lauantai 8. maaliskuuta 2014

Mietteitä luonnetestiin valmistautumisesta

Käytiin tuossa männä viikolla eläinlääkärissä eturauhaskontrollissa. Uudessa virtsanäytteessä ei näkynyt mitään ihmeellistä, tällä kertaa tosin enimmäkseen kuolleita siittiöitä joten kemiallinen kastraatio toimii. Hormonipiikki uusittiin, sikäli hölmöä että niiden doping varoaika on koko aineen vaikutuksen ajan, eli kuukausi, tai hormonikapselin kohdalla puoli vuotta tai vuosi. Eli silläkään tavalla ei saisi kisoihin tai näyttelyihin osallistua, hölmöä!

Ei mulla periaatteessa mitään kastrointia vastaan ole, pitää ehkä vaan enemmän lueskella että sulkeeko se muita ovia kuin näyttelyt. Koska koira on nyt parempana, en haluaisi testata uusiutuuko eturauhasen ärtyminen jos koiraa ei kastroi.

Maanantaina on fysioterapia ja oikeastaan sen jälkeen vasta näkee pysyykö koira kunnossa vai meneekö lihakset edelleen viikossa jumiin. Jos menee, niin sitten vikaa on vielä muuallakin kuin eturauhasessa. Toivottavasti ei!

Ledi myöskin sai sen luonnetestipaikan johon oltiin varasijalla. Kun aihe tuli kasvattajan Facebook-ryhmässä esille, kävi ilmi että jotkut todella treenaa luonnetestiä varten että koira pystyy näyttämään parhaat puolensa. Itse olen lappalaiskoiraporukoista taas saanut sellaisen käsityksen että koirasta tarkkaillaan sen reaktioita uudessa tai yllättävässä tilanteessa. Ei luonnetestin ohjeissa kuitenkaan sellaista mainita eikä kielletä erikseen harjoittelemasta, eikä tietysti voikaan. Osahan jo koiran tulevaa työ/harrastuskäyttöä varten treenaa suojelua tai vaikka pimeässä huoneessa etsintää. Luonnetestin kuvauksessa sanotaan vain että siinä tarkkaillaan koiran reaktioita kuormituksen alla.

Nyt olen sitten itse miettinyt että tuleeko Ledille jotenkin normaalia huonompi tulos jos olen poikkeus enkä harjoittele noita tilanteita ennakkoon :D kasvattajan leirillä toukokuussa olisi mahdollisuus harjoitella jos haluaisi. Jotenkin tuntuu hassulta ja väärältäkin. Itseäni kun nimenomaan kiinnostaa kuinka koira ratkaisee sille uudet tilanteet, kyllähän se minusta aika eri asia on onko koiraa koulutettu puolustamaan hyökkäystilanteessa vai joutuuko se tilanteeseen ensimmäistä kertaa eikä saa apua ohjaajaltaan. Tai että onko opetettu vaikka tutkimaan pimeä huone kun koira tietää että jossain nurkassa odottaa omistaja herkkujen kansa, sen sijaan että se joutuisi ensimmäistä kertaa menemään vieraaseen, pimeään tilaan. Tai että seinään kytkettynä jättämistä ja puolustautumista hyökkääjää kohtaan harjoiteltaisiin. No, tapoja on erilaisia eikä kumpikaan kai ole väärin? Onhan Ledikin sinällään jo totutettu laukauksiin, kun on ollut mukana ampumaradalla.

Nyt vietetään viikonloppu Joensuussa äidin ja hänen koiransa seurassa. "Mummi" meinaa välillä vähän hemmotella.. :)

2 kommenttia: