lauantai 29. lokakuuta 2011

Iisin luukätkö

Iisi ei ole aina se porukan terävin veitsi, mutta paremman kätkön puutteessa voi lie sohvallekin haudata luita.

perjantai 28. lokakuuta 2011

Ekat tottikset

Eilen oli eka tottiskerta. Treenit pääsi vauhtiin lähempänä seitsemää ja siinä vaiheessa oli jo pimeää, kentällä tosin oli isot valot jotka loi jännittäviä varjoja. Kun toin Ledin pimeää metsätietä pitkin kentälle oli se kovin pelokkaan näköinen koiranpentu, karvat pystyssä kävi ihmiset nuuskimassa mutta melko nopeasti kykeni kuitenkin jo syömään ja leikkimään. Koirat oli kentällä yksi kerrallaan, muut odotti aina autossa joka varsin hyvä järjestely.

Tällä kertaa ihmisiä oli yhteensä viisi ja koiria seitsemän, ensi kerralla on ilmeisesti yhdeksän koiraa. Mukana oli kahta muutakin pk-rotua tuomassa väriä. Nuorten koirien kanssa tavoitteena on saada kentästä huippukiva treenipaikka että ne alkaisi nousta sopivaan vireeseen jo autosta ottaessa, joten treenivuoro on kovin lyhyt. Eniten siinä taitaakin oppia toisia koirakoita katsomalla ja kuuntelemalla.

Ledin kanssa katsottii perusasentoon tuloa, sekin on jännä miten itse en ole tajunnut palkata sitä ylhäältä päin ja olen tuskannut kun koiran pää veivaa käden perässä kuin lumottu käärme. Ylhäältä päin namitettaessa se tulee suorempaan eikä myöskään luikertele käden perässä.

Vauhtiluoksetulo tehtiin paljon pidemmällä matkalla kuin yleensä missään aiemmissa treeneissä olen tehnyt, tietysti kun pitkä nurmikenttä on kokonaan käytössä niin sama kait se on koiraa ja omistajaa juoksuttaa. Tajusin samalla että eihän Ledille ole edes opetettu luoksetuloon mitään sanaa, kun se nimellä tulee luo. Pitää alkaa sitäkin kehittää, toivottavaa olisi että siihen saisi sellaisen sanan jota ei ryssisi jokapäiväisessä käytössä. Myös vähän toisenlaista leikkimistä pitää Ledin kanssa kokeilla.

Täytyy käydä eläinkaupassa ennen seuraavia treenejä, shoppailla vähän hihnaa, pantaa, patukkaa ja muuta pientä sälää. Kerran jo hipeltelin sellaista puolimetristä hihnaa mutta syystä tai toisesta en ostanut, ja ketjupantaa en ole ostanut kun tuon niska paisuu sellaista vauhtia että se hetkessä olisi pieni. Vaan eipähän ne montaa euroa taida maksaa. Ketjupannan ei siis ole tarkoitus kuristaa (eikä sitä käytetä kuristavalla), vaan jos PK-kokeisiin mielii niin siellä ainoa sallittu panta on semmoinen niin sama totuttaa jo treeneissä siihen. Arjessa olen tykännyt käyttää leveämpiä pantoja jos on tullut nykäyksiä niin ei käy kurkkuun niin paljon.

torstai 20. lokakuuta 2011

SPL Kuopio

Jee! Vihdoinkin päästiin mukaan SPL Kuopion tottiksiin. Nyt vaan odotellaan että treenit lähtee pyörimään, hyvällä tuurilla Iisikin pääsee mukaan jos ohjaaja vaan on innokas, roturajoitteita ei nimittäin ole. Tuikun kanssa sitten sitä agilityä kunhan saisi aikataulut kohdilleen. Onhan se melkoinen liitäjä halutessaan (ainakin oravien perässä).
 Vein tänään Ledille esineruutuun ensimmäistä kertaa kaksi esinettä tarkoituksena vahvistaa sen tuomista, eikä löytämistä ja ruutuun jättämistä. Menihän se ihan ok lopulta mutta ehkä kuitenkin palaan opettamaan sille ihan oikeasti noudon, vaan kun kehtuuttaa.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Pennun salattu elämä: Yksinolon tunnit

Katselin vanhoja videoita Ledin pentuajalta. Ekoina yksinolon päivinä jätin webbikameran nauhoittamaan mitä kotona puuhaillaan kun lähden. Rauhallisestihan nuo olivat, mutta nappasin pätkän hereilläolosta tänne. Videota edeltää 1,5 tuntia nukkumista joten ei ole perään itkeskelty. Puremisen vimma vaan on mahdoton.. Kuvanlaatu on kyllä olematon kun webbikameralla nauhoitettu.



Loppuun pitkästynyt sakpai.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Naapurimme maa-ampiaiset

Ajattelin kuvata koirien rallittelua takametsässä, mutta ehdin saada kameran esiin vasta kun leikki oli jo ohitse. Tässä metsikössä erityisen ihanaa on se, että tietyissä paikoissa on hemmetin kiukkuisten maa-ampiaisten pesiä, ja niitä kun erehtyy häiritsemään niin ne lentävät perässä yli sata metriä (useampaan kertaan testattu juttu, valitettavasti), kaivautuvat koirien turkkiin ja tuikkuvat pistimellään minkä ehtivät. Jälleen kerran koirien kivat leikit sijoittuivat väärään paikkaan. Ja sitten me juostiin.

Hullu akka pieksää hullua koiraansa

Caniksesta lukaisin artikkelin joka käsitteli koiran palkkaamista. Että pitäisi miettiä mikä koirasta on ihan paras palkka jonka se voi saada, joillekin se voi olla oravien jahtaaminen (esimerkiksi Tuikulle), toisille se näköjään on h e m m e t i n  ison kepin raahaaminen, sille haukkuminen, sen pureminen. Ledi voi viettä metsässä lähes loputtomasti aikaa purren jotain puunrankaa volisten ja haukahdellen kiihtymyksestä. Luulen ettei se ole ihan tervettä. Se on nyt alkanut nyt olla myös turhauttavaa joka palauttikin mieleeni tuon Caniksen artikkelin. Miksipä koira toisi esineen esineruudusta leikkiäkseen vain semikiinnostavalla juuttipatukalla, jos itse ruudussa on mielin määrin purtavia puunkarahkoja joilla palkata itseään.

Eilen sitten iltalenkillä heitin semikokoisen karahkan olkapäälleni (vain sellaiset 1,5 metriä) ja jatkoin lenkkiä muina miehinä, mutta koirani silmissä olin Maailman Mielenkiintoisin Ihminen. Ensimmäiset askeleet tosin meni koiran haukahdellessa ja volistessa ja hyppiessä MÄHALUUNMÄHALUUNMÄHALUUN mutta kun ei tuottanut menestystä niin se jatkoi seuraavat parisataa metriä sivulla kontaktissa kulkien, "Saisinko saisinko saisinko?". Tässä vaiheessa muut ulkoilijat katsoivat lievän kummastuneena aseistautumistani, todennäköisesti luulivat että se on koirankoulutusväline rankaisumielessä. Asiaa ei yhtään varmaan auttanut kun Ledin rauhoituttua ja jatkettua nuuskuttelua entiseen malliin laitoin kepin huvikseni puuhun ja yllytin pientä saksanpaimenta kiipeämään hakemaan se. Yrittämisestä, kiihtymyksestä ja turhautumisesta aiheutunut mölinävolinahaukku saattoi aiemmin meidät ohittaneista kuulostaa siltä, että nyt sitten pieksin koiraa sillä kepillä. Koira oli kuitenkin menestyksekäs ja kahdesti kiipesi keppinsä hakemaan. Myös loppulenkki meni rattoisasti eikä Ledikään enää suotta kiihtynyt kepistä vaikka se minulla kädessä olikin. Sainhan myös viime talvena kulkea Tuikun kanssa parikin kilometriä lumipallo kädessä odotellen että se ei siihen enää reagoi kiihtyneesti haukkuen (Eläinkokeita, 2010). Aikansa se ottaa mutta lopulta palkitsee!

Nyt pitäisi vaan sunnitella esineruutu sellaiseen paikkaan jossa ei ole keppejä, jotta itse saisi palkattua koiransa silloin kun sen aika on. Toisaalta voisi koettaa myös sijoittaa esineruudun lenkin loppuun kun suurin virta on jo kulutettu, jos sen purkamisen tarve keppeihin ei enää olisi niin mahdoton.

Loppuun kuvat vielä tämän aamuisesta seuraeläimestä, ei ole ainakaan yksinäistä kun joku haluaa Osallistua..
Vessassa..
  Työhuoneessa..
Televisiotakin tulee katsottua ihan uudesta perspektiivistä.
 

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Tuikun haukulle loppu!

Uuteen asuntoon ja toisen samanikäisen nartun kanssa muutettuaan Tuikku alkoi käyttäytyä huonosti. Se haukkui sisällä vähän kaikelle riippumatta olimmeko paikalla vai poissa, ulkona käyttäytyi enemmän tai vähemmän huonosti. Vasta kun Iisi oli erään viikonlopun poissa, huomasin miten erilainen se silloin on. Ei turhaa pöhkämistä tai muutoin päätöntä käyttäytymistä, paitsi ulkona edelleen sitäkin mutta sen siitä saa kun ei ole aikaa koiran kanssa kylliksi harrastaa. Tuikun selvästikään ei ollut hyvä olla, ilmeisesti se stressasi Iisistä sen verran että oli jatkuvasti valmiustilassa, josta haukkuminen ja pöhkäminen johtuivat. Koska koira oireili jostakin ei haukkupannat tai muut rangaistuskeinot tulleet kysymykseenkään, kun koira ei huonotapaisuuttaan noin käyttäytynyt. Naapurit kuitenkin alkoivat jo kommentoida haukkumista, vaikkakin ihan ystävälliseen sävyyn koiraihmisinä itsekin, niin siihen oli puututtava. Kävihän se omillekin hermoille.

Sain vinkin että Tuikullekin voisi tehdä hyvää saada oma paikka asunnosta, jossa se saisi olla rauhassa niin ettei muut koirat sinne voi tulla. No, vaihtoehtoina oli oikeastaan keittiö tai makuuhuone, joten sunnuntai-iltana Tuikku pääsi makuuhuoneeseen nukkumaan ja vietti siellä myös maanantaipäivän meidän ollessa pois. Sovittiin myös että minä ulkoilen Tuikun kanssa kahdestaan aamuisin, jotta voidaan siinä vähän treenailla samalla kun vietetään kahdenkeskistä laatuaikaa.

Yllättävän helposti tämäkin jo melko mittavaksi kasvanut ongelma ratkesi. En valehtele paljoa jos sanon että keskiviikkona Tuikku ei haukkunut sisällä enää ollenkaan. Siellä se makuuhuoneen muhkealla matolla pötköttelee reporankana stressaamatta elämän pikkuasioista, toki tulee halutessaan hyörimään muuallekin kun ovi on auki aina kun olemme kotona. Kiinni sitä pitää päivisin pitää lähinnä Ledin pohjattoman uteliaisuuden ja puuhastelun vuoksi..

Siitä tulikin mieleen että tänään Ledi taas teloi etujalkansa jotenkin ja linkuttaa, eri lailla kylläkin kuin ennen. Näyttää että siitä on revähtänyt tai venähtänyt jotain, mutta seuraillaan tilannetta. Koira parka. Ne sai kehuja ohi kulkevalta koirakolta että miten kuuliaisia koiria mulla onkaan, kun olin käskenyt kaikki maahan riviin makaamaan ohituksen ajaksi (tällä hetkellä helpon tapa saada yksin kolme koiraa kuulolle). Sen jälkeen kun naapurin koira oli käynyt Ledin naamalla on se alkanut haukkua toisia koiria, joten siihen saa taas vaihteeksi panostaa. Tänään kaikki kolme käyttäytyivät kyllä esimerkillisesti.

Tuikku on sen verran suosittu seuraneiti että se taas pihistettiin lainaan lenkkiseuraksi. Jännä ettei kukaan halua Lediä hoitoon? Olen kuullut seuraavanlaisia selityksiä:

"Kyllä minä haluaisin Ledin hoitoon, mutta se viimeksi täällä käydessään kertoi ettei se pidä keskustassa asumisesta, kun täällä on niin paljon autoja eikä saa juosta irti, niin en voi millään sitä tänne pakottaa kun se ei itse halua tulla."

"Kyllä minä Ledin haluaisin ottaa hoitoon, mutta pitää ajatella muidenkin koirien tunteita. Ledi oli täällä viimeksi hoidossa niin nyt on toisten vuoro!"

Jännä, liekö sillä mitään vaikutusta kun vakuutusyhtiöstä selvisi ettei mikään vakuutus kata koiran tekemiä tuhoja hoitopaikassa?

Onhan se kuitenkin melko söpö sylikoirapentu.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Kuvapäivitys

Äippä on sen verran väsynyt että saatte vain kuvapäivityksen aurinkoiselta lokakuun päivältä.














Lisäksi todiste Tuikun kutistumisesta :o


sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Harrastesuunnitelmia

Ensiksi mainittakoon että tänään uloslähdöt onnistuivat vallan rauhallisesti vaikka Iisikin tuli kotiin kolmanneksi häsläksi. Ei vinkunaa, haukahtelua tai hyörimistä. Hyvä me!

Vaikka syksy tuleekin olemaan vapaa-ajan kannalta haasteellinen, suunnittelin että varaisin agihallilta kerran viikkoon tunnin vuoron jossa kävisin muistelemassa Tuikun kanssa aiemmin opittuja ja Ledin kanssa opeteltaisiin alkeita. Siinä voi tunti mennä mukavasti kahden koiran kanssa.

Lediä alan myös ihan tosissaan tuupata johonkin ohjattuun ryhmään, ensi viikon lopussa selviää päästäänkö sakutottikseen vai ilmoitanko sen Ponderan tokoon tai temppukurssille. Minulle tekee hyvää saada ohjattua toimintaa ja koiralle koulutusta häiriön alla. Liikaa ei kuitenkaan pidä ahnehtia aktiviteetteja, kyllä se kaksi kertaa viikkoon koiraharrasteita on ihan maksimi ettei jää opinnäytteet kirjoittamatta. Keväällä sitten on toivottavasti vähän vapaampaa.

Esineruudusta Ledi toi tänään esineen ihan nätisti eikä yrittänytkään lällätellä sen kanssa. Huomenna jos muistaisi tehdä sille leveämmän ruudun kuin tähän asti.

lauantai 1. lokakuuta 2011

Rauhalliset uloslähdöt

Tänään ollaan harjoiteltu rauhallisia, hiljaisia uloslähtöjä.

Meillähän kolmen koiran kanssa uloslähdöt ovat sisältäneet Tuikun pöhkämistä (ulkona täytyy olla jotain ihmeellistä joten pöhkän), Ledin inisemistä ja haukahtelua (ulkona on superkivaa joten en pysty olemaan hiljaa) ja Iisi ei muuten vaan pysy aloillaan. Laiskana olen ratkaissut tämän tähän saakka käskemällä kaikki istumaan, jonka seurauksena Tuikku pöhkää edelleen, Ledi vuotaa eriasteista vinkunaa ja kaikki koirat häslää eikä itseasiassa edes pysy istumassa vaikka kuinka käskyttäisi. Uloslähdöt ovat siis olleet kiihdyttäviä tilanteita sekä koirille että itselle. Nyt kun jäiin viikonlopuksi yksin kahden koiran kanssa, ajattelin että mullahan on kyllä aikaa lähteä ulos rauhassa.

Ideana oli, että aina kun koirat ääntelevät tai liikkuvat levottomasti tai kiihtyneesti, kaikki uloslähtöön liittyvä toiminta lakkaa. Ensin sain palata eteisestä työhuoneeseen istumaan aika monta kertaa korostetun rauhallisesti liikkuen. Sitten sain jo olla eteisessä niin että molemmat koirat pysyivät kohtuullisen rauhallisina (olivat aloillaan ja hiljaa). Ledin alkaessa vuotamaan palasin istumaan.

Takkia ottaessa Ledi alkoi vuotaa. Palasin istumaan. Kenkää ottaessa Ledi alkoi vuotaa. Palasin istumaan. Tätä toistettiin kutakuinkin jokaisen käteen otettavan esineen kohdalla, mutta alkoi näyttää lupaavalta jo siinä vaiheessa kun pääsin hihnoihin ja pantoihin. Ledihän yleensä viimeistään tässä vaiheessa alkaa haukahdella ja koettaa pujottaa päätään jokaiseen pantaan joka lähettyville tuodaan. Nyt se kuitenkin malttoi katsoa hiljaa kun laitoin Tuikulle pannan, mutta tuodessani sille pantaa se taas innostui ja pudotin pannan lattialle ja palasin työhuoneeseen hämmentynyt teinikoira perässäni. Toisella yrityksellä sain sillekin pannan kaulaan ilman häsläystä tai vinkunaa.

Ovella vietettiinkin sitten toinen tovi, Ledi äännähteli vain parilla ensimmäisellä kerralla kun olin sisäovea avaamassa, mutta sitten aloitti Tuikku. Ovi raolleen - BÖH. Ovi kiinni. Ovi raollee - BÖH. Ovi kiinni. Jne. Sitten päästiin porrastasanteelle. Ledi koettaa mennä jo portaita alas ja Tuikku sanoo BÖH. Takaisin sisälle. Pari toistoa. Päästään alaovelle, ja siinä Tuikun takia joudutaan toistamaan asiaa taas muutaman kerran. Päästään pihalle, josta jouduttiin Ledin innokkuuden vuoksi (hihna pinkeällä) palaamaan sisälle pari kertaa. Vaan päästiinpähän lopulta ulos ja koirat oli samantien kuulolla eivätkä "hälytystilassa"!

Iltalenkillä tämä oli jo aavistuksen helpompaa, toistoja tarvittiin vain puolet aamuisesta.

Loppuun kuva vielä Ledin rakenteesta. Sivusta katsottuna se näyttää massiiviselta ja jopa läskiltä, mutta kapoinen se on kun ylhäältä katsoo. Naamakin sillä on ihan pentukoiran vielä!

Esineruutua

Tein iltalenkillä taas parit esineruudut koirille. Ensin otin Ledin vuoroon, jätin sen istumaan ja ajattelin että enpä varmistele paikalla pysymistä joka toisella askeleella kuten ennen. Muutaman askeleen jälkeen kun vilkaisin niin perässähän se hiippaili. Otettiin uudestaan ja nyt varmisteluista huolimatta se lähti venymään perään, joten otin sen kiinni ja jatkettiin lenkkiä vähän matkan päähän, jossa laitoin sen puuhun kiinni ja otin Tuikun vuoroon.

Tuikulle en ollut tehnyt esineruutua vähään aikaan joten en vienyt esinettä kuin vajaaseen 10 metriin, olihan pimeää ja pieni koira voi eksyä. Suurempi syy oli kuitenkin se, että oletin että voisin edes vähän päätellä lyhyestä matkasta koska se esineen löytää jotta voisin kehua. Tuikku lähti omaan maltillisen innokaaaseen tapaan etsimään, tosin vähän sivussa siitä jonne luulin esineen vieneeni (puut ovat pimeässä yllättävän samannäköisiä). Ehdin jo ihmetellä mihin se jäi tupeksimaan, kun pusikosta alkoi kuulua haun ilmaisuhaukkua. Ihmekös tuo sinällään kun ei oltu esineruutua tehty toviin ja eilen harjoiteltiin ilmaisuhaukkua. Kutsuin sen luokse ja esine suussaanhan se sieltä kipitti ja luovutti sen nätisti käteen.

Jatkettiin taas matkaa ja kohta laitoin Tuikun puuhun kiinni ja annoin Ledille uuden mahdollisuuden. Nyt vein esineen n. neljän metrin päähän puun taakse jotta se ei lähtisi hiippailemaan perään. Se pysyikin nätisti aloillaan, vaan kun lähetin esineelle juoksi se tohkeissaan ohi kun aiemmin ollaan tehty pitkästä matkasta. Tovin se ihmeissään nuuski pientä aluetta ristiin rastiin ja lopulta meni sivuun ihmettelemään. Se ronttihan oli löytänyt lopulta esineen, vaan ei aikonut sitä luovuttaa. Kun kutsuin sen luokse, hukkasi se innoissaan esineen jonnekin varvikkoon eikä enää itsekään löytänyt sitä. Ledi puuhun kiinni ja Tuikku hommiin. Olin istekin jo Ledin kanssa kävellyt aluetta vähän ristiin joten Tuikulle oli vähän enemmän hommia löytää esine sieltä, mutta maltilla se etsi ja yllättävän nopeasti esine suussaan alkoi pomppia ympäriinsä ja tuli luokse kutsusta. Tuikun kanssa pitänee siis palauttaa muistiin että on toivottavaa juosta itsenäisesti se esine suussa luokse ilman erillistä kutsua :)

Lediä suorastaan suututti jo tässä vaiheessa kun Tuikku oli saanut jo kahdesti huippupalkan ja se ei juuri mitään kehuja. Se louskutti hihna pinkeällä turhautumistaan mutta kun ei saavuttanut sillä mitään, luovutti piakkoin ja saatoin palata sen luokse. Etsin sellaisen paikan jossa saatoin nähdä piilolle ja esineen vietyäni kyttäsin kuin haukka koska Ledi esineen löytää ja ottaa suuhunsa. Nyt sainkin sen kutsuttua luokse, joskin se tovin harkitsi tuoko esinettä vai pitääkö itsellään. Tätä pitää taas harjoitella Ledin kanssa niin, ettei muita koiria ole matkassa. Silloin luovuttamisen kanssa ei ole ollut ongelmia. Tuikku odotti muuten esimerkillisesti kun Ledi oli töissä, en olisi uskonut että se malttaa olla hiljaa!

Paluumatkalla harjoiteltiin vielä kertaalleen luoksetuloa ja siitä maahanmenoa yllättävien vastaantulijoiden varalta. Se menikin nätisti. Mulla on kaksi hienoataitavaa koiraa!