tiistai 8. toukokuuta 2012

Tauko.

Mietin jo että jättäisinkö ainakin esineiden treenaamisen välistä tänään ettei koira leipiintynyt. No en jättänyt ja koiraahan ei kiinnostanut pätkääkään. Lisäksi huonosti suunniteltu treeni on huonosti tehty. Pariin päivään jos ei tekisi noita juttuja laisinkaan ja sitten alottaisi koiraa hetsaamalla ja viemällä ruutuun vain yhden esineen. Nyt en ole sitä juuri kuumuttanut ennen esineille lähettämistä joten kokeilemisen arvoinen voisi olla sekin.
PK-liiviäkin pitäisi hieman muokata Tuikun jäljiltä, meinaa olla vähän kireä edestä. Käytiin päättämässä lenkki vielä koirapuistoon jossa sai juoksennella tyttökoirien kanssa, kaksi saksanpaimenkoiraakin siellä oli mutta Ledi tykästyi vanhimpaan narttuun, joku sekarotuinen bulldog. Kakaralla alkaa olla miesten metkut mielessä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti