tiistai 30. syyskuuta 2014

Kultahippuhoito

Semmoinen reissu oli se Lahden vierailu!

Lähdettiin apukuskin kanssa ajelemaan kohti Lahden Univetiä maanantaiaamuna, jossa varsinaisesti Lappeenrannassa työskentelevä Matti Tikka tekee säännöllisesti käyntejä. Minulla ei oikeastaan ollut mitään ennakko-odotuksia hoidon suhteen muuta kuin että "kokeillaan nyt tämäkin kortti vielä".

Olin lähettänyt röntgenkuvat pyydetysti ennakkoon, mutta en tiedä oliko eläinlääkäri niitä sen kummemmin vilkaissut kun lähinnä kyseli mitkä nivelet vaivaavat ja mitä niistä on löytynyt. Tikka vaikutti kyllä heti alkuun poikkeuksellisen mukavalle lääkärille, koska kohtasi koiran sen omilla ehdoilla ja ajan kanssa (hoitaja oli se joka koko käynnin ajan jaksoi muistuttaa aikataulussa pysymisestä). Harmittavan harvoin olen kohdannut eläinlääkärin joka tuntuu aidosti välittävän potilaistaan ja olevan sekä eläin- että ihmisystävällinen.

Seuraava tapahtumien kuvaus perustuu omaan kokemuksiini ja muistikuviin, en takaa että kuvailemani asiat ovat eläinlääketieteellisesti päteviä tai kuvaavat akupunktion peruskäsitteitä oikein.

Aluksi koiran korvat ja kuono käytiin läpi laserilla, samalla avustava hoitaja kuulosteli pulssiaan ja aina kun koirasta löytyi reaktiivinen piste, tunsi hoitaja sen "sävähdyksen" ja ilmoitti eläinlääkärille. Eläinlääkäri itsekin kuulosteli pisteitä aluksi, mutta koiran kuonon piteleminen, laserin käyttö ja oman pulssin tunnustelu yhtäaikaa osoittautui mahdottomaksi yhtälöksi.

Kuulemma jotkut herkät omistajatkaan eivät pysty olemaan samassa huoneessa koiran kanssa kun noita reaktiivisia pisteitä etsitään. Minulla nyt on aina eläinlääkärissä huono olo, joten en pysty sanomaan juuta tai jaata asian suhteen. Korvista löytyy akupunktiopisteet mm. noille polvi- ja kyynärnivelille, mutta pisteet varmistettiin vielä käyttämällä laseria suoraan nivelten kohdalla ja niistä tuli sama reaktio. Eläinlääkäri varoitti kyllä ennakkoon että saattaa näyttää melkoiselta voodoolta, että ei kannata välittää. Hän oli vastikään tullut ulkomailta akupunktioseminaarista, kuulemma joku saksalainen hemmo on melkoinen edelläkävijä tässä kultahoidossa, ja päivittää aina kirjaansakin uusimpien havaintojensa ja tutkimustulosten perusteella. Tikka taas levittää tietämystään Suomessa eteenpäin muille lääkäreille.

Eläinlääkäri vilautti kirjaa minullekin, siinä viitattiin joko tähän tai ainakin vastaavaan tutkimukseen kultaimplanttihoidon vaikutuksista. Tutkimuksessa omistajat arvioivat koiransa kipua ja elämänlaatua kahden vuoden ajan, yhdessä ryhmässä on kultaa saaneet ja toisessa placeboa saaneet koirat. Kultaa saaneiden koirien omistajat arvioivat kivun vähentyneen ja elämänlaadun parantuneen merkittävästi, kun vertailuryhmässä muutosta parempaan ei ollut tapahtunut.

Kirjaan on myös merkitty kunkin nivelen kulta- tai akupunktiohoitossa käsiteltävät pisteet, ja niihin nytkin laitettiin kultahippuset viimeisimmän version mukaisesti (alla esimerkkikuva).

http://durkesveterinaryclinic.com/stifle.aspx
Itse kultahiput ovat itse asiassa kultalangan, tai ohuen vaijerin, miksi sitä nyt kutsuisi, pätkiä. Pitkulaisia ja kapeita, jotta ne saa medium-kokoisella neulalla työnnettyä ihon alle.


Eläinlääkärillä oli mukana näitä kaksi pakettia, eli 60 hippua. Tiedossa oli jo ennakkoon että niitä menee paljon, mutta siltikin meinasivat loppua kesken joka vähän jäi harmittamaan.

Koiralta tosiaan etsittiin reaktiiviset pisteet (triggers?) ja sen jälkeen se rauhoitettiin kevyeen uneen. Ledi sai n. 20 kiloisen koiran annoksen ainetta, vaikka se painaa 37 kiloa. Siitä myöhemmin lisää.

Sitten alkoi karvojen ajelu merkityistä kohdista, ne desinfioitiin ja sitten eläinlääkäri alkoi pistämään hippuja ihon alle. Niveleen saakka niitä ei käsittääkseni tyrkitty, siellähän ne vain hiertäisivät pintoja enemmän rikki, vaan lähelle. Kuulemma rotilla on tehty tutkimus jossa niille on aiheutettu aivovamma jäädyttämällä osa aivojen yhdestä puolesta, ja laitettu kultaa nestemäisessä muodossa toiselle puolelle. Jonkin ajan kuluttua kun aivoja oli tutkittu, oli kulta hakeutunut vaurioituneelle alueelle. Sama logiikka toimii tässäkin, heti kun ihon alle asetetaan kultaa alkaa keho tutkimaan että mitä hittoa tälle pitäisi tehdä (eläinlääkärin kuvaus asiasta) ja se koettaa poistaa vieraan esineen alkamalla liuottaa sitä. Ja sitten se kulta hiljalleen kulkeutuu niihin vaurioituneisiin kohtiin. Liukeneminen tapahtuu kuitenkin niin hiljalleen ettei sitä juuri pysty edes huomaamaan asetetuista hippusista, ja hiput koteloituvat ennen kuin ne ehtivät liueta kokonaan. Tässä prosessissa keho erittää aineita jotka taas vähentävät tulehdusta.

En laskenut montako hippua mihinkin niveleen laitettiin, mutta vasempaan polveen enemmän kuin oikeaan (tässä vaiheessa hiput alkoivat olla jo vähissä) sekä kyynäriin enemmän kuin polviin, koska ne reagoivat vahvemmin ja kantavat valtaosan koiran painosta. Lisäksi niitä tuli säkään ja ranteisiin. Noin 30 palaa siis kummallekin puolelle koiraa. Yritin piirrellä kuvaan vasemman puolen ajellut kohdat, mutta kyynäräänkin on tikattu niin monta reikää etten tiedä paljonko sinne kaikkiaan hippuja on laitettu.



Koira rauhoitettiin siis kevyeen uneen siinä klo 13 jälkeen, hoito päättyi 14:30. En halunnut herätyspistosta, koska olen kuullut että joidenkin koirat ovat reagoineet niihin huonosti. Ajattelin että samahan tuo on antaa koiran nukkua kolmen tunnin kotimatka autossa. Ajattelin että johan se Mikkelissä haluaa päästä pissalle, mutta koira oli ihan pönttö sekaisin vielä ja hakeutui hetken tuettuna hoiperreltuaan takaisin autoon. Juvalla pysähdyttiin sen verran että käänsin sen parempaan asentoon S-mutkalla makaamasta, kun se sentään pari kertaa koetti nousta vaihtaakseen asentoa, mutta eihän siitäkään mitään tullut kun tasapaino ja jalat eivät pitäneet.


Illalla käytin sen vielä ulkona ja kun alkoi kestää jaloillaan, tarjosin pientä syötävää että ei sen vuoksi olisi ihan nuutunut, vuorokauteen kun ei ollut saanut ruokaa rauhoituksen takia. Koira oli vielä yöllä kahdelta tokkurassa kun se pyysi viimeisen kerran ulos, töllisteli autojen valoja ihmeissään ja ei oikein ollut tässä maailmassa. Vasta seuraavana aamuna minua oli vastassa vähän enemmän "oma" koira, joten ihmeen rankasti on ottanut tuon rauhoituksen.

Nyt sitten töistä tultua kotona odottikin oikea energiapommi joka retuutti kaikki lelut ympäriinsä, hyppi ja loikki ja sinkoili ja oli niin täynnä elämää kuin koira olla voi. En vielä uskalla olla kovin toiveikas kultahoidon suhteen, vaikutuksen pitäisi alkaa näkymään ensimmäisen viikon - kolmen kuukauden välillä tapauksesta riippuen. Epäilen että Ledin kohdalla vaikutus alkaa näkymään melko nopeasti jos on näkyäkseen, koska on kuitenkin ollut aika huonona. Pelkästään jo se että koira pysyisi liikkuvana ja energisenä ilman kipulääkettä olisi jo valtaisa merkki vaikutuksesta. Aamulla vielä annoin että pärjäilee päivän itsekseen kotona. Kovasti se on venytellyt itseään tänään, joten ainakaan huonommaksi ei koira pistoksista mennyt.

Vaan katsellaan miten kultahoito alkaa vaikuttamaan. Lisätietoa hoidosta voi löytyä paremmin englanniksi ihan hakusanoilla "gold bead implants for dogs" jos kuka haluaa lueskella. Peukut ja varpaat pystyssä!

Lisäys:

Hoito maksoi jotakuinkin 600 euroa, en muista tarkkaa summaa. Hoidon hinta riippuu laitettavien kultahippujen määrästä, meillä niitä meni aika paljon. Vakuutusyhtiö voi korvata hoidon mikäli vakuutusehdoissa ei poissuljeta lonkka- kyynär- tai muiden nivelten hoitoja.

6 kommenttia:

  1. Minne mun kommentti taas meni, toivottavasti ei tuu nyt sit tuplana... Mielenkiintoisen kuuloista! Ja hienoa että ell:it alkaa olla jo avarakatseisempia, antaa tilaa uusille ajatuksille ja mahdollisuuksille. Toivottavasti tästä on apua, peukut ja tassut täällä pystyssä!

    VastaaPoista
  2. Hei!Kävimme Berninpaimenkoirani 1v4kk kanssa myös Lahdessa "kultahippuhoidossa"nuoresta iästä huolimatta on meille tutut kortisoni ja särkylääkkeet joten päädyin kokeilemaan tätä hoitomuotoa.Päätökseeni vaikutti myös että vakuutusyhtiö korvasi hoidon (omavastuu os.itse)odotan toivekkain mielin miten hoito alkaa vaikuttaa ,kolme päivää vasta mennyt joten ei vielä ihmeempää havaittavissa.Palataan kun on uutta kerrottavaa.......

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti saatte apua ja lisää yhteisiä vuosia!

    VastaaPoista
  4. meilä on collie mille on myös tää kyseinen eläinlääkäri laitannut kultaa noin neljä vuotta takaperin ,hyvin alkoi silloin vaikuttaa koiraan hoito .(tällä paha nivelrikko lonkassa) NYt on vaan lihas surkastunnut kun ikää on tullut lisää.

    VastaaPoista
  5. Minkä hintainen tuo kultahippuhoito on? (Hinta EI ole ratkaiseva tekijä)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, tuossa tekstin loppuun olin laittanutkin että Ledin tapauksessa noin 600 euroa. Riippuu kuinka paljon hippuja laitetaan, Lediin laitettiin kaikki joita eläinlääkärillä oli mukana.

      Poista