Kuvaa ja ääntä

Olisin toki aiemminkin päivittänyt edes uusia kuvia, mutta JOKU murtautui verkkoaitojen läpi ja puri kameran johdon poikki. Onneksi ei sentään käynyt kiinni tietokoneen johtoihin, mutta niin kauan mennään (uuden) puhelimen varassa kunnes saan aikaiseksi ostaa uuden piuhan Olympukseen..

Tässä kuitenkin linkki yhteen tämänpäiväiseen videoon koirapuistoilusta. Pahoittelen että on Facebookissa, en tiedä näkyykö kaikille. Puhelin tallensi videon nin julmetun isoksi tiedostoksi että sen lataaminen nettiin kesti yli puoli tuntia, joten en ala enää muualle sitä laittamaan. Sittemmin hoksasin muuttaa kyseisiä asetuksia..

Ledi koirapuistossa

Pentu perrrr...honen.

Pentu on hämmästyttänyt tekemisen innollaan, ja nimenomaan yhdessä tekemisen innollaan. Sille kun heitti pallon ensimmäistä kertaa, toi se sen takaisin eikä lähtenyt juoksentelemaan ympäriinsä keskenään pallolla leilkkien. Käsittämätöntä! Vaikka se asunnossa puuhastelee tylsyyksissään kaikenlaista idioottia (pureskelee sitä sun tätä, varastaa tavaroita ja piilottaa ne) kuoriutuu pikku tuholaisesta keskittynyt ja oppimisenhaluinen palveluskoira kun sille vaan antaa tehtävän. Se jaksaa miettiä ratkaisua jos naksuttelen sille ja päätän palkita esim. jakkaran päälle nousemisesta tai tasapainolaudan keikkaamisesta. Ihmeellistä, koira joka ei käy haukkumaan turhautuneena heti ensimmäisten viiden sekunnin jälkeen! Ensimmäiset asiat jotka sille opetinkin, oli että ruokakupille odotetaan lupaa, samoin eteiseen ja ulko-ovesta kulkemiseen. Hämmästys oli tässäkin suuri, kun parin kerran jälkeen pentu istui kiltisti odottamassa naamallaan harras ilme, vaikka lähtökään ei yleensä parissa sekunnissa tapahdu.

Veljensä Mu(o)tka kuuluu olevan kova jäljestämään, ja tavatessamme pari viikkoa sitten se kulkikin hihnassa nenä maassa jatkuvasti. Ledi sen sijaan näyttää ottavan ilmavainun täysin vaivattomasti, sillä eilen se löysi heittämäni lelun ilmasta ottamansa hajun perusteella! Eikä voinut olla edes vahinko, koska piilotin lelun vielä muutaman kerran niin, ettei se sitä voinut nähdä ja käveltyämme tuulen alle, kääntyi se suoraan lelun suuntana nenän johtamana ja löysi lelun - tosin ihmetteli kehujani ja juoksi syliini jättäen lelun sinne.

Muille koirille huutamiseen olen nyt vihdoin alkanut puuttua kun se ei näytä menevän itsestään ohi, vaikka jonkun verran koiria ollaan tavattukin että saisi varmuutta niiden suhteen. Erikoista tässä on se, että se tuntuu huutavan vain pienille koirille! Vastaantulleille saksanpaimenkoirille ja muille kookkaille otuksille se ei ole sanonut pihaustakaan, eikä muutenkaan ole osoittanut suurempaa mielenkiintoa niitä kohtaan. Pikkukoirat sen sijaan on pelottavia!

Yllätyin myös parkkistottelevaisuusharjoituksissa miten eto rääpäle kuumui, kun leikitimme toista koiraa. Se roikkui valjaissaan hihna kireällä ja huusi MINÄHALUUNMINÄHALUUNMINÄHALUUN! ja kyllä se sitten kävikin leluun kiinni kuin susi, joskin vieraan ihmisen kanssa leikki vähän laiskasti - tosin vikaa oli kyllä vähän leikittäjässäkin.

Tuikku on lainassa Savonlinnassa vielä viikon niin ehtii perehtyä pennun sielunelämään vielä tovin. Ikävä on kyllä Tuikkuakin, se kun osaa niin paljon kaikennäköistä hyödyllistä. Pennunkin kanssa on toki mukava lenkkeillä, ei se karkaile tai vedä hihnassa, mutta ei se osaa esimerkiksi hakea näkemiäni esineitä hangesta. Vielä. Edelleenkin mietityttää mikä se eilen näkemäni mytty oli, kun en puutteellisella varustuksella viitsinyt umpihankeen lähteä.

Nyt kun olen ollut koko viikonlopun kotona, huomaa ettei sisäsiisteyden kanssa ole mitään ongelmaa kun vaan on paikalla laskemassa pennun pihalle tarpeilleen. Perjantai-illasta lähtien ei ole tullut yhtään pissaakaan sisälle, mutta työpäivien aikana tähän tietenkään ei ole mahdollisuutta. Johan tähän luuttuamiseen tietysti on tottunut että sen puoleen en ota asiasta stressiä, eihän kukaan voi määräänsä pidempään pidättää. Hienosti se kuitenkin yöt malttaa nukkua ja viikonloppuvisiitillä Savonlinnassakaan ei tullut yhtään vahinkoa sisälle! Kaikin puolin mainio pakkaus.

Tuikku kun tulee takaisin niin pääsee itse kukin kuntokuurille, karvanlähtöinen valtamerilaiva on pakko saada vähän sutjakempaan kuntoon joten ei auta kuin repiä aikaa ja jaksamista molempien tarpeiden tyydyttämiseen.

Triplalenkkiä omistajalle!

Jee, pentu osaa olla yksin!

Ei ainakaan tarvitse miettiä mitä iltaisin tekisi. Töistä kun tulee, niin laskee koriat takapihalle, siivoaa pissakakkapaperit, laittaa koirille ruuan turpoamaan, syö itse, syöttää koirat, lähtee käyttämään molemmat koirat tarpeillaan, vie Tuikun sisään, ulkoiluttaa pennun, vie pennun sisään, ulkoiluttaa Tuikun ja käy nukkumaan. Nyt kun pentu näyttää tyytyvän yksinoloon yllättävänkin helposti (ikä vai väsymys tekee tehtävänsä?) pääsee ensi viikolla ehkä jo takaisin agihallille Tuikun kanssa, kun pentukin saa rokotuksensa niin ei tarvitse pelätä tuovansa pöpöjä sieltä.

Eilen käytiin kaupungilla ihmettelemässä ihmisvilinää. Bussimatka meni taas kuin vanhoilta tekijöiltä, pentu pötkähti Tuikun viereen makaamaan kuten junassakin. Satuttiin torille juuri iltapäiväruuhkan aikaan joten vilinää tosiaan riitti! Käytiin ostamassa uudet valjaat eläinkaupasta ja kuljailtiin puolisen tuntia ihmisjoukossa herättäen ihastusta. Lopulta pikku peenu väsähti niin että kävi nukkumana keskelle Sokoksen kongia ja ihmisvilinää! Taisi tympääntyä kun ei saanut mennä liukuovista sisään, vaikka ne vaikuttivat hurjan mielenkiintoisilta.

Tuikku on paisunut kuin pullataikina kun sekin syö useamman kerran päivään kuten pentukin, vaikka annoskoot olen yrittänyt pitää naurettavan pieninä. Liikunta on kuitenkin viimeisen kuukauden aikana jäänyt minimiin kun oma jaksaminen ja pennun yksinolon mahdottomuus ei ole oikein laskenut lenkkeilemään. Vaan eiköhän ne tässä kevään aikana karise!

Kohta ei enää kaukoliikenteen bussiin mahdutakaan niin kätevästi.. alla olevien kuvien välillä on noin kolme viikkoa, kohta ei auta kuin kulkea junassa tahi hommata auto!

Yksinhuoltajan arkea

Blogissa on ollut hiljaista Pentu tuli taloon -postauksen myötä, joka myös on syy hiljaisuuteen. Aika ja jaksaminen oli ensimmäiset viikot aika tiukilla, kun kovien pakkasten vuoksi pentu ei tarennut ulkona, eikä myöskään pienuutensa vuoksi olisi jaksanut lenkkeilläkään. Se ei myöskään osannut/osaa olla yksin, joten Tuikun pää alkoi leviämään tekemisen puutteen vuoksi. Itsellä meinasi pälli levitä pissakakkarumbaan, kun yötkin meni pökäleitä siivotessa ja pennun liikuskelua kuunnellessa, joka ei yhtään edesauttanut aikaisten aamuherätysten onnistumista. Nyt alkaa jo vähän helpottaa kun pentu on kasvanut ja yhteisymmärrystä alkaa jo vähän löytyä!

Ledi on siis nyt 11 viikkoa ja reilut 12 kiloa. Olen pyrkinyt esittelemään sille maailmaa mahdollisimman paljon, ja tähän mennessä ollaan käyty mm. seuraavissa paikoissa

• eläinkaupassa
• kaverien luona
• äitin luona
• tallilla
• isän luona
• juna-asemalla
• torilla
• metsässä
• jäällä

jonne ollaan matkustettu

• paikallisbussilla
• kaukobussilla
• henkilöautolla
• pulkassa :D

joissa ollaan tavattu seuraavanlaisia eläimiä, joihin tehty lähempää tuttavuutta

• isovillakoira
• newfoundlanninkoira
• mitteli ja buhund
• suomenlapinkoira
• kissoja
• hevosia

ja ihmisiä kuten

• lapsia pulkassa ja ilman
• lastenvaunuihmisiä
• vanhuksia rollaattoreineen
• hiihtäjiä, pyöräilijöitä, juoksijoita
• kasa muita satunnaisia vastaantulijoita, jotka haluavat pentua lällytellä.

Ledin "koulutus" on keskittynyt lähinnä kärsivällisyyden ja hyvien tapojen opettelemiseen, kuten että käsiä ei purra eikä ovista sikailla tai ruokakupille rynnitä. Nopsaan se kyllä hoksaa ja kärsivällisyyttä sillä on ihmeen paljon noin pieneksi koiraksi.

Tuikkuhan ei aluksi ollut oikein halukas jakamaan asuntoa ja omaisuuttaan pennun kanssa, mutta viikossa se oli jo lämmennyt ajatukselle niin paljon että kävi leikkimään pennun kanssa ja mitä enemmän pentu fyysisesti jaksaa, sen enemmän iloa siitä Tuikulle tuntuu olevan kun on paini- ja leikkikaveri. Tähän saakka se on ollut turhan pieni rajumpiin leikkeihin.

Kaikin puolin olen saanut olla tyytyväinen valintaani, pennussa tuntuu olevan paljon potentiaalia ja ainakin vielä on kovin terveen oloinen pentu niin pääkopaltaan kuin rakenteeltaankin. Tähän mennessä mikään ei ole sitä säikäyttänyt vaikka on mitä rämähdyksiä sattunut sen lähellä, uteliaana menee tutkimaan että mitä tapahtuu. En ihan tiedä onko se hyvä vai huono :D

Tuikun agilitykurssi valitettavasti jäi kesken pennun vuoksi kun ei ollut lapsenvahtia, että olisi päässyt edes ohjattuihin treeneihin saati viikolla harjoittelemaan, eikä oma jaksaminen enää olisi riittänytkään. Viikon päästä kun saa pennulle rokotukset olisi tarkoitus lähteä taas omalla ajalla treenimään, kun pentukin hallille jaksaa jo kävellä. Pitää tosin miettiä onko fiksumpaa jättää se kotiin kun ottaa sinne piseksimään, tulee kalliiksi kun on 5 euron sakko per läikkä..

Jatkan taas päivittelyä kunhan päästään normiin koira-arkeen kiinni. Maaliskuun viikonloput reissataan ympäriinsä mutta viikolla pitää sinne agikentälle kyllä taas päästä, Tuikkukin on ansainnut ihan omaa aikaa. Loppuun vielä kuva koirien tämänhetkisestä kokoerosta, joka tuntuu kapenevan hurjaa vauhtia..