Liikkeestä paikallejättöjä

Iltalenkillä tehtiin muutamat liikkeestä paikallejätöt, ensin istumaan ja välimatka semmoiset 15 metriä ja loppulenkistä kokeilin onko seisomaan jääminen miten mielessä, vähän heikosti näköjään. Eipä silti ei sitä koskaan hirveästi harjoiteltukaan, mutta helpostihan tuo löytyi eikä yrittänyt hiipiä perään.

Pudonneen esineen noutokin etenee, ensimmäisellä kerralla sillä on hieman vaikeuksia ymmärtää mitä siltä halutaan. Viitseliäämpi ja tosikompi olisi ensin opettanut toimintaan/esineeseen sanan, vastarannan kiisket yrittää ensin opettaa toimintaa ja sitten yhdistää siihen sanan, jos on niin onnekas että saa koiransa ymmärtämään. Yleensä kun yrittää oikaista ei lopputulos ole kovin varma, vaan eipähän tässä kilpailuihin treenatakaan.

Paikallaolo kesti myös kahden tutun collien ohituksen, vieraammilla koirilla en olisi uskaltanut jättää (kun eihän ne tuntemattomat tiedä, että se koira siinä pysyy ja joillain on ihana piirre laskea koiransa tutustumaan vaikka toinen olisi TÖISSÄ). 


Saatiin myös kehuja toiselta koirakolta kun Tuikku kulki niin nätisti (oma-aloitteisessa) kontaktissa ohi!

Vaarallinen käsipaino

Eilen aloin huvikseni opettamaan Tuikulle että nostaisi käsipainon suuhunsa. Esineen makusteluun saakka kaikki meni hyvin ja otin sitten käsipainon käteeni ja pyysin koiraa tarttumaan siihen, josta palkkasin seuraavaksi. Sehän vallan innostuikin ja töytäisi käsipainoa kohti ennen kuin ehdin sanoa mitään ("Ota!), olin juuri tuomassa käsipainoa uudelleen koiran lähelle ja nyt koira sitten kopsautti kuononsa käsipainoon. Sen pituinen se, seuraavilla yrityksillä se perääntyi haukkuen kun yritin tarjota käsipainoon tarttumista. Sehän kävi päälle, mokoma!

Ohitukset luopumalla

Täällä on aika hyvä kuvaus siitä, miten meillä ohituksia nykyään vedetään. Vaikka ohitukset olisivat hiljaisia, haluaisin että ne olisivat myös rentoja ilman jäykistelyä tai tuijottelua. Tuikulle ainakin tuntuu sopivan tuo tyyli, joskin vielä jotkin koirat ovat liian vaikeita eikä se pysty kääntämään katsettaan pois ainakaan pamahtamatta haukkumaan (mm. ikävien huskykokemusten jälkeen se on epäluuloinen kaikkia vaaleita huskyja muistuttavia koiria kohtaan).

Toimintakyky vrt. älykkyys

Bongasin jokunen päivä sitten toisesta blogista osan koiran älykkyystestistä. Siinä koiran päälle laitetaan viltti ja koiran pitäisi selviytyä sen alta itse pois. Arvelinkin että Tuikku ei mahda testiä läpäistä..

Kyse ei kuitenkaan lie ole vähäisestä älykkyydestä vaan osin nöyryydestä ja toimintakyvyn puutteesta (-1 pieni). Tuikku kun alistuu aika mukavasti kaikenlaiseen käsittelyyn ja se luultavasti oletti että nyt kuuluu jököttää paikallaan. Kun ei tarkempia ohjeita tullut, se kävi istumaan peiton alla. Kun kutsuin sitä, lähti se kävelemään sokkona peitto päällään kunnes se sattumalta jäi kulmasta kiinni ja liusui pois selästä. Eipähän ainakaan panikoi pienestä. Toimintakyvyn puute näkyy kyllä monissa arkipäiväisissä asioissa, luonnestestituomarikin aikanaan sanoi että ei sillä itsenäistä ongelmanratkaisukykyä paljon ole mutta kyllä se sitten tekee kun ohjaaja rohkaisee ja neuvoo. Toisaalta tämä voi olla hyväkin piirre, jos koira olisi oma-aloitteisempi voisi se keksiä myös paljon vähemmän toivottuja asioita. Tähän luultavasti on myös kytköksissä Tuikun varovaisuus, sitä kun ei todellakaan voi kuvailla rämäpääksi. Hyvää siinä on mm. se, että se pysyy 60 cm aidan sisässä koska sille ei ole tullut koskaan mieleenkään hypätä aidan yli - sehän olisi ihan liian hurjaa ja mahdollisesti vaarallistakin ;)

Mätsäri 4.12.

Koska suunnitelmissa oli pyörähtää kehässä tammikuussa, on ensi viikonloppuna hyvä tilaisuus käydä katsomassa miten paljon työtä kehässä edukseen esiintyminen vaatii. Moni näyttely on mennyt pieleen siksi etten ole viitsinyt kouluttaa koiraa esiintymään saati edes saanut sitä pysymään hiljaa. Nyt ainakin jälkimmäisen osalta toivottavasti ollaan paremmassa tilanteessa, mutta viikon päästähän tuon näkee. 

4.12. KPSH:n pikkujoulumätsäri

Telkkistentie 6-8, Kuopion Kelloniemessä

Linkki mainokseen

Luustokuvien lausunnot tulivat!

Ilolla ilmoitan että Tuikku on parasta A-luokkaa! Ennestään oli silmät terveet ja polvet 0/0, nyt tuli lonkat A/A ja kyynäret 0/0 sekä selkä terve!!

Kuvannut eläinlääkäri kun pelotteli että lonkat on C tai korkeintaan B, mutta sanoi että matalat lonkkamaljat on kyllä rodulle tyypilliset joten voi olla että nousee siihen beehen. Vaan että puhtaana aana tulivat takaisin, jihuu!

Iltalenkkikin meni putkeen, ohituksiin sattui helppoja koiria. Olen myös pyrkinyt opettamaan Tuikulle että se poimii kaikki minulta "pudonneet" tavarat suuhunsa ja tuo minulle. Tässä välillä se piti jokusen kerran lähettää takaisin hakemaan esine kun se vaan nuuskaisi sitä, mutta kannustuksen myötä se tänään ensimmäistä kertaa itsenäisesti poimi esineen suuhunsa ja ilmestyi kulkemaan rinnalleeni sitä esitellen. Vähän jännitti kun en kääntynyt katsomaan mitä se tekee enkä siis enää kehunut siinä vaiheessa kun se esineen suuhunsa otti, halusin testata onko se hoksannut jutun. Nyt toivottavasti koira pitää huolta että lapaset ja muut pysyvät matkassa, tai ainakaan itse ei tarvitse kävellä sataa metriä takaisin hakemaan pudonneita tavaroita (niin pitkään kun ne ovat näkyvissä - seuraava harjoitus onkin pidentää välimatkaa ja lopulta jättää esine mutkan taakse).

Säätöä

Sunnuntain kunniaksi aloin leikkiä Artisteerilla, blogin ulkoasu voi olla välillä hyvinkin epätoimiva.

Wemppu tuli kylään

Äitin isovillakoira Wemppu tuli hoitoon viikonlopuksi joten aika on mennyt lähinnä koiravaljakkoa talutellessa ja juoksuttaessa metsässä, nyt molemmat imeskelevät palvattuja luita ennen iltalenkkiä. Kaikki ohitukset ovat menneet hipihiljaa.

Mietin tuossa jalostusnäyttelyn lisäksi että voisi alkaa hinkata seuraamisia ja paikallaoloja siihen malliin että ensi vuonna suorittaisi BH-kokeen vihdoin, kun sekin mielessä on kummitellut. Sitä varten voisi alkaa katsella ohjattuja treenejä, koska toisten koirien kanssa toimiminen tunnetusti on astetta vaikeampaa kuin kahdestaan (viime keväänä Tuikku huusi kahdet ensimmäiset treenit yhtäsoittoa ihan vaan siksi kun oli muitakin koiria ja se oli niin perin ihmeellistä).

Sinne poropaimennustestiinkin voisi yrittää vihdoin ensi vuonna päästä.. jos joku muukin olisi menossa ja majoittumassa niin aina parempi, yksin voisi olla aika eksyksissä.

Jalostuspäivien näyttely 2011

Tuli tuossa mieleen että kahden vuoden tauon jälkeen voisi koettaa saada itsensä innostumaan näyttelyistä ja kävisi Kuopion Sorsasalossa jalostuspäivien näyttelyssä. Se toki edellyttäisi että vihdoin opettaisin koirani esiintymään. Haastetta kerrakseen, kun ei itseäkään oikein nappaa mutta periaatteena on hakea se ERI vaikka veteraanikehästä!

Jalostuspäivät 2011

Ihana Reetu!

Tänään hilpaisin koirapuistoon joka oli tyhjillään ja ajattelin joutessani tehdä parit esine-etsinnät ennen kuin jatkettaisiin matkaa. Ehdin kävellä alueen läpi kun puistoon alkoikin pukata porukkaa, ensin Maisa ja Väiski, heti perään joku satunnainen tyttökoira ja sen kanssa ihana porokoirauros Reetu! On Reetu toki minustakin mukava koira, mutta se on yksi Tuikun poikaystävistä aka bestiksistä. Oli ihan mielenkiintoista seurata ensinnäkin sitä kaaosta kun viisi koiraa vetää päätöntä rallia ympäriinsä ja selvittelevät arvojärjestystään, mutta myös muuta koirien välistä kommunikaatiota. Tuli sinne vielä kuudeskin koira sitten myöhemmin.

Tuikun ja Reetun leikkejä katsellessa pukkaa aina pahasti koirakuume päälle. Olisi se niin mukavaa kun Tuikulla olisi aina kaveri jonka kanssa leikkiä, se kun ei leiki kuin harvojen ja valittujen kavereidensa kanssa. Reetun se hyväksyi aikanaan ihmeen nopeasti, lie ovat niin samantyylisiä leikeissään (kuten lappalaiset usein tuntuvat olevan). Toisaalta se meteli oli myös melkoinen kun Tuikku ja wannabeporokoira Maisa haukkuivat komentaen toisia koiria ja Reetu ulvoi vieressä, puuttui enää muut puiston lappalaisvahvistukset Priita ja Arska väykyttämästä niin olisi ollut kunnon konsertti.

Alkukahinoitten jälkeen kuitenkin koirat löysivät parinsa kuka kenenkin kanssa saa leikkiä ja melutaso laski lähelle nollaa. Kotiin lähdettiin kun 1,5 tunnin ahkeran juoksemisen ja painimisen jälkeen koira oli sekä kuolassa että lumessa ja omistajan varpaat ja sormet jäässä paikallaan seisomisesta, mutta oli mukava taas jutustella toisen porokoiran omistajan kanssa ja ihmetellä että on ne melkoisia otuksia.

Yllättäen kello olikin jo yli kymmenen illalla kun tultiin kotiin joten ihan hyvä etteivät koirat enää viimeiseen tuntiin haukkuneet. Tuikku oli myös hienosti kuulolla puistossa, vaikka se oli häntä tötteröllä ja haukkuen ryntäämässä päinvastaiseen suuntaan toisia koiria komentamaan, tuli se ensimmäisestä kutsusta luokse - joka kerta. Malttoi jopa mielensä vaikka Maisa meinasi tulla osingoille, sillä kun sattumalta oli sama luoksetulosana niin en sitten enää myöhemmin käyttänyt.

Usein kun tulee marmatettua vain epäkohdista niin kerätään tähän nyt Tuikun arkipäivän taitoja:

• kulkee pyynnöstä sivulla hihna löysällä tai irti
• ei vedä hihnassa muutenkaan
• useinmiten käyttäytyy varsin fiksusti tilanteessa kuin tilanteessa
• tottunut reissaaja (auto, bussi, juna, pyörän rinnalla tai jalkasin)
• ei hauku kotioloissa ja on muutenkin huomaamaton
• ei ole koskaan tuhonnut mitään mainittavaa
• työskentelee mielellään ja oppii nopeasti.

Hieno koira se on! 

Huomenna tuleekin äitin isovillakoira Wemppu hoitoon viikonlopuksi, päästään metsään retkeilemään.

Ei ihmeitä

Ohitukset ok, tosin tuli vastaan vaan pikkukoiria. Ulkona ei muutenkaan pöhkimistä tai haukkumista. Parit esine-etsinnät, noudot ja paikallaolot. Yksi mitä vielä voisi alkaa työstämään Tuikun kanssa on se, että sen on pakko koirapuistossa ängetä minun ja toisten koirien väliin kun mennään sisään, saa tosi napakkaan komentaa että se suostuu odottamaan että ehdin edes kävellä sen rinnalle. Voisi ottaa tavoitteeksi että T tuleekin minun jäljessä kohtaamaan toiset koirat..

Samaa vanhaa

Ohitusten sujuminen tuntuu olevan kaikkein eniten kiinni planeettojen asennosta ja tuulensuunnasta kuin mistään muusta. Nyt meni nimittäin hyvin kaikki. Nyt on nollatoleranssi paitsi mölyämiselle puistoon mennessä, niin myös ääntelylle ovesta ulos astuessa (ei pöhkimistä!) ja ohituksille ja kaikelle pöhkittävälle. Pöhkimisestä vaihdetaan suuntaa niin kauan kunnes saadaan jotain älykkäämpää toimintaa aikaiseksi.

Puistoon päästiin aika sievästi, enää pari pöhkimistä ja pieni urina aiheutti uudelleen yrittämisiä, joten kolmannella tai neljännellä kerralla päästiin hiljaa sisään. Aiemmalla kerralla päästiin suoraan, kun tuli tuttu koira ulos portista niin Tuikun huomio kiinnittyi siihen.

Kyllä se vaan pitäisi ottaa namipussi mukaan ulos vaikka sinne lähtiessä miten tuntuisi siltä ettei huvita treenata. Koira kun kulkee oma-alotteisesti kontaktissa sivulla pyytäen että tehdään jotain niin on vähän ankeaa sanoa että sori, ei tänään. Tehtiin sitten kotimatkalla muutamat luoksetulot (vauhdilla ja normaali) sekä liikkeestä paikallejättöjä hihnanrepimispalkalla. Sisällä kokeilin juustopalkalla ensimmäistä kertaa ikinä miten hyvin Tuikku osaa eri liikkeet ilman käsimerkkejä, siis istu, maahan ja pupu. Seiso puuttuu tästä sarjasta mutta samallahan sen opettaa kun peruutuksenkin, joka on listalla.

Nyt pieni toimintakyvytön koirani inisee kun aktivointipallo kieri sängyn alle paikkaan josta se ei uskalla sitä hakea, pelottavien kompostiverkkojen luo. Ne taas on sängyn vieressä siksi, että koira ei päiviään nukkuisi sängyllä. Omistajan tyhmästä päästä ja hetkellisestä heikkoudesta kärsii kuukausitolkulla, kun koettaa poisopettaa sängyssä nukkumista.

Urakkavoitto!

On se kumma, kun haluaa ohitella niin ei ole ohitettavia, vaan kun lähtiessään ajattelee että ääh enpä jaksa hakea nameja kun väsyttää enkä jaksaisi treenata, niin sitten tulee koiria 5 peräkkäin 100 metrin matkalla kotiovesta koirapuistoon. Eihän ne hirmu hyvin menneet.

Eilen päätin että koirapuistoon menemisessä mölyämiselle on nollatoleranssi. Aluksi Tuikku haukahteli mutta n. 10 kerran jälkeen se enää pöhähteli satunnaisesti tai urisi. Kielsin joka kerta ja käännyin samalla takaisin tulosuuntaan. Noin 25:llä kerralla Tuikku istui hiljaa portilla odottamassa että otan pannan pois ja avaan portin, ja meni rauhassa sisään.

Tämä vahvistaa tulkintani siitä että Tuikku menee sen verran kierroksille puiston muista koirista että siksi sen on vaikea päästä sisälle hiljaa, ja normaalisti se ryntää haukkuen sisään häntä tötteröllä ja kaahaa muita päin kuin keilapallo uhkuen omaa suuruuttaan (oma paperitiikerini, omaa epävarmuuttaan se ilmeisesti peittelee). Nyt noiden lukuisten puistoontuloyritysten aikana sen häntä oi laskenut normaaliin asentoonsa ja haukkutörmäilyn sijaan se meni nuuskuttelemaan muiden jälkiä, ja tervehti muita asiallisesti. Tämän olisi toki voinut omistaja hoksata jo neljä vuotta sitten..

Toivotaan että kyse ei ollut hetkellisestä mielenhäiriöstä vaan että päästäisiin vahvistamaan tuota toimintoa jatkossakin. Ehkä mulla joskus vielä on hiljainen puistokoira..? :o

ps. jos muuten kelle tulee kehitysehdotuksia mitä koiran kanssa voisi kokeilla kun tilitän näistä jutuista niin mielellään otan vastaan :)

Hajatelmia iltalenkiltä

Olipahan turha lenkki sinällään että tarkoitus oli treenata ohituksia mutta tietenkään niitä ohitettavia ei silloin tule vastaan. Valkea pikkukoira ja suomenlapinkoiran pentu ohitettiin, wau. Tehtiin sitten pari paikallaoloa ja halusin myös katsoa hoksaako Tuikku merkitä esineet joita pudotan kulkiessani, tai jopa palauttaa ne minulle.

Ensimmäisen kerran kun pudotin lapasen koiran jäätyä taakse nuuskimaan, ehti se nuuskia niin kauan että naru kiristyi ja veti sen lumihangesta mukaan ja lapanen tuli sille vähän yllättäen eikä se ehtinyt sitä juuri nuuhkaista. Kun lähetin sen hakemaan niin sitten se hoksasi jutun juonen ja loppulenkillä toi itsenäisesti lapasen joka kerta, vaikka en sille siitä mitään sanonut vaan kävelin eteenpäin. Avaimet sen sijaan oli erilaiset ja epämiellyttävät suussa, niin niille piti taas lähettää takaisin noutamaan ne.

Halusin myös katsoa onko Tuikulla miten hyvin mielessä operaatio Hiljaa koirapuistoon, joka oli menestystarina jo yhdessä välissä. Eipä ole enää, ilman koiran ohjeistusta pomppi se haukkuen portille ja vissiin viidennellä tai kuudennella kerralla päästiin sisään. Tässäkin tosin mokasin kun olin jo käsi portilla kun Tuikku sanoi "muf." ja laiskuuttani laskin sen silti sisään. Eli edelleen pitää päättää tarkkaan se toiminta josta palkkaa, ja se on meillä hiljaa istuminen portin ulkopuolella kunnes annetaan lupa tulla sisään. Asiaa helpottaakseni jätän Tuikun istumaan muutaman metrin päähän portista ettei toiset koirat ihan nenän edessä huutele aidan takaa. Jos koirat eivät olisi portilla ei olisi meilläkään ongelmia äänenkäytön kanssa, mutta onpahan tekemistä! Joskus kun vielä saisi rajoitettua sitä haukkumista aidan sisäpuolella.. mutta sen verran reilu pitää olla että ei se tuttujen koirien kanssa hauku, vieraat ja huonosti käyttäytyvät (tai pelottavat) vaan.

Se oli kyllä mukavaa lenkissä että Tuikku otti paljon itse kontaktia ja kääntyi jo pari metriä edistettyään ottamaan uudelleen kontaktia ja jäi sivulle. Helppohan se tosin oli käyttäytyä kun ei niitä vastaantulijoita ollut..

Pitää nyt miettiä sitäkin että mennäänkö koirapuistoon natsikurissa vai opetellaanko sitä hiljaa olemista kuten tänäänkin, lähtemällä poispäin portilta aina kun ääntä alkaa kuulua. Natsikuri kun ei auta jos puistossa on joku iso tumma koira tai muuta ihmeellistä ja vähän jännääkin, mutta turhan pöllöilyn se karsii. Ainakin kun taskussa on kalkkunaleikettä.

Pururatalenkki

Nyt kun tuota koiraa on kolme päivää narussa katsellut niin ilmeistä on että se ei edelleenkään ole kuin taikaiskusta oppinut ohittamaan isompia koiria lunkisti. Vaihtoehtoina nyt on siis joko ottaa se tiukkaan kontaktiin ohituksissa, tai sitten laiskan koiranomistajan vaihtoehto eli alkaa poimimaan siltä oikeaa käytöstä naksuttimella (joka on edelleen kadoksissa). Kontaktissa ohitus siivosti kyllä onnistuu mutta mie kun haluaisin että elämä olis helppoa ja huoletonta, niin sen vuoksi varmaan koetan alkaa poimia siltä oikeata ohitusmallia. Kiellettyä on mölyäminen ja tuijottaminen, kaikki jäykistelystä poikkeava käytös on plussaa. Maan nuuskuttelu tai kontaktin ottaminen jopa toivottavaa.

Huomasi taas senkin miten koira on korvattomampi kun sen kanssa ei ole kahdestaan, vaan kun jutustelee kaverin kanssa niin koira tuuma että "ei kuulu mulle" ja puuhastelee omiaan. Heti alkulenkistä sentään oli narusta jotain hyötyäkin, kun metsässä viipelsi orava/joku pieni petoeläin ja Tuikku sen perään sinkosi. Sai "EI MENE!!" -kielto vahvistusta kun oikeasti sai koiran pysäytettyä. Muutoin naru kapealla pururatapolulla lähinnä sotkeutui jalkoihin..

Pitää oikeasti etsiä se naksutin tai ostaa uusi, mitään "jes!" tms sanaa en viitsi alkaa opettamaan kun miulla se ei vaan toimi. Iltalenkille pitää tehdä suunnitelma että miten ohitukset hoidetaan, ehkä tiukassa kontaktissa kun sitä naksutinta kuitenkaan löydy. Joku päivä voisi laittaa Tuikun myös raahaamaan reppuaan kerta sellainen on ostettu. Viikolla voisikin tehdä eväsretken Vuorilammelle ja lyödä sapuskat koiran laukkuihin.

Se ihmetytti tämänpäiväisessä lenkissä että Tuikku ei nostanut yhtään jälkeä, pari kertaa veti vainua mutta ei kuitenkaan sitten yrittänytkään lähteä ajamaan sitä. Ilmeisesti se tuosta narusta kuitenkin hiffaa että se on kiinni ja ettei sellaiseen ole mahdollisuutta. Todennäköisesti koira olisi ihan yhtä hyvin tai huonosti hallussa ilman naruakin, kun sitä vaan sanallisesti kehottaisi pysymään 15 metrin säteellä ja estäisi poikkeamasta metsään. Sitäkin voisi joku päivä kokeilla, vaatii vaan skarppiutta etenkin koiran jäädessä selän taakse nuuskimaan.

Narutreeniä

Tuikku tuli tänään kotiin parin viikon hoitoreissultaan kun itse olin tutustumassa Sveitsin koiranpitokulttuuriin. Kuulin ettei T ollut malttanut käyttäytyä aina ihan kunnolla niin uteliaana lähdin koiran kanssa ulos. Ensin otin kaapista 15-20 metriä pyöreää narua josta toisen pään sidoin vyölenkkiin ja toisen pään koiran pantaan (harmi kun sille ei ole valjaita). Tarkoituksena oli siis lähinnä vain tarkkailla miten koira toimii ulkoillessaan "irti" ja palkata kun tulee sivulle pyytämättä, sekä estää sitä jäämästä liian kauas jälkeen. Toiveissa oli siis ettei sille tarvitisi juuri puhua lenkin aikana, mutta rakas naksutin on kadoksissa (pitäisi muutenkin kyllä ostaa uusi, joten ei kamalasti harmita) joten piti ainakin kehujen verran ääntään avata.

Heti kun päästiin ovesta ulos niin joku olikin juuri kulkenut koirineen meidän pihan läpi niin sille piti sanoa hurr durrr kun yllättyi, mutta ei sinkoillut sinne päin vaan ihan komentamatta lähti mukaan oikeaan suuntaan. Kohta tulikin pikkukoira vastaan ja Tuikku hidasti vauhtiaan palautuen sivulle pitäen katseen kuitenkin koirassa. Välimatkaa ollessa enää kolmisen metriä se kääntyi katsomaan minua pyytäen toimintaohjeita, josta se toki palkattiin. Pikkukoira meni räyhäten ohitse.

Toisen pikkukoiran kohdalla sama juttu, mielenkiintoista seurata koiransa reaktioita "ulkopuolisena" kun ei anna koiralle toimintaohjeita mutta sen tarvittaessa saisi kuitenkin pysäytettyä narusta. Tässä vaiheessa haluan kuitenkin huomauttaa koiraa tuntemattomille että olen Tuikkua ulkoiluttanut enimmäkseen irti viimeiset kolme vuotta joten luotto koiran toimintaan ja tottelevaisuuteen on aika kova, ei tässä sentään ohitusongelmaista raivohärkää olla ulkoiluttamassa.

Toinen pikkukoira jähmettyi ja aloitti rähinän heti meidät nähtyään. Tuikku vastasi jäykistelyyn ja nosti hännän korkealle ylös pitäen katseen koirassa (ja jättäytyi taas sivulleni). Meidän ollessa enää parin metrin päässä Tuikku ylläen naksautti päänsä toiseen suuntaan ja pudottautui nuuskimaan tienpiennarta, josta se palkittiin. Siinä ei taatusti mitään mielenkiintoista hajua ollut, mutta T tekee toisinaan noin laukaistakseen ohitustilanteet jos sille ei ohjeistusta minun puolelta anneta. Sivusilmällä se kuitenkin seuraa meneekö toinen ohi vai tuleeko se päälle.

Muuna aikana Tuikku alkoi muutenkin aika mukavasti itse hakeutua sivulle (jossa se kyllä normaalistikin lenkit kulkee ellei anneta lupaa edetä). Aina välillä se vilkaisi saadakseen luvan mennä ohitseni mutta palkkasin kuitenkin siinä pysymisestä ja kontaktin ottamisesta. Harmitti vielä enemmän kun se naksutin oli hukassa, Tuikun aktiivisuus on ihan toista luokkaa naksuttimen kanssa. Huomasi tosin jo tällä lenkillä että pitää jo ennakkoon määritellä itse hyvin tarkkaan mistä palkitsee: siitä että koira tulee sivulle vai siitä että koira ottaa kontaktia, mennäänkö ohi vapaasti vai kontaktissa, palkataanko hiljaa olemiststa vai hiljaa olemisesta ja kontaktista..?

Koirapuistossa poiketessamme tapasimme Reinon joka on.. iso koira, en vaan kuollaksenikaan muista sen rotua. Doobermannia isompi mutta tanskandoggia pienempi. Reinokin ulkoilee aina irti, koska se on niin hyvin koulutettu että ei tarvitse kenenkään, paitsi koiraa tuntemattomien, pelätä että se sieltä tulee tutustumaan. Juteltiin omistajan kanssa tovi koirankoulutuksesta mutta koska koirat eivät tosistaan juuri välittäneet niin jatkettiin sitten harjoittelua vielä yksi lenkki. Se on kyllä jännä että kun haluaisi ohitella toisia koirakoita niin niitä ei näy missään, mutta sillon kun niitä haluaisi välttää tulee niitä vastaan koko ajan..

Poikkesin Salen pihan poikki ja pujoteltiin pylväitä ihan vaan nähdäkseni hoksaako Tuikku narua ja että sen pitäisi kulkea samalta puolen pylvästä. Kerran se lähti edistämään sen verran että lipsahti väärälle puolelle, mutta se on niin symppis kun sille ei tarvitse sanoa kuin pehmeästi "eeei.." niin sitten se korjaa toimintaansa. Yhtenä esimerkkinä kun Sanna leikki porolelulla Tuikun kanssa ja porosta oli irronnut joulusukka siihen lattialle. Kysyin sitten Tuikulta että missä tossu on? vaikka ei sille sellaista sanaa ole opetettu. Se nappasi poron suuhunsa ja kun sille sanoi että "Eei se.." niin se laski irti ja nappasi joulusukan suuhunsa sen sijaan :) huomautettakoon että tuo pehmeästi sanominen ei toimi koiran perseillessä.
Salen pihasta lähtiessä näin että ohitse on menossa joku spanieli niin kiiruhdin sitten kohtaamaan ne risteyksessä (tulivat oikealta). Oletuksena oli että Tuikku ei ehkä osaa käyttäytyä kun ohitustilanne ei ole normaali me-mennään-tätä-laitaa-ja-te-omaanne vaan koirakko tuli ensin oikealta meidän eteen ja sitten kääntyi siitä meitä kohti. Tämän olisi toki halutessaan voinut ennakoira ottamalla koiran haltuun mutta kyseessä oli tarkkailulenkki, niin sitten katsoin mitä tulee. Haukkuhan siitä karkasi ja hyppäsi pönöttämään niiden eteen mielessään ilmeisesti mennä tutustumaan spanieliin. Käännyin kuitenkin jo haukun kohdalla ympäri ja korjasin koiraa sanomalla sille "tästä!" joka yleensä tarkoittaa että TÄHÄN suuntaan eikä sinne. Tulihan se sieltä toisella huomautuksella, harmittaa vaan jos spanielinomistaja ehti säikähtää kun oma siihen jäi pöllöilemään parin metrin päähän.

Jatkettiin uusien koirakoiden etsimistä ja koirapuistotiellä tulikin vastaan pari pienehköä koiraa joten nyt oli mahdollisuus vielä saada onnistunut ohitus lenkin päätteeksi. Ei siinä ongelmia ollutkaan vaikka omistajan huomio herpaantuikin hieman, sillä toinen ohitettavista koirista näytti melkoisesti porokoiran pennulta. He menivät koirapuistoon niin poikkesin sitten perään kun Tuikku ei toisten koirien kanssa ollut saanut muutamaan viikkoon leikkiä. Meillähän edelleenkin on voimassa sääntö että koirapuistoon mennään ääntäkään päästämättä ja minun tahtiini, eikä niin että sinne portille rynnätään omia aikojaan louskuttamaan. Harmi vaan että kun Tuikku oli sivullani istumassa ja odottamassa että ensimmäiset kaksi koiraa pääsevät puistoon, niin portilta kuului vaan että "mä lasken tän jo irti" ja kun sieltä sinkosi meitä kohti se porokoiran näköinen otus niin vapautin sitten Tuikunkin sivulta vastaamaan tervehdykseen. Lopulta pääsivät aidan sisäpuolelle mutta jouduin Tuikkua kieltämään seuraamasta koska se oli edelleen siinä parikymmenmetrisessä narussa..

Tuo "päällekarkaus" nostatti tietysti hieman kierroksia joten meidän piti ottaa portille lähestyminen uusiksi ja hakea vauhtia uudestaan tieltä. Nyt sitten onnistuikin kulkea hiljaa sivulla, istua pannan ottamisen ajan ja odottaa että kävelen portille ja kutsun sen sisään. Nyt tosin asiaa vaikeutti että se porokoiran näköinen otus oli siinä portilla ja odotti vain tilaisuutta pujahtaa ulkona odottavan Tuikun luokse.. mutta propsit Tuikulle että se tosiaan malttoi odottaa ihan rauhassa ja hiljaa vaikka se väkkärä minun jaloissani pyöri! Tuollaiset tilanteet vaan nostattaa Tuikun kierroksia että melkein voi arvata että sisään päästyään se pistää toiset ojennukseen näiden huonon käytöksen vuoksi. Se väkkärä oli nuori narttu ja omistaja sitä komensi että riittää jo, ei saa tapella. Hänen koiransa oli vuoden ikäinen niin sanoin että ei lie huolta kun oma on kohta jo viiden, ei luulisi olevan epäselvyyksiä arvojärjestyksessä. Sen kyllä saatoin myös arvata että jossan vaiheessa nartut varmaan rähisee, mutta kun Tuikulla ei ole tapana tapella kuitenkaan niin eikun vaan rallaavat. Toinen koirista oli Tuikun kokoinen urospentu, tämän väkkärän paras kaveri niin vielä suurempi varmuus että nartuille tulee erimielisyyttä kumpi sen kanssa saa leikkiä. Ei mennyt kauaakaan kun akat kalisteli hampaitaan ja röyhysi, aikani sitä katsoin ja sitten karjaisin että riittää niin se loppui siihen. Tuommoiset kalistelut lopetan yleensä sen vuoksi että toisen nartun omistaja todennäköisesti on enemmän huolissaan ja toisekseen eipähän ainakaan ehdi yltyä vakavaksi, mutta mielellään annan koirille tovin aikaa selvitellä järjestystään.

Tovin koirat vielä leikkivät keskenään (tytöt pojan kanssa vuorotellen..) mutta sitten jatkettiin matkaa kotia että kaveruksetkin saivat jäädä kahdestaan riehumaan. Kotimatkalla ehdittiin vielä ohittaa kaksi collieta, Tuikun suosikkipojat mutta T ei noteerannut niitä mitenkään vaikka pojat huutelikin että HAU HAU! Omistaja on iloinen.