perjantai 29. heinäkuuta 2011

Se hullu saksanpaimenkoira

Käytiin tänään koirapuistossa, meidän lisäksi siellä oli 10 kk ikäinen pikkukoira, näytti lähinnä tiibetinspanielilta. Ledi ehti leikkiä sen kanssa jo hyvän tovin kun sisään tuli pieni chihuahua ja terrieri. Otin Ledin kiinni että pääsevät sisään kunnolla ja ettei Ledi pääse haukkumaan niitä (se on keksinyt koettaa mölistä useammassakin tilanteessa). Tulivat sisään ja muut koirat kävivät tutustumassa niihin, joten laskin Ledinkin nuuskimaan. Se meni nätisti chihuahuan luo, joka lähti juoksemaan karkuun ja Ledi lähti perään - uteliaana, eikä lainkaan sillä mielellä että haluaisi edes kiinni saada. Koppasin sen kuitenkin kiinni ja niin teki chihuahuan omistajakin omalleen ja sanaakaan sanomatta poistuivat.

Ok, kyllähän noin suurella kokoerolla voi sattua vahinkoja vaikkei koira vihainen olisikaan, mutta mielelläni olisin vaikka pitänyt Lediä kiinni että se saisi totutella todella pieniin koiriin. Tuo kun on niin suuri ettei ihmiset tajua sen olevan pentu, niin sitten saa pitkiä katseita että siinä on taas yksi huonosti koulutettu susikoira.

Surullisen huvittavaa on myös se, jos haluaa harjoitella kontaktia ohituksissa noiden kanssa niin pikkukoiran omistajat kääntyvät pois meidän edestä vaikka omat koirat olisivat ihan hiljaa ja nätisti. Harjoittele siinä sitten..

Positiivista on kyllä se, että nyt fleksimammat eivät ole enää laskemassa kullannuppujaan koirieni luokse, vaikka ennen Lediä ne "haluaa tutustua kaikkiin vastaantulijoihin" ja jopa ne viisi tonnia painavat fifit saadaan siirrettyä pois keskeltä tietä makaamasta. Ei sinällään haittaa, omat koirat ohitti viikonloppuna viimeksi viisi laumassa räyhäävää pikkukoiraa nätisti ja hiljaa, joten mukavaahan se on jos on enemmän tilaa kulkea tiellä.

Tuikun olisi muuten ehkä syytä päästä näöntarkastukseen. Tänään se mitä ilmeisemmin luuli perhoskoiraa jänikseksi ja lähti Ledi perässään autotielle - onneksi huomasi virheensä lähempänä ja hiljensi ennen tietä, ja jäivät lopulta suojatielle seisomaan. Hiemanko olin sille kiukkuinen, mutta oma vika tietysti kun irti puistoalueella pidin.

Note to self: luoksetulotreenejä ja pysähtymiskäskyjen vahvistamista.

ps. käytiin keskiviikkona mätsärissä Lemmikkiasemalla totuttamassa Lediä väentungokseen. Koirat heittäytyivät ihmis- ja koirajoukossa pitkäkseen eivätkä jaksaneet stressata asiasta, joten ehkä Ledin uskaltaisi kehäänkin viedä seuraavalla kerralla..

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Kuvapäivitys

Lomalta palanneena saatte tyytyä vain kuvapäivitykseen, tarinaa tuleepi ehkä sitten myöhemmin :) nämä kuvat on Joensuusta.









Ledin valitsema nukkuma-asento.. selkärangaton sakemanni?


Uusi panta on hieno! Koira näyttää sikaniskalta..


..kunnes vaihtaa kuvakulman lintuperspektiiviin. Koirani on vielä kovin kapea!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

Retkeilyä ja päivähoitoa

Käytiin vaeltelemassa itärajalla teltoin ja rinkoin varustatuneena muutama päivä, siitä kuvia myöhemmin jahka ne käsiini san. Tuikku vanhana konkarina hoiti retkikoiran osuutensa mallikelpoisesti, olkoonkin että välillä meinasi nenä viedä mennessään ja koira päätyi fleksiin myyrien ja oravien pelastukseksi. Teltta-, laavu- ja patikointikäytös oli muutoin ensiluokkaista. Reppuja Tuikku ei tällä kertaa saanut selkäänsä koska lähtöä edeltävänä päivänä Ledi oli askarrellut tiensä niistä läpi, ja toinen laukku kaipaa kuonon kokoista paikkaa. Pentu ei päässyt pienen ikänsä vuoksi mukaan vaellukselle vaan pääsi hoitoon Sanna-tädin luokse Savonlinnaan. Hieman jännitti miten siellä käy, etenkin kun matka sinne alkoi yksin ventovieraan ihmisen kyydissä takapenkillä.. mutta se oli kuulemma mennyt ilman ongelmia! Sain myös reissusta palattuani ja puhelimeen virrat laitettuani seuraavanlaisen tekstiviestin:

Hei vaan sinne korpeen! Meillä täällä sityssä menee hyvin, ollaan käyty veneilemässä, uimassa, tavattu Elli-koira ja Parkkosten pikkupojat ja Ledin käytön on joka paikassa ollut täysi 10 :)

Pentuni osaa siis myös veneillä ja oleskella pikku-pikkulasten kanssa! On se hieno. Sain tosin myös myöhemmin kuvaviestin pikku puutarhurista, jonka feng shui -käsityksen mukaan takapihalle täytyy saada suihkulähde. Perustukset alkaa olla jo kunnossa, myös unikkopenkki oli kuulemma saanut vähän runtua ja upeaääninen kumikanalelukin oli mennyt kuin itsestään kolmeen osaan.


Nyt vietetään viimeistä lomaviikkoa maalla jossa saa juosta, painia, uida ja temmeltää pitkin metsiä. Perjantaina pihassa louskutti pilkekone jonka ympärillä miehet hääri kuulosuojaimet päässä puunrankoja siirrelleen ja naisväki pesi mattoja painepesurilla. Näistä vaihtoehdoista Lediä tietysti kiehtoi kovaääninen klapikone ja siellä se makasi seuraten tarkkaavaisena työskentelyä ja koetti tarttua puunrankoihin nykyään jättimäisillä leuoillaan. Siitä eroon päästäkseen miehet heittelivät sille halkoa niin tottahan se parituntisen siellä jaksoi viihtyäkin kunnes työt oli tehty. Mitähän tuo koira pelkäisi (paitsi Kuopion naapuruston chihuahuaa)?

Tuikkukin nauttii maaseudun tilasta ja rauhasta, siitä kuoriutui jo vaellukselle päästessään ihan eri koira kuin kaupungissa olleesaan on. Nauravainen, leikkiväinen, iloinen koiraeläin. Ei meistä kaupunkilaisiksi ole, kummastakaan. Onneksi uusi asunto on vielä lähempänä metsää kuin nykyinen :)

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Pentu pyöräilee

Käytiin tänään ihmettelemässä pyöräilyn maailmaa. Aluksi taluttelin pyörää ja koiria ja sitten nousin pyörän päälle, mikä oli Ledistä aivan käsittämätöntä - akka liikkuu vaikka jalat pysyy paikallaan! Suurin työ olikin saada pentu pitämään nenänsä hieman loitommalla. Vauhti vaihteli koiran kävelyvauhdista kevyeen hölkkään ja matkaa taittui muutama sata metriä. Yllättävän helposti se sisäisti rinnalla kulkemisen, vain pari kertaa se jäi nuuskimaan jotain kun en ollut riittävän nopea "Mennään!" -käskyissäni. Ohitettiin jopa ärrieri pyöräillen! Siitä se lähtee - maltilla kuitenkin, kun pentu on niin keskenkasvuinen.

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Niittylahden retkeilyreitti

Tehtiin viikonloppuna kokeilumielessä pikku vaellus Kuopion lähelle Niittylahteen. Siellä on n. 10 kilometrin rengasreitti joka soveltui erinomaisesti varusteiden testaamiseen. Pakattiin siis rinkat täyteen kuin oltaisiin lähdössä viikon reissulle, koirille omat reput ruokaa täyteen (paitsi tietysti Ledi, jolle oli tarpeeksi tekemistä oman itsensä toimittamisessa perille) ja kohti Niittylahtea.

Lämmintä piisasi lauantaina lähemmäs 30 astetta ja aurinko paistoi, joten heti alussa kävi selväksi että vettä tulisi menemään. Mukaan sitä oltiin varattu reilut 6 litraa mutta kummasti ne hupenivat jo ensimmäisillä kilometreillä auringon alla, kun koirillekin piti osa antaa. Melko kuivaa maastoa näiden helteiden jäljiltä! Koirista Tuikku sai erityisoikeuden olla kiinni lähes koko matkan, kun tunnetusti se tykkää lähteä oravien, jänisten ja isojen lintujen perään. Suojelualueosuuksilla myös Easy oli kiinni varmuuden vuoksi, Ledi nyt ei ymmärrä vielä edes lähteä porukasta omille teilleen. Hienosti se haki paikkansa letkassa ja kulki omalla paikallaan erikseen käskyttämättä, mitä nyt pari kertaa eksyi etummaiseksi ja alkoi pyöriä ympyrää tietämättä mihin suuntaan mennä suoralla polulla. Tästä syystä se varmaankin kulkikin mielellään keskimmäisenä.

Hieman puolen välin jälkeen saavuimme suolammen rannalle ja koiratkin pääsivät hakemaan kauan kaipaamansa viilennystä. Ledi roiskautti järveen ja ui lumpeiden seassa ihan huvikseen ja jäi lopulta seisomaan selkäänsä myöten veteen. Tuikku solahti leidimäisesti veteen ja kävi uimassa pienen kierroksen roiskauttamatta pisaraakaan. Olisi kelvannut omistajallekin, vaan kun oli niin hyvän hyttyssuojan saanut hiestä ja hyttysmyrkyistä (Autan on ihan superia ainetta!) niin ei raaskinut riisua, etenkään kun vastarannalla näkyi jonkun mökki. 
Laavulla päästiin keittelemään ruokaa ja tässä vaiheessa pieni saksanpaimenkoira veti naamalleen orvon nälkäisen koiranpentuilmeensä ja Tuikun paikalle kantamista eväistä saikin jokainen karvanaama mahansa täyteen.
Vesi vaan uhkasi loppua joten iltapuhteeksi lähdettiin metsästämään sitä lähimaastosta. Suokin oli melko kuiva, vaan koirat hoksasivat heti mitä etsitään ja hajautuivat nuuskuttelemaan kosteampia kohtia. Jopa Ledi hoksasi että märkää sammalta kaivamalla voi löytää vettä! Koko suosta löytyi vain yksi kohta joka oli riittävän märkä veden saamiseksi, ja Tuikun kanssa yhdessä kaivettiin sinne potero juomapaikaksi.
Yöksi vetäydyttiin teltan suojiin, ihmiset omalle puolelleen ja koirat eteiseen. Tuikku vanhana konkarina asettui mukavasti yhteen nurkkaan ja Ledi pötkähti viereen. Easyn piti kuitenkin päästä isäntänsä kainaloon joten lopulta noin kolmelta yöllä päädyttiin laskemaan kaikki koirat paremmalle puolelle että saisi edes muutaman tunnin nukkua rauhassa ilman että joku on raapimassa hyttysverkkoa tai ynisemässä korvan juuressa - teltan ulkopuolella.
Sunnuntaina herättiinkin sitten sateeseen joten enää ei ainakaan vedestä ollut pulaa. Sinällään hyvä, tulipahan testattua varusteiden vedenpitävyys ja huomattua mahdolliset puutteet. Teltta purettiin sateessa ja matka jatkui kosteissa merkeissä. Lämpötila oli laskenut yön aikana lähes 15 astetta, joten nyt oli huomattavasti mukavempi taivaltaa sateesta huolimatta. Olisi vaan aika ankeaa jos sataisi monta päivää putkeen ja aamullakin pitäisi vetää märät varusteet päälle!

Vaikka matka ei kilometreissä pitkä ollutkaan, oli maastot vaihtelevia ja parit maisemapaikatkin löytyi. Hyttystä, mäkärää ja paarmaa oli kiitettävästi mutta kiitos Autan sekä ihmiset että koirat selvisivät muutamalla puremalla.

Allekirjoittanut suosittelee: Autan ötökkäkarkoite (punkit, paarmat ja hyttyset) sekä Fjällräven Akka R/S3.


ps. metsässä on jo mustikoita!