lauantai 11. joulukuuta 2010

Liikkeestä maahanmenoja

Aika hiljaista on ollut kun itseä tupannut väsyttämään, iltalenkillä on otettu esineiden etsimistä, noutamista ja kantamista. Eilen ja tänään tein liikkeestä maahanmenoja, koirasta on tullut ihme treenihirmu kun ensinnäkin se ihan haluamalla haluaa tehdä kaikennäköistä ja sitten se myös tekee kunnolla. Maahanmeno on aina ollut sen bravuuri mutta en silti odottanut että se noin helposti putoaa vauhdistakin. Maahanmenoonkin voisi jossain vaiheessa ottaa etäisyyttä että se tekisi sen myös kaukona, mutta nyt olen enemmän kuin tyytyväinen miten hyvin se vierellä kulkemisesta putoaa. Palkkasin sen samantien siihen, pitää vähitellen jatkaa matkaa. 

Missään ohituksissa ei ollut ongelmia vaikka koiria tuli joka suunnasta ja vaikka minkä kokoista. Muutoinkin koira on tosi hyvin kuulolla. Ilmeisesti asiaan vaikuttaa aika paljon se, että namipussi roikkuu mukana..

Tammikuun alussa on 10 porokoiran tottelevaisuustreenit, voisi alkaa jo suunnitella mitä siellä haluaa harjoitella ja hinkata niitä jo nyt keskenään. Häiriön alla kun on taas ihan eri asia toimiiko ne vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti