Sain kuvakuulumisia Tuikusta! Oman talon ja tiluksien vahtimisessa on kuulemma riittänyt hommaa. Tuikulla on nyt pidetty takkia ettei niska ainakaan kylmän takia menisi jumiin. Heijastinliivi puolestaan ehkäisee lähellä pyöriviä metsästäjiä ampumasta koiraa rusakkona, jos pupu kirmaisi pihan poikki ja koira lähtisi perään.
Onhan sillä heijastinliivillä myös hoikentava vaikutus? Tuikku selvästi nauttii sen pitämisestä. Ei se tosin menoa haittaa, Tuikku nyt ei koskaan ole ollut varsinaisesti linssilude.
"Että olikos sitä nakkia mukana?"
Tajusin tässä jokunen päivä sitten koiria ajatellessani että niillä on jokin olemus jonka pystyy aistimaan, tai niiden kanssa on joku yhteys joka tuntuu tietynlaiselta. Tuikkuakin kun ajattelee niin tulee sellainen tunne jostain lähes käsinkosketeltavasta, tiedän tasan tarkkaan minkälainen se tuntemus on Tuikun kohdalla mutta en osaa kuvailla. Tai ehkä se on koiran persoona josta itselle tulee mielikuva. Tuikun kohdalla se on jotain sellaista joka hypähtää sormista jos tekee liian äkkinäisen liikkeen, on kuin oma kuudes aisti joka havaitsee kaiken. Se on myös hiljaisen myötätuntoinen niinä hetkinä jolloin itsellä on paha olla ja pelkällä läsnäolollaan (sekä mahdollisesti pienellä lipaisulla kädestä) lohduttaa. Ledin kohdalla tunne on taas ihan erilainen, mutta siitä vaikka seuraavalla kerralla lisää.
Jouluna pääsenkin pallottelemaan muikkusta taas ihan enemmälti. Voin kuvitella että se nautiskelee omasta pihasta (kesällä varmaankin enemmän) mutta kohtapa näen ihan itse kun lähdetään Ledin kanssa kylään!
 |
| Laskevan auringon lumessakahlaaja |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti