maanantai 12. syyskuuta 2011

Lintumetsällä

Vietettiin viikonloppu metsässä ja lähdettiin lauantaiaamuna jopa mukaan metsälle. En voi suositella energiaa pursuvan, isokokoisen koiran mukaan ottamista jos tarkoituksena on pitää se hihnassa pitkin metsiä rymytessä etenkin jos koira hinkuu edellä kulkevan perään. Siinä saattaa ensimmäisen tunnin aikana rauhallisempikin kaveri hermostua. Ledi pitäisikin melkein lenkittää ensin ennen kuin sitä ottaa reilun kahden tunnin metsästykselle mukaan. Saalista ei sillä reissulla tullut mutta Ledin piikkiin ei kyllä sitä voi laittaa, jokunen lintu nähtiin kyllä.

Sunnuntaina kun minä ja Ledi vielä uinuttiin autuaasti, läimäistiin pöytään kuollut teeri. Jännä, ilman meitä sitä saalista olikin tullut joten ehkä vika sittenkin oli meissä. Lediä tuo raato luonnollisesti kiinnostikin kovin, ja kun hetkeksi oli pieni pentukoira jäänyt yksin, oli teeri siirtynyt pöydältä muutaman metrin päähän maahan. Ehkä se sittenkään ollut ihan kokonaan kuollut, ehdotti Ledi lautasen kokoiset silmät selällään itse viattomuutena. Myöhemmin selvisi että sitä oli ampumahaavasta myös vähän lipsuteltu ja maisteltu, johon Ledi sanoi pennun silmillään "Minä vain halusin nuolla sen terveeksi, kuten hoivaan Iisiäkin!".

Ilmeisesti riistan haju ja maku jäi polttelemaan, koska myöhemmin kun lähdin sienestämään näin koiran jännittyvän, nostavan selkäkarvojaan ja lähtevän jäljittämään jotain. Reaktiosta saatoin arvata että nyt ollaan villieläimen jäljillä, ja lähdin taustatueksi kun se niin epävarmalta näytti että uskaltaako perään lähteä. Kovin oli jäljitettävä mutkitellut aluskasvillisuudessa mutta tiukasti pysyi koira perässä. Parinkymmenen metrin päästä sitten lähti joku kanalintu lentoon ja koira tietysti ihan tohkeissaan, vaan onneksi ei osoita samanlaista paloa riistan perään kuin Tuikutin. Kohta olisi muuten kaksi eri tavalla toimivaan wannabemetsästyskoiraa.

Koko viikonlopun kuului ympäriltä laukauksia ja aiempien hyvien laukauskokemusten perusteella kokeiltiin vielä Ledin suhtautumista haulikon ääneen, lähinnä että voiko sitä metsällä mukana kuljettaakaan ja kuinka lähellä. Ei leikit häiriintyneet yhtään kun vieressä ammuttiin, silmät vähän kääntyi äänen suuntaan mutta pikemminkin uteliaana. Ihan hyvä, täytyy pitää huolta ettei se pääse säikähtämään ilotulitteita kuten Tuikku. Sekin testattiin laukausvarmaksi mutta rakettien välkkeestä ja rätinästä säikähtäneenä se alkoi arastaa pauketta ja mielellään siirtyy kauemmas räiskeestä.

Ledi oli myös taas vähän puuhastellut yksin ollessaan. Yksityiskohtiin menemättä nyt on makuuhuoneen ovessa säppi (joka oli viikon verran asentamatta paikoilleen..) joka toivottavasti pidättelee puuhakasta teinieinaria (ei kai sitä pennuksi oikein voi enää sanoa kun se kohta täyttää 9 kk). Tulipahan ostettua palvattuja naudan luitakin taas jokusen kympin edestä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti