maanantai 27. toukokuuta 2013

Painonpudotusohjelma

Lueskelin tänään ensimmäistä kertaa eläissäni koiran laihduttamisesta. Oulun eläinklinikan sivuilla oli vallan uutta tietoa minulle, ja jaanpa sen nyt tässä teidän muidenkin sivistämiseksi.
Ylipainoisuus on koirien yleisin ravintoperäinen sairaus. Koira on ylipainoinen, jos sen paino on yli 15% sen ihannepainon. 
Tuikku painaa 21 kiloa ja sen ihannepaino voisi olla siinä 17 kilon paikkeilla jos tykkää hoikista koirista. Liikalihavuuden raja menee tuon 15 % mukaan 19 kilossa, joten ainakin se kaksi kiloa tulisi saada pois.
Laihduttamiselle on eduksi, jos ruoka annetaan ainakin kolmena tai mieluummin 5 tai 6 pienenä osana päivässä. Pienet ja usein nautitut ruoka-annokset ovat tehokkaampia laihduttamisessa kuin samaa ravintoa sisältävät suuret, harvoin nautitut ruoka-annokset.
Tämä tuli ehkä suurimpana yllätyksenä minulle. Jotenkin ajattelin että jos koira syö jatkuvasti niin ne ravintoaineetkin imeytyy tehokkaammin ja koira senkus pulskistuu, mutta mitä ilmeisemmin luuloni on ollut väärä. Tuikku on siskollani syönyt kahdesti päivään, mikä on ollut ilmeisen hyvä asia ilmeisesti. Monesti päivään syöttäessä vaan pitää olla tarkkana että annoskoot pysyvät "säälittävän pieninä". Tuikulla tämä tarkoittaisi käytännössä yhtä lihapullaa viidesti päivässä!

Kotiruokana laihduttavalle koiralle sopivat mm: 
Keitetty rasvaton liha
200 kcal/100g
840kJ/100g
Raejuusto
100 kcal/100g
420kJ/100g
Raastettu tai keitetty
porkkana tai muu vihannes
40 kcal/100g
170kJ/100g
Kaurapuuro
60 kcal/100g
250kJ/100g
Lisäksi tulee turvata kivennäisten, hivenaineiden ja vitamiinien riittävä saanti.
Tästä inspiroituneena kävin ostamassa porkkanoita ja raejuustoa eilen ostetun naudan jauhelihan lisäksi. Kana tai kalkkuna olisi toki parempi, mutta lähikaupassa ei ollut varaa nirsoilla. Pitänee käväistä ihan alan liikkeessä hakemassa pakasteita, niin ei ainakaan rasvaisen lihan vuoksi liho vahingossa. Tosin sen naudanlihankin keitin ja valutin + kuivasin paperiin joten ainakaan irtorasvaa ei lihaan paljoa enää jäänyt, mutta samalla voisi kysäistä noista kivennäisistä ja muista että meneekö kovin hankalaksi ja mitä tulee huomioida jos pitempään seuraavanlaisella ruokavaliolla jatkaa:


Ylläolevan ruokamääräsuosituksen mukaan Tuikku voisi syödä hyvillä mielin seuraavasti:

100 g lihaa
200 g raejuustoa
250 g porkkanaa
150 g kaurapuuroa

Kaurahiutaleita ei omista kaapeista löytynyt eikä ole keittiövaakaakaan grammojen mittaamiseksi, joten vähän mutulla mennään jos en vaakakauppaan innostu lähtemään. Ajatuksena oli myös testailla saako noista pyöriteltyä vaikka kuivapullia, jotka voisi sitten vaan turvottaa lämpimässä vedessä. Tai sitten tekisi pakkaseen valmiita pullia joita voisi sulattaa sitä mukaa kun tarvitsee, vaikka yhden kerrallaan. Näin ruokavalio säilyisi myös sen jälkeen kun Tuikku minulta lähtee takaisin.
Parin ensimmäisen viikon aikana koiran painonpudotus on hitaampaa, koska elimistö sopeutuu uuteen tilanteeseen hitaasti.
Tuikku tuntuu elävän säästöliekillä koko ajan, se liikkuukin niin säästeliäästi että ylimääräisiä kaloreita ei varmasti pääse palamaan. Tällä viikolla onkin tarkoitus lenkkien lisäksi uittaa sitä ja ruuankin eteen se joutuu tekemään töitä (jäljestämään, etsimään pusikkoon heiteltyjä ruokapalloja tai esimerkiksi noutamaan vedestä ruokapalkalla). Jännä nähdä miten projekti etenee ja tuleeko tuloksia. Jos kellä on kokemusta onnistuneesta koiran painon pudotuksesta niin vinkkejä otetaan vastaan :)

Alla ruokavalio jolla aloitellaan, nämä vielä sotketan pariin desiin lämmintä vettä niin tulee maukas keitto ja koira saa mahansa täyteen. Tai ainakin nyt ekana päivänä on mennyt keittonakin hyvin alas, Tuikku kun muuten juo todella vähän niin pidetään samalla nesteytyksestä huolta. Jos keitto alkaa tympiä niin pitää muutella sitten.

Bon Appétit!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti