sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Esineruutua ja kesäturkkia

Eiliset ruudut menivät hyvin sekä Lediltä että talvitauolta vasta nyt palanneelta Iisiltä. Iisi suorastaan loisti nopeilla ja tarkoilla suorituksillaan. Ruutu oli vajaat 50 x 50 metriä ja koirat suorittivat yhden esineen noudon vuorotellen. Ledillä vaikeuksia oli vain purkin noutamisessa, mutta nyt kun lukaisin sääntöjä niin ruudussa ei saa olla metalli- tai lasiesineitä niin sitäpä ei tarvitsekaan harjoitella enempää. Se ei ilmeisesti haissut kovin voimakkaasti, koska koira juoksi sen vierestä ohi pariinkin kertaan merkitsemättä sitä. Yhdessä kun etsittiin niin sekin nousi kyllä. Treeni sujui ilman sen suurempia ongelmia, mutta tänään lueskeltuani esineruudun harjoittelusta niin totta tosiaan, ne esineet olisi aloittelevalle koiralle hyvä viedä aina samoihin paikkoihin, ettei ruutuun jää "kuumia" kohtia jotka haisee voimakkaasti mutta siellä ei kuitenkaan esinettä ole. Tämän voisi muistaa jatkossa.

Lueskelin myös että (ainakin jonkun kouluttajan) mukaan koiralle olisi hyvä alkaa opettaa jo varhaisessa vaiheessa useamman esineen etsimistä. Kyseisessä harjoituksessa kapealle mutta pitkälle tallotulle kaistaleelle viedään linjaan neljä esinettä (tämän jälkeen ruudusta kolmen esineen tuominen on kuulemma pala kakkua) jotka koira tuo, tai ne haetaan koiran kanssa yhdestä koiran tasosta riippuen. Talloin Ledin kanssa n. 50 metriä pitkän kaistaleen pieneen rinteeseen metsään, leveyttä sillä oli reilusti alle 10 metriä (piti tulla vielä kapeampi, mutta kun sitä turaa...). Tällä kertaa merkitsin nauhalla paitsi kulmat, myös esineiden sijainnit! Näin saatoin kehua koiraa heti kun se nosti esineen, kun tiesin varmuudella että se on oikeassa paikassa.

Vein taaimmaisen esineen Ledin kanssa (suosikkipatukka) melkein takarajalle, siitä vajaat 10 m lähemmäs narulelun ja 10 metriä etureunasta hanskan. Nokkela laskee nyt että eihän siitä tule kuin 40 metriä. No kuitenkin sinne päin. Ensi kerralla pitää ihan laskea askeleet että saisi tarkemmin sen ruudun oikean kokoiseksi. Hanska nousi helposti ja se luovutti sen hienosti. Palkkasin sen herkkulihapullalla ja otin sivulle lähettääkseni sen uudestaan ruutuun. Nyt koira selvästi epäröi mitä pitäisi tehdä, koska esinehän oli jo haettu! Kahden epäonnistuneen lähetyksen jälkeen otin koiran vierelle ja menin sen kanssa ruutuun, ja lähetin sen keskimmäiselle esineelle ensimmäisen esineen kohdalta. Narulelu löytyikin hienosti. Viimeiselle esineelle lähetin samasta paikasta kuin keskimmäiselle ja muistaakseni se löytyi ensimmäisellä lähetyksellä, joten koira ilmeisesti alkoi hoksata idean.

Ehkä jos olisi pelannut varman päälle, olisi kannattanut tehdä niin että olisi lähtenyt nostaman esineitä koiran kanssa kaistaleelta yhdessä eikä lähettänyt sitä. Seuraavan kerran taidankin tehdä niin, niin se toivottavasti hoksaa että etsimistä kannattaa jatkaa. Sinänsä hyvä että tämä on ollut mielessä jo jonkun aikaa, ettei siitä ehdi muodostua isompaa ongelmaa ettei koira noudakaan kuin kerran.

Iisikin pääsi tänään talviturkistaan, ja näyttä sekarotuisen katupiskin sijaan taas vähän enemmän rotukoiralta. Ajelujälki ei ole omaa käsialaa, parin viikon päästä näyttänee jo paremmalta kun ei ole niin muli.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti