut kun tasapaino ja jalat eivät pitäneet.


Illalla käytin sen vielä ulkona ja kun alkoi kestää jaloillaan, tarjosin pientä syötävää että ei sen vuoksi olisi ihan nuutunut, vuorokauteen kun ei ollut saanut ruokaa rauhoituksen takia. Koira oli vielä yöllä kahdelta tokkurassa kun se pyysi viimeisen kerran ulos, töllisteli autojen valoja ihmeissään ja ei oikein ollut tässä maailmassa. Vasta seuraavana aamuna minua oli vastassa vähän enemmän "oma" koira, joten ihmeen rankasti on ottanut tuon rauhoituksen.

Nyt sitten töistä tultua kotona odottikin oikea energiapommi joka retuutti kaikki lelut ympäriinsä, hyppi ja loikki ja sinkoili ja oli niin täynnä elämää kuin koira olla voi. En vielä uskalla olla kovin toiveikas kultahoidon suhteen, vaikutuksen pitäisi alkaa näkymään ensimmäisen viikon - kolmen kuukauden välillä tapauksesta riippuen. Epäilen että Ledin kohdalla vaikutus alkaa näkymään melko nopeasti jos on näkyäkseen, koska on kuitenkin ollut aika huonona. Pelkästään jo se että koira pysyisi liikkuvana ja energisenä ilman kipulääkettä olisi jo valtaisa merkki vaikutuksesta. Aamulla vielä annoin että pärjäilee päivän itsekseen kotona. Kovasti se on venytellyt itseään tänään, joten ainakaan huonommaksi ei koira pistoksista mennyt.

Vaan katsellaan miten kultahoito alkaa vaikuttamaan. Lisätietoa hoidosta voi löytyä paremmin englanniksi ihan hakusanoilla "gold bead implants for dogs" jos kuka haluaa lueskella. Peukut ja varpaat pystyssä!

Lisäys:

Hoito maksoi jotakuinkin 600 euroa, en muista tarkkaa summaa. Hoidon hinta riippuu laitettavien kultahippujen määrästä, meillä niitä meni aika paljon. Vakuutusyhtiö voi korvata hoidon mikäli vakuutusehdoissa ei poissuljeta lonkka- kyynär- tai muiden nivelten hoitoja.

lauantai 27. syyskuuta 2014

Koiran unet

Muistan lukeneeni jostain artikkelin jossa väitettiin että koirat eivät pysty näkemään unia. Puppua sanon minä.

Kun päivällä tapahtuu jotain tavallisesta poikkeavaa niin on aivan varmaa että illalla alkaa koiralla jalat vispaamaan nukkuessa ja riippuen mitä on tapahtunut, kuulumaan ääntä vaihtelevalla volyymilla. Jos päivällä nähdään jänis niin sitä ajetaan unessa vähän takaa. Jos tavataan uusia koiria joiden kanssa pääsee juoksentelemaan, juoksennellaan niiden kanssa myös unessa. Jos metsästä löytyy AARRE (tästä lisää myöhempänä) niin sitäkin tapahtumaa kerrataan illalla. Tai jos on ollut jännittävä päivä ja välillä vähän pelottanutkin, tulee nekin uniin.

Harvemmassa kuitenkin on ne kerrat että yöllä heräisin unihaukkumiseen tai ulvontaan. Kahdesti muistan Ledin ulvoneen unissaan oikein selkäpiitä karmivasti.

Niin se aarre. Tässä yksi päivä lähdin taas käyttämään koiraa lähimetsässä tarpeillaan kun huomasin että sillä alkoi häntä vispata vimmatusti ja selvästi haistoi jotain. Otin sen kiinni kun arvelin että siellä on siili tai jokin muu elävä (muttei jahdattava), ja kehotin näyttämään mitä se haistoi. Metsässä oli käsilaukku, Ledi teki oma-alotteista esine-etsintää!

Tutkin laukun taskut varovasti (olen oppinut poliisiohjelmia katsoessani varomaan huumeruiskuja!) todetakseni että kassi oli tyhjä, lukuun ottamatta kolikoita kolmen euron edestä. Ledi löysi siis ensimmäisen rahakätkönsä! Hurraa!

Harmitti kun se oli juuri edellisenä päivänä merkinnyt samalla tavalla tien toisella puolella pusikon, mutta en silloin laskenut sitä tutkimaan asiaa kun oli mukamas kiire. Käytiin tsekkaamassa sekin paikka mutta nyt koira ei osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa, kun edellisellä kerralla se häntä huiskien yritti vetää minut ojan yli tutkimaan hajun alkuperää.


Niin ja tulihan tänne aiemmin viikolla ensilumikin, useampi sentti. Ei onneksi jäänyt maahan että pääsi vielä kesärenkailla ajelemaan.


torstai 25. syyskuuta 2014

Back on trackit testissä

Mustin ja Mirrin paketti saapui kotiovelle saakka ja pääsin sovittelemaan tuuriostoksiani. Tilasin näköjään sitten tanskandoggikokoja :D vaikka verkkoloimi oli isompi (koko 88-91) niin se laskeutui materiaalinsa ansiosta paremmin, ja sisäkäytössä olisi mennyt mainiosti. Harmikseni Hurtan heijastinliivi ei istu niin hyvin kuin hintansa perusteella olisin toivonut, mutta en jaksa enää muutakaan etsiä joten saa välttää. Back on trackin rannesuojan koko L oli yllättävän pieni, vaan ei siitä isompaakaan kokoa ole. Ehkä se hevosen pintelipatja ei sittenkään olisi ollut liioittelua. Kolmen tarranauhan kiinnityssysteemi on kyllä ihan näppärä.

Jättikoon verkkoloimen ja jalkasuojan sovitus feat. innostunut malli
Kyselin kuitenkin Musti & Mirrin asiakaspalvelusta miten vaihto sopivampaan kokoon järjestyy, ja järjestyihän se. Tähän väliin haluan vähän mainostaa kyseisen putiikin asiakaspalvelua. Kumpaankin yhteydenottopyyntööni vastattiin muutaman tunnin sisällä, mikä tuntuu luksukselta kun joidenkin yritysten kanssa joutuu vastausta odottamaan jopa viikon. Kun tuotteiden vaihtokuviot selvisivät, soitin lähimpään liikkeeseen ja tiedustelin onko heillä sekä verkkoloimea että ulkotakkia hyllyssä sopivaa kokoa. Myyjä vastasi että yhtä voisi kokeilla, mutta että hänpä soittaa muut Kuopion liikkeet läpi mitä heiltä löytyisi ja soittaa mulle sitten takaisin tulokset. Tässä vaiheessa olin ihan puulla päähän lyöty että tällaistakin palvelua saa jostain, että mun ei edes itse tarvitse soitella kaikkia läpi ja illalla ajella koira kyydissä ympäri kyliä??

Vartin kuluttua minulla sitten oli suunta selvillä minne lähden sovittelemaan ulkotakkia, verkkoloimea ei ole sopivaa kokoa Kuopiossa mutta se voitaisiin tilata kun koko selviää ulkotakkia sovittamalla. Ulkotakista oli vain koko 74, arvoin että pitäisikö olla vielä pienempi mutta henkilökunta oli sitä mieltä että ei kannata enää pienempää ottaa, ettei peittävyys mm. reisilihaksista kärsi. Tilasin sitten verkkoloimen samalla koolla, toivottavasti se ei ole liian piukka että sitä voi nukkuessakin pitää. Nähtäväksi jää onko noista meille mitään apua kipujen ja jumien ehkäisyssä?


Ajeltiin kotimatkalla sitten pitkästä aikaa koirapuiston kautta, ajattelin että testaan samalla uuden takin istuvuutta ja että onko sillä näin äkkiseltään mitään vaikutusta koiran kipeytymiseen liikunnan jälkeen. Toivoin että puistossa olisi vain pari rauhallista koiraa, koska jos siellä olisi kauhea rälläys käynnissä ei oltaisi tietenkään voitu mennä. Siellä oli kaksi sakemannia, rottweiler, karjakoira ja joku viides koira jonka rotua en tunnistanut. Näyttivät kuitenkin kovin rauhallisilta niin mentiin sekaan, ja olikin mukavaa kun koirat tutustuivat toisiinsa ja hölkyttelivät rauhallisesti nuuskuttelemassa hajuja. Tuollaisia puistoiluja toivoisi enemmänkin Ledille, että saisi olla sosiaalinen mutta ei tarvitsisi rällätä ja törmäillä.

Maanantaina mennään sitten sinne Lahden Univetiin kultahippuhoitoon. Vähän jänskättää koko juttu ja varmaan taas saa kyynelehtiä kun koira rauhoitetaan uneen, kun aina pelottaa että tulee jotain komplikaatioita. Onneksi nyt ei leikata ja saan varmaankin olla paikalla koko toimenpiteen ajan. Siitä sitten raporttia ensi viikolla!