perjantai 31. tammikuuta 2014

Luopumistyötä

Huomaan sen taas alkaneen kun eläinlääkäriaika on varattu. Pelkään että tutkimuksissa löytyy sellainen vika, että eläinlääkäri suosittelee ettei koiraa enää herätetä nukutuksesta. Pelkohan on hyvin todennäköisesti turha, mutta tottakai sekin vaihtoehto pyörii mielessä. Kun nivelrikko todettiin 7 kuukauden ikäisellä pennulla, lupasin jo silloin itselleni että jos Ledi ei pärjää kotikoiranakaan ilman jatkuvaa kipulääkitystä niin lasken sen pois, koska ei sellainen ole koiran arvoista elämää. Helpommin sanottu kuin tehty tosin, mutta olen pelännyt sen kanssa pahinta jo kahdesti ja itkenyt monet itkut sekä ennen että jälkeen eläinlääkärikäyntien.

Toki toivon että vika vihdoin löytyisi ja oireiden sijaan päästäisiin korjaamaan itse syy, voittaisihan sekin joka tapauksessa epätietoisuuden vaikka uutiset olisivatkin huonoja. Jos täällä Savonlinnassa ei vikaa löydy niin sitten käydään vielä Kuopiossa tutkimuksissa, sen ja osteopaatin jälkeen olen aika neuvoton mitä tehdä jos syy ei selviä eikä oireet katoa.

Olen huomannut miettiväni tulevaa ja aloittanut varovaisen varasuunnitelman tekemisen - kasvattajien ja tulevien pentueiden selaamisen, kontaktien kartoittamisen. Etten jäisi yksin.

Parasta toivoen ja pahinta peläten, päivä kerrallaan.

4 kommenttia:

  1. Voi että... Toivottavasti syy saadaan selville ja Ledi parempaan kuntoon. Lämpimiä ajatuksia sinne teille <3

    VastaaPoista
  2. Huoli rakkaasta karvakorvasta on aina suuri. Toivotaan että kyseessä on nyt kuitenkin jotain joka saadaan kuntoon ja sen myötä paljon hyviä yhteisiä vuosia teille!

    VastaaPoista