lauantai 6. huhtikuuta 2013

Koirien vuosikulut

Essi oli blogissaan laskenut koiranpennun kulut ensimmäiseltä vuodelta. Saksanpaimenkoiran pennulle kertyi hintaa ensimmäisenä vuonna 3560,68 € (pennun ostohinta 1000 €). Kuulosti sen verran hurjalta summalta, että piti ihan itsekin miettiä paljonko Lediin on mennyt rahaa. Kyseessähän oli Ledin toinen vuosi, enkä ole pitänyt paperikirjanpitoa joten täytyi tyytyä Osuuspankin mainioon sovellukseen nimeltä Oma talous, johon voi määritellä eri kuluille yhteisen nimittäjän kuten Koirat, ja se laskee jatkossa nimetyt korttiveloitukset (eläinkaupat, eläinlääkärit..) ja tilisiirrot (laskujen maksut kuten hieroja, nettitilaukset) sen otsikon alle. Koiriin menevistä kuluista kun ei voi eritellä Ledin kuluja, niin lasketaan nyt sitten paljonko on mennyt yleensäkin koiriin vuoden 2012 aikana, kun laskuri ei yllä vuoteen 2011 asti. Koirien ostohintoja ei siis huomioida. Laitan osan kulujen kohteista linkeiksi, jos kiinnostaa vilkaista tarkemmin mihin ne rahat ovat menneet.

Sain koiriin käyttämäkseni summaksi 1180 €. Siihen sisältyy ruoat, pannat ym. varusteet, eläinlääkärit, hieronnat, vesiterapia, koirahoitola, luustokuvat, MH-luonnekuvaus ja mitähän kaikkea. Sen sijaan siihen ei ole laskettu matkakuluja, vakuutusmaksuja tai  apteekista ostettuja lääkkeitä, ja fysioterapiatkin piti maksaa käteisellä ja samoin häkki. Pesulalaskun voisi toki liittää näihin kuluihin kun koirien takiahan ne matot piti pesulaan viedä :D lisätään siis tuohon summaan karkea arvio käteisostoista ja muista erittelemättömistä kuluista, en muista enää edes ihan tarkkoja summia tai en osaa arvioida esim. polttoaineita tarkemmin:

Ledin fysioterapia 130 € 
Apteekkilääkkeet 40 €
Häkki 60 €
Vakuutukset 130 €
Pesula 60 €
Polttoaineet 100 €
Ruoat, luut, namit yms. muualta kuin eläinkaupasta: 50 €
Potkukelkka Kickspark: 90 €

Kulut koiriin yhteensä 1840 €
Tuotot yhteensä 270 € (palautus Ledin ostohinnasta luustokuvien jälkeen)

Loppusumma koirien kuluihin vuonna 2012: 1570 €

Aika karkeat arviot tosiaan nuo yllä listatut, ja voihan olla että autuaasti olen unohtanut jonkun menoerän.  Koiralehtiä ja seurojen jäsenmaksuja en ole tuohon laskenut, koska en totta puhuen edes tiedä minkä seurojen ja yhdistysten jäsen tällä hetkellä olen ja tuleeko minulle enää mitään koiralehtiä (luulisin että Canis tulee yhä). En kuitenkaan jaksa alkaa selvittämään noita asioita, joistain kympeistä varmaankin puhutaan. Ruokakustannuksia laskee se että meitä koiranomistajia asuu taloudessa kaksi, joten usein ostetaan vuorotellen ruuat koirille. Tuikun kulujen osuus taitaa olla muutamassa kympissä, kun se asustelee edelleenkin toisessa taloudessa.

Tokihan jos Ledi olisi ollut terve niin summat olisivat olleet useita satalappusia pienemmät, mutta luustokuvissa olisin sen joka tapauksessa käyttänyt, joskin todennäköisesti kuitenkin vasta seuraavana vuonna. Jos tuosta vähentää muiden koirien menot ja kuvittelisi että Ledin ei olisi tarvinnut asioida eläinlääkärissä rokotuksia kummemmilla asioilla, niin kustannukset olisivat vain joitain satasia vuodessa, lähinnä ruokaan ja varusteisiin (lelut, pannat jne). Aina ei kuitenkaan mene kuten Strömössä, joten olin ehkä ihan fiksu etten ottanut saksanpaimenkoiraa opiskeluaikoina. Silloin tosin epäilin että koira SYÖ niin paljon ettei mulla ole varaa pitää sellaista, mutta on ne rahat nyt tainneet johonkin muuhun mennä kuin ruokaan.

Kuitenkin, vertailun vuoksi ratsastukseen olen saanut näköjään kulumaan suunnilleen saman verran kuin koiriin, ja väittävät ratsastusta kalliiksi harrastukseksi? Enkä minä harmittele kumpaankaan menneitä rahoja, kovin olisi elämä ollut hiljaista ja ankeaa ilman noita elikoita. Vaan jos rahasta on tiukkaa niin koiran ottaminen on kyllä riskipeliä jos haluaa sen hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla. Terveen koiran saaminen kun tuntuu olevan lottovoitto! Toisekseen eihän tuo summa kuitenkaan tee kuin vähän reilut 4 € päivässä, sen hinnan raaskin maksaa milloin vain noista turjakkeista :) toki kuitenkin toivon että tänä vuonna kustannukset jopa puolittuisivat koirien pysyessä terveempinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti