Pyörää ja noutokapulaa

Ajattelin nyt vihdoin soitaltaa sakemannitottikseen mutta sielläpä näköjään meneekin jotain uusiksi kun ei enää yhteystietoja ole saatavilla. Noh, odotellaan.

Kävin tänään ensimmäistä kertaa pyöräilemässä sekä Ledin että Iisin kanssa (Tuike on edelleenkin lenkkilainassa, saan sen ehkä ensi viikolla takaisin?). On se helppoa kun on jonkun toisen hyvin kouluttama koira mukana, Iisi sijoittui ilman erillistä käskyä juoksemaan pyörän rinnalla. Ledi täytyi ottaa aluksi hihnaan siksi että sen sai nostettua tarvittaessa raville siitä. Kyllä muuten kulkee se koira kun saa oikean pykälän silmään, jo ravillakin. Vaan niinhän se on hevosillakin että kehnompikin luuska osaa kovaa kaahottaa mutta hallitusti hiljaa ravaaminen itsensä kantaen onkin jo vaikeampaa. Hyvin se kuitenkin alkoi sujua rauhallisemmassakin tahdissa ja irti. Keksin samalla uuden extremelajin, pyöräily pimeässä valottomalla pyörällä pururadalla kahden koiran kanssa. Kannattaa kokeilla. Tässäpä osa meidän syysvarustuksesta ettei ihan helposti auton alle jäätäisi, vielä pitäisi Iisille ja Tuikulle saaada heijastinliivit kun jälkimmäinen hävitti omansa metsään jäniksen perään lähdettyään.

Inspiroiduin eläinkaupassa käydessäni (taas kerran: kolme koiraa syö ihan jumalattomasti!! Tuikulla yksi 15 kg ruokasäkki kesti kevyesti 3 kk..) ostamaan myös elämäni ensimmäisen noutokapulan. Nyt sitten tarkoitus olisi opettaa Ledille nouto pitämisen kautta. Tuikulla ja Iisillä on hyvä harjoitella ensin kun niissä ei ole enää mitään menetettävää ;) Iisikin PK-noudon kuulemma osaa, mutta kukapa siltä osaa vaatia kun tiedä edes mille sanalle se on opetettu. Sama aloittaa alusta senkin kanssa ja katsoa onnistuuko edes 1/3 yrityksestä!

Lintumetsällä

Vietettiin viikonloppu metsässä ja lähdettiin lauantaiaamuna jopa mukaan metsälle. En voi suositella energiaa pursuvan, isokokoisen koiran mukaan ottamista jos tarkoituksena on pitää se hihnassa pitkin metsiä rymytessä etenkin jos koira hinkuu edellä kulkevan perään. Siinä saattaa ensimmäisen tunnin aikana rauhallisempikin kaveri hermostua. Ledi pitäisikin melkein lenkittää ensin ennen kuin sitä ottaa reilun kahden tunnin metsästykselle mukaan. Saalista ei sillä reissulla tullut mutta Ledin piikkiin ei kyllä sitä voi laittaa, jokunen lintu nähtiin kyllä.

Sunnuntaina kun minä ja Ledi vielä uinuttiin autuaasti, läimäistiin pöytään kuollut teeri. Jännä, ilman meitä sitä saalista olikin tullut joten ehkä vika sittenkin oli meissä. Lediä tuo raato luonnollisesti kiinnostikin kovin, ja kun hetkeksi oli pieni pentukoira jäänyt yksin, oli teeri siirtynyt pöydältä muutaman metrin päähän maahan. Ehkä se sittenkään ollut ihan kokonaan kuollut, ehdotti Ledi lautasen kokoiset silmät selällään itse viattomuutena. Myöhemmin selvisi että sitä oli ampumahaavasta myös vähän lipsuteltu ja maisteltu, johon Ledi sanoi pennun silmillään "Minä vain halusin nuolla sen terveeksi, kuten hoivaan Iisiäkin!".

Ilmeisesti riistan haju ja maku jäi polttelemaan, koska myöhemmin kun lähdin sienestämään näin koiran jännittyvän, nostavan selkäkarvojaan ja lähtevän jäljittämään jotain. Reaktiosta saatoin arvata että nyt ollaan villieläimen jäljillä, ja lähdin taustatueksi kun se niin epävarmalta näytti että uskaltaako perään lähteä. Kovin oli jäljitettävä mutkitellut aluskasvillisuudessa mutta tiukasti pysyi koira perässä. Parinkymmenen metrin päästä sitten lähti joku kanalintu lentoon ja koira tietysti ihan tohkeissaan, vaan onneksi ei osoita samanlaista paloa riistan perään kuin Tuikutin. Kohta olisi muuten kaksi eri tavalla toimivaan wannabemetsästyskoiraa.

Koko viikonlopun kuului ympäriltä laukauksia ja aiempien hyvien laukauskokemusten perusteella kokeiltiin vielä Ledin suhtautumista haulikon ääneen, lähinnä että voiko sitä metsällä mukana kuljettaakaan ja kuinka lähellä. Ei leikit häiriintyneet yhtään kun vieressä ammuttiin, silmät vähän kääntyi äänen suuntaan mutta pikemminkin uteliaana. Ihan hyvä, täytyy pitää huolta ettei se pääse säikähtämään ilotulitteita kuten Tuikku. Sekin testattiin laukausvarmaksi mutta rakettien välkkeestä ja rätinästä säikähtäneenä se alkoi arastaa pauketta ja mielellään siirtyy kauemmas räiskeestä.

Ledi oli myös taas vähän puuhastellut yksin ollessaan. Yksityiskohtiin menemättä nyt on makuuhuoneen ovessa säppi (joka oli viikon verran asentamatta paikoilleen..) joka toivottavasti pidättelee puuhakasta teinieinaria (ei kai sitä pennuksi oikein voi enää sanoa kun se kohta täyttää 9 kk). Tulipahan ostettua palvattuja naudan luitakin taas jokusen kympin edestä.

Köyhän miehen kosketuskeppi

Paistoin pannulla joitain möttösiä joiden nimeä en enää muista, mutta ei ne liian hyviä olleet. Ledi sentään tuntui pitävän niin meni sitten sivulletuloharjoitukseksi kun niin näppärä apuväline sattumalta löytyi.

Video 1: treenaaminen on vakavaa ja koira pieksetään pienimmästäkin virheestä

 (ei muuten saanut varastettua vaikka ohjaaja olikin keskittynyt enemmän kuvaukseen)

Video 2: "Kyllä se osaa.. ainakin kotona"

Video 3: Pienellä välimatkalla

Kyllä se silti innokkaammin tekee töitä lelun eteen :)

Ravaajatyyppinen koira joka ei halunnut ravata

Ledihän alkoi liikkua epäpuhtaasti alkukesästä. Kesällä se aina välillä tuntui ontuvan toista etujalkaansa ja välillä sitten liikkui muutoin vähemmän kauniisti, virheet ravissa kuitenkin oli yleensä niin pieniä ettei eläimiin vähemmän perehtyneet sitä mitä ilmeisemmin edes huomanneet. Koirahieroja kokeili toukokuussa löytyykö raajoista tai selästä kipeitä kohtia, muttei sieltä oikein mitään löytynyt. Nyt se ei enää onnu, mutta se peitsaa. Irti ollessaan se mielellään laukkailee sinne tänne, hihnassa kävelyvauhti on yleensä liian hidasta ja peitsauksen voisi pistää sen piikkiin. Irti ollessaan koiran ei pitäisi mielestäni peitsata, mutta Ledistä vaihtoehdot on joko peitsata tai laukata.

Niinpä meidän rauhallinen ja pieni iltapissalenkki muuttuikin juoksutreeniksi sekä koiralle että omistajalle (en ole käynyt juoksemassa sitten kevään...). Koira takaisin hihnaan jotta pystyin nostamaan sen takaisin raville. Ihmeen vaikeaa voi sekin olla, ja välillä Ledillä meni jalat niin sekaisin että luulen sen töltänneen (islanninhevosten spesiaali askellaji) kunnes kompastui kinttuihinsa. Takajalkojen askel on onnettoman lyhyt ravissa, joten nyt ei auta kuin uskaltaa alkaa pyöräillä sen kanssa että se ravi sieltä löytyy ihan tosissaan. Tähän saakka olen varonut juoksuttamasta sitä liikaa ettei se sen vuoksi menisi rikki, mutta ei tästä näinkään näytä hyvää tulevan.

Juostuamme lammen kahdesti ympäri alkoi Ledi ilmeisesti väsyä "uuteen" rankkaan askellajiin, kun ei saanutkaan laukata valtaosaa ajasta. Se putoili ravista peitsiin tai vastaavasti nousi laukalle, joten enimmän aikaa joko pysähdeltiin nostamaan ravi uudestaan tai sain olla pudottamassa sitä hiljaisempaan tahtiin. Välillä meni kauniistikin, mutta puutteelliset sen liikkeet kyllä auttamattomasti on. Hikihän tuota kyllä omistajallekin tuli ja liikkeet varmaan vielä puutteellisemmat, mutta plussaa on että koko kesän jatkuneet selkäkivut taitaa olla ohi!

Sinällään outoa kun muistan vielä ihastelleeni miten hienot liikkeet sillä olikaan, mutta ehkä se sitten pentuna juostessaan ja törmäillessään rikkoi itsestään jotain. Luustokuvistahan tuon näkee puolen vuoden päästä. Katsotaan nyt onko juoksuopetuksesta apua, jos peitsaaminen ei kuukaudessa huomattavasti vähene niin kaipa tuota voisi vihdoin raahautua Jynkkään eläinfysioterapeutille.

Loppuun vielä ällöttävä kuva Ledistä jonka satuin löytämään bannerikuvaa etsiessäni. Hömppä tuli samalla lailla jalkojeni väliin vielä isona ronttinakin kun uusi tilanne jännitti. Onneksi on pitkät jalat.

Kuva: Paula Martiskainen

Edit. nyt 2014 on hyvä jälkiviisaana näitä lueskella, että koirahan oli rikki jo tässä vaiheessa ja siksi peitsasi, kun ravaaminen tuntui epämukavalta. Vaan ei sitä silloin tiennyt kun muut sanoivat että ihan normaalia..

Syyskuun kuulumisia

Huippu-uutisia! Meillä on ollut sohva jo viikon ja se on vieläkin ehjä! Nyt lienee syytä koputtaa puuta. Ledi tuntuu muutenkin asettuneen uuteen kotiin, ei ole hajottanut vähään aikaan ainakaan mitään kovin arvokasta. Ovet se toki aukoo yksin ollessaan mutta ei tunnu tekevän mitään kovin hölmöä. Sisäsiisteyskin on palannut mieleen jopa siinä määrin ettei se herätä aamuisin pissalle vaan malttaa odottaa siihen että muut herää omia aikojaan.

Tuikulle sen sijaan tuntuu olevan vaikeampaa sopeutua yhteiseloon toisen nartun kanssa ja uuden asunnon ihmeellisyyksiin (ei tässä kyllä mitään ihmeellistä ole ja onhan se ennenkin muuttanut). Se haukkuu paljon ja sitä ei meinaa saada hiljaiseksi, ja vaikka se tietää ettei saa haukkua niin silti sen vaan on pakko. Tuo on inhaa siksi että Ledi toki yhtyy siihen niiden ollessa keskenään sisällä.. nyt Tuikku onkin taas lenkkilainassa kaverilla niin voin viikon verran keskittyä Ledin koulutukseen ja miettiä mitä Tuikun kanssa teen. Sen haukkuminen ilmeisestikin johtuu jonkin sortin stressistä tai epävarmuudesta, ulkona se meinaa olla ihan mahdoton toisia koiria kohdatessa. Toisaalta kun on kaksi kättä ja kaksi koiraa niin se on välillä tekemätön paikka saada molempia ruotuun jos ehtivät aloittaa, yhtä kun komennat niin toinen perseilee. Ei kovin rentouttavaa. Kumpikin yksinään käyttäytyy hienosti, ja Tuikkukin on treenikentällä oma hienotaitava itsensä (liikkeestä maahanmenot sun muut toimi vaikkei olla treenattu sen kanssa sitten... hmm.. kevään?). Pitäisi kaiketi sitten repiä aikaa lenkkeillä ja treenata kummankin kanssa erikseen jonkin aikaa.

Ledin aivojen virkistämiseksi olen alkanut opettaa sille esineruutua, kymmenisen pientä harjoitusta ollaan tehty ja tänään tein yhden helpon vieraalla esineellä (löysin lenkkipolun varresta räihnäisen kengän) jonka se alkuihmettelyn jälkeen toi ihan hienosti ("Täällä on esine, mutta se ei ole meidän, mitä tälle pitäisi tehdä?"). Pitäisi virkistäytyä kehittelemään koirille taas kunnon namit, Ledillekin sellainen varmaankin löytyisi mutta sille pallot, patukat ja kepit taitaa olla se ykkösjuttu jonka eteen se on valmis työskentelemään. Viimeisen esineen vein ensimmäistä kertaa n. 50 metrin päähän, vaan sieltäkin se sen toi hienosti epäröimättä ja vaihtoi ränsistyneeseen patukkaan : )

Eilen tavattiin myös jättikokoinen nöffiuros. Ledi on ilmeisesti tottunut olemaan aina se isompi koira kun sitä niin jännitti leppoisan herran tapaaminen, vaan alkuihmetyksen jälkeen nuuhkivat toisiaan kohteliaan kiinnostuneena. Samalla reissulla Ledi muuten jäi ensimmäistä kertaa yksin kaupan ulkopuolelle odottamaan, vähän jännitti miten käy ja juoksinkin kaupan läpi pikapikaa kassalle ja takaisin ulos. Herrahan maata pötkötteli asfaltilla kaikessa rauhassa! Taitaa olla tosiaan Tuikku aina se joka keksii jotain pöljää ja vetää Ledin juttuihinsa mukaan.. joten Tuikulle tiedossa extrahuomiota ja treeniä että loppuu se hölmöily! Helpostihan se kiltti pikkukoira jää vähemmälle huomiolle toheltavan teinipennun rinnalla joten kun käyttäydyn huonosti = saan huomiota. Toivottavasti ei ole oikeasti tuota keksinyt! Toisaalta silloinhan asia olisi helppo korjata. Saapa nähdä!

Viikonloppuna Ledille on tiedossa metsästysreissu. Laukausvarma sen pitäisi olla mutta pelataan nyt varman päälle ettei pääse säikähtämään. Kerta on ensimmäinen sekä koiralle että omistajalle, tiedä vaikka Ledistä tulisi vedestä noutava lintukoira ;)

ps. se TOKO1 materiaali osoittautuikin ihan sudeksi, ei siinä mitään kurssiohjelmaa ollut. Pitää kehitellä oma ohjelma.

pps. meinasin huomenna soitella taas SPL Kuopion tottisimmeisellä joko vihdoin pääsisi treeneihin mukaan. Ekan kerranhan soitin jo ennen kuin Ledi oli edes kotona..

pps. käytiin katsomassa saksanpaimenkoirien suojelun SM-kisat Leppävirralla. Aika sympaattisiakin oli osa suorituksista ja koko tapahtuma oli kovin rento, yllätyin positiivisesti. Puolet yleisöstä taisi kyllä olla vähän päissään. Paljon koiria ja pentukoiria, siltikään räyhäämistä tai muuta louskuttamista ei juuri ilmennyt. Tuollaisiin tapahtumiin uskaltaa jatkossakin mennä!

ppps. päivitin Ledinkin bannerikuvaan, joskin on luvattoman huonoa kuvanmuokkausta. Kun olisi parempi kamera niin ehkä molemmista koirista saisi tarpeeksi terävät kuvat.. parempi tulloo joskus, tahi sitten on tulemati.