sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ledin päivä

Kävin lauantaina extempore kuvaamassa Maaningalla yhden keskikokoisen villakoiran MH-luonnekuvauksen, ja seurasin myös sitä edeltävän beauceronin suorituksen. "Puseron" olikin mulle ennestään vieras rotu oikeaa lausumista myöten, joten oli ihan mielenkiintoista katsoa millainen koira on kyseessä. Se näytti vähän nuorelta, ei ihan puhtaalta blue merlen väriseltä rotikalta :D nuoren koiran suoritus oli iloinen mutta vakuuttava. Villiksenkin suoritus oli hauskaa seurattavaa, se piti ihan omaa showtaan lelun kanssa ja testi meinattiin joutua keskeyttämään kun omistaja ei saanut koiraa kiinni, mutta onnistui kuitenkin ennen kahden minuutin aikarajan ylittymistä.

Olen koettanut omistaa joka viikko yhden päivän Ledille, kun se välillä jää viikolla vähälle huomiolle. Koska Ledi ei päässyt Maaningalle mukaan, lähdin tänään Musti & Mirri areenalle mätsäriin. Koska emme ole ikuisuuksiin käyneet koiratapahtumissa, Ledissä on ajeltuja laikkuja ja se ei todennäköisesti kehässä ravaa vaan peitsaa, menimme vain turistiksi.


Aluksihan se oli aika tyrmistynyt koirien paljoudesta ja haukahteli ympäriinsä. Nopeasti koiramäärä kävi kuitenkin mahdottomaksi haukahdella ja se alkoi käyttäytyä, väsähtikin ehkä ja kävi makaamaan siksi aikaa kun napsin joitakin kuvia. Tavoitteena meillä oli pystyä liikkumaan väkijoukossa sujuvasti ja ehkä treenata vähän tottista tai juosta pari rinkiä harjoittelualueella.

"Voi saakeli, se on saksanpaimenkoira!"
Aluksi Ledi veti kaikkialle, joka oli aika tympeää mutta ei yllättävää kun oli niin paljon kaikkea ja varsinkin koiria ja hajuja. Sllä oli kiire kaikkien luo ja välillä kiire pois kaikesta että saisi vähän hengähtää. Hetken totuteltuaan se kuitenkin makasi ihan lunkisti keskellä väkijoukkoa vaikka muita koiria kulki ihan nenän edestä tai nuuhkaisi häntää takaa kulkiessaan. Olin kovin tyytyväinen!


Lopuksi kun koira kulki muiden koirien joukossa rennosti ja vetämättä, käytiin vielä kävelemässä pari kierrosta harjoittelukehässä. Kun se meni huvin, innostin Ledin leikkimään ja juoksemaan pari rinkiä iloisesti pomppimisesta tai askellajista välittämättä. Se oli sen verran mukavaa että ehkä ensi kerralla voisi uskaltatutua kehäänkin, kun seisomisetkin meni mukavasti. Aivotyötä koiralle, palkintoja meidän on turha tavoitella :D


 Illemmalla tehtiin vähän pidempi lenkki kun oli mukavan lämmin syyskeli. Ja koska oli Ledin päivä, sai koira päättää minne mennään. Siitä tulikin sitten vähän pidempi reissu, pari tuntia kierreltiin ties mitä omakotialueita ja valaisemattomia metsäpolkuja pitkin, kunnes oli pakko viheltää peli poikki ja suunnistaa lähimmälle isolle tielle että jaksettaisiin kävellä kotiinkin - en nimittäin tiennyt missä olimme. Oikea suunta löytyikin aika kivuttomasti ja poikettiin vielä kotimatkalla koirapuistossa, jossa Ledi olisi saanut leikkiä Iisin kanssa halutessaan mutta keskittyi vaan mölisemään idiootisti kaikille (onhan Ledin päivä). Lenkillä se kuitenkin ohitteli kaikki koirat moitteettomasti hiljaa ja löysällä hihnalla, tuijottelematta. En tiedä miksi sen piti huudella sitten puistossa.

Nyt on kotona väsynyt koira. Varmaan alkaa tassut vipattamaan kunhan nukahtaa :) pitää vähän seurata vielä illan mittaan tarvitseeko antaa kipulääke yöksi, kun oli kuitenkin aika rankka päivä. Harmi, olisin halunnut vielä treenata paria temppua tänään!

Niin, ja kaveri sai suostuteltua ilmoittautumaan koiratanssikurssille Ledin kanssa ensi kuussa. Saapa nähdä mitä siitä tulee! Toisestakin lajista laitoin extempore kyselyä menemään, mutta siitä lisää kun saan vastauksen mahdutaanko mukaan.. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti