Täältä tulee Tuikku!

Tuikun kanssa oli mukavaa puuhastella pitkästä aikaa joulun välipäivinä. Vähän sillä on unohtunut esimerkiksi sivulle tuleminen ja korvissa tuntuu muutenkin olevan vaikkua, mutta alkoi ne vanhat temput löytymään hiljalleen kun sai koiraan vähän virtaa ja motivaatiota tehdä hommia. Ensiksi etsittiin sitä motivaatiota keppileikeistä.

Vauhtia kun tuli niin alkoi sujumaan myös maahanmenot, istumiset, seuraamiset ja paikallaolot ja tietysti myös vauhdikas luoksetulo sekä esineiden nouto (lähinnä lapasten). Toki aluksi piti koettaa saada myös kierrokset sen verran kohdilleen että koiralla olisi intoa tehdä mutta että se ei haukkua paukuttaisi koko aikaa niskojaan nakellen, koska silloin Tuikulle on ihan turha sanoa mitään kun se ei kykene hurmoksessaan vastaanottamaan käskyjä. Eniten lenkkitreeniä oli kuitenkin sotkemassa eräs nimeltämainitsematon saksalainen joka yritti kiilata väliin.

Tuikku on kyllä ainakin minun silmääni kaunis koira. Onhan se toki niissä harvoissa käydyissä näyttelyissä saanut tuomareiltakin kiitosta kauniista päästään, mutta itse en kyllä varmaan koskaan kyllästy ihastelemaan sen piirteitä.

Rakenteeltaan se ei ole priimaa takakorkeutensa vuoksi, joka notkistaa myös selkää. Näyttelyasentoa ei olla koskaan treenattu, mutta alla olevista kuvistakin näkee miten iso ero voi pienellä asennon muuttamisella olla kokonaisvaikutelman (tai tässä tapauksessa selkälinjan) kannalta.

Takajalat tukevasti alla = takapuoli korkealla ja selkä notkolla

Takapää hiissattu alemmas jalkojen asettelulla sekä niska taipuneena alas = suorempi selkälinja

Takakulmauksia sillä ei suuremmin ole, mutta eipähän ainakaan ole laahaava sakemanniperse! Pidän myös suuresti sen väristä, mutta (paremmallakin) kameralla oli välillä haasteita saada sen väri näkymään vaaleaa taustaa vasten, etenkin kun kuvaajalla ei ole taitoa löytää oikeita asetuksia jotka eivät tekisi koirasta vain tummaa möykkyä. Tuikun turkki kun on erisävyisten ruskeiden sekoitus valaistuksesta ja vuodenajasta riippuen, kesällä vaaleampi ja talvella tummempi. Myös sen silmien väri vaihtuu valon mukaan. Nämäkin tämän postauksen kuvat on kaikki samana päivänä ja suunnilleen samoihin kellonaikoihin otettuja!

En sano etten koskaan enää ottaisi porokoiraa, mutta kyllä se ainakin oman pihan syrjäisemmältä kylältä vaatii ennen kuin edes harkitsen. Tuikkukin on kokenut reissukoira ja käyttäytyy hyvin kaikkialla, mutta ei se kaupunkielämästä nauti eikä pysty elämään mielensä mukaan. Toista se on maalla jossa on oma tupa ja oma lupa. Meidän pieni mutta rakas Vahti-Tuikku.

Ps. Ledi on taas ollut jumissa, eilen hieroin sitä 40 minuuttia ennen kuin sain molemmat puolet pehmeiksi. Jostain syystä vasen puoