Tein iltalenkillä taas parit esineruudut koirille. Ensin otin Ledin vuoroon, jätin sen istumaan ja ajattelin että enpä varmistele paikalla pysymistä joka toisella askeleella kuten ennen. Muutaman askeleen jälkeen kun vilkaisin niin perässähän se hiippaili. Otettiin uudestaan ja nyt varmisteluista huolimatta se lähti venymään perään, joten otin sen kiinni ja jatkettiin lenkkiä vähän matkan päähän, jossa laitoin sen puuhun kiinni ja otin Tuikun vuoroon.
Tuikulle en ollut tehnyt esineruutua vähään aikaan joten en vienyt esinettä kuin vajaaseen 10 metriin, olihan pimeää ja pieni koira voi eksyä. Suurempi syy oli kuitenkin se, että oletin että voisin edes vähän päätellä lyhyestä matkasta koska se esineen löytää jotta voisin kehua. Tuikku lähti omaan maltillisen innokaaaseen tapaan etsimään, tosin vähän sivussa siitä jonne luulin esineen vieneeni (puut ovat pimeässä yllättävän samannäköisiä). Ehdin jo ihmetellä mihin se jäi tupeksimaan, kun pusikosta alkoi kuulua haun ilmaisuhaukkua. Ihmekös tuo sinällään kun ei oltu esineruutua tehty toviin ja eilen harjoiteltiin ilmaisuhaukkua. Kutsuin sen luokse ja esine suussaanhan se sieltä kipitti ja luovutti sen nätisti käteen.
Jatkettiin taas matkaa ja kohta laitoin Tuikun puuhun kiinni ja annoin Ledille uuden mahdollisuuden. Nyt vein esineen n. neljän metrin päähän puun taakse jotta se ei lähtisi hiippailemaan perään. Se pysyikin nätisti aloillaan, vaan kun lähetin esineelle juoksi se tohkeissaan ohi kun aiemmin ollaan tehty pitkästä matkasta. Tovin se ihmeissään nuuski pientä aluetta ristiin rastiin ja lopulta meni sivuun ihmettelemään. Se ronttihan oli löytänyt lopulta esineen, vaan ei aikonut sitä luovuttaa. Kun kutsuin sen luokse, hukkasi se innoissaan esineen jonnekin varvikkoon eikä enää itsekään löytänyt sitä. Ledi puuhun kiinni ja Tuikku hommiin. Olin istekin jo Ledin kanssa kävellyt aluetta vähän ristiin joten Tuikulle oli vähän enemmän hommia löytää esine sieltä, mutta maltilla se etsi ja yllättävän nopeasti esine suussaan alkoi pomppia ympäriinsä ja tuli luokse kutsusta. Tuikun kanssa pitänee siis palauttaa muistiin että on toivottavaa juosta itsenäisesti se esine suussa luokse ilman erillistä kutsua :)
Lediä suorastaan suututti jo tässä vaiheessa kun Tuikku oli saanut jo kahdesti huippupalkan ja se ei juuri mitään kehuja. Se louskutti hihna pinkeällä turhautumistaan mutta kun ei saavuttanut sillä mitään, luovutti piakkoin ja saatoin palata sen luokse. Etsin sellaisen paikan jossa saatoin nähdä piilolle ja esineen vietyäni kyttäsin kuin haukka koska Ledi esineen löytää ja ottaa suuhunsa. Nyt sainkin sen kutsuttua luokse, joskin se tovin harkitsi tuoko esinettä vai pitääkö itsellään. Tätä pitää taas harjoitella Ledin kanssa niin, ettei muita koiria ole matkassa. Silloin luovuttamisen kanssa ei ole ollut ongelmia. Tuikku odotti muuten esimerkillisesti kun Ledi oli töissä, en olisi uskonut että se malttaa olla hiljaa!
Paluumatkalla harjoiteltiin vielä kertaalleen luoksetuloa ja siitä maahanmenoa yllättävien vastaantulijoiden varalta. Se menikin nätisti. Mulla on kaksi hienoataitavaa koiraa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti