Viikonlopuksi lähdettiinkin Haminaan kasvattajan järjestämälle viikonloppuleirille. Ohjelmassa oli tottista, jälkeä ja hakua oman mielenkiinnon ja osaamistason mukaan. Luulin että tiedossa olisi rivitottista armottomassa kurissa ja nuhteessa jonka vuoksi jätin Tuikun hoitoon (se kun olisi vain haukkunut sakemanneja, rasisti kun on) mutta enpä olisi voinut olla enempää väärässä ja harmittikin moneen otteeseen kun en sitä ottanut mukaan.
Perjantai
Junamatka Kouvolaan on lyhyt ihmiselle, mutta aamuenergiselle koiranpennulle jonka hampaat ovat puhkeamassa tuntuu se ikuisuudelta. Ledin ikeniä kutkutti niin maan vimmatusti enkä hoksannut ottaa mukaan mitään puruluuta, ainoa joka tarttui matkaan oli vinkulelu.. muut matkustajat taatusti nauttivat kun meno kuulosti seuraavanlaiselta:
Oltiin ensimmäisten joukossa perillä Rotikossa. Ledikin pääsi verryttelemään matkustamisessa puutuneita jäseniään juoksemalla siskonsa Mörkön kanssa pitkästä aikaa.
Ensimmäiseksi alettiin ahertaa jäljen parissa. Tehtiin pellolle n. 40 askeleen jälki, koiranmakkaramurunen jokaisessa askeleessa. Heinä oli 15-20 cm pitkää ja tuuli aika voimakkaasti sivusta. Ledin kolmas tai neljäs jälki ikinä, mutta tosi tarkasti se jäljesti ja tuulesta huolimatta ei harhaantunut jäljeltä puolta metriä enempää. Omistaja oli pakahtua ylpeydestä.
Illalla kokeilin Ledille ensimmäistä kertaa esineruutua, vahvasti improvisoiden tosin. Koska olin jo aiemmin lenkeillä ja muualla piilottanut sen nähden esineitä ja lähettänyt sen hakemaan/noutanut yhdessä, ja kehunut sitä oma-alotteisesta esineiden nostamisesta mitä se sattuu löytämäänkään, uskalsin kokeilla mitä se tuumaa tästä harjoituksesta. Ruutu oli tallattu ihmisten ja koirien voimin niin lopuksi kävin heittämässä ruutuun lelun ja paremman puutteessa oman lompakkoni. Ei ainakaan voisi jäljestää niitä! Hain koiran ja lähetin sen ruutuun, esineet oli vajaan 10 metrin päässä ja se saikin samantien vainun lelusta ja pienellä houkuttelulla toi sen minulle, noutoa kun sille ei vielä ole opetettu. Palkitsin nameilla ja lähetin uudestaan ruutuun, ja se toikin samantien myös lompakon sieltä (en muuten suosittele kokeilemaan itse: mättäälle tömähtäessään sisältö meinaa uhkaavasti levitä ympäriinsä). Omistaja oli pakahtua ylpeydestä.
Lauantai
Tein aamupäivällä toisen jäljen peltoon, tällä kertaa myötätuuleen ettei tuuli veisi hajua pois jäljeltä. Liitettäköön alle video opetusmielessä kuinka
EI kuulu toimia. Jäljen, kuten kaikkien muidenkin lajien opettamiseen on niin monta eri tyyliä kuin on harrastajaakin. Osa ohjaa koiraa paljonkin opettamisvaiheessa, toiset sanovat että koiran pitää antaa itse ratkaista mitä sen kannattaa tehdä (edessäpäin on ruokaa, takana ei => ajan jälkeä eteenpäin). Tässä tapauksessa se ei ihan niin sujunutkaan, mutta nyt kun videolta katsoo niin omia töppäyksiähän ne nekin oli mitä en pellolla huomannut. Pentu paitsi kääntyy katsomaan kun poimin merkkitikun, mutta kääntyy myös aina kun olen antanut hihnan kiristyä niin että se nyppäisee, eli olen ollut pahasti jäljessä jarruttamisessa ettei se menisi makupalojen ohi. Tällä jäljellä se aika huolettomasti lampsii suurimman osan ohitse, ehkä juuri siksi että takaa tuleva tuuli painaa hajun alemmas ja nenää pitäisi käyttää rauhallisemmin.
Mitä opimme tästä? Ainakin sen, että ne merkkitikut jätetään peltoon ja käydään poimimassa vasta jäljen päätteeksi. Onneksi saatiin sunnuntaina teho-opetusta jäljessä, mutta siitä lisää sunnuntain osiossa.
Illalla käytiin hakumetsässä Ledin ja sen emän Karon kanssa. Kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta ko. lajista. Ledille tehtiin ensin näkölähtöjä niin, että maalimies viipelsi kiven taakse piiloon hurjasti hihkuen ja pentua kutsuen vajaan kymmenen metrin päähän. Lähetin Ledin perään ja se meni jälkeä pitkin piilolle, reippaasti juosten kuitenkin. Toisen lähetyksen uuteen piiloon tein sitten sivummasta ettei se menisi jälkeä pitkin, mutta pentuhan meinasi juosta tietä pitkin samaan aloituspaikkaan ja lähteä siitä jäljelle, ja minä pönttö kutsuin sen pois. Sitten se hämääntyi ja lähti piilolle vasta kun vein sen vähän matkaa metsään ja lähetin siitä, jolloin se oikaisi jälleen jäljelle mutta löysi maalimiehen hienosti.
Kolmannelle näkölähdölle vein sitten Ledin liian sivuun kun suunniteltu lähetyspaikka olikin niin risukkoinen ettei siitä voinut pentua laittaa menemään (Huom! Suunnittele myös lähetyspaikat ennakkoon huolella!). Jouduin sitten viemään sen niin sivuun, ettei se enää osannut kiertää isoa siirtolohkaretta maalimiehen luo enenn kuin kävelin vähän matkaa sen kanssa metsään. Sitten se taas löysi maalimiehen helposti.
Väliin otettiin Karo joka painoi menemään kuin hirvi, kauhealla innolla ja vauhdilla. Taitava oli emäkin, harmi ettei tullut kuvattua sitä. Karon vuoron jälkeen halusin ottaa Ledille vielä ilmavainuharjoituksen. Pyysin maalimiehen menemään kiven taakse vajaan 50 metrin päähän, koska siitä suunnasta tuuli suoraan keskilinjaa (meitä) kohti. Koska pentu ei niin kauas uskaltaisi irtautua, kävelin maalimiehen ja keskilinjan välistä pentu irti nähdäkseni saako se hajun, tarvittaessa oltaisi siksakattu tuulen poikki useampaankin kertaan. Ledi kuitenkin sai vainun välittömästi kun tulimme tuulen kohdalle ja lähti painaltamaan maalimiestä kohti. Puolessa välissä se kuitenkin kääntyi katsomaan tulenko minä perästä, ja kun näki että tulen niin meni häntä viuhtoen syömään palkintoruokia kasvattajan kainaloon. Omistaja oli jälleen naama näkkärillä ja paita oli revetä ylpeydestä.
Riemuksemme Tuula ja Risto toivat lauantai-iltana M-pentueen isän Karloksen näytille, mukava oli nähdä vaikka lyhyestikin. Tokihan isukin piti poseerata lastensa kanssa, alla isä ja leirille tulleet pojat.
Kuva: Risto Siimes
Sunnuntai
Koska lauantain jälki meni vähän plörinäksi kun ei koira eikä omistaja ollut kovin valveutunut, maksimoitiin koiran onnistuminen sunnuntaina. Alustaksi lyhyt ja kostea nurmi, makupaloiksi veriletun palasia (hyväksi havaittuja kuulemma) ja jokaisella askeleella rikotaan maata korostetusti. Pituutta oli n. 30 töppöaskelta. Nyt myös valjaat sai kyytiä ja omistajaa hämmennettiin pujottamalla hihna tulemaan koiran alta ja itse piti häärätä ihan koiran tuntumassa, valmiina palauttamaan se takaisin oikeaan suuntaan ja estää pyöriminen. Tätä kaipasinkin, kun en tiennyt kuinka korjata koiraa jos se tulisi tarpeen. Liekö huolella tehty jälki helpolla pohjalla vai makoisat makupalat, mutta Ledi jäljesti keskittyneesti vaikka omistaja haparoi perässä ja koettaen toteuttaa vierestä annettuja ohjeita. Omistajan toteutus ei kuitenkaan vakuuttanut joten tehtiin seuraavaksi vähän pidempi jälki, ja siellä kun omistajakin pääsi jyvälle tehtiin lopuksi vielä lyhyt 20 askeleen jälki joka menikin sitten kuten pitikin. Olin lähinnä myöhässä kaikessa: jarruttamisessa että jokainen makupala tulisi syötyä, sekä koiran ohjaamisessa takaisin jäljelle jo ennen kuin se alkaa kääntymään muualle siitä. Ledi myös jostain syystä jäljesti enimmäkseen toista jalkaa, vaikka mielestäni jälkeä tehdessä seison kummallakin jalalla saman ajan kun etenen askel kerrallaan. Olin hyvin tyytyväinen lopputulokseen ja hyvään opastukseen kuinka lähteä jälkeä opettamaan.
Kuva: Tarja Virolainen
Iltapäivällä mentiin opettelemaan esineruutua "oikealla tavalla". Koira kiinni, vien superkivan lelun muutaman metrin päähän ruutuun sitä hehkuttaen ja palaan passiivisena koiran luo, ja lähetän sen ruutuun. Tämähän toimi jokaisella kerralla, ainoastaan luovutuksessa olisi ollut parantamisen varaa kun eihän minun lihapullat kilpailleet vinkulelun kanssa millään tasolla. Kunhan koiralla on koipi kunnossa ja hampaat suussa, niin pitää alkaa leikkimään sen kanssa kahdella lelulla että tulee myös niitä luovutuksia harjoiteltua. Kasvattajaa lainaten: tuosta koirasta voi tehdä ihan mitä vaan haluaa : )
Viikonloppu oli kyllä antoisa ja mukava, turhaan jännitin että sakemanni-ihmiset olisivat jotenkin jäyhiä. Ei ainakaan nämä! Ensi kerralla ehkä Tuikkukin pääsee mukaan, kun Rotikossa oli tilaa ihan luksuspaljon eikä pelkäämääni rivitottistakaan ollut eikä siihen olisi muutenkaan ollut pakko osallistua. Tykkäsin siitä että jokainen sai henkilökohtaista opastusta koiransa kanssa työskentelyyn sitä halutessaan, mitään ei pakotettu tekemään eikä koiria sullottu väkisin samaan muottiin. Sen sijaan mukaan pyydettiin ja tehdä olisi saanut niin paljon kuin itsellä ja koiralla olisi jaksamista riittänyt.
Kesä hiotaan taitoja ja syksyllä toivottavasti nähdään jo uudestaan!
Kuva: Tarja Virolainen
