tiistai 23. marraskuuta 2010

Samaa vanhaa

Ohitusten sujuminen tuntuu olevan kaikkein eniten kiinni planeettojen asennosta ja tuulensuunnasta kuin mistään muusta. Nyt meni nimittäin hyvin kaikki. Nyt on nollatoleranssi paitsi mölyämiselle puistoon mennessä, niin myös ääntelylle ovesta ulos astuessa (ei pöhkimistä!) ja ohituksille ja kaikelle pöhkittävälle. Pöhkimisestä vaihdetaan suuntaa niin kauan kunnes saadaan jotain älykkäämpää toimintaa aikaiseksi.

Puistoon päästiin aika sievästi, enää pari pöhkimistä ja pieni urina aiheutti uudelleen yrittämisiä, joten kolmannella tai neljännellä kerralla päästiin hiljaa sisään. Aiemmalla kerralla päästiin suoraan, kun tuli tuttu koira ulos portista niin Tuikun huomio kiinnittyi siihen.

Kyllä se vaan pitäisi ottaa namipussi mukaan ulos vaikka sinne lähtiessä miten tuntuisi siltä ettei huvita treenata. Koira kun kulkee oma-alotteisesti kontaktissa sivulla pyytäen että tehdään jotain niin on vähän ankeaa sanoa että sori, ei tänään. Tehtiin sitten kotimatkalla muutamat luoksetulot (vauhdilla ja normaali) sekä liikkeestä paikallejättöjä hihnanrepimispalkalla. Sisällä kokeilin juustopalkalla ensimmäistä kertaa ikinä miten hyvin Tuikku osaa eri liikkeet ilman käsimerkkejä, siis istu, maahan ja pupu. Seiso puuttuu tästä sarjasta mutta samallahan sen opettaa kun peruutuksenkin, joka on listalla.

Nyt pieni toimintakyvytön koirani inisee kun aktivointipallo kieri sängyn alle paikkaan josta se ei uskalla sitä hakea, pelottavien kompostiverkkojen luo. Ne taas on sängyn vieressä siksi, että koira ei päiviään nukkuisi sängyllä. Omistajan tyhmästä päästä ja hetkellisestä heikkoudesta kärsii kuukausitolkulla, kun koettaa poisopettaa sängyssä nukkumista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti