perjantai 2. tammikuuta 2015

Raadollinen lopetusreissu

Ledin viimeinen reissu Kuopion eläinlääkärikeskuksessa ei mennyt ihan niin kuin toivoin. Kirjoittelin ajatuksia ylös heti sen jälkeen, mutta nyt mietin että haluanko edes julkaista tätä. Olkoon kuitenkin tiedoksi muille niin osaavat tarvittaessa varautua paremmin - ja varmistaa että myös klinikalla ollaan tietoisia tilanteesta etukäteen.

En ollut ottanut selvää ennakkoon mitä koiran kuollessa tapahtuu. Luulin että eläin "nukkuu pois" mutta olinpa väärässä. Olisin toki kysynyt henkilökunnalta ensin mutta kun ääni murtui surun alla. Tuli siis vähän ei niin mukavia yllätyksiä.

Ledi rauhoitettiin ensin rtg-kuvia varten. Olin kyllä laittanut klinikalle ennakkoon sähköpostilla edelliset kuvat sekä saatteen epäilyksistäni että koira täytyisi lopettaa, että voi tulla itkuinen reissu. Ilmeisesti sitä ei ollut kukaan lukenut, sillä rauhoitteen vaikuttamista odottelimme käytävällä jossa pyyhkin räkää naamastani väistellen meistä yli loikkivaa henkilökuntaa. Silittelin rakkaan ystäväni tuttuja kasvonpiirteitä ja kerroin sille että se voi kyllä nukahtaa, olen sen vierellä.

Harmi vaan että hoitajalla tuntui olevan kiire saada kuvat otettua, ja oli kahteen kertaan yrittämässä ottaa Ledi röntgenhuoneeseen vaikka se oli vielä puoliksi tajuissaan, jolloin sille tulee tietenkin hätä minne minä olen menossa. Teki mieli huutaa että eikö täällä saatana saa viettää viimeisiä minuutteja rauhassa koiransa kanssa kun se vielä on tässä maailmassa. Samoin teki mieli heittää se myöhemmin hittoon siitä minun koiran naamaa silittelemästä, kun olisin halunnut itse silitellä sitä nukutusaineen lisäyksen jälkeen. Ei se pidä vieraiden käpälöimisestä.

Minun ja eläinlääkärin ihmetykseksi polvien nivelrikko ei ollut mennyt merkittävästi huonomaan suuntaan, ja C/C lonkat olivat edelleen ihan siistit. Röntgenkuvista ei löytynyt siis selitystä miksi koiran kunto oli mennyt huonompaan. Kasvattajalle pohdin myöhemmin että olisiko Ledi alkanut vain väsymään kipuun ja näytti sen herkemmin. Olihan se toki jo huhtikuussa täysin jalaton ajoittain kun en tiennyt vielä polvien tilannetta, enkä osannut säännöstellä liikuntaa. Vaan oli tässä välissä ainakin näennäisesti parempiakin hetkiä.

Eläinlääkäri ehdotti että voitaisiin ottaa voimakkaammat kipulääkkeet käyttöön, kun Norocarpin annostusta ei voi enää lisätä (ei hyödytä). Sen olin kuitenkin päättänyt jo ennakkoon että sille tielle ei lähdetä, kun kipulääkkeistäkin on vain muutaman tunnin hyöty kerrallaan. Sain nyyhkäistyä että ei jatketa, lopetetaan.

Jäin eläinlääkärin kanssa kahden kun hän laittoi 8x voimakkaamman nukutusaineen suoneen ja selitti sen lamaannuttavan hengityksen. Oletin tietysti että koira tosiaan "nukkuu pois", mutta ei kukaan varoittanut että elimistö alkaa kamppailla vastaan pystyäkseen hengittämään, ja koiran hengitys muuttuu melkein repiväksi kun keuhkot koettavat saada happea sydämelle. Sitten hengitys lakkasi.

Kukaan ei myöskään kertonut, vaikka teoriassa tiesinkin, että sen jälkeen voi tulla lihaskouristuksia. Olin varma että näen painajaisia siitä kun koiralla on silmät nurin, se ei hengitä ja alkaa silti kääntämään päätään minua kohti hampaat esillä. Teki mieli parkaista henkilökunnan perään että älkää jättäkö minua yksin tämän kanssa, vaan KERTOKAA MIKSI TÄMÄ LIIKKUU VAIKKA SEN PITÄISI OLLA KUOLLUT?!

Tässä vaiheessa sama hoitaja tyrkyttää tuhkauslappua allekirjoitettavaksi, uurnan olin sentään katsonut ennakkoon ettei sitä tarvinnut käydä arpomaan. Anteeksi mun koira tässä juuri kuoli ja nykii edelleen, saisiko hieman rauhaa? Missä hienotunteisuus?

Tassut otti vielä muutaman askeleen kuin nukahtaessa, ja kasvoja silitellessäni tunsin pitkään hoitajan lähdettyäkin pienten lihasten väreilevän käteni alla. Tunnustelin kallon tuttuja muotoja ja ihmettelin miten nopeasti ruumis alkaa kylmenemään. Lupasinhan olla Ledin vierellä loppuun saakka.

Eläinlääkäri tuli jonkin ajan kuluttua kuuntelemaan sydänäänet ja toteamaan koiran kuolleeksi. Ilmoitti että koira siirretään lähtöni jälkeen kylmiöön, ja auttoi ottamaan pannan koiran kaulasta pois. Kätteli ja ojensi nenäliinan, hän oli turvallisen asiallinen.

Eläinlääkäri kirjasi käynnistä seuraavaa:

Koiran nivelrikko-oireet vaikea lääkityksestä ja hoidoista huolimatta. Koiran lopetus oli mielestäni välttämätöntä tarpeettoman kivun ja tuskan välttämiseksi.

Voin hakea tuhkat kai parin viikon päästä. Saapa nähdä ovatko kultahiput mukana, kun aiemmin niiden siivilöimisestä vitsailin. Jos ei niin kysäisen kyllä huvikseni että kenen tuhkat tänne laatikkoon on kipattu. Mitä jos koiralla on ruuveja ja muuta metallia luustossaan, tuleekohan nekin tuhkien mukana? Pitäisi periaatteessa tulla, mutta entä jos jokin pitkä rauta ei sovi uurnaan? Saako ne päättää mitä laittavat uurnaan ja mitä heittävät pois?

Lopetusreissu tuhkauksineen maksoi 300 €. Sanoivat eläinlääkärissä että Tapiola ei ole näitä suoraan korvannut henkivakuutuksesta, mutta sitä voi hakea itse jälkikäteen. Pitää katsoa viitsinkö, kun kuitenkin vaan pahoittaa mielensä niiden "lol ei korvata" kommenttien kanssa. Ehkä myöhemmin. Koirien vakuutusmaksujen lasku oli kyllä tullut, joten joka tapauksessa pitää ottaa yhteyttä sinne ja kysyä voisivatko lähettää uuden laskun tulevasta vakuutuskaudesta, jossa on vain Tuikun vakuutus.

Tuntui jotenkin todella typerältä kun palasin kotiin eläinlääkäristä, niin odotin koiran olevan oven takana kunnes muistin että niin, sehän juuri lopetettiin. Siihen varmaan menee oma aikansa ettei enää odota näkevänsä sitä.

Kirjoittelen vielä varmaan pari postausta kertoen kuulumisia ja mitä vakuutusyhtiö päättää asiasta. Kasvattajan pyynnöstä ilmoitin myös Kennelliittoon Ledin kuolleeksi sekä kuolinsyyn, jotta muut osaavat huomioida polviviat jalostusvalinnoissaan. Tiedon pitäisi päivittyä KoiraNetiin lähipäivinä.

Me jotka emme ole Kennelliiton jäseniä emmekä siis pääse Omakoirapalveluun, voimme siis ilmoittaa kuolemasta seuraavasti:

Kuolinilmoituksen voi tehdä vapaamuotoisena kirjallisena ilmoituksena. Siinä tulisi näkyä koiran nimi ja rekisterinumero, kuolinaika ja –syy sekä koiran omistajan allekirjoitus.


Ilmoituksen voi skannata tai valokuvata ja lähettää sähköpostin liitteenä osoitteeseen: rekisterointi@kennelliitto.fi tai postitse: Suomen Kennelliitto  - Showlink Oy, , PL 20, 79101 Leppävirta. Myös faksi käy numeroon: (09) 8873 0310

Kiitos kaikille tukea antaneille, paistaa se aurinko risukasaankin vielä joku päivä ja raadollisuudestaan huolimatta lopetustilanteessa oli jotain kaunistakin - sainhan antaa jäähyväiset ja olla ystäväni vierellä loppuun saakka.


6 kommenttia:

  1. Jäinkin miettimään edellisen postauksen kommenttia aiheesta, mitä mahtoi tapahtua. :( Karut muistot jäi myös kun pikku-Nipsumme oli hiipunyt pois. Jälkikouristukset olivat niin rajut että ajattelin niiden kummittelevan loppuelämäni. Ei onneksi niin käynyt.

    Muistona oli toki äärimmäisen kurja, mutta taoin päähäni että kyse tosiaan on vain lihasten tahattomasta kramppailusta, ymmärtääkseni kun happi alkaa niistä lähteä pois? Elimistö ikäänkuin tosiaan voi yrittää taistella vastaan, mutta itse koira ei tunne eikä tiedosta enää mitään. Samoin Rane-kissa kramppaili voimakkaasti vaikka olikin jo ihan väsynyt vanhuuttaan ja nukahti nopeasti pois. Eläinlääkäri sanoi että kissoilla jostain syystä se on aina paljon voimakkaampaa kuin koirilla ja kestää pitkään. Ei oikein osannut selittää miksi. Tintti-enkelikoiruus taas nukkui rauhassa pois.

    Tahditonta toimintaa kyllä klinikan väeltäkin on kohdallesi osunut, minusta kuuluisi yhtenä sen väen toimintaan, osata toimia fiksusti näissä tilanteissa ja antaa aikaa, olla tukena. Hyvä että kirjoitit tästä. Näistä puhutaan aika vähän, kipeitä aiheita kun ovat. Toisaalta varmasti kuitenkin niitä pelottavampia aiheita ja hetkiä ja siksi olisikin hyvä että niistä kirjoitettaisiin ja puhuttaisiin, osaisi sitten varautua, kuten kirjoitit.

    Tuo uurnapointtisikin oli hyvä. Itsekin epäilin myös että minkä koiruuden tuhkat mahtaa tulla, mutta en halunnut ajatella asiaa sen enempää. Kivampi olla vähän naiivi tässä kohden... :) Vakuutuksesta luulisi tulevan korvausta takaisinkinpäin kun eläinlääkärikin on pitänyt lopetusta aiheellisena.

    Raskasta aikaa, mutta hyvä että jaksat näistä kirjoittaa, edessähän tämä on aina jossain vaiheessa meillä karvakorvien ystävillä, ja niillä, joilla ensimmäisen kerran, on toivottavasti tämän myötä vähän tietoakin sitten. Kirjoittelehan vielä ja paljon jaksamisia, kyllä se aurinko vielä paistaa, ihan varmasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ole painajaisia näkynyt ainakaan vielä. Onneksi ei kouristellut niin että olisi pöydältä pudonnut, sitten olisin voinut olla jo enemmän kauhuissani. Olisi tietysti helpottanut jos olisin saanut jonkun mukaan joka olisi voinut 1) puhua eläinlääkärin kanssa kun minä en kyennyt ja kysellä kaikkea sekä 2) olla kaverina.

      Lähitapiola oli päättänyt huhtikuussa että eivät korvaa enää mitään polvien nivelrikkoon liittyvää hoitoa, siksi olen hieman skeptinen korvaavatko myöskään lopetuksesta aiheutuneita kuluja tai tuleeko henkivakuutuksesta rahoja, kun lopetuksen syy on nivelrikko. Ottakaa ihmiset se vakuutus koiralle pikkupennusta saakka, vaikka aiemmat koirat olisivat olleet aina terveitä! Ledille taisin ottaa vakuutuksen 5 kk iässä, ja 4 kk taitaa olla se raja että lasketaan pennuksi..

      Noista kouristuksista vielä, kyllähän sen järkitasolla tajuaa että mitä tapahtuu, mutta silti siinä tilanteessa toivoisi että joku sen ääneen sanoisi ja selittäisi mitä tapahtuu ja miks, ja mitä tulee seuraavaksi. Mutta onpahan kokenut jälleen jotain uutta elämässään ja kun tuosta selvisin järjissäni niin eikun vaan vahvempana kohti uusia seikkailuja :)

      Poista
  2. Kurja kuulla että lopetustilanne oli ikävä :/ Minua tuttu jo varoitteli että kannattaa olla koiran kanssa siihen asti kuin nukahtaa ja sitten itseään säästääkseen poistua paikalta.
    Tsemppiä surutyön kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse ehkä ajattelin sen niin että pysyn rinnalla loppuun saakka, kävi miten kävi. Eikä päätös kaduta nytkään, enemmän olisi harmittanut jos en olisi jäänyt.

      Poista
  3. Onpa oikeasti ikävää, että viimeinen reissu meni noin :( Turbon viimeisestä reissusta jäi meille hyvä muisto; siitä iso kiitos eläinlääkäriasemalle. Kaikki oli jo sovittu ja järjestetty etukäteen. Paperit allekirjoitettiin ennen kuin koira tuotiin sisälle, hoitaja oli käynyt puhelimessa läpi koko tilanteet ja kertonut mahdollisista kouristuksista (ja kertoi niistä vielä kun antoi rauhoituspiikin). Me päästiin Turbon kanssa suoraan hoitohuoneeseen ja saatiin olla siellä ihan rauhassa. Hoitaja ja eläinlääkäri kävivät välillä katsomassa, mutta sanoivat, että saataisiin olla niin pitkään kuin haluttaisiin. Pitkään ei sen jälkeen kun Turbo oli keskuudestamme poistunut, haluttu olla, mutta oli kullanarvoista, että tilanne tehtiin niin helpoksi ja rauhalliseksi kuin mahdollista. Harmittaa sinun puolesta, ettet saanut samanlaista kokemusta.

    Turbon kohdalla nuo vakuutusasiat eivät taas menneet mitenkään hyvin... Tapiolan kanssa mekin oltiin tekemisessä. Vakuutukset oli otettu jo silloin kun koira oli ollut pentu ja niitä vuosia maksettu siis, mutta kas kas, kun korvausten maksamisen aika tuli, ilmeni, että henkivakuutus ei bullmastiffeja koskenutkaan! Siitä ei mitään korvattu, mutta tällainen vakuutus oli kuitenkin voitu ihan hyvin myydä kyseiselle rodulle! Todella törkeää. Lopettamisestakaan eivät korvanneet mitään, en enää muista mihin syyhyn vedoten. Yhteensä taidettiin saada lääkkeistä ja hoidoista takaisin n. 140 euroa, jos sitäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa erikoista että myydään vakuutus joka ei sitten korvaakaan mitään. Kyllä tuollakin on ilmeisesti "hiljainen huone" lopetusreissua varten, vaan kun Lediä tutkittiin ensin eikä viety suoraan piikille niin meni näin.

      Poista