Olen tässä jo useampana päivänä ihmetellyt Tuikun tapaa jähmettyä paikoilleen ulkosalla ja sen kääntyilyä takapäätään kohti ikään kuin sillä olisi kipuja, saattoi myös napsia ilmaa tai takapäätään hampaillaan. Tähän viittasi myös se, että se saattoi luimistellen kulkea kyyryssä pieniä matkoja kipua pakoon. Enimmän aikaa se kuitenkaan ei osoittanut mitään merkkejä kivusta.
Tänään takametsässä jälleen ulkoillessamme sitten myös Ledi alkoi jahdata häntäänsä hätäisenä ja kun sain sen lopulta kiinni, näin että sillä sätkii hännässä jotakin. Fak mii, ampiainen? Sitten ne iskivät minuunkin kiinni, pieniä, äänettömiä, pirun kipeää tekeviä maa-ampiaisia?! Lähdettiin siitä sitten jatkamaan matkaa niin ne helkutan pörriäisethän tuli vaan perässä. Pistettiin juoksuksi, Tuikku tosin katsoi viisaammaksi syöksyä kanervikkoon matalaksi ja jäädä sinne makaamaan, mutta sain sen suostuteltua kuitenkin perään. Juostiin sitten järveen viilentelemään pistoja. Mokomat tuholaiset vielä oikein kaivautuivat koiran turkkiin ja tuikkivat sieltä, montako kertaa lie Tuikkuakin pistäneet viimeisen viikon aikana enkä älynnyt, kun en nähnyt.
Nyt kun tapahtuneesta on jo puolisen tuntia on itselläni reidessä kipeä ja useamman sentin levyinen paukama, koirat eivät onneksi näytä naamaan saaneen osumaa. Pitänee pysytellä visummin poluilla jatkossa. Tuikku parka.
ps. Ledillä näytti olleen maha sekaisin työpäivän aikana. Laskemisen voi siis aloittaa alusta.
pps. Kuulin että Ledin emä on kuollut. Harmittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti