Retkeilyä ja päivähoitoa

Käytiin vaeltelemassa itärajalla teltoin ja rinkoin varustatuneena muutama päivä, siitä kuvia myöhemmin jahka ne käsiini san. Tuikku vanhana konkarina hoiti retkikoiran osuutensa mallikelpoisesti, olkoonkin että välillä meinasi nenä viedä mennessään ja koira päätyi fleksiin myyrien ja oravien pelastukseksi. Teltta-, laavu- ja patikointikäytös oli muutoin ensiluokkaista. Reppuja Tuikku ei tällä kertaa saanut selkäänsä koska lähtöä edeltävänä päivänä Ledi oli askarrellut tiensä niistä läpi, ja toinen laukku kaipaa kuonon kokoista paikkaa. Pentu ei päässyt pienen ikänsä vuoksi mukaan vaellukselle vaan pääsi hoitoon Sanna-tädin luokse Savonlinnaan. Hieman jännitti miten siellä käy, etenkin kun matka sinne alkoi yksin ventovieraan ihmisen kyydissä takapenkillä.. mutta se oli kuulemma mennyt ilman ongelmia! Sain myös reissusta palattuani ja puhelimeen virrat laitettuani seuraavanlaisen tekstiviestin:

Hei vaan sinne korpeen! Meillä täällä sityssä menee hyvin, ollaan käyty veneilemässä, uimassa, tavattu Elli-koira ja Parkkosten pikkupojat ja Ledin käytön on joka paikassa ollut täysi 10 :)

Pentuni osaa siis myös veneillä ja oleskella pikku-pikkulasten kanssa! On se hieno. Sain tosin myös myöhemmin kuvaviestin pikku puutarhurista, jonka feng shui -käsityksen mukaan takapihalle täytyy saada suihkulähde. Perustukset alkaa olla jo kunnossa, myös unikkopenkki oli kuulemma saanut vähän runtua ja upeaääninen kumikanalelukin oli mennyt kuin itsestään kolmeen osaan.

Nyt vietetään viimeistä lomaviikkoa maalla jossa saa juosta, painia, uida ja temmeltää pitkin metsiä. Perjantaina pihassa louskutti pilkekone jonka ympärillä miehet hääri kuulosuojaimet päässä puunrankoja siirrelleen ja naisväki pesi mattoja painepesurilla. Näistä vaihtoehdoista Lediä tietysti kiehtoi kovaääninen klapikone ja siellä se makasi seuraten tarkkaavaisena työskentelyä ja koetti tarttua puunrankoihin nykyään jättimäisillä leuoillaan. Siitä eroon päästäkseen miehet heittelivät sille halkoa niin tottahan se parituntisen siellä jaksoi viihtyäkin kunnes työt oli tehty. Mitähän tuo koira pelkäisi (paitsi Kuopion naapuruston chihuahuaa)?

Tuikkukin nauttii maaseudun tilasta ja rauhasta, siitä kuoriutui jo vaellukselle päästessään ihan eri koira kuin kaupungissa olleesaan on. Nauravainen, leikkiväinen, iloinen koiraeläin. Ei meistä kaupunkilaisiksi ole, kummastakaan. Onneksi uusi asunto on vielä lähempänä metsää kuin nykyinen :)