tiistai 23. joulukuuta 2014

Huonompaan suuntaan?

Sainpahan nyt julkaistua tuon toisen rallytokotreenin postauksenkin joka on roikkunut kuukauden päivät odottamassa. Muissa treeneissä ei sitten päästykään käymään kun joko olin itse kipeä tai sitten Ledin polvet niin huonossa kunnossa ettei olisi ollut järkeä lähteä.

Koiratanssikurssilla 21.11. Ledi kuitenkin oli liekeissä, silloin oli riittävästi lepoa alla ja kipulääkkeet päällä. Siitä se tykkäsi todella paljon ja nauru näkyi molempien naamasta kun Ledi sävelsi omiaan - mutta sehän onkin ihan sallittua kunhan on hauskaa!

En tiedä miksi Ledi on mennyt nyt huonompaan. Supplexia se ei tosin syönyt hetkeen, oli jonkun aikaa ilman nivelvalmistetta ja nyt syö Cartivetiä. En tiedä koska sen vaikutus alkaa näkymään. Olen miettinyt onko järkeä pitää koiraa, jos se ei pysty tekemään mitään ilman kipulääkkeitä (lääke ennen lenkkiä / treeniä) ja vaikkei sen kanssa tekisikään mitään, on sillä kuitenkin leposärkyä - kipulääke siis aamuin ja illoin vaikka oltaisiin vaan kotosalla.

Ulkonahan se ei näytä kipeältä vaan painaa menemään innoissaan, jos on juoksukaveri niin ei ole kyllä köyhä eikä kipeä - ennen kuin kotona. Toisaalta kun alle vuotisena sen kyynärnivel tulehtui alkavan nivelrikon vuoksi niin sehän painoi menemään ulkona täysillä kolmella jalalla, joten ei sillä itsellä ole älyä sen suhteen eikä voi olettaa etteikö siihen sattuisi, kipu vaan tuntuu unohtuvan ulkona kun on muutakin tekemistä. Ja kun se on niin pohjattoman hyväntuulinen koira niin sitä ei pienet tai isommatkaan kivut haittaa kun on Puuhaa ja Töitä.

Tokihan sen liikkeistä näkee ulkonakin jos on edellisenä päivänä ollut rankempaa liikuntaa (nykyisellä mittapuulla), sitten sen takajalkojen käyttö on heikompaa ja se laahaa tai heittää niitä ulkokautta eikä käytä kunnolla. Lenkillä saattaa käydä makuulleen jos pysähdytään (todella harvoin tosin). Kotosalla makaa mieluummin odottaessaan kuin istuu - moniko koira odottaa innoissaan vaikka makkaraa tai uloslähtöä makaamalla? Ei Ledi ainakaan normaalisti.

Samoin makuulta nouseminen on työlästä kun takajalat ei meinaa tulla alle, Ledi käytännössä vetää itsensä etujaloilla ylös ja liike on kuin vanhalla pappakoiralla.

Sitten kuitenkin kun ollaan ulkona kipulääkityksellä niin se on ihan iloinen oma itsensä, puuhastelee omiaan normaalisti ja treenaa innolla. Nyt se on kuin itsestään oppinut kaukokäskyinä maahan-istu-maahan -sarjan, kun aiemmin se ei tosiaan osannut nousta makuulta istumaan edes ilman välimatkaa.

Jos Ledi on kipeä kotona, niin se lähinnä makaa passiivisena pedillään ja korkeintaan katselee sieltä tai makaa silmät kiinni. Kun sille antaa kipulääkkeen, niin tunnin kuluessa se hyppää ylös ja alkaa esittelemään lelujaan ja puuhailemaan kuten normaalisti. Ero on aika merkittävä.

Näiden syiden takia olen miettinyt että miten kauan on järkeä pitää sitä luonani vain siksi että ei vaan tulisi tehtyä lopetuspäätöstä liian aikaisin. En kuitenkaan voisi antaa itselleni anteeksi jos se pääsisi niin huonoon kuntoon että sen elämänilo katoaisi.

Olen seurannut vuoden päivät yhden toisen sakemannin blogia, sillä on vaivana anaalifistelit. Ne myös ovat välillä parempana ja välillä huonompana ja todella kipeät. Omistaja oli nyt tehnyt päätöksen lopettaa koira joulun jälkeen, ettei sen tarvitse enää olla kipeä huonoina päivinä, kun niitä tuntui olevan enemmän kuin hyviä.

Ledille on varattu eläinlääkäri 30.12. jolloin pyydän että katsotaan vielä polvet, ovatko ne menneet huonompaan suuntaan. Miltä tuntuu käsin ja kuvataanko. Kannattaako herättää, laitetaanko vielä piikit niveliin ja katsotaan pari kuukautta eteenpäin vai annetaanko nukkua pois. Pitää joulun jälkeen soittaa vielä kasvattajalle ja tiedustella miten veljen polvet oli tutkittu.

Jos Ledi jää eläinlääkärin pöydälle, niin varmasti saan ikäviäkin kommentteja tai ainakin selän takana tuomitaan. Suurin osa ihmisistähän on nähnyt Ledin vain puuhakkaana ulkona, tai sitten kipulääkityksen vaikutuksen alaisena eikä se silloin näytä tietenkään niin huonolta. Mutta ne jotka minut tuntevat, toivottavasti luottavat arviointikykyyni ja tietävät kuinka rakas ystävä Ledi minulle on että en sitä kevyin perustein laskisi pois luotani. Tuossa se nytkin jaloissa makaa, kuten aina. Lähellä.

Nautitaan nyt joulusta, saavat rallitella Tuikun kanssa ja leikkiä kummipojan seurassa. Nautiskella hieman jouluruuista ja kyläilystä. 18.12. pentueelle tuli neljä vuotta täyteen, onhan siinä jo kaksi vuotta enemmän kuin mitä aluksi ennustelin kun nivelrikkoja alkoi ilmetä.

Parhaat otetaan luotamme pois liian aikaisin.

3 kommenttia:

  1. Voi sentään :( Minusta ne ihmiset, jotka menevät arvostelemaan toisten tekemisiä asiasta loppujenlopuksi mitään tietämättä, on aika... No, omaan lokeroonsa luokiteltavia. Eniten arvostan niitä ihmisiä jotka osaavat ajoissa päästää irti, kun sen aika on. Ne on niin vaikeita ja isoja päätöksiä rakkaasta karvakorvasta, että todellakaan ei ole kenelläkään varaa arvostella tai tuomita. Parhaiten kuitenkin oman koirasi tunnet ja tiedät. Toivottavasti teillä vielä olisi kuitenkin parempaa aikaa jäljellä. Oikein hyvää joulua teille, kaikesta huolimatta. Tuokoon joulupukki säkillisen terveyttä Ledille!

    VastaaPoista
  2. Siitä ei kannata niin huolehtia mitä ihmiset sanoo, teet niin kuin koiran parhaaksi on. Kaikkien koiranomistajien pitäisi tietää, että moinen päätös ei ole helppo. Voimia, mitä ikinä tapahtuukaan!

    VastaaPoista
  3. Kiitos molemmille kommenteista. Toivotaan parasta ja valmistaudutaan pahimpaan, niinhän se yleensä on :)

    VastaaPoista