lauantai 22. syyskuuta 2012

BH-koemietteitä


Kävin taas ihan tossisaan miettimään BH-kokeeseen harjoittelemista. Kaivelin sitten esiin kokeen osasuoritukset selvittääkseni miten paljon työtä olisi edessä niiden hallitsemiseksi. Minun pitää läpäistä joku teoriakoekin ennen kuin pääsen edes kentälle koiran kanssa :O

Käyttäytymiskoe, koulutustunnus BH
http://www.palveluskoiraliitto.fi/BH.pdf
Jokainen liike alkaa ja päättyy perusasennossa. Koira istuu suorassa asennossa, rauhallisena ja tarkkaavaisena ohjaajan vieressä vasemmalla puolella oikea lapa ohjaajan polven kohdalla. Perusasennon saa ottaa vain kerran ennen kutakin liikettä. Ohjaaja seisoo perusasennossa urheilullisen suorana.  Haara-asento ei ole sallittu. Edellisen liikkeen lopettava perusasento voi olla seuraavan liikkeen aloitusperusasento. Ohjaajan vartaloavut eivät ole sallittuja, vaan niistä rangaistaan pistemenetyksellä. Ohjaajalla ei saa olla makupaloja tai leluja.
Koiran kiittäminen on sallittu jokaisen liikkeen jälkeen. Sen jälkeen ohjaaja voi ottaa uuden perusasennon. Kiittämisen ja uuden liikkeen aloittamisen välillä on pidettävä selvä tauko (noin 3 sekuntia). Liikkeiden välissä koiran tulee aina olla ohjaajan sivulla.

Aloitusperusasennon paikka on myös loppuperusasennon paikka. Henkilöryhmässä ohjaajan tulee koirineen kiertää yhden henkilön ympäri vasemmalta ja yhden ympäri oikealta.
Jos kokeeseen mielii, pitäisi perusasento saada siistimmäksi eikä niin, että Iisi loikkii vaan ympäriinsä ja tuurillaan osuu oikealle kohdalle. Suvaittavaa kun olisi että se yhdellä käskyllä ilman vartaloapuja tulisi siihen. Ledi tulee aika mukavasti perusasentoon, joskin saatan käyttää välillä vartaloapuja ohjatakseni sen oikeaan kohti. Työtä siis tässä molemmilla koirilla!  
1. Kytkettynä seuraaminen  (15 pistettä)
Käsky: ”seuraa”
Perusasennossa istuvan, eläinsuojelumääräysten mukaisesta kaulapannasta tai valjaista kytketyn koiran tulee käskyllä ”seuraa” halukkaasti seurata ohjaajaa. 

Liikkeen aluksi ohjaaja kulkee koiran kanssa 50 askelta suoraan eteenpäin pysähtymättä, tekee täyskäännöksen ja 10-15 askeleen jälkeen suorittaa juoksu- ja hitaan kävelyosuuden (kumpaakin 10-15 askelta). Siirtymisen juoksusta hitaaseen käyntiin on tapahduttava ilman väliaskeleita. 

Eri käyntinopeuksien tulee selvästi erota toisistaan. Ohjaajan tulee suorittaa normaalilla kävelyvauhdilla kaavion mukaisesti kaksi käännöstä oikealle ja yksi vasemmalle sekä kaksi täyskäännöstä ja yksi pysähdys toisen täyskäännöksen jälkeen. Koiran tulee koko ajan pysyä ohjaajan vasemmalla puolella lapa ohjaajan polven kohdalla; se ei saa edistää, jätättää tai irtaantua ohjaajasta sivusuunnassa. 

Ohjaajan on vähintään kerran normaalilla kävelyvauhdilla liikkuessaan pysähdyttävä kaavion mukaisesti toisen täyskäännöksen jälkeen. Ohjaaja saa antaa ”seuraa”-käskyn vain liikkeelle lähdettäessä ja käyntinopeutta muutettaessa. Kun ohjaaja pysähtyy, koiran on nopeasti ilman käskyä istuttava. Liikkeen lopuksi ohjaaja kulkee tuomarin merkistä koiran kanssa vähintään neljä henkilöä käsittävän liikkuvan henkilöryhmän läpi. Koiran jätättäminen, edistäminen ja  sivupoikkeamat sekä ohjaajan hidastelu käännöksissä ovat virheitä.
Molemmat koirat pitäisi opettaa seuraamaan täyskäännöksen läpi. Pitänee katsoa vähän koiran mukaan kiertääkö ympäri vai kiepsahtaako, Ledi varmaan kiertää ja Iisi loikkaa paikoillaan ympäri. Iisillä seuraaminen sujunee suht kivuttomasti, Ledillä ei näin pitkiä matkoja ole seuruutettu.
Henkilöryhmä 
Liikkuvan henkilöryhmän läpi kulkeminen suoritetaan sekä kytkettynä seuraamisessa että vapaana seuraamisessa. Ryhmässä on suoritettava yhden henkilön kierto vasemmalta ja yhden oikealta (esim. kahdeksikkona) ja pysähdyttävä vähintään kerran yhden henkilön lähellä. Tuomari voi tarvittaessa käskeä ohjaajaa suorittamaan henkilöryhmän läpi kulkemisen uudelleen. Ohjaaja poistuu ryhmästä tuomarin merkistä ja pysähtyy loppuperusasentoon.  Ryhmästä poistumisen jälkeen koiraa saa kiittää vasta sen ollessa loppuperusasennossa.
Täytyy harjoitella. Varsinkin Ledistä ihmiset voi olla kovin mielenkiintoisia ellei se ole hyvässä vireessä.
Täyskäännös (180 astetta)Ohjaajan on suoritettava täyskäännös vasemmalle (180 astetta) paikallaan kääntyen).  Täyskäännöksen suorituksessa on kaksi vaihtoehtoa:- Koira kääntyy oikealle ja kiertää ohjaajan takaa.- Koira kääntyy paikallaan 180 astetta vasemmalle.
Koiran on koko kokeen ajan suoritettava täyskäännös samalla tavalla. 

2. Vapaana seuraaminen (15 pistettä)

Käsky: ”seuraa”
Tuomarin merkistä perusasennossa istuvan koiran talutin irrotetaan. Ohjaajan tulee kiinnittää talutin olkapäälleen tai laittaa se taskuunsa (kummassakin tapauksessa ohjaajan vastakkaiselle puolelle koiraan nähden). Vapaana seuraamisen aluksi ohjaaja kulkee uudelleen henkilöryhmään ja pysähtyy siellä vähintään kerran. Ryhmästä poistumisen jälkeen ohjaaja pysähtyy hetkeksi perusasentoon ja suorittaa sitten vapaana seuraamisen samojen ohjeiden mukaan, kuin kytkettynä seuraamisen.
Ei liene sen kummempi kuin hihnassakaan. Kai.

3. Istumisliike (10 pistettä)

Käsky: ”istu”
Ohjaaja lähtee perusasennosta vapaana seuraavan koiran kanssa suoraan eteenpäin. Vähintään 10-15 askeleen jälkeen ohjaaja pysähtyy perusasentoon ja antaa koiralle ”istu”-käskyn. Sen jälkeen ohjaaja jatkaa vielä 15 askelta eteenpäin ja kääntyy viivyttelemättä koiraan päin. Tuomarin merkistä ohjaaja palaa koiran luo, asettuu sen oikealle puolelle ja ottaa perusasennon. Jos koira istumisen sijasta menee maahan tai jää seisomaan, vähennetään 5 pistettä.
Molemmilla koirilla pitää saada nopeammaksi. Iisi hidastelee käskysanojen väärinkäytösten vuoksi ja Ledi siksi että se on jäykkä ja välillä kipeä, joten ei olla treenattu enkä ole vaatinut tätä juurikaan. Iisi meinaa hiipiä seisomaan ja perään joten sillä pitää tehdä paljon toistoja lyhyellä välimatkalla. Ledin kanssa tätä ei ole harjoiteltu ilman käsimerkkiä apuna.

4. Maahanmeno ja luoksetulo (10 pistettä)

Käskyt ”Seuraa”, ”Maahan”, ”Tänne”, ”Sivulle”
Ohjaaja lähtee perusasennosta vapaana seuraavan koiran kanssa suoraan eteenpäin antaen käskyn ”seuraa”. Vähintään 10-15 askeleen jälkeen ohjaaja pysähtyy perusasentoon ja antaa koiralle ”maahan”-käskyn. Sen jälkeen ohjaaja jatkaa vielä 30 askelta eteenpäin, kääntyy viivyttelemättä koiraan päin ja jää paikalleen. Tuomarin merkistä ohjaaja kutsuu koiran luokseen. Koiran täytyy tulla ohjaajan luokse halukkaasti ja nopeassa askellajissa ja istua tiiviisti ohjaajan eteen. Käskyllä ”sivulle” koiran tulee siirtyä ohjaajan sivulle. Jos koira istuu tai jää seisomaan, mutta tulee kuitenkin moitteettomasti ohjaajan luo, vähennetään 5 pistettä.
Höh, ei olla eteen istumista harjoiteltu sitten Ledin pentuaikojen. Eikä harjoitella ennen kuin se on taas kunnossa. Iisin periaatteessa osaa, pitää vaan vahvistaa käskyä eri äänenpainolla, kun arjessa tuo "tänne" on tarkoittanut lähinnä että tule luokse kun ehdit. Molemmilla maahan-käskyä pitää vahvistaa että se on nopea JA että siinä pysytään kunnes on lupa lähteä. Niin, ja pitää opettaa myös maasta istuminen joka on yllättävän vaikeaa!

5. Paikallaolo häiriön alaisena (10 pistettä)

Käskyt: ”Maahan”, ”Istu”
Ennen kuin toinen koira aloittaa liikkeen 1 suorituksen ohjaaja komentaa perusasennossa olevan koiransa, jonka talutin on irrotettu, tuomarin osoittamalla paikalla maahan. Ohjaaja poistuu vähintään 30 askeleen päähän koealueella ja jää seisomaan rauhallisesti paikalleen selin koiraan. Koiran on maattava rauhallisesti paikallaan niin kauan, kuin toinen koira suorittaa liikkeet 1-4. Tuomarin merkistä ohjaaja palaa koiran luo ja asettuu sen oikealle puolelle. Noin 3 sekunnin kuluttua ohjaajan saatua tuomarilta merkin koiran tulee ”istu”-käskystä nousta nopeasti ja suoraan perusasentoon. 
Pitää harjoitella tuota häiriön alaisena maassaoloa, sekä maasta istumaan nousemista. Pahinhan tuossa on se, kun toinen koira kutsutaan luo ja oman koiran pitäisi pysyä paikoillaan.

Myös kaupunkiosuuteen pitää Ledin kanssa harjoitella ainakin yksin jäämistä "kaupan" eteen, ettei huutele ohittavalle koirakolle hävyttömyyksiä. Myös paikallaan istumista ihmisten kohtaamisessa olisi hyvä harjoitella, vaikkei se näytä kovin tarkkaa olevankaan mitä olen noita videoita katsonut toisten BH-kokeista. Jos sitä ensi keväänä pääsisi Iisin kanssa kokeeseen, ja osaisi sitten Ledin kouluttaa oikein kun Iisin kanssa tekee riittävästi virheitä ;) Alla Ledi paikallamakuuharjoituksessa, aluksi vain 3 minuuttia. Hiljalleen pidempään ja sitten varovasti häiriötä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti