Ruunaalla

Viikonloppuna teimme pienen vaelluksen Ruunaalle. Epäröin Ledin ottamista mukaan vielä viime metreillä, mutta totesimme että sovitamme päivämatkat koiran jaksamisen mukaan, ja jos se näyttää väsyvän tai liikkuminen muuttuu huonommaksi, niin palaamme lyhintä reittiä kotiin. Onneksi pelko oli kuitenkin turha. Keli oli koko reissun nollan alapuolella, vain viimeisenä päivänä aurinko paistoi niin että aurinkoisissa kohdissa kuura suli ja tarkeni ilman hanskoja. Koirillakin oli takit mukana taukoja ja yötä varten. Iisi pääsi myös kantamaan omat ruokansa, Ledillekin hankitaan oma reppu kunhan se on täysissä voimissaan ja sille uskaltaa kuormaa laittaa.

Team Pönöttäjät valmiina seikkailuun

Iisiä vähän pelotti riippusilta, joka hieman notkui jokaisella askeleella. Pienellä rohkaisulla se kuitenkin kipitti yli samassa porukassa.

Aina Valppaat

Varjelin Ledin selkälihaksia parhaani mukaan laittamalla sille takin päälle jokaisella tauolla, ettei ne vaan jumiutuisi. Maasto oli pääosin helppokuinkuista (kuljimme polkuja pitkin), mutta lämpeneehän ne siinäkin. Valitettavasti takki vaan tosiaan on liian iso, jonka syystä se sotkeutuu pissaan jos koira ei ole kiinni ja merkkailee ympäriinsä. Siksi välillä oli melkoista rumppaamista laittaa koiralle takki, ottaa pois, laittaa päälle, ottaa taas pois..

Joku saattaa kyseenalaistaa miksi meillä koirat ovat kuvissa irti. Ilokseni kumpikaan koirista ei osoittanut halua poistua polulta hajujen perään, tai ainakin sanallisella huomautuksella lakkasi nuuskimasta ilmaa metsään päin ja jatkoi kiltisti matkaa. Ne eivät siis aiheuttaneet haittaa muille eläimille tai ihmisille - ne harvat ihmiset jotka tulivat vastaan, näimme jo kaukaa ja otimme koirat kohteliaisuussyistä hihnaan, vaikka ne muutenkin kulkivat jonossa välissämme. Ennen reissua ostin vaellusflexin Ledille, se taitaa tosin olla tarkoitettu 5 kg koiralle mutta on kevyt ja vaivaton hihna tuollaisessa reissussa. Lediä pidin irti kuitenkin enimmäkseen siitä syystä, että se saisi ravata vapaasti - flexissä vauhti olisi ollut liian hidas, ja se olisi joutunut peitsaamaan tai kävellä lönkyttämään koko ajan, ja todennäköisesti olisi mennyt taas jumiin.

Leiriruokinnassa

Vastarannalta kuului ääniä

Koirat pääsivät myös veneeseen. En muista onko kumpikaan ollut aiemmin veneessä? Ihan kiltistihän nuo nousivat kyytiin ja rauhottuivatkin nauttimaan ohi lipuvista maisemista. Vesistön ylitykset olivat lyhyitä, mutta koska keli oli kaunis teimme pienen maisemakierroksenkin. Järvi alkoi vaan olla paikoin jäätynyt ja rajoitti soutamista hieman.

"Missä ne minun pelastusliivit on", kysyy Ledi

Kerran leirissä ollessamme Ledi katosi hetkeksi. Pienen huhuilin jälkeen se juoksi rannasta ja arvasin että jotainhan se on ollut syömässä kun tuolla lailla katosi. Hengityksen haju paljasti että kyse on kalasta, ja pelkäsin että jossain on kalan roippeita jemmattuna. Pelkoni osoittautui onneksi vääräksi - Ledi oli ollut nikertämässä kokonaista lohta! Kaiken lisäksi lohi tuoksui vielä aivan tuoreelle, joten suolet pois ja kala paistumaan ja voilá, siinä oli koirille iltaruoka. Raa'an kalan nikertäminen muistuttikin että koirille pitää antaa matokuuri tässä lähiaikoina.

Kalamies Ledin saalis jo hieman maisteltuna

Toisena yönä pakkanen oli kiristynyt Lieksassa miinus kahdeksaan. Ihmettelinkin kun teltasta ropisi aamulla lumen kaltaista valkeaa höttöä, mutta ilmeisesti vain kosteus oli tiivistynyt teltan sisäpintaan. Nukuimme kaikki kuin tukit, tai no Iisille piti pari kertaa herätä laittamaan lisäpeittoa päälle. Sille pitäisi ostaa paksumpi takki näille syys/talvireissuille. Muita ei palellut ja pakkaslukematkin huomattiin vasta jälkeenpäin kotona.

Meillähän on kolmen hengen teltta siksi, että sinne mahtuu hyvin kaksi aikuista ja koirat omalle retkipatjalleen. Ohut solumuovinen retkipatja on kevyt kantaa (koira voi kantaa oman patjansa) ja eristää hyvin kylmästä maasta. Teltan pohjakin säästyy kun koiran kynnet ei kuluta sitä. Kesäaikaan olisi toki suotavaa, että koirat nukkuisivat niille varatussa isossa eteisessä..

Nuotion lämmössä alkaa ramaisemaan.

Ledi liikkui koko reissun hyvin, ravasi hyvällä askeleella molempina päivinä. Jälkimmäisen päivän lopulla se hieman rikkoi peitsille, mutta oltiinkin jo melkein takaisin autolla. Nyt sitten jatketaan jumppaa ja käydään hierojalla että ei varmasti ala tulla uusia jumeja. On se tuo vaeltaminen mukava harrastus, koiratkin tuntuvat nauttivan kun saavat olla ulkona koko päivän. Sattui siellä hauska kohtaaminen metsästyskoiran kanssa: pitkästä matkasta kuului pikkukoiran ilmoitusräksytys että se on kuullut meidät. Kun jatkettiin matkaa, ilmestyi mäen takaa suomenpystykorva tutkapanta kaulassaan! Se ei tehnyt elettäkään tullakseen luo tai väistääkseen, niin laskin Ledin sitten tutustumaan kun ei omistajaakaan näkynyt missään, ja meidän siitä koirasta piti ohitse päästä. Lediä ei kyllä juuri kiinnostanut, ja jatkettiin matkaa pystykorvan juostessa edellämme ja haukkuen meitä jatkuvasti. Pian vastaan tulikin metsästäjä  itse ase selässään (suojelualueella??) ja yritti ottaa koiransa kiinni, mutta siinä vaiheessa oltiin jo ohitettu kyseinen parivaljakko. Ihmettelin Ledin välinpitämättömyyttä: vaikka se kuuli koiran haukun, ei se näyttänyt eleelläkään huomanneensa sitä vaan jatkoi kepin kanssa leikkimistä. Se tervehti koiran nopeasti, mutta ei jäykistellyt tai kiinnostunut muutenkaan siitä. Kai se koirankin mieli lepää metsän hiljaisuudessa. Kaupunkielämä kun on aika stressaavaa.

Täällä sielu lepää.