torstai 18. lokakuuta 2012

Vesiterapia

Tänään siis käytiin ensimmäistä kertaa vesiterapiassa. Menetelmästä voi lukea lisää ACE:n omilta sivuilta.

Ensin hieroja katsoi liikkeet pihalla, ilokseni Ledi ravasi nyt puhtaasti edestakaisin ja oikeaan kierrokseen, vasempaan kierrokseen rikkoi peitsille. Sen jälkeen mentiin terapiahuoneeseen. Käytännössä koira laitetaan akvaarioon jonka pohjalla on juoksumatto, jonka nopeutta ja kaltevuutta voi säätää samoin kuin veden määrää. Veden korkeus säädetään yleensä koiran polveen saakka. Ideana Ledin kohdalla on se, että se joutuu laittamaan takapäänsä töihin ja käyttämään lihaksia oikein. Takapäätreeni vahvistuu kallistamalla mattoa hieman, että koira joutuu kävelemään vedessä "ylämäkeen".

Hieroja katsoi liikkeistä että Ledi astuu vasemmalla takajalalla syvemmälle mahan alle, mutta muuten ei outoa vinksotusta tai muutakaan ollut. Melkoista tasapainon hakemista ja horjahtelua oli aluksi vedessä, mutta Ledi ei kovin kummissaan jaksanut olla tästäkään vaan lampsi menemään. Huomasi kyllä että on melko raskasta ja hieman huolettikin miten se jaksaa, kun on pidemmän aikaa ollut joko vähäisellä liikunnalla tai kokonaan urheilukiellossa.

Vauhtia ja kaltevuutta muunneltiin niin, että saatiin 15 minuuttiin mahtumaan lämmittelytreeni, reippaampi pätkä ja loppuverryttely. Lopuksi Ledi vielä hierottiin, oikealta puolelta selästä (olisiko ollut rinta-ja lannerangan yhtymäkohdassa?) löytyi pieni jumi joka sitten suli pois. Vasemman takajalan lihakset olivat hieman kireämmät kuin oikean, mutta mitään suurempaa ei onneksi löytynyt hieronnassakaan. Hieroja kehui miten on rauhallinen koira kaksivuotiaaksi urokseksi ja Ledi nautiskeli olostaan. Välillä sitä vähän epäilytti, ilmeisesti vähän kipeämpiä kohtia hieroessa. Selkä ei kuitenkaan tuntunut kuumalta, että siellä enää tulehdusta olisi. Alla video Ledin loiskimisista.


Ps. kyllä meinaa välillä usko loppua miten mahdottoman vaikeaa voi olla ylämäen ravaaminen puhtaasti. Saattaapi olla että omistajankin kunto kasvaa, kun samaa mäkeä veivataan ylös alas että joskus päästäisiin huipulle saakka samassa askellajissa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti