maanantai 7. toukokuuta 2012

Neljän esineen ruutu

Tein illanratoksi Ledin kanssa 10 x 50 m ruudun johon piilotin neljä lelua. Ruudun talloin taas Ledin kanssa yhdessä ja laitettiin samalla lelutkin piiloihin. Ruudusta loppuosa nousi melko jyrkkään rinteeseen, tällä(kään) kertaa tuuli ei helpottanut hajun kulkeutumista niin tein harjoituksesta helpon. Tarkoituksena oli havainnollistaa että siellä ruudussa tosiaan voi olla enemmänkin etsittävää ja vahvistaa sitä että esineiden löytäminen ja etenkin niiden tuominen minulle on KIVAA! Jokaisen esineen löydyttyä oli siis tiedossa leikkituokio kyseisellä lelulla. Lähetin lähimmälle esineelle hieman viistosti ja Ledi toi sen takaisin lähetyspaikkaan ja leikittiin ihan tohkeissamme. Laitoin lopuksi lelun reppuun ja lähetin koiran seuraavalle esineelle edellisen esineen kohdalta, vähän sivummasta. Ledi toi esineen jälleen hienosti ja tätä jatkettiin kunnes kaikki esineet olivat löytyneet.

Viimeinen lelu olikin suosikkipatukka. Kun oltiin leikitty sillä löytymisen jälkeen, otin PK-valjaat pois ja vapautin sen leikkimään lelulla siksi aikaa kun otin merkkinauhat pois puista. Ledi sai pitää lelun koko kotimatkan, tosin vaihtoi sen loppumatkasta puupölkkyyn.

Merkkinauhat ovat kyllä käteviä paitsi siksi että itse näkee missä rajat ja esineet ovat, mutta ne näyttävät myös tuulen suunnan. Siitä on hyötyä jos ihmettelee koiran juoksentelua ruudun ulkopuolella, sillä tuuli voi kuljettaa ruudun rajojen hajun useamman metrin sivuun.

Seuraava harjoitus voisi olla sellainen että koetan itse olla neutraalimpi ja seurata tuoko Ledi esineen ilman hirmuista kehumishihkumista. Olisihan se paljon coolimpaa että sanoo koiralle vain "etsi" ja "hyvä" ;) voisi myös tehdä kevään ensimmäisen jäljen kun vaan aktivoituisi. Se ei ole niin kivaa.

Olisi mukava käydä myös tottistelemassa porukassa pitkästä aikaa. Pitänee katsoa olisiko jotain kurssia, tai käydä ihan privaatisti ohjatuissa treeneissä. Punkkikausikin on muuten todistetusti alkanut, löysin kaapista viime kesänä ostettuja Bayvanticeja jotka olivat vielä voimassa. Löysin myös Ledin lemmikkieläinpassin! En edes tiennyt että sillä oli sellainen. Kannattaisi varmaan kaivella useamminkin arkistojen kätköjä. Siitä tulikin mieleeni, ilmoittauduin mukaan kasvattajan järjestämälle kevätleirille. Osallistujien määrä on kuulemma aika vähäinen tällä kertaa, mutta tuleepahan edes kasvattajan ja Ledin Mörkö-siskon kanssa vaihdettua kuulumiset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti