Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuhkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuhkaus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. tammikuuta 2015

Korvauspäätös ja kasa tuhkaa

Kuten arvelinkin, vakuutusyhtiö ei korvannut lopetuksesta johtuvia eläinlääkärikuluja eikä henkivakuutuksestakaan tullut pennin jeniä kun koira lopetettiin sellaisesta syystä joka on vakutuuksesta rajattu ulos (nivelrikko). Ei ollut yllätys.

Tänään kävi vihdoin hakemassa kotimatkalla Ledin tuhkat kotiin. Tämä pari viikkoa lopetuksesta on mennyt ihan hyvin, aloitin uuden harrastuksen ja olen pitänyt itseni kiireisenä ettei ehdi niin paljon olla itsekseen. Yhden kaverin sakemannin kanssa käytiin viikonloppuna tekemässä metsälenkki ja sain sen kanssa nujuta, mikä oli tietysti ihan mukavaa. Toinen kaveri tuli töiden vuoksi tänne punkkaamaan arkipäiviksi joten ei ole senkään puolesta ollut hiljaista, ja otin pitkästä aikaa löytöeläinsuojalta pari koditonta kissaa tänne siksi aikaa että ne löytävät oman kodin - muuten niitä jouduttaisiin lopettamaan tietyn ajan jälkeen jos tällaisia sijaiskoteja ei olisi. Opiskeluaikoinahan tein samaa aiemmissa asunnoissa. Ehkä musta tulee Simpsoneista tuttu hullu kissanainen. Saa tarjota kotia näille.


Kävin hakemassa Ledin uurnan eläinlääkäriasemalta ja pitkästä aikaa tuli jutusteltua koiruudelle. Laitoin uurnan auton etupenkille ja kurvissa nauroin että koetahan kestää paikoillasi, en halua että tuhkat leviää ympäri autoa. Sitten kävikin itkettämään kun ikävä iski lekan voimalla. Tämä pari viikkoa on mennyt ihan hyvin, olen pystynyt puhumaan koiran kuolemasta ilman liikutusta. Vain pari kertaa on alkanut takkuamaan, mutta että nyt tuhkia hakiessa. Yllätyin.

Kotona suru jatkui. Tuhkat oli pakattu valkeaan pahviseen, maatuvaan uurnaan kuten pyysin. Mutta ne perkeleet olivat liimanneet kannen kiinni! Kyllähän minua kiinnostaa kenen koiran tuhkat siellä on. Eikun siis repimään kantta auki veitsen kanssa. Mietin että häpäistäänkö tässä hautarauhaa mutta höpöhöpö, oma on koirani ja joka tapauksessa ajattelin joko vaihtaa uurnan kivempaan tai sitten haudata koko lootan keväällä.

Ihmeen painava muuten oli se tuhkauurna. Yhteen maitopurkilliseen näköjään kutistuu 40-kiloinen koira. Tuhka oli myös valkeaa kun on tottunut että puun tuhka on harmaata, ja haisikin erilaiselle. Pahvipakkauksen sisällä tuhkat oli muovipussissa. Taidan uteliaisuuttani ensi viikolla soitella tuhkaamoon ja kysellä millainen prosessi se on, jauhetaanko siellä polttojätteet pienemmäksi ja missä ne kultahiput on vai kenen tuhkat mulle on purkitettu. En nyt siivilöinyt niitä läpi mutta pussin läpi ei ainakaan erottunut yhtään 30 kultahippusesta. Lueskelin jostain että ruuvit, metallit yms. poistetaan tuhkasta mutta onpa jotkut saaneet väärän koiran tuhkatkin. Uteliaisuus on pahe, tuleepahan kysyttyä.

Tämä ilta on mennyt surkutellessa. Ikävä tuli jotenkin yllättäen ja kovaa takaisin. En olisi uskonut. Voin vain muistella miltä tuntui silitellä oman rakkaan koiruuden päätä ja sen samettisia korvia. Tunnen sen vielä sormissani ja suren sitä päivää kun en enää muista miltä se tuntuu. Tai sen karheaa kieltä naamassa kun se pyyhki aina surun pois :)


Ehkäpä joku yö näen unen jossa pääsen vielä kerran leikkimään Ledin kanssa ja upottamaan sormeni sen turkkiin. Ikävä oli näköjään vain hetkellisesti piilossa ja valmiina iskemään kun selkänsä kääntää. Annan surun tulla, onhan Ledi kaiken suremisen arvoinen. Elämäni koira. Jos tulee soiteltua sinne krematoriolle niin pitää vielä siitä kirjoitella tänne, muuten alkaa jutut olla vähän vähissä. Kiitos kaikille jotka olette seuranneet vaiheitamme tähän asti. Toivottavasti saatte vielä monta yhteistä vuotta omien koirienne kanssa.


perjantai 2. tammikuuta 2015

Raadollinen lopetusreissu

Ledin viimeinen reissu Kuopion eläinlääkärikeskuksessa ei mennyt ihan niin kuin toivoin. Kirjoittelin ajatuksia ylös heti sen jälkeen, mutta nyt mietin että haluanko edes julkaista tätä. Olkoon kuitenkin tiedoksi muille niin osaavat tarvittaessa varautua paremmin - ja varmistaa että myös klinikalla ollaan tietoisia tilanteesta etukäteen.

En ollut ottanut selvää ennakkoon mitä koiran kuollessa tapahtuu. Luulin että eläin "nukkuu pois" mutta olinpa väärässä. Olisin toki kysynyt henkilökunnalta ensin mutta kun ääni murtui surun alla. Tuli siis vähän ei niin mukavia yllätyksiä.

Ledi rauhoitettiin ensin rtg-kuvia varten. Olin kyllä laittanut klinikalle ennakkoon sähköpostilla edelliset kuvat sekä saatteen epäilyksistäni että koira täytyisi lopettaa, että voi tulla itkuinen reissu. Ilmeisesti sitä ei ollut kukaan lukenut, sillä rauhoitteen vaikuttamista odottelimme käytävällä jossa pyyhkin räkää naamastani väistellen meistä yli loikkivaa henkilökuntaa. Silittelin rakkaan ystäväni tuttuja kasvonpiirteitä ja kerroin sille että se voi kyllä nukahtaa, olen sen vierellä.

Harmi vaan että hoitajalla tuntui olevan kiire saada kuvat otettua, ja oli kahteen kertaan yrittämässä ottaa Ledi röntgenhuoneeseen vaikka se oli vielä puoliksi tajuissaan, jolloin sille tulee tietenkin hätä minne minä olen menossa. Teki mieli huutaa että eikö täällä saatana saa viettää viimeisiä minuutteja rauhassa koiransa kanssa kun se vielä on tässä maailmassa. Samoin teki mieli heittää se myöhemmin hittoon siitä minun koiran naamaa silittelemästä, kun olisin halunnut itse silitellä sitä nukutusaineen lisäyksen jälkeen. Ei se pidä vieraiden käpälöimisestä.

Minun ja eläinlääkärin ihmetykseksi polvien nivelrikko ei ollut mennyt merkittävästi huonomaan suuntaan, ja C/C lonkat olivat edelleen ihan siistit. Röntgenkuvista ei löytynyt siis selitystä miksi koiran kunto oli mennyt huonompaan. Kasvattajalle pohdin myöhemmin että olisiko Ledi alkanut vain väsymään kipuun ja näytti sen herkemmin. Olihan se toki jo huhtikuussa täysin jalaton ajoittain kun en tiennyt vielä polvien tilannetta, enkä osannut säännöstellä liikuntaa. Vaan oli tässä välissä ainakin näennäisesti parempiakin hetkiä.

Eläinlääkäri ehdotti että voitaisiin ottaa voimakkaammat kipulääkkeet käyttöön, kun Norocarpin annostusta ei voi enää lisätä (ei hyödytä). Sen olin kuitenkin päättänyt jo ennakkoon että sille tielle ei lähdetä, kun kipulääkkeistäkin on vain muutaman tunnin hyöty kerrallaan. Sain nyyhkäistyä että ei jatketa, lopetetaan.

Jäin eläinlääkärin kanssa kahden kun hän laittoi 8x voimakkaamman nukutusaineen suoneen ja selitti sen lamaannuttavan hengityksen. Oletin tietysti että koira tosiaan "nukkuu pois", mutta ei kukaan varoittanut että elimistö alkaa kamppailla vastaan pystyäkseen hengittämään, ja koiran hengitys muuttuu melkein repiväksi kun keuhkot koettavat saada happea sydämelle. Sitten hengitys lakkasi.

Kukaan ei myöskään kertonut, vaikka teoriassa tiesinkin, että sen jälkeen voi tulla lihaskouristuksia. Olin varma että näen painajaisia siitä kun koiralla on silmät nurin, se ei hengitä ja alkaa silti kääntämään päätään minua kohti hampaat esillä. Teki mieli parkaista henkilökunnan perään että älkää jättäkö minua yksin tämän kanssa, vaan KERTOKAA MIKSI TÄMÄ LIIKKUU VAIKKA SEN PITÄISI OLLA KUOLLUT?!

Tässä vaiheessa sama hoitaja tyrkyttää tuhkauslappua allekirjoitettavaksi, uurnan olin sentään katsonut ennakkoon ettei sitä tarvinnut käydä arpomaan. Anteeksi mun koira tässä juuri kuoli ja nykii edelleen, saisiko hieman rauhaa? Missä hienotunteisuus?

Tassut otti vielä muutaman askeleen kuin nukahtaessa, ja kasvoja silitellessäni tunsin pitkään hoitajan lähdettyäkin pienten lihasten väreilevän käteni alla. Tunnustelin kallon tuttuja muotoja ja ihmettelin miten nopeasti ruumis alkaa kylmenemään. Lupasinhan olla Ledin vierellä loppuun saakka.

Eläinlääkäri tuli jonkin ajan kuluttua kuuntelemaan sydänäänet ja toteamaan koiran kuolleeksi. Ilmoitti että koira siirretään lähtöni jälkeen kylmiöön, ja auttoi ottamaan pannan koiran kaulasta pois. Kätteli ja ojensi nenäliinan, hän oli turvallisen asiallinen.

Eläinlääkäri kirjasi käynnistä seuraavaa:

Koiran nivelrikko-oireet vaikea lääkityksestä ja hoidoista huolimatta. Koiran lopetus oli mielestäni välttämätöntä tarpeettoman kivun ja tuskan välttämiseksi.

Voin hakea tuhkat kai parin viikon päästä. Saapa nähdä ovatko kultahiput mukana, kun aiemmin niiden siivilöimisestä vitsailin. Jos ei niin kysäisen kyllä huvikseni että kenen tuhkat tänne laatikkoon on kipattu. Mitä jos koiralla on ruuveja ja muuta metallia luustossaan, tuleekohan nekin tuhkien mukana? Pitäisi periaatteessa tulla, mutta entä jos jokin pitkä rauta ei sovi uurnaan? Saako ne päättää mitä laittavat uurnaan ja mitä heittävät pois?

Lopetusreissu tuhkauksineen maksoi 300 €. Sanoivat eläinlääkärissä että Tapiola ei ole näitä suoraan korvannut henkivakuutuksesta, mutta sitä voi hakea itse jälkikäteen. Pitää katsoa viitsinkö, kun kuitenkin vaan pahoittaa mielensä niiden "lol ei korvata" kommenttien kanssa. Ehkä myöhemmin. Koirien vakuutusmaksujen lasku oli kyllä tullut, joten joka tapauksessa pitää ottaa yhteyttä sinne ja kysyä voisivatko lähettää uuden laskun tulevasta vakuutuskaudesta, jossa on vain Tuikun vakuutus.

Tuntui jotenkin todella typerältä kun palasin kotiin eläinlääkäristä, niin odotin koiran olevan oven takana kunnes muistin että niin, sehän juuri lopetettiin. Siihen varmaan menee oma aikansa ettei enää odota näkevänsä sitä.

Kirjoittelen vielä varmaan pari postausta kertoen kuulumisia ja mitä vakuutusyhtiö päättää asiasta. Kasvattajan pyynnöstä ilmoitin myös Kennelliittoon Ledin kuolleeksi sekä kuolinsyyn, jotta muut osaavat huomioida polviviat jalostusvalinnoissaan. Tiedon pitäisi päivittyä KoiraNetiin lähipäivinä.

Me jotka emme ole Kennelliiton jäseniä emmekä siis pääse Omakoirapalveluun, voimme siis ilmoittaa kuolemasta seuraavasti:

Kuolinilmoituksen voi tehdä vapaamuotoisena kirjallisena ilmoituksena. Siinä tulisi näkyä koiran nimi ja rekisterinumero, kuolinaika ja –syy sekä koiran omistajan allekirjoitus.


Ilmoituksen voi skannata tai valokuvata ja lähettää sähköpostin liitteenä osoitteeseen: rekisterointi@kennelliitto.fi tai postitse: Suomen Kennelliitto  - Showlink Oy, , PL 20, 79101 Leppävirta. Myös faksi käy numeroon: (09) 8873 0310

Kiitos kaikille tukea antaneille, paistaa se aurinko risukasaankin vielä joku päivä ja raadollisuudestaan huolimatta lopetustilanteessa oli jotain kaunistakin - sainhan antaa jäähyväiset ja olla ystäväni vierellä loppuun saakka.


perjantai 26. joulukuuta 2014

Pohdintoja koirattomuudesta

Jouluviikko on mennyt ystävien ja sukulaisten parissa. Illat ja yksinäiset hetket sitten ovatkin menneet itkeskellessä koiran kohtaloa. Tänään kaveri kysyi että jos Ledi jää eläinlääkäriin, niin meinasinko haudata vai tuhkata sen. Sanoin että ihan sama, en ole ajatellut asiaa kun ei sitä kuitenkaan omaan pihaan saa haudattua.

Kotiin ajellessa asia sitten tuli uudelleen mieleeni ja ajatus Ledin raadosta maatumassa jossain vieraassa paikassa käynnisti taas täyden parkumisen, joka kesti kutakuinkin Varkaudesta Kuopioon. Näky oli epäilemättä viehättävä kun eihän mulla ollut paperiakaan missään ja naama märkänä räästä ja kyynelistä, vaan eipä ketään ollut näkemässäkään.


Itkeminen on ihmeen rankkaa. Sen jälkeen on aina ihan puhki. Toisaaltahan tämä on erinomaista harjoittelua tiistaita varten, kun olen ollut vähän huolissani kykenenkö ajamaan klinikalta kotiin jos koira jää sinne. Hyvinhän tuo sujui vaikka näkö vähän sumeneekin.

Leppävirralla näyttää olevan tuhkaamo jonne Kuopion eläinlääkäreiltä voidaan toimittaa vainajat maksutta, ja uurnan voi sitten halutessaan myöhemmin hakea eläinlääkäristä. Halpaa hommaa ei ison koiran lopettaminen ja tuhkaus ole, kyllä siihen 200 euroa saa heilahtamaan helposti.

Jos näin sattuu käymään, niin pitää kevään tullen sitten haudata tuhkat johonkin Ledille mieluisaan paikkaan. Siskoni luona se ehkä onnellisimmillaan on ollut Tuikun ja kummipojan kanssa puuhaillessaan, joten ehkä sieltä löytyisi sopiva paikka.

Juro isänikin silitteli tänään lähtiessämme Lediä erityisen pitkään vaikkei mitään sanonutkaan.
En ole ollut koiraton kahdeksaan vuoteen. Koko elämässäni on ollut ehkä kolme koiratonta vuotta siinä välissä kun vanhemmat erosivat ja ennen kuin otin Tuikun. Olen määritellyt itseni koiranomistajana. Millainen on se Hanna jolla ei olekaan koiraa? Koira on ollut ystävä, kämppis ja elämänkumppani joka pysyy aina rinnalla. Mitä jää jos koiraa ei ole? Sitten on kasvun paikka. Uusi lehti kääntyy elämässä.

Toivo siitä että jokin ihme parantumisesta eläinläkärissä löytyisi on ykkösprosenttien luokkaa, siksi alan kallistumaan tähän "varaudu pahimpaan" moodiin. Tosiasiahan on että polvien nivelrikko ei ole koiralla hoidettavissa, vain oireita voi lievittää. Ja kun enempää ei voi lievittää niin vaihtoehdot ovat aika vähissä. Pahoittelen jos kirjoitukset ovat synkkäsävyisiä.

Toivottavasti viikonloppuna on kauniita kelejä jotta voimme ulkoilla paljon ja napsia iloisia kuvia piristämään mieltä vielä vuosienkin päästä.