maanantai 15. lokakuuta 2012

Uutta Kuopiossa!

Fysioterapeutti vihjaisi että Kuopioon olisi tullut ensimmäinen vesijuoksumatto. Selvitin huhun todenperäisyyttä ja sainkin nopeasti vastauksen Koirakoulu ACE:lta, että heillä sellainen tosiaan on ja sain linkin ajanvaraukseen, uutista ei ole vielä julkaistu heidän sivuillaan. Nyt on torstaille varattu aika vesiterapiaan ja hierontaan, joten siitä sitten lisää loppuviikosta!

Ilokseni Ledi on liikkunut jo paljon paremmin ensimmäisen fysioterapiakerran jälkeen. Jännä että vajaan tunnin käsittelyllä voikin olla niin suuri vaikutus, mutta ilmeisesti ne lihasjumit todella alkavat nyt sulaa. Urheilukielto on ilmeisesti aiheuttanut Ledille jo ulostusvaivoja, eilen kun sai olla ulkona useamman tunnin ja hölkytellä välillä vaihtelevassa metsämaastossa (huom. ei siis juossut metsässä montaa tuntia, vaan olimme ulkona viettämässä päivää), toimi vatsa aamulla jo normaalimmin. Ihan hyvä, koska olin jo varaamassa eläinlääkäriaikaa kun koira on useamman päivän ajan tikistänyt vähän väliä mutta ei ole saanut ulos kuin pientä löysää luirua. Toivottavasti korjaantuu nyt kun voime jumppaamisen lisäksi hiljalleen alkaa lisäämään liikunnan määrää. Epäilin myös tuliko vahingossa ostettua eri ruokaa kuin viimeksi, koska vatsavaivojen alkaminen ajoittui melko hyvin uuden ruokasäkin ostamisen ajankohtaan?

Sunnuntaina myös Iisi kunnostautui hirvikoirana, hienosti jäljitti vasaa vaikka sitä selvästi vähän hirvittikin (puujalka, har har). Ei kylläkään nähty yhtään hirveä mutta jäljet olivat tuoreet, eikä se Iisikään onneksi lähtenyt muutamaa metriä kauemmas ja jäljestettiin ehkä 100 metriä metsässä pellon reunaan saakka. Se seisoi välillä kuin lintukoira ilmaisten suuntaa josta hirven haju tuli. Ledi puolestaan jäljitti metsäkanalintuja, ja ehtipä ajaa lentoonkin jokusen. Reissu meni kuitenkin huomattavasti paremmin kuin vastaava vuosi sitten, nyt oli jo tullut malttia ettei kiskonut hihnassa koko aikaa ja kykeni vastaanottamaan käskyjäkin. Viikon päästä olisi tarkoitus lähteä muutaman päivän vaellukselle, mutta Ledi ei taida sinne päästä mukaan ettei rasitu liikaa. Ehkä kysyn eläinlääkärin mielipidettä asiaan.

Mutta vesijuoksusta + hieronnasta lisää torstain jälkeen.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti