maanantai 25. marraskuuta 2013

Jos ottaisin aikuisen koiran..

Ledin myötä on kypsynyt ajatus siitä, että seuraava koira voisi hyvinkin mahdollisesti olla nuori aikuinen pennun sijaan. Vaikka pennut ovatkin ihania ja niistä saa tehtyä mieleisensä, niin onhan siinä hemmetinmoinen työ paitsi pissakakkarumbineen, myös tavoille opettamisessa ja kouluttamisessa. Olisi mukavaa jos joku muu olisi jo tehnyt pohjatyön, ja koirasta näkisi jo vähän millainen siitä on tulossa. Myös terveyden osalta tietysti! Ledi kun täyttää kohta kolme ja se on vieläkin ihan hömelö teinipentu, niin mukava olisi saada nopeammin aivollinen ja järkevä koira, vaikka toki hulluttelevassa ja hömelössäkin koirassa on omat ihastuttavat puolensa.

Saksansuklaapystykorva, tunnetaan myös Fazerinnoutajana
Mietin kuitenkin että voisi olla melko haastavaa löytää sellaista koiraa joka meidän elämänmenoon sopeutuisi. Tällainen sen pitäisi olla:
- tottunut kerrostaloelämään
- hyvähermoinen, sopeutuvainen uusiin paikkoihin ja asioihin
- ystävällinen tai korkeintaan välinpitämätön uusia ihmisiä kohtaan (ei siis varautunut)
- tottunut matkustamaan autossa, pystyy matkustamaan myös julkisissa (ihmis- ja koirasosiaalinen)
- tottunut lapsiin ja mielellään kunnioittaisi kissojakin
- suhtautuu ystävällisesti tai ainakin sietää hyvin vieraita koiria
- tapakoulutettu vähintään sen verran että tulee luokse ja antaa kiinni, eikä sikaile sisälläkään
- ei allergioita tai perinnöllisiä vikoja, mielellään luustokuvattu jos suurikokoinen - eli TERVE! Ei tarvitsisi olla rotukoira, mutta sekarotuisia harvemmin kuvataan tai muutenkaan tutkitaan niin paljon.
- 1-3 -vuotias, jotta ehtisimme puuhastella vielä monenlaista yhdessä
- ei tietenkään riistaviettinen eikä häiriökäyttäytymistä kuten autojen jahtaamista tai eroahdistusta

Tällaiset koirat toki voivat olla aika harvassa. Aika usein koiria annetaan pois juuri käytösongelmien vuoksi, mutta on myös niitä harvoja jotka vaihtavat kotia esimerkiksi siksi, ettei niistä olekaan suuniteltuun työ- tai harrastuskäyttöön. Tai että elämäntilanne on vain muuttunut sellaiseksi, ettei koiraa voi enää oikeasti pitää.


Minullehan tarjottiin kesällä aikuista saksanpaimenkoiranarttua, joka aiheutti lähinnä paniikinomaisen huutonaurukohtauksen että ei kiitos, niin kauan kun asun kerrostalossa niin yksi koira riittää vallan mainiosti. Ei minulla olisi aikaa aktivoida kahta puuhakasta koiraa riittävästi, ja kaupunkilähiön pienissä metsissä kun kaksi vauhdikasta koiraa hajaantuu eri suuntiin niin tarvitaan jo enemmän kuin kaksi silmää pitämään järjestystä yllä. Kyllä, olen huono hihnalenkkeilijä.

Koiran hankinta ei ole ajankohtainen toivottavasti vielä moneen vuoteen, mutta aina välillä tulee vilkuiltua jo muidenkin koirahankintojen vuoksi millaisia koiria on kulloinkin vaihtamassa kotia. Eniten ehkä epäilyttää se, että kertooko koiran omistaja rehellisesti kaikki ne koiran huonotkin puoletkin, vai tuleeko myöhemmin harmia siitä että totuutta on kaunisteltu rankemman kerran tai jotain on jätetty kertomatta. Luulisi kyllä että jokainen kodinvaihtaja menee koeajalle uuteen kotiin, ja jos sen kanssa tulee ylitsepääsemättömiä ongelmia olisi omistajalla mielenkiintoa ottaa se takaisin ja etsiä sopivampi koti.Siis luulisi, mutta on myös näitä ilmoituksia joissa koiralla ei ole palautusoikeutta.

En ole koskaan miettinyt esimerkiksi tilannetta jossa Ledi pitäisi antaa uuteen kotiin, tuntemattomalle ihmiselle. Ottaisinko maksun, antaisinko vain lähiympäristöön vai kuinka kauas tahansa, kuinka paljon voisin velvoittaa uutta omistajaa pitämään yhteyttä tai kertomaan koiran kuulumisia? Pelkkä ajatuskin tuntuu pahalta. Se ainakin on varma, että koiran saisi palauttaa minulle milloin tahansa. Ja jos se joutuisi vaihtamaan vielä kotia, haluaisin sen takaisin ja etsiä itse sopivamman kodin kuin laittaa toisen kautta kiertoon.

Entä missä vaiheessa on armollisempaa lopettaa koira kuin laittaa sitä enää eteenpäin? Ihmeen paljon on ilmoituksia joissa annetaan 12-14 -vuotiaita koiria uuteen kotiin, ilmeisesti siksi koska niillä ei ole enää mitään virkaa sen hetkiselle omistajalleen. Näinkö tehdään muka eettisesti tilaa uudelle koiralle?

En keksinyt tuttavapiiristäni kodinvaihtajia, joten mitä kaikkea muuta nuoren aikuisen koiran ottamisessa olisi hyvä huomioida?

6 kommenttia:

  1. Itellä oli pitkään sellainen näkemys, etten ikinä vois ottaa muuta kuin pientä pentua. Ajan kanssa mielipide on muuttunu ja voisin vakavissani harkita maksimissaan noin parivuotiasta koiraa osaksi omaa laumaa. Pennussa on kaikesta vaativuudestaan huolimatta se etu, että siitä voi muovata hyvin pitkälti mitä vain, ku taasen vanhemmilla voi olla pinttyneitä tapoja, joista kaikki eivät välttämättä ole erityisen kivoja ja joita voi olla vaikea muovata jälkikäteen. Tykkään ajatuksesta, että saan ite päättää koiran koulutuksesta heti alusta asti, vaikka onhan se tavallaan tosi houkutteleva ajatus, että joku tekisi kaiken raskaan työn mun puolestani. :p Vähän kakspiippuinen juttu ja riippuu niin paljon koirayksilöistä, omistajista ja asuinympäristöstä, että kuinka helppoa niiden kanssa on olla. Pennuissaki on niin monenlaisia, helppoja ja sitte niitä hankalia. Esim. oma koira oli pentuna niin helppo, etten usko enää ikinä kohalleni moista tuuria osuvan. Joku aivan hirveä kaiken syövä riiviö on aivan taatusti se joskus saapuva seuraaja, hah!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kumpikin koira on ollut ihan normaali pentu, helpoiksi sanoisin molempia. Mutta kun ne ei osaa mitään ja on ihan taunoja. Kaikki pitää opettaa ja tuloksia tulee joskus kolmen vuoden jälkeen. Puuuuhhh! Minäkö muka kärsimätön?

      Poista
  2. Hassua, juurikin viikonloppuna keskusteltiin miehen kanssa samasta aiheesta. Olen viime aikoina miettinyt paljonkin asiaa samoista näkökulmista kuin yllä kirjoitit. Olikin mielenkiintoista lukea sun pohdintoja.

    Ennen mulle oli ihan ehdotonta, että koirat tulee meille pennusta (Bemary tuossa kommentoikin hyvin mistä syistä), mutta nyt mikälie tullut - ehkä se että avustin erästä tuttua hankkimaan kesällä rescue-koiran ulkomailta ja tuossa yhteydessä seurasin paljon kodinvaihtajien ilmoituksia myös Suomessa. Huomasin, että sieltä kuvauksista olisi löytynyt pari sykähdyttävää yksilöä meidänkin kotiin. Ja kai sitä myöten aloin kyseenalaistamaan; onko seuraavan koiran oltava ehdottomasti pentu. Näillä näkymin ei kuitenkaan olla hankkimassa perheenlisäystä, mutta näitä asioita on joskus hyvä pohtia etukäteen. Ehkä se tulee kulminoitumaan siihen, olisinko vaihtamassa rotua ja etsisinkö harrastuskoiraa.

    Yllättävän paljon tosiaan löytöeläinkodista ja kodinvaihtajista löytyi murrosikäisten nuorten koirien ohella noita vanhempia koiria 8-v. ja ylöspäin. Tietämättä toki taustoja enempää, niin kyllä se meikäläisellä ainakin sydäntä raastaa ajatus, että koiran tulee juuri vanhuusiässä vaihtaa kotia, kun se ansaitsisi rauhalliset eläkepäivät rakkaassa kodissaan arvokkaasti ikääntyen. Varmasti osa on niitäkin, joissa on vanhennuttu yhdessä, koira ja omistaja, ja sitten koira on jäänytkin yksin. Ainakin tahtoisin näin ajatella näissä tapauksissa. Julmalta tuntuu, jos vanhasta koirasta luovutaan (niinkuin tuolla kirjoitit) uuden tieltä. Jos en itse olisi niin sydänverellä viime vuosien luopumisten vuoksi ja tarjoaisin kodin kodinvaihtajalle - se todennäköisesti olisi tällainen vanhempi koira. Tietenkin rodusta ja yksilöstä riippuen luopumisen hetki olisi nopeammin käsillä - ja siihen en ainakaan vähään aikaan pysty.

    Vastauksena kysymykseesi. Mulla on tiedossa parin tuttavan kokemukset kodinvaihtajista; toisen nuoren koiran ilmoitettiin kärsivän hieman eroahdistuksesta, lähinnä ulvoen - tuli maalle, ei haitannut. Kaksi kertaa sisusti asunnon uusiksi sohvia myöten, mutta sitten siitä kehkeytyikin itse ihanuus. Koskaan sen ei tosin kuultu ulvovan... Toinen hankki rauhallisen yksivuotiaan tanskandogin (jonka arveltiin olevan sekarotuinen) - nyt heidän pihaa vartioi jumalattoman kokoinen laumanvartijakoira. Eli rotukin voi muuttua ;P

    Itseäni mietityttäisi ehkä eniten se, onko koiralla mahd. jotain traumoja, joista en olisi tietoinen. Sitten joku päivä yllättäen tulisikin vastaan tilanne, johon en olisi osannut lainkaan varautua.

    Tulipas pitkä kommentti, ajattelin itsekin tehdä tästä alkuaan postauksen, mutta tulikin nyt sitten sepostettua tänne sulle kun niin sopivasti otit aiheen esiin ;)

    Ps. ihana suklaasakemanni! It's all you need for a perfect day.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rodun muuttuminen on kyllä kanssa aika hurja homma. Sikäli voisi ajatella että on turvallisempaa ottaa aikuinen sekarotuinen kuin pentu, mikäli myyjä ei ole tuttu tai muuten luotettava. Aika paljon kuuluu olevan mm. yli-isoja kääpiökoiria kun pennun vanhemmista oikeasti vain toinen olikin pienikokoinen.

      Itseä ehkä eniten aikuisen, ennalta tuntemattoman koiran ottamisessa arveluttaa juurikin ne mahdolliset menneisyyden traumat joista mainitsitkin. Ja nimenomaan niin, että jokin laukaisisi aggressiivisen käytöksen ja koira yllättäen purisi vaikka lasta. On toki kurjaa jos koira edellisessä kodissaan on oppinut pelkäämään haravaa ja juoksee karkuun sellaisen nähdessään, mutta se on helppo korjata olemalla haravoimatta kun koira on pihalla. Sen sijaan jos koira onkin oppinut puremaan pakenemisen sijaan, ei se välttämättä saa enää uutta mahdollisuutta korjata toimintaansa.

      Poista
    2. Enkä oikeastaan puremistakaan pidä esteenä kodin vaihtamiselle, kunhan siitä kerrotaan uudelle kodille! Pahintahan on se, että totuutta kaunistellaan niin paljon että se on jo valehtelua. Ja että koiran toimintaa ei ymmärretä kun sen historia ei ole tiedossa. Kuten tuossa sanoitkin, ei eroahdistuskaan ole aina ongelma, mutta uuden kodin pitää tietää asiasta että siihen voidaan suhtautua oikein. Koiran kannalta on todella epäreilua jos sen tarpeista ei olla rehellisiä.

      Poista
  3. Meidän (nykyinen pilviasukki) Tintti oli aikuinen kodinvaihtaja. Se oli 5v. kun tuli meille. Ehdottomasti se elämäni koira, täysin koulutettu, teräshermoinen, kaikessa ja kaikkien kanssa toimiva. Eleli meillä 8v.

    Samoin vanhempieni sakemanni on kodinvaihtaja aikuisiällä, oli 8v. kun heille tuli. Muuton takia joutuivat uuteen kotiin antamaan. Hieno, toimiva koiruus sekin. Eli niitä ns. täydellisiäkin kodinvaihtajia löytyy. :)

    Itse en voisi kuvitellakaan että näitä pois antaisin, kyllä olisi ihan ääritilanne se. Jos joutuisin, koittaisin jollekulle tutulle ehdottomasti. Toivottavasti sellaista tilannetta ei kuitenkaan tule ikinä.

    VastaaPoista