tiistai 28. elokuuta 2012

Maakuntamatkailua ja sieniä

Lauantaina vierailimme koko porukalla Joensuussa, jonne myös siskoni tuli Tuikun kanssa. Yhteislenkki oli vauhdikas mutta koirat käyttäytyivät hyvin. Illalla siirryimme maaseudulle isäni luokse ja koirat saivat leikkiä oman tontin omistajia, ja näyttivät nauttivan siitä kovasti kun saivat olla pihalla vapaana. Siedättyivät myös kissoihin taas vähän lisää että niitä EI ajeta takaa eikä niille haukuta. Sunnuntaina retaleet pääsivät päiväksi juoksemaan sienimetsään, ja Iisi osoittautui yhtä hyväksi sienikoiraksi kuin ennenkin. Se kun löytää sieniä niin se heittäytyy niiden päälle kieriskelemään tai vähintäänkin talloo ne jalkoihinsa.

Sain peruutuspaikan MH-luonnekuvaukseen Haminaan 15.-16.9. joten tiedossa on visiitti kasvattajan luo ensi kuussa, kun hän ystävällisesti lupasi meidät majoittaa.
Pesin Ledin jo kertaalleen Fairylla mutta hajua tuntuu vieläkin puskevan. Pesen sen vielä uusiksi ja jos senkin jälkeen haisee niin pitänee vaihtaa ruokaa tai alkaa taas epäillä että siinä on jotain Vikaa. Ja kyllä, Tuikku on lihava ja pääseekin kuulemma diettiruualle.

1 kommentti:

  1. Tuikku EI ole lihava, siinä on vain nyt hieman enemmän rakastettavaa <3 Mitäs ei suostu juoksemaan vaan raahautuu hihna tiukalla takavasemmalla :D

    VastaaPoista