tiistai 2. elokuuta 2011

Sorsakoiralle räpylät

Muutettiin uusiin lenkkimaastoihin ja ekana iltana muuton päätteeksi käytettiin koirat iltalenkillä. Mentiin läheisen lammen rantaan ja ajattelin että tottahan ne sorsat nyt lähtee koirien tieltä pois. Virhe.

Tuikku lähti sorsien perään uimaan, mutta ajattelin että ei se niitä pitkälle viitsi jahdata. Virhe.

Tiesin ettei se ajoon päästessään huuteluista välitä, mutta siinä vaiheessa kun se oli uinut lammen keskelle niin että sitä oli jo vaikea erottaa lumpeiden seasta, kävi pelottamaan ettei se jaksa uida takaisin niin pitkää matkaa. Eihän siinä auttanut kuin riipaista alusvaatteisilleen ja painua rehevän kasvuston sekaan koiran perään. Kyllähän se sitten kääntyi pois kun pääsin tarpeeksi lähelle, siinä vaiheessa se oli jo aika väsynyt ja olisi hupsu vielä kääntynyt uimaan koko pitkän matkan lähtöpisteeseen, mutta opastin sen kuitenkin lähimpään rantaan uimalla vieressä ja rohkaisemassa jaksamaan. Takaisin muiden luo päästyämme se oli kovin tyytyväisen näköinen itseensä, mokoma porsas.

Asian kruunaa se, että pelastusoperaatiota seurasi kävelytieltä pariskunta, jonka mies kuvasi mitä ilmeisemmin tapahtuman videolle. Youtubessa nähdään.

ps. Tuikulle on kysyntää koirattomien ihmisten keskuudessa, kun se halutaan aina lainaan lenkkikaveriksi ja seuraneidiksi. Mikäs siinä, Tuikku nauttii ainoana koirana olosta ja kaikesta saamastaan huomiosta, rapsutuksista ja herkuista. Olisikohan vuokrakoiratoiminta kannattavaa bisnestä? Tänä aamuna viimeksi mietin että kunpa joskus ei tarvitsisi ulkoiluttaa koiria vaan saisi nukkua puoli tuntia pidempään ;) mukavahan tuo oli silti käyttää koirat uimassa ja kastella siinä sivussa itsensäkin ja lähteä märillä housuilla ja kengillä töihin.

pps. Ostin eilen koirille ledivalot pantoihin. Heijastinliivit on vielä tilaamatta, mutta jo kohta näytään syksyn pimeissä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti