Ekat tottikset

Eilen oli eka tottiskerta. Treenit pääsi vauhtiin lähempänä seitsemää ja siinä vaiheessa oli jo pimeää, kentällä tosin oli isot valot jotka loi jännittäviä varjoja. Kun toin Ledin pimeää metsätietä pitkin kentälle oli se kovin pelokkaan näköinen koiranpentu, karvat pystyssä kävi ihmiset nuuskimassa mutta melko nopeasti kykeni kuitenkin jo syömään ja leikkimään. Koirat oli kentällä yksi kerrallaan, muut odotti aina autossa joka varsin hyvä järjestely.

Tällä kertaa ihmisiä oli yhteensä viisi ja koiria seitsemän, ensi kerralla on ilmeisesti yhdeksän koiraa. Mukana oli kahta muutakin pk-rotua tuomassa väriä. Nuorten koirien kanssa tavoitteena on saada kentästä huippukiva treenipaikka että ne alkaisi nousta sopivaan vireeseen jo autosta ottaessa, joten treenivuoro on kovin lyhyt. Eniten siinä taitaakin oppia toisia koirakoita katsomalla ja kuuntelemalla.

Ledin kanssa katsottii perusasentoon tuloa, sekin on jännä miten itse en ole tajunnut palkata sitä ylhäältä päin ja olen tuskannut kun koiran pää veivaa käden perässä kuin lumottu käärme. Ylhäältä päin namitettaessa se tulee suorempaan eikä myöskään luikertele käden perässä.

Vauhtiluoksetulo tehtiin paljon pidemmällä matkalla kuin yleensä missään aiemmissa treeneissä olen tehnyt, tietysti kun pitkä nurmikenttä on kokonaan käytössä niin sama kait se on koiraa ja omistajaa juoksuttaa. Tajusin samalla että eihän Ledille ole edes opetettu luoksetuloon mitään sanaa, kun se nimellä tulee luo. Pitää alkaa sitäkin kehittää, toivottavaa olisi että siihen saisi sellaisen sanan jota ei ryssisi jokapäiväisessä käytössä. Myös vähän toisenlaista leikkimistä pitää Ledin kanssa kokeilla.

Täytyy käydä eläinkaupassa ennen seuraavia treenejä, shoppailla vähän hihnaa, pantaa, patukkaa ja muuta pientä sälää. Kerran jo hipeltelin sellaista puolimetristä hihnaa mutta syystä tai toisesta en ostanut, ja ketjupantaa en ole ostanut kun tuon niska paisuu sellaista vauhtia että se hetkessä olisi pieni. Vaan eipähän ne montaa euroa taida maksaa. Ketjupannan ei siis ole tarkoitus kuristaa (eikä sitä käytetä kuristavalla), vaan jos PK-kokeisiin mielii niin siellä ainoa sallittu panta on semmoinen niin sama totuttaa jo treeneissä siihen. Arjessa olen tykännyt käyttää leveämpiä pantoja jos on tullut nykäyksiä niin ei käy kurkkuun niin paljon.

SPL Kuopio

Jee! Vihdoinkin päästiin mukaan SPL Kuopion tottiksiin. Nyt vaan odotellaan että treenit lähtee pyörimään, hyvällä tuurilla Iisikin pääsee mukaan jos ohjaaja vaan on innokas, roturajoitteita ei nimittäin ole. Tuikun kanssa sitten sitä agilityä kunhan saisi aikataulut kohdilleen. Onhan se melkoinen liitäjä halutessaan (ainakin oravien perässä).

 

 Vein tänään Ledille esineruutuun ensimmäistä kertaa kaksi esinettä tarkoituksena vahvistaa sen tuomista, eikä löytämistä ja ruutuun jättämistä. Menihän se ihan ok lopulta mutta ehkä kuitenkin palaan opettamaan sille ihan oikeasti noudon, vaan kun kehtuuttaa.

Pennun salattu elämä: Yksinolon tunnit

Katselin vanhoja videoita Ledin pentuajalta. Ekoina yksinolon päivinä jätin webbikameran nauhoittamaan mitä kotona puuhaillaan kun lähden. Rauhallisestihan nuo olivat, mutta nappasin pätkän hereilläolosta tänne. Videota edeltää 1,5 tuntia nukkumista joten ei ole perään itkeskelty. Puremisen vimma vaan on mahdoton.. Kuvanlaatu on kyllä olematon kun webbikameralla nauhoitettu.



Loppuun pitkästynyt sakpai.

Naapurimme maa-ampiaiset

Ajattelin kuvata koirien rallittelua takametsässä, mutta ehdin saada kameran esiin vasta kun leikki oli jo ohitse. Tässä metsikössä erityisen ihanaa on se, että tietyissä paikoissa on hemmetin kiukkuisten maa-ampiaisten pesiä, ja niitä kun erehtyy häiritsemään niin ne lentävät perässä yli sata metriä (useampaan kertaan testattu juttu, valitettavasti), kaivautuvat koirien turkkiin ja tuikkuvat pistimellään minkä ehtivät. Jälleen kerran koirien kivat leikit sijoittuivat väärään paikkaan. Ja sitten me juostiin.

Hullu akka pieksää hullua koiraansa

Caniksesta lukaisin artikkelin joka käsitteli koiran palkkaamista. Että pitäisi miettiä mikä koirasta on ihan paras palkka jonka se voi saada, joillekin se voi olla oravien jahtaaminen (esimerkiksi Tuikulle), toisille se näköjään on h e m m e t i n  ison kepin raahaaminen, sille haukkuminen, sen pureminen. Ledi voi viettä metsässä lähes loputtomasti aikaa purren jotain puunrankaa volisten ja haukahdellen kiihtymyksestä. Luulen ettei se ole ihan tervettä. Se on nyt alkanut nyt olla myös turhauttavaa joka palauttikin mieleeni tuon Caniksen artikkelin. Miksipä koira toisi esineen esineruudusta leikkiäkseen vain semikiinnostavalla juuttipatukalla, jos itse ruudussa on mielin määrin purtavia puunkarahkoja joilla palkata itseään.

Eilen sitten iltalenkillä heitin semikokoisen karahkan olkapäälleni (vain sellaiset 1,5 metriä) ja jatkoin lenkkiä muina miehinä, mutta koirani silmissä olin Maailman Mielenkiintoisin Ihminen. Ensimmäiset askeleet tosin meni koiran haukahdellessa ja volistessa ja hyppiessä MÄHALUUNMÄHALUUNMÄHALUUN mutta kun ei tuottanut menestystä niin se jatkoi seuraavat parisataa metriä sivulla kontaktissa kulkien, "Saisinko saisinko saisinko?". Tässä vaiheessa muut ulkoilijat katsoivat lievän kummastuneena aseistautumistani, todennäköisesti luulivat että se on koirankoulutusväline rankaisumielessä. Asiaa ei yhtään varmaan auttanut kun Ledin rauhoituttua ja jatkettua nuuskuttelua entiseen malliin laitoin kepin huvikseni puuhun ja yllytin pientä saksanpaimenta kiipeämään hakemaan se. Yrittämisestä, kiihtymyksestä ja turhautumisesta aiheutunut mölinävolinahaukku saattoi aiemmin meidät ohittaneista kuulostaa siltä, että nyt sitten pieksin koiraa sillä kepillä. Koira oli kuitenkin menestyksekäs ja kahdesti kiipesi keppinsä hakemaan. Myös loppulenkki meni rattoisasti eikä Ledikään enää suotta kiihtynyt kepistä vaikka se minulla kädessä olikin. Sainhan myös viime talvena kulkea Tuikun kanssa parikin kilometriä lumipallo kädessä odotellen että se ei siihen enää reagoi kiihtyneesti haukkuen (Eläinkokeita, 2010). Aikansa se ottaa mutta lopulta palkitsee!

Nyt pitäisi vaan sunnitella esineruutu sellaiseen paikkaan jossa ei ole keppejä, jotta itse saisi palkattua koiransa silloin kun sen aika on. Toisaalta voisi koettaa myös sijoittaa esineruudun lenkin loppuun kun suurin virta on jo kulutettu, jos sen purkamisen tarve keppeihin ei enää olisi niin mahdoton.

Loppuun kuvat vielä tämän aamuisesta seuraeläimestä, ei ole ainakaan yksinäistä kun joku haluaa Osallistua..

Vessassa..

  Työhuoneessa..

 

Televisiotakin tulee katsottua ihan uudesta perspektiivistä.