lauantai 17. marraskuuta 2012

Sanaton.

Jäin eilen töistä suoraan firman illanviettoon ja kepo lupasi hoitaa koirat kunnes lähtisi Iisin kanssa reissuun. Huomasin vasta nyt ulos lähtiessä ulko-oven vieressä jonkin epämääräisen tumman roskan. Ihmettelin että mikä--? kunnes valitettavasti tajusin kärjestä että sehän on mun kenkä. Tai mitä siitä nyt olikaan enää jäljellä.


En ollut käyttänyt noita kenkiä viikkoon enkä ole varma onko tuo riekale ollut siinä nurkassa jo useamman päivän ajan, koska kepo tykkää säilyttää siinä kenkiään. Tuhotyö on voinut tapahtua jo aiemmin ja kepo on vahingossa peittänyt todisteet. Luulen kuitenkin että tapahtumien kulku on ollut kutakuinkin sellainen, että lähtöä tehdessään Ledi on hinkunut mukaan ja se on komennettu toistuvasti pois lyöden lopulta ovi kiinni sen kuonon edessä ja sillä on jäänyt kierrokset päälle, ja se on napannut kenkähyllystä eteisestä lähimmän lohdukkeen puuhasteltavaksi.

Jos se sen sijaan olisi saanut jäädä vaikka syömään iltaruokaansa, en usko että olisi yhtäkkiä käynyt kenkiä syömään, koska se ei ensinnäkään ole koskaan tehnyt sitä, eikä muutenkaan ole 1,5 vuoteen tuhonnut mitään mikä ei sisällä nameja, tuoksu nameilta tai ole oikeasti ruokaa. Tuskin kenkäni ovat niin herkullisilta tuoksuneet, olisihan se muuten syönyt molemmat. Kepon vastausta odotellessa olen lähinnä hämmentynyt että miksi? Ei se kovin usein ole yksin joutunut jäämään mutta silloin tällöin nyt sentään, eikä silloinkaan mitään vastaavaa ole tapahtunut. Ei kai koira voi kaksivuotiaana kehittää itselleen eroahdistusta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti