Kodin pikku tuholainen

Muutettiin karvakasan kanssa uuteen asuntoon. Se on katsellut luhtitalon parvekkeelta hienosti pihan muita koiria ja kissoja ihan hissukseen, mutta asunnon ovelle ei ole kellään asiaa ilman ennakkovaroitusta. Seinänaapurin koirineen voi laskea omaan kotiinsa kommentoimatta, mutta muista on hyvä ilmoittaa - tiedä mitä kaupustelijoita koettaa tulla sisään!

Pieni puuhakas on kuitenkin ollut tässä viikon päivät levossa kun oikea takajalka ei näytä olevan edelleenkään ihan kunnossa, niin se puuhakkuus on sitten purkautunut yksin ollessa hieman epätoivottuihin asioihin. Lahjaksi saatu huovutettu Reino-tonttu sai viimeisen leposijansa roskakatoksesta, kun Ledi sitä oli päivän pyöritellyt. Reinon kainalossa pitämät halot ja kirves löytyivät ympäri eteistä. Liekö koira kofeiinipäissään riehunut kun oli pureskellut kapselikahvinkeittimen käytettyjä maito- ja kahvikapseleitakin, lututtaanut ihan tyhjäksi asti. Varmuuden vuoksi oli purrut rikki vielä niiden kovamuovisen valutusrasian ja nostellut tiskialtaasta kaikenlaista muutakin matolle - taitavin suoritus oli pakastinrasia täynnä vettä - se oli nostettu matolle vedet edelleen sisässä. En ymmärrä.

Suivaannuin eniten siitä että koiran roikale availee makuuhuoneen ovea ja käy röllöttämässä minun lakanoissani päivän. Pitänee ostaa tämänkin asunnon makuuhuoneen oveen säppi ettei saa auki, mutta ärsyttää kun se silti hyppii kahvan ja naarmuttaa karmit. Joo, ei ole takuuvuokraa tulossa edellisestä asunnosta. Heipparallaa 250 euroa. Mietin kuitenkin että tekeekö se tuhoja nyt tylsyyksissään kun on liikaa virtaa vai ahdistaako sitä jäädä yksin. Se on kyllä sikaillut nyt monessa muussakin paikassa missä ollaan vierailtu, pääsääntöisesti aina varastaa pöydältä jos on jotain varastettavaa. Todella veemäistä kitkeä pois.

Jätin sitten aamulla webbikameran nauhoittamaan WebcamXp-ohjelmalla pari ekaa tuntia, että näen ja kuulen onko koira ahdistunut vai muuten vaan puuhakas. Kyllä se joitain kertoja videolla vähän yyhkytti, mutta aikansa puuhasteltuaan meni sitten makaamaan sänkyyni. En siis sanoisi että se eroahdistusta varsinaisesti on keksinyt, veikkaan että on nyt oppinut huonoja tapoja + liian vähän älyllistä tekemistä, niin sitten pitää tehdä älyttömyyksiä. Alla kuitenkin video tämän aamun ekasta puolesta tunnista yksin, jonka jälkeen koira näytti rauhoittuvan kun lopulla 1,5 tunnilla ei kamerassa näkynyt mitään. Tuo hellaa vasten hyppiminen on kyllä ihan liian vaarallista, otan nuo vetimet irti siksi aikaa että huono tapa saadaan pois.

"Minäkö muka tuhmeliini?"

Kuvaloisia

Säälikäämme hetki tätä reppanaa otusta jota saksanpaimenkoiraksikin joskus kutsuttiin.

Ei vaineskaan, käytiin köpöttelemässä pieni lenkki takametsässä kesäisten kuvien toivossa. Ei olla päästy vielä kipulääkkeistä eroon. Laiduntamisen myötä joukkoon tuli muutama ihan hauska ilmekin :) yllä olevissa kuvissa varsinkin näkyy kuihtunut takaosa, vaikka karvanlähtö toki vaikuttaa asiaan myös kun muhkeat villahousut ovat pudonneet. Verrokiksi kuvat maaliskuun alusta ja tältä päivältä - häntäkin on nyt kuin rotalla!

 

 

"Mitä, minäkö söisin heinää? En toki, tässähän minä poseeraan ihan nätisti!"

Alla olevasta asetelmasta tuli jotenkin hautajaiskuva mieleen. En tiedä miksi. Iloiset aatteet jne. Mutta kylläpä se näyttää pentumaisen honkkelilta nyt kun ei ole karvoja tuomassa illuusiota massasta!

Alla vielä molemmista koirista huhtikuulta, kun aurinko alkoi jo vähän lämmittämään :)

Röntgenkuvat ja tunteiden kirjo

Ihmisen mieli on erikoinen. Vaikka itse olen koiraa tutkituttanut ja hoitanut oireita, en keksi mitään muuta syytä miksen ole kiertänyt eri eläinlääkäreitä enemmän tai vaatinut uusintaluustokuvia jo aiemmin kuin se, että jossain alitajunnassa olen toivonut ettei koirassa ole mitään pahasti vialla (kieltäminen). Eläinlääkäriin meno on aina pelottanut ja koiran silittely uneen tutkimuksia varten on itkettänyt joka kerta, kun taustalla on ollut pelko että löytyy jotain pahaa jota ei voi korjata.

Viimeksi röntgenhuoneen lattialla koiraa uneen silitellessä karkasi pari kyyneltä, mutta tulokset pystyin kuuntelemaan ihan rauhallisena ja kyselemään jatkosta ihan asiallisesti. Vasta kun kävelin klinikalta ulos ja istuin autoon, romahdin niin lohduttomaan itkuun etten muista aikuisiällä vastaavaa tapahtuneen. Se valtaisa pettymys ja suru siitä että koira on todella rikki eikä sitä voi korjata. Pari tuntia itseäni kasattuani pystyin palaamana takaisin töihin - istumaan ja tuijottamaan tyhjyyteen.

Lohduttomuuden jälkeen kuitenkin läipäivinä tuli hyvin nopeasti katkeruus. Katkeruus siitä että koira on mitä parhain luonteeltaan mutta kroppa pettää. Katkeruus siitä että eläinlääkärit ja fysioterapeutti eivät aiemmin hoksanneet että vika on polvissa. Katkeruus siitä että polvet tutkittiin terveiksi ja ne olivatkin rikki, ja alkava muutos olisi ollut nähtävissä jo 2012 kuvassa. Sen vuoksi nuorien koirien polvilausunnot kuulemma ovatkin vain kaksi vuotta voimassa, kun muutoksia saattaa tulla nopeastikin. Katkeruus siitä, että pentueen emä oli niin nuori enkä tiennyt koko polviasiaa aiemmin (vaikka emässä ei välttämättä vikaa ollutkaan, nyt jo edesmennyt).

Katkeruuden aikana en oikeastaan halunnut olla koko koirankaan kanssa tekemisissä. Ihan sama, kun ei sen kanssa voi kuitenkaan tehdä jatkossakaan mitään. Ihan sama, käytän sen tarpeillaan ja siinä se. Ihan sama, perun kaikki kesän harrastussuunnitelmat. Olin muuttamassa toiseen asuntoon ja mietin että ihan sama varmaan etsiä asuntoa johon ei saa koiraa ottaa, kun monttuun tämä kuitenkin pitää laittaa. Samalla kuitenkin ilmoitin siskolleni että jos Ledi pitää lopettaa niin otan Tuikun takaisin kaupunkiin, koska muuten en kestä järjissäni yksin.

Hiljalleen katkeruus kuitenkin väistyi kun koira itse alkoi olla parempi ja koko ajanhan se oli iloinen oma itsensä. Se ei murehtinut menneitä saati tulevia, vaan nautti jokaisesta hetkestä. Itsekin alkoi saamaan uskoa siihen että ehkä tästä selvitään jotenkin, katsotaan nyt kesän yli kuukausi kerrallaan. Hiljaiseloa. Jos koira kestää kivuttomana ja voi kuitenkin nauttia elämästä niin hyvä. Aloin hyväksymään tilanteen. Sillä tiellä ollaan yhä.


Alla siis uusimmat röntgenkuvat, vuoden 2012 kuvat ovat vertailtavissa täällä. Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi. Polvet siis totaalisen rikki, muissa nivelissä ei uusia muutoksia (kyynärät rikki ja lonkat siistit mutta matalat, vai löysät. En muista).

Oikea polvi

Vasen polvi

Oikea kyynärä

Vasen kyynärä

Lonkat ja polvet

Oikea olka

Vasen olka

Selkä- ja lanneranka

Ledi on nyt lomaillut maalla vapaana pihalla pari viikkoa, ja sen liikuntaa on vähän rajoitettu laittamalla se välillä naruun kiinni totaalisen vapauden sijaan. Se on kuitenkin saanut juoksennella Tuikun kanssa, kaivaa kuoppia, repiä kantoja ja uiskennella, mutta se on ollutkin nyt koko sen ajan jatkuvalla kipulääkityksellä. Nyt kun loma alkaa olla lopuillaan pidän sitä taas pakkolevossa jotta päästään särkylääkkeistä eroon ja katsotaan paljonko "kaupunkiliikuntaa" se kestää ilman lääkkeitä. Totaalisen jalattomaksi se ei onneksi ole enää mennyt, mutta alkaa nuolemaan ranteitaan/kaluamaan takajalkojaan jos ei ole saanut kipulääkettä, joka eläinlääkärin mukaan on stressireaktio kipuun. Ranteetkin kuvattiin ja varpaat kokeiltiin että niissä ei ole mitään vikaa, ja ei se niitä kaluakaan jos siihen ei koske.

Mutta semmoista. Luonnetestiin on edelleenkin tarkoitus mennä heinäkuussa, muutoin otetaan aika rauhallisesti. Kunhan vesi lämpenee niin aletaan uiskentelemaan enemmän jotta saadaan takajalkoihin lihaksia takaisin - koira kun on ollut melkein 6 kk enemmän tai vähemmän sairauslomalla niin kuihtuuhan ne. Mutta elossaa ollaan ja koiran mieli virkeä, karvanlähtö kauhea. Voi olla että kuvittelen tai että karvattomuus tekee koirasta jotenkin säälittävämmän näköisen, mutta minusta sen ilme ei ole enää ihan samanlainen kuin vaikka viime vuonna. Tai ehkä sääli vaan saa minut katsomaan sitä eri tavalla.