Ledin luonnetesti

Käytiin sitten tänään Ledin kanssa luonnetestissä! Aiemmin kun ihmettelin miten jotkut treenaa testiin, niin mainittakoon että meillä ei harjoiteltu vaan koira oli tilanteissa ensimmäistä kertaa, jos MH-luonnekuvausta parin vuoden takaa ei lasketa. Testi järjestettiin Maaningalla jonne mukavasti ajeli puoleen tuntiin.

Ledi oli intopinkeänä menossa testipaikalle ja tuomarien jututtaessa hölkytteli rinkiä minun ympärillä että koska se äksöni oikein alkaa, kun jotain oli selvästi tekeillä. Tuomari kyseli kaikenlaista koiran arjesta, harrastuksista ja elinolosuhteista, ja sitten alkoi varsinainen suorittaminen. Alla lyhyesti omat kommentit ja kursivoidulla tuomarin sanallinen loppuarvio (kameramies karkasi niin nauhoitin vaan äänen).

Puukapulalla leikki kivasti. Jopa niin kivasti että aluksi alkoi kiskoa kelkankin narua tuomarin kädestä :) Kelkka oli testin pahin eikä Ledi meinannut millään tulla nuuskimaan sitä (jännä flashback Tuikun luonnetestistä..). Kelkkaa hinkattiin ainakin puolet koko testin ajasta kunnes lopulta saatiin koira tulemaan nuuhkintaetäisyydelle.

Minua Ledi puolusti jopa melko uskottavasti ja vaikka pujahti selän taa niin tuli sieltä vielä jalan viereen louskuttamaan. Haalarit säikäytti mutteivät olleet sitten sen kummempi juttu, kuten ei tynnyrikään. Pimeässä huoneessa kävi ensin kääntymässä metrin päässä, mutta keskellä huonetta oli metallipalkki jota se ei ensimmäisellä kerralla ylittänyt. Toisella kerralla tuli sitten perille saakka.

Seinän kommentit oikeastaan paremmin alla tuomarin kommenteissa. Laukauksissa ei mitään ihmeellistä edelleenkään. Ihan koiran näköinen tulos!

Tuomari Jorma Kerkän loppulauselmat:

Laukauksissa ei ollut mitään, laukausvarma.

Luoksepäästävyys, ei mitään ongelmia. Ei sen tarvii jäädä lähmimään, riittää että tekee sellaisen virkamiehen tervehdyksen ja se on siinä eli +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin.

Pieni pehmeys siinä on, se näkyy aika monessa paikassa. Tuo oli mulle suuri yllätys tuo kelkka. Se jämähti siihen. Siihen minä en niinku vastausta löytänyt että miksi. Kun se ei kuitenkaan osoittanut  - kun vaikka se taakse tuli niin se koko ajan taisteli vastaan ja keskittyi siihen, että mikä löi sen siinä tilttiin. Pehmeys on kuitenkin niin pieni että se ei haittaa sen tekemistä., eihän se tässäkään missään vaiheessa yrittänyt kieltäytyä että hui kamala, en tule.

Sitten tuo temperamentti, noin kokonaisuudessaan kyllähän se ottautuu oikeisiin asioihin niin kuin pitääkin, mutta ei se ihan sitä nopeinta kaliiberia ole. Se on kokonaisuudessaan kuitekin kohtuullisen vilkas. Se väistö tuossa tynnyrilläkin, sen se teki ihan oikein, mutta ei sillä niinku kiirettä ole. Semmosia säpäköitä pyörähdyksiä ei näkynyt. Sellainen temperamenttinen kolmosen koira pyörähtää niiltä jalansijoiltaan ympäri. Tällä vähän kestää että se muutaman askeleen otti ja katsoi, prosessoi ja se oli siinä. Eli kohtuullisen vilkas.

Sitten tullaan tuonne hermopuolelle. Minusta tällä koiralla on kuitenkin kaikkinensa varsin hyvät hermot. Kun mitään ei tapahtunut, ei se vinkunut eikä piipittänyt, ainoa missä sillä oli ikävä sinun perään oli pimeän huoneen ovella kun se jäi yksin, siinä se ainoastaan antoi ääntä. Kaikesta huolimatta sen palautumiset - kelkkaa lukuun ottamatta - oli varsin hyvät. Tosi voimakkaasti ottautui asioihin, ja sitten pehmeys - niin kuin puolustuksessakin - tuli vastaan. Sitten se vetäytyy taakse mutta ei se luovuttanut sielläkään. Elikkä minä olen sitä mieltä että tällä koiralla on kakkosen hermot, eli +2 tasapainoinen.

Sitten se taisteluhalu, siitä tuossa vähän keskusteltiin ja sitten katottiin näitä kaikkia tilanteita joissa sillä oli mahdollisuus taistella. Sehän ottaa leuoillaan aika pirun tiukkaan kiinni, pientä korjailua siinä alussa, mutta se mieluummin vaan parantaa otetta että se ei mukluttele sitä, ja sitten se pitää. Se käyttää kroppaansa joka paikassa jossa sillä vaan on mahdollisuus taistella, niin pitkään kun pehmeys ei tule vastaan. Ja näin ollen me päädyttiin siihen että taisteluhalu on suuri, +3, joka on nykyään todella harvinaista.

Puolustushalu, se halu siellä nähdään ja sanotaan että jos normaali arkielämässä tuollainen tilanne tulee niin silloin se ei luultavasti peräänny, eli silloin se on +3 kohtuullinen, hillitty. Ja tuossakin kun se uhka loppui niin se palautui tosi nopeasti ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Tuossa seinällähän kävi silleensä että se seurasi petäjien väliin, ja siinä kun tein uhkaeleen niin silloin se lähti tulemaan kohti. Kieppasin tuon toisen petäjän takaa ja katsoin lähteekö se mukaan, ja se lähti mukaan ja sitten tuli taas joku sellainen että se lähti vetämää ja mä jouduin hetkeksi keskeyttämään koska se olisi todennäköisesti repinyt itsensä siitä pannasta läpi. Sen jälkeen kun se rauhoittu niin kuitenkin jatkoin pikkusen vielä, niin se vielä lähti nousemaan siinä. En voinut viedä hyökkäystä loppuun niin tiukkaan kun olisin muuten tehnyt, ettei tule turhaa repimistä. Joka tapauksessa sen terävyys, kyllä sillä on sitä ja se on kohtuullinen, hillitty +3. Ja taas se rehellisyys, ja minusta kun se lähtee hermoista se rehellisyys että hei tää tyhmä juttu loppui tähän, ollaan kavereita niin sen luokse voi mennä, häntä heiluu.

Sitten mennään toimintakykyyn, itsenäiseen rohkeuteen. Sanotaan että muuten hyvä, niin sanotusti tuo kelkka kusi. Kelkan ansiosta se jää tuohon kohtuulliseen, eli muuten se olisi ollut hyvä. Pimeässä huoneessa ehdottomasti päivän paras koira sillä tavalla että se ei arponut lähteä eikä tarvinnut antaa minkäänlaista apua että se selvitti sen. Mutta tulos +1 kohtuullinen. Kelkka jos olisi mennyt vähän toisella tapaa, mutta se nyt meni näin.

Mutta joka tapauksessa, ei täällä miinusta ole, pluspisteitä on tasan 204. Luonteen puolesta olisi ainesta jalostukseen.

Toimintakyky +1 kohtuullinen
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +3 suuri
Hermorakenne +2 tasapainoinen
Temperamentti +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
+++ laukausvarma
Pisteet 204

Video Youtubessa: http://youtu.be/0_Sdjku6Hzs

Mukava päivä, nyt väsynyt koira :)

Energiahoitoa

Heti alkuun huuhaavaroitus ahdasmielisille skeptikoille ja muille huumorintajuttomille perunanuijille. Meillä kävi energiahoitaja.

Kortisonipiikistä on vasta pari kuukautta mutta koira on alkanut taas kipuilemaan. Olen kartoittanut hoitovaihtoehtoja, ja ennen kuin uhraan kihlasormuksen ja upotan sen kultahippusiksi koiran polviniveliin (kyllä, tämäkin on hoitomuoto) kysäisin josko energiahoitaja tulisi katsomaan koiraa. Jonkun verran olen heikäläisistä kuullut mutta omakohtaista aiempaa kokemusta ei ollut, mutta eläinlääkäri kun tarjoaa ainoaksi vaihtoehdoksi kipulääkeiden syöttämisen niin aika avoimin mielin tässä kokeilee kaikenlaista.

Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin, käsittely kesti ehkä 45 minuuttia ja koira kyllä reagoi hoidon aikana niin että selvästi joltain se tuntui. Uusintakäsittely otetaan perjantaina ja katsotaan jatkoa sen perusteella. Yleensä eläimiin ei kuulemma mene paljon energiaa, mutta Ledi imi sitä itseensä kuin pohjaton kaivo. Lopulta koira oli pumpattu täyteen ja nyt Kuopion Skepsis Ry:n koiraosasto seuraa oliko hoidolla minkäänlaista vaikutusta. Tulokset selvinnevät viikon sisään - stay tuned. Ja jos vaikuttaa siltä että koiran tila merkittävästi kohenee pitkällä aikavälillä niin käyn ottamassa loppuvuodesta polvista uudet röntgenkuvat jotta voidaan nähdä näkyykö muutos myös niissä. Helppo siis selvittää onko huuhaata vai ei.

Onko kellään kokemusta näistä hoidoista?

Edit. Perunanuijien jeesusteluille jo ennakkoon tiedoksi että ei maksannut pennin jetiä, eli ei ainakaan kallista huijausta ole.

Kodin pikku tuholainen

Muutettiin karvakasan kanssa uuteen asuntoon. Se on katsellut luhtitalon parvekkeelta hienosti pihan muita koiria ja kissoja ihan hissukseen, mutta asunnon ovelle ei ole kellään asiaa ilman ennakkovaroitusta. Seinänaapurin koirineen voi laskea omaan kotiinsa kommentoimatta, mutta muista on hyvä ilmoittaa - tiedä mitä kaupustelijoita koettaa tulla sisään!

Pieni puuhakas on kuitenkin ollut tässä viikon päivät levossa kun oikea takajalka ei näytä olevan edelleenkään ihan kunnossa, niin se puuhakkuus on sitten purkautunut yksin ollessa hieman epätoivottuihin asioihin. Lahjaksi saatu huovutettu Reino-tonttu sai viimeisen leposijansa roskakatoksesta, kun Ledi sitä oli päivän pyöritellyt. Reinon kainalossa pitämät halot ja kirves löytyivät ympäri eteistä. Liekö koira kofeiinipäissään riehunut kun oli pureskellut kapselikahvinkeittimen käytettyjä maito- ja kahvikapseleitakin, lututtaanut ihan tyhjäksi asti. Varmuuden vuoksi oli purrut rikki vielä niiden kovamuovisen valutusrasian ja nostellut tiskialtaasta kaikenlaista muutakin matolle - taitavin suoritus oli pakastinrasia täynnä vettä - se oli nostettu matolle vedet edelleen sisässä. En ymmärrä.

Suivaannuin eniten siitä että koiran roikale availee makuuhuoneen ovea ja käy röllöttämässä minun lakanoissani päivän. Pitänee ostaa tämänkin asunnon makuuhuoneen oveen säppi ettei saa auki, mutta ärsyttää kun se silti hyppii kahvan ja naarmuttaa karmit. Joo, ei ole takuuvuokraa tulossa edellisestä asunnosta. Heipparallaa 250 euroa. Mietin kuitenkin että tekeekö se tuhoja nyt tylsyyksissään kun on liikaa virtaa vai ahdistaako sitä jäädä yksin. Se on kyllä sikaillut nyt monessa muussakin paikassa missä ollaan vierailtu, pääsääntöisesti aina varastaa pöydältä jos on jotain varastettavaa. Todella veemäistä kitkeä pois.

