On se kumma, kun haluaa ohitella niin ei ole ohitettavia, vaan kun lähtiessään ajattelee että ääh enpä jaksa hakea nameja kun väsyttää enkä jaksaisi treenata, niin sitten tulee koiria 5 peräkkäin 100 metrin matkalla kotiovesta koirapuistoon. Eihän ne hirmu hyvin menneet.
Eilen päätin että koirapuistoon menemisessä mölyämiselle on nollatoleranssi. Aluksi Tuikku haukahteli mutta n. 10 kerran jälkeen se enää pöhähteli satunnaisesti tai urisi. Kielsin joka kerta ja käännyin samalla takaisin tulosuuntaan. Noin 25:llä kerralla Tuikku istui hiljaa portilla odottamassa että otan pannan pois ja avaan portin, ja meni rauhassa sisään.
Tämä vahvistaa tulkintani siitä että Tuikku menee sen verran kierroksille puiston muista koirista että siksi sen on vaikea päästä sisälle hiljaa, ja normaalisti se ryntää haukkuen sisään häntä tötteröllä ja kaahaa muita päin kuin keilapallo uhkuen omaa suuruuttaan (oma paperitiikerini, omaa epävarmuuttaan se ilmeisesti peittelee). Nyt noiden lukuisten puistoontuloyritysten aikana sen häntä oi laskenut normaaliin asentoonsa ja haukkutörmäilyn sijaan se meni nuuskuttelemaan muiden jälkiä, ja tervehti muita asiallisesti. Tämän olisi toki voinut omistaja hoksata jo neljä vuotta sitten..
Toivotaan että kyse ei ollut hetkellisestä mielenhäiriöstä vaan että päästäisiin vahvistamaan tuota toimintoa jatkossakin. Ehkä mulla joskus vielä on hiljainen puistokoira..? :o
ps. jos muuten kelle tulee kehitysehdotuksia mitä koiran kanssa voisi kokeilla kun tilitän näistä jutuista niin mielellään otan vastaan :)
Eilen päätin että koirapuistoon menemisessä mölyämiselle on nollatoleranssi. Aluksi Tuikku haukahteli mutta n. 10 kerran jälkeen se enää pöhähteli satunnaisesti tai urisi. Kielsin joka kerta ja käännyin samalla takaisin tulosuuntaan. Noin 25:llä kerralla Tuikku istui hiljaa portilla odottamassa että otan pannan pois ja avaan portin, ja meni rauhassa sisään.
Tämä vahvistaa tulkintani siitä että Tuikku menee sen verran kierroksille puiston muista koirista että siksi sen on vaikea päästä sisälle hiljaa, ja normaalisti se ryntää haukkuen sisään häntä tötteröllä ja kaahaa muita päin kuin keilapallo uhkuen omaa suuruuttaan (oma paperitiikerini, omaa epävarmuuttaan se ilmeisesti peittelee). Nyt noiden lukuisten puistoontuloyritysten aikana sen häntä oi laskenut normaaliin asentoonsa ja haukkutörmäilyn sijaan se meni nuuskuttelemaan muiden jälkiä, ja tervehti muita asiallisesti. Tämän olisi toki voinut omistaja hoksata jo neljä vuotta sitten..
Toivotaan että kyse ei ollut hetkellisestä mielenhäiriöstä vaan että päästäisiin vahvistamaan tuota toimintoa jatkossakin. Ehkä mulla joskus vielä on hiljainen puistokoira..? :o
ps. jos muuten kelle tulee kehitysehdotuksia mitä koiran kanssa voisi kokeilla kun tilitän näistä jutuista niin mielellään otan vastaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti