Mallipoju

Tänään käytiin käppäilemässä uusilla huudeilla, talsittiin Kelloniemi läpi. Sieltä löyty Kallaveden rantakin ja kävin nauttimassa auringosta sillä välin kun Ledi tutkiskeli satoja tassun- ja kengänjälkiä. Otin jokusen kuvankin.

Ai mikä luiskaperäsakemanni? ;D

Jotenkin se on edestä paljon feminiinisempi kuin sivuprofiilistaan?

Tallikoira

Ledi pääsi tänään ekaa kertaa tallille, siis ihan sisälle saakka talliin! Onhan se hevosia pariin otteeseen nähnyt jokusen metrin päästä eikä ole niille mitään sanonut tai selkäkarvojaan nostellut, kohteliaan utelias vain ollut. Tallin omistajan luvalla tein kierroksen tallissa iltaheinien aikaan Ledi hihnassa ja kyllä sitä aluksi jännitti kaikki tuoksut ja äänet, mutta uteliaisuus voitti ja kohta se jo reippaasti jolkotteli käytävällä joka paikkaa nuuskimassa. Koska tallilla pyörii paljon muidenkin koiria tiesin että ainakin oma vuokrahevoseni suhtautuu koiriin ystävällisesti, niin raotin karsinan ovea sen verran että saivat ihmetellä tovin toisiaan. Kumpikaan ei nähnyt tilanteessa mitään ihmeellistä ja jatkoivat pian omia puuhiaan. Toivottavasti Ledistä tuleekin sellainen koira jonka voi ottaa jatkossakin tallille mukaan ja ehkä joskus jopa voisi tehdä maastolenkit yhdessä koiran kanssa.

Lapsuusmuisteloita

Selailin vanhoja kuvia ja huomasin ettei blogiin ollut koskaan päätynyt video siitä, kun kuusi pientä saksanpaimenta valtasi silloisen pienen yksiöni ja Tuikun takapihan. Tuikku kuitenkin oli oikein esimerkillinen leikkitäti ja viihdytti lapsukaisia sillä välin kun ihmiset tankkasivat ruokaa loppumatkaa varten. Videolla puhutaan siitä miten Ledi (Mieko) sikailee kaikista eniten kun tietää saavansa joka tapauksessa jäädä ;)



Ledillä on muuten uusi leikki nimeltä "tylsä emäntä". Leikkihän menee niin että tylsä emäntä istuu tietokoneella ja Ledi tuo käteen tai syliin jonkin esineen saadakseen huomiota. Esine luovutetaan sanasta "Kiitos!" ja koira saa namin. Esine laitetaan pöydälle ja koira lähtee tai lähetetään etsimään jotain muuta. Se löytää kyllä mitä erikoisimpia esineitä ja on ilmeisen valikoiva sen suhteen mitä se haluaa tuoda. Kaikkia leluja se esimerkiksi ei tuo ja kenkiin se ei koske ollenkaan, mutta sen sijaan se saattaa poimia jonkin pienen roskan matolta tai vastaavasti koettaa tuoda jotain aivan liian isoa tai hankalasti kannettavaa. Onpahan sitä puuhaa siinäkin.

Ledin kepit, osa 3

Tein iltalenkillä keppikujan keskelle entistä latupohjaa, joten nyt oli koiralla mahdollisuus mennä myös ohitse. Tein kujasta mahdollisimman helpon eli tasaisen leveän. Jätin Ledin ensin aika kujan suulle ja kutsuin sen läpi. Toisella kerralla jätin sen vähän kauemmas ja kutsuin sen kujaan keppien sivusta. Kolmannella kerralla jätin sen usean metrin päähän (olen huono arvioimaan etäisyyksiä, jotain viiden ja kymmenen metrin väliltä) ja menin parin metrin päähän kujan vastakkaisesta päästä palkkaamaan sen suoralta linjalta. Kaikki meni hienosti. Sikäli olen tyytyväinen että olen onnistunut tekemään harjoituksista niin helppoja ettei Ledi ole tehnyt kertaakaan väärin. Kaipa sitä jotain oppi Tuikun kanssa mokaillessa! Toivottavasti maltti pysyy päässä vaikeuttamisen kanssa enkä ala kutsumaan sitä kujalle vinosti liian aikaisin. Yksi vaihtoehto olisi toki alkaa lähettää sitä vain kahden kepin väliin eri suunnista, siinä ei ainakaan pahasti voisi epäonnistua. Sitähän voisi tehdä sisälläkin! Otetaanpa harkintaan.

Huomenna ehkä otan Ledin tallille mukaan. Ehkä. Pitää vähän miettiä, jos siellä on toisia koiria niin niitä ei mielellään vielä tapaisi ettei vaan tartuta niihin tautia. Ikävä voi olla kökkiä autossa useampi tunti, mutta eipä se kai kotonakaan sen mukavempaa olisi.

Ledin kepit, osa 2

Tällä kertaa tein ensin yhden jätön ja kutsuin Ledin kepeille niiden loppupäästä. Koska sen katse on niin nauliintunut lopussa odottavaan palkkaan, tarvitsee se ainakin toistaiseksi vain jättää suoralle linjalle odottamaan niin se kyllä juoksee läpi. Huonompi homma varmaan sitten kun pitäisi alkaa opettaa että KEPIT on ne juttu ja että se sisääntulo pitäisi osata hakea itse sivummastakin lähdettäessä. Putkiaivoisuuden vuoksi uskalsinkin jo nyt kokeilla lähettää sen itsenäisesti kepeille suoraa linjaa pitkin, lopussa odotti patukka. Kujaa kavensin vähän pidemmältä matkalta kuin eilen, kummankin päädyn jätin avoimemmaksi. Huoletti lähinnä että siitä paikallaan makaava patukka ei ole kovin kummoinen palkka, niin toisella kerralla kokeilin sitten palkata sen vielä toisella patukalla joka lentää sen eteen. Lopputulos oli vähän heikko, pitää keksiä jotain parempaa tai ainakin muuttaa ajoitusta paremmaksi. Tietysti voisin seisoa keppien sivussakin jolloin eteen palkkaaminen olisi helpompaa.. hyvä olla jälkiviisas! Tässä kuitenkin vielä hyvin heikkotasoinen video viimeisistä kepeistä, tultiin juuri metsästä taukoilemasta ja lähetin melkein vauhdista menemään. Meinasi kädet loppua taas kesken.. Hyvää oli myös se, että Ledi meinasi jo metsästä karata kepeille! Intoa siis on.

Ledin kepit, osa 1

Sanoista tekoihin. Tänään aloin opettamaan Ledille agilitykeppejä kujatekniikalla. Tehtiin vain neljä toistoa että ei alkanut puuduttamaan, ei ollut ongelmia kun kuja oli sen verran leveä ja polulle tehty että erehtymisen vaara oli kyllä olematon vaikka taas mentiinkin sata lasissa, kuten alta näkyy. Vaikeutetaan sitten hiljalleen. Leikki kyllä tällä viimeisellä kerralla jo aika laiskasti, en kyllä itsekään voinut oikein panostaa kamera toisessa kädessä. Pitäisi olla kameramies mukana!

Kohti retkeilyvalion arvoa

Kaikki eivät varmaankaan tiedä että koira voi saavuttaa tittelin FIN RVA, Suomen retkeilyvalio. Sen saavuttaakseen koiran pitää täyttää mm. nämä vaatimukset:

Retkeilyvalion arvovaatimukset

Suomen retkeilyvalionarvon (Fin Rva) saavuttamiseksi koiran on on oltava vähintään 5-vuotias. Sillä tulee olla kokemusta vähintään yhdestä talvi-, kolmesta syys- ja viidestä kesäretkestä, joista vähintään puolessa sen on täytynyt myös yöpyä teltassa, avotulimajoitteessa tai taivasalla. Vähintään neljäsosalla retkistä koiran on myös pitänyt kuljettaa itse omat ruokansa. Retkien tulee olla suoritettu vähintään kolmen eri maakunnan alueella, sekä vähintään kolmessa eri kansallispuistossa muiden retkeilyalueiden ja erämaiden lisäksi. 

Koiran tulee olla ulkomuodoltaan sellainen, että se sopii suomalaiseen luonnonmaisemaan hyvin. Turkin on oltava tuuhea ja säänkestävä ja luonteen ehdottomasti iloinen ja hauska.

Loput kriteereistä voit lukea Minnan retkeilyblogista.

Tuikun RVA:n tavoitteleminenhan alkoi hyvin jo pentuna 4 kk:n iässä Ruunaalla. Matka oli sen verran pitkä että välillä piti lainata toisten jalkoja.

Pentuajan jälkeen teimme lähinnä päivämatkoja varusteiden puuttumisen vuoksi, kunnes taas 2010 pääsimme lähtemään Kolille. Tässä vaiheessa Tuikku sai omat reputkin ruoan kantamista varten.

Kesällä 2011 tehtiinkin sitten jo pari retkeä, ensin lyhyempi yhden yön reissu Niittylahteen..

..ja myöhemmin viiden päivän vaellus Itärajan retkeilyreitille.

Plus Tuikku osaa pienestä koostaan huolimatta vetää ahkiota!

Toivottavasti Tuikku pääsee jatkamaan vaellusharrastustaan myös Savonlinnasta käsin. Nyt sitten otan kohteeksi Ledin ja alan leipomaan siitä retkeilyvaliota. Tähänastiset saavutukset ovat:

Niittylahden yhden yön yöpyminen kesällä 2011

Kevättalven lumikenkävaellus Kainuussa maaliskuussa 2012

Ledi oli kyllä hienosti koko matkan, melko pian se oppi myös lepäämään silloin kun siihen on mahdollisuus. Iltanuotiolla sillä jo silmä luppasi ja telttaan päästyään simahti totaalisesti. Käytöksestä kuitenkin täysi kymppi, ei häslännyt tai tehnyt mitään hölmöä. Oli muuten hienosti tänäänkin autossa odottamassa ratsastustuntini ajan, vaikka pihalla pyöri viisi koiraa ja hevosia niin silti vain katseli autosta hiljaa ja odotti että päästään jatkamaan matkaa kotiin saakka. On se hieno! Taudistakin toipui hienosti, ei se muuten olisi reissuun päässytkään. Iisi yskii vielä harvakseltaa, joten toisia koiria emme tapaa vielä viikkoon.

Kunhan saadaan luustokuvat otettua touko-kesäkuussa niin niiden perusteella ostan tai olen ostamatta Ledille reppuja ruokien kantamista varten. Olen myös haaveillut kickbikesta, jos luustokuvat antaa myöten niin ensi kesänä on kyyti kylmää koiravaljakolla. Sitä ennen pitäisikin kaivaa agikepit naftaliinista ja alkaa opettaa Ledille keppien pujottelua, tekisi hyvää sen kehonhallinnalle.

ps. nauratti kun huomasin että tämä blogi on löydetty hakusanoilla "arpinaama akka". Hyvä että jotenkin :D

Koko sakki sairastui!

Hieno tauti tuo kennelyskä. Mistään muualta se ei ole voinut oikeastaan tarttua kuin Joensuussa sattumalta tapaamastamme ajokoirasta joka kävi irti juostessaan tervehtimässä Lediä. Siitä muutama päivä eteenpäin alkoi Ledi oireilla, seuraavaksi Iisi ja kohta sairastui myös Tuikku ja muut myöhemmin samana viikonloppuna tapaamamme koirat, yhteensä viisi koiraa samassa taudissa. Ilmeisesti Ledi oli nenässään vienyt pöpön eteenpäin myös noille koirille. Halkatun kuusitoista. Omat koirat onneksi ovat toipuneet taudista aika hyvin, pitääkin kysäistä mitä tallin koirille kuuluu, kun vanha lapinkoira oli mennyt kuulemma aika heikoksi. Harmittaa, mutta eipä tuota voinut mitenkään arvata silloin kun kaikki olivat terveitä. Nyt onkin jo pari reissua peruuntunut siksi että koirat ovat vielä karanteenissa, ainakaan koirallisiin koteihin ei voi mennä vielä pariin viikkoon tai yleisötapahtumiin joissa on muita koiria, koirapuistosta puhumattakaan. Ei voi lenkkeilläkään noiden toipilaiden kanssa vaikka keli olisi mitä mahtavin. Plööh. Lenkkeilyn sijaan otinkin Ledin sunnuntaina ampumaradalle mukaan, olipahan sille vähän vaihtelua. Se oli taas yhtä innoissaan ampumisesta kuin ennenkin. Tottisteltiin siinä pihalla vähän, mutta koska koko piha oli peilijäässä jäi saldo aika vaisuksi. Lediä sen sijaan nukutti hyvin kun tultiin kotiin, naudan luunkin malttoi syödä vasta kotimatkalla autossa, niin mielenkiintoista siellä oli. Tässä kuvassa ollaan kuitenkin vasta lähtötunnelmissa. Ledi on taatusti ensimmäisenä autossa jos vaan ovet on auki.. olipa oma taikka jonkun muun auto.

Ledini on sairaana

Tiistaina syötiin possun ribsejä ja unohdin kylkiluun keittiön pöydälle kun lähdettiin tallille. Saatoin vain toivoa että koirat eivät kahden oven läpi olisi murtautuneet keittiöön sitä varastamaan, mutta turha toivo. Kotiin tultua oksetin koirat ja ainakin valtaosa luun paloista tuli ulos.

Keskiviikkoiltana Ledi alkoi kakomaan ja huolestuin josko sille on jäänyt kurkkuun tai vatsaan vielä luita. Koira oli kuitenkin ihan normaali muuten joten ajattelin seurata tilannetta vielä. Torstai-iltana sain kuulla että naapurin koiralla on kennelyskä tai vastaava, ja ajattelin että se tästä nyt vielä puuttui. Illalla koirat vielä söivät metsästä jotain kunnes sain karjuttua ne jättämään sen.

Perjantaiaamuna Ledi sitten oli ihan lötkö. Yleensä se tulee iloisesti tervehtimään kun tulen makuuhuoneesta, mutta nyt sitä ei näkynyt missään. Kun se ei tullut esiin tehdessäni lähtöä ulos, huolestuin jo enemmän ja lähdin etsimään sitä kun yleensä se on ensimmäisenä ovella häsläämässä ja tarjoutumassa mukaan. Siellähän se sohvan takana makasi ja nousi vasta pyynnöstä, mutta nähdessään että olin menossa ulos, se kääntyi takaisin ja rojahti takaisin sohvan taa makaamaan. Sain sen kuitenkin houkuteltua ulos ja ilokseni oli yksi huolenaihe vähemmän kun näin että sillä ainakin suoli toimii eikä sitä tarvitse sen takia leikata, mutta halusin että se käy eläinlääkärissä kuitenkin kun on yhdessä yössä mennyt niin vaisuksi. Perjantaina on vaan näköjään perin vaikea päästä eläinlääkäriin, kun kolmella suurimmalla klinikalla oli ihan täyttä. Onneksi viimeisestä paikasta sain peruutusajan.

En itse päässyt sitä viemään, mutta sillä oli ollut lämpöä 39,5 ja sai mukaan kipulääkkeet ja antibiootit, diagnoosina joku nuoren koiran yskä? Toivottavasti noilla tropeilla ja levolla paranee. Ainakin se on jo vähän virkeämpi kun lääkitys on saatu käyntiin. Se sai myös tämän kuun Cartrophen-pistoksen mukaan joka tuikataan siihen ensi viikolla. Eipähän tarvitse enää tiistaina erikseen sen asian takia lähteä. Mistä lie sitten tautinsa saanut, kun naapurin koiran kanssa leikkimisestäkin on jo kaksi viikkoa. Joensuussa vaihtoi neniä yhden ajokoiran kanssa, onhan sekin tietysti voinut pöpöä kantaa. Naapurissakaan ei ole vanhempi koira sairastunut, joten ehkä se sitten on nuorten koirten pöpö. Tai kennelyskä.

Rekikoira Ledi

Tehtiin pieni road trip viikonloppuna Pohjois-Karjalan kautta Etelä-Savoon. Joensuussa Ledi käyttäytyi täyden kympin arvoisesti sekä äidin urosvillakoiraa että kaikkia muita tapaamiamme koiria kohtaan, tottelevaisuus oli huippuluokkaa. Olin pakahtua ylpeydestä! Illaksi ajelimme Savonrannalle maalaiselämää viettämään, kissat eivät oikein koirien seuraa arvostaneet mutta koirilla, etenkin Tuikulla ja Ledillä riitti puuhailtavaa omassa pihassa. Iisiä meinasi välillä käydä vähän paleltamaan. Tuikku parka oli kuulemma joutunut aamulla 8 kilometrin potkukelkkalenkillekin! Siitä innostuneena muistin lähteä kaivelemaan aitan ylisiä pulkan toivossa. Vaikka Lediä ei uskalla laittaa vetämään taakkaa vielä ennen kuin luusto on kuvattu, niin haluaisin kuitenkin opettaa sen jo vetohomman perusideaan. Pulkka siis Kuopioon mukaan ja iltalenkillä valjaita rukkailemaan vetohommiin sopiviksi. Itseltä vaan unohtui että koiran hölkyttelyvauhti saa itsellekin hien pintaan joten vaatetta oli vähän turhan paljon, koira sen sijaan ei ollut moksiskaan perässä tulevasta pulkasta ja veti sitä niin ylä- kuin alamäkeenkin pienellä lumikuormalla, totteli ääni- ja käsimerkkejä hyvin eikä menty edes yhtään risteystä pitkäksi. Jatkossa pitää vaan muistaa ennakoida vähän paremmin sorsalammet ja muut jonne se haluaisi mielellään kurvata. Tästä on hyvä alkaa! Vetohommat tehtiin sen verran pimeässä ettei niistä ole kuvia, mutta tässä jokunen "year after" kuva tältä päivältä.