Jätin sitten aamulla webbikameran nauhoittamaan WebcamXp-ohjelmalla pari ekaa tuntia, että näen ja kuulen onko koira ahdistunut vai muuten vaan puuhakas. Kyllä se joitain kertoja videolla vähän yyhkytti, mutta aikansa puuhasteltuaan meni sitten makaamaan sänkyyni. En siis sanoisi että se eroahdistusta varsinaisesti on keksinyt, veikkaan että on nyt oppinut huonoja tapoja + liian vähän älyllistä tekemistä, niin sitten pitää tehdä älyttömyyksiä. Alla kuitenkin video tämän aamun ekasta puolesta tunnista yksin, jonka jälkeen koira näytti rauhoittuvan kun lopulla 1,5 tunnilla ei kamerassa näkynyt mitään. Tuo hellaa vasten hyppiminen on kyllä ihan liian vaarallista, otan nuo vetimet irti siksi aikaa että huono tapa saadaan pois.

"Minäkö muka tuhmeliini?"

Kuvaloisia

Säälikäämme hetki tätä reppanaa otusta jota saksanpaimenkoiraksikin joskus kutsuttiin.

Ei vaineskaan, käytiin köpöttelemässä pieni lenkki takametsässä kesäisten kuvien toivossa. Ei olla päästy vielä kipulääkkeistä eroon. Laiduntamisen myötä joukkoon tuli muutama ihan hauska ilmekin :) yllä olevissa kuvissa varsinkin näkyy kuihtunut takaosa, vaikka karvanlähtö toki vaikuttaa asiaan myös kun muhkeat villahousut ovat pudonneet. Verrokiksi kuvat maaliskuun alusta ja tältä päivältä - häntäkin on nyt kuin rotalla!

 

 

"Mitä, minäkö söisin heinää? En toki, tässähän minä poseeraan ihan nätisti!"

Alla olevasta asetelmasta tuli jotenkin hautajaiskuva mieleen. En tiedä miksi. Iloiset aatteet jne. Mutta kylläpä se näyttää pentumaisen honkkelilta nyt kun ei ole karvoja tuomassa illuusiota massasta!

Alla vielä molemmista koirista huhtikuulta, kun aurinko alkoi jo vähän lämmittämään :)

Röntgenkuvat ja tunteiden kirjo

Ihmisen mieli on erikoinen. Vaikka itse olen koiraa tutkituttanut ja hoitanut oireita, en keksi mitään muuta syytä miksen ole kiertänyt eri eläinlääkäreitä enemmän tai vaatinut uusintaluustokuvia jo aiemmin kuin se, että jossain alitajunnassa olen toivonut ettei koirassa ole mitään pahasti vialla (kieltäminen). Eläinlääkäriin meno on aina pelottanut ja koiran silittely uneen tutkimuksia varten on itkettänyt joka kerta, kun taustalla on ollut pelko että löytyy jotain pahaa jota ei voi korjata.

Viimeksi röntgenhuoneen lattialla koiraa uneen silitellessä karkasi pari kyyneltä, mutta tulokset pystyin kuuntelemaan ihan rauhallisena ja kyselemään jatkosta ihan asiallisesti. Vasta kun kävelin klinikalta ulos ja istuin autoon, romahdin niin lohduttomaan itkuun etten muista aikuisiällä vastaavaa tapahtuneen. Se valtaisa pettymys ja suru siitä että koira on todella rikki eikä sitä voi korjata. Pari tuntia itseäni kasattuani pystyin palaamana takaisin töihin - istumaan ja tuijottamaan tyhjyyteen.

Lohduttomuuden jälkeen kuitenkin läipäivinä tuli hyvin nopeasti katkeruus. Katkeruus siitä että koira on mitä parhain luonteeltaan mutta kroppa pettää. Katkeruus siitä että eläinlääkärit ja fysioterapeutti eivät aiemmin hoksanneet että vika on polvissa. Katkeruus siitä että polvet tutkittiin terveiksi ja ne olivatkin rikki, ja alkava muutos olisi ollut nähtävissä jo 2012 kuvassa. Sen vuoksi nuorien koirien polvilausunnot kuulemma ovatkin vain kaksi vuotta voimassa, kun muutoksia saattaa tulla nopeastikin. Katkeruus siitä, että pentueen emä oli niin nuori enkä tiennyt koko polviasiaa aiemmin (vaikka emässä ei välttämättä vikaa ollutkaan, nyt jo edesmennyt).

Katkeruuden aikana en oikeastaan halunnut olla koko koirankaan kanssa tekemisissä. Ihan sama, kun ei sen kanssa voi kuitenkaan tehdä jatkossakaan mitään. Ihan sama, käytän sen tarpeillaan ja siinä se. Ihan sama, perun kaikki kesän harrastussuunnitelmat. Olin muuttamassa toiseen asuntoon ja mietin että ihan sama varmaan etsiä asuntoa johon ei saa koiraa ottaa, kun monttuun tämä kuitenkin pitää laittaa. Samalla kuitenkin ilmoitin siskolleni että jos Ledi pitää lopettaa niin otan Tuikun takaisin kaupunkiin, koska muuten en kestä järjissäni yksin.

Hiljalleen katkeruus kuitenkin väistyi kun koira itse alkoi olla parempi ja koko ajanhan se oli iloinen oma itsensä. Se ei murehtinut menneitä saati tulevia, vaan nautti jokaisesta hetkestä. Itsekin alkoi saamaan uskoa siihen että ehkä tästä selvitään jotenkin, katsotaan nyt kesän yli kuukausi kerrallaan. Hiljaiseloa. Jos koira kestää kivuttomana ja voi kuitenkin nauttia elämästä niin hyvä. Aloin hyväksymään tilanteen. Sillä tiellä ollaan yhä.


Alla siis uusimmat röntgenkuvat, vuoden 2012 kuvat ovat vertailtavissa täällä. Klikkaamalla kuvat saa suuremmiksi. Polvet siis totaalisen rikki, muissa nivelissä ei uusia muutoksia (kyynärät rikki ja lonkat siistit mutta matalat, vai löysät. En muista).

Oikea polvi

Vasen polvi

Oikea kyynärä

Vasen kyynärä

Lonkat ja polvet

Oikea olka

Vasen olka

Selkä- ja lanneranka

Ledi on nyt lomaillut maalla vapaana pihalla pari viikkoa, ja sen liikuntaa on vähän rajoitettu laittamalla se välillä naruun kiinni totaalisen vapauden sijaan. Se on kuitenkin saanut juoksennella Tuikun kanssa, kaivaa kuoppia, repiä kantoja ja uiskennella, mutta se on ollutkin nyt koko sen ajan jatkuvalla kipulääkityksellä. Nyt kun loma alkaa olla lopuillaan pidän sitä taas pakkolevossa jotta päästään särkylääkkeistä eroon ja katsotaan paljonko "kaupunkiliikuntaa" se kestää ilman lääkkeitä. Totaalisen jalattomaksi se ei onneksi ole enää mennyt, mutta alkaa nuolemaan ranteitaan/kaluamaan takajalkojaan jos ei ole saanut kipulääkettä, joka eläinlääkärin mukaan on stressireaktio kipuun. Ranteetkin kuvattiin ja varpaat kokeiltiin että niissä ei ole mitään vikaa, ja ei se niitä kaluakaan jos siihen ei koske.

Mutta semmoista. Luonnetestiin on edelleenkin tarkoitus mennä heinäkuussa, muutoin otetaan aika rauhallisesti. Kunhan vesi lämpenee niin aletaan uiskentelemaan enemmän jotta saadaan takajalkoihin lihaksia takaisin - koira kun on ollut melkein 6 kk enemmän tai vähemmän sairauslomalla niin kuihtuuhan ne. Mutta elossaa ollaan ja koiran mieli virkeä, karvanlähtö kauhea. Voi olla että kuvittelen tai että karvattomuus tekee koirasta jotenkin säälittävämmän näköisen, mutta minusta sen ilme ei ole enää ihan samanlainen kuin vaikka viime vuonna. Tai ehkä sääli vaan saa minut katsomaan sitä eri tavalla.