Näin 10 vuotta Ledin lopetuksen jälkeen aika tuntuu vihdoin oikealta omalle koiralle. Onhan tässä välissä ollut opaspentuprojekti ja paljon hoitokoiria, mutta omaa koiraa ei ole tehnyt aiemmin mieli. Liian sitovaa, liian vähän aikaa koiralle, rajoittaa liikaa muita harrastuksia. Breaking news, en itse asiassa ole harrastanut mitään muuta, vaikka sille halusinkin mielessäni varata aikaa.
Mietin jonkin aikaa myös kodinvaihtajan ottamista, mutta koska mulla on arkeen melko pitkä toivelista koiralle, totesin että sellaista kodinvaihtajaa tuskin kovin helposti löytyy. Toisekseen, onhan pennut aina ihania.
Pohdin vielä rotua sekä porokoiran (tuttu ja turvallinen), kelpien (kuin porokoira, mutta parempi 😉) ja labbiksen välillä. Molla oli niin erinomainen koira, että se sytytti rakkauden käyttölabbiksiin. Mollahan jatkaa työtään opaskoirana edelleen omalla käyttäjällään. Molla eläköityy työstään ehkä 2029, jolloin se joko jää käyttäjänsä lähipiiriin tai palaa mulle viettämään eläkepäiviä.
Metsästys- eli käyttölinjaisten pentueilmoituksia lukiessa vain yksi ilmoitus herätti suuremman mielenkiinnon, sekä kattavien terveystutkimusten vuoksi niin myös vanhempien luonnetestitulosten ansiosta. Metsästyskoiria näköjään harvemmin viedään luonnetestiin, jonka tulokset taas meikämakkaransyöjälle kertoo enemmän koiran ominaisuuksista kuin NOME-tulokset. Osa kun sanoo, että koira voi vahvalla vietillään suoriutua kisoissa ja metsällä hyvin, mutta arjessa on sitten muunlaista haastetta esimerkiksi arkuuden kanssa.
Toivon kovasti että kyseisestä pentueesta yksi pötkylä löyää tiensä myös meille. Jos ei, niin etsintä jatkuu ja pentu kotiutuukin sitten todennäköisemmin vasta ensi vuoden puolella.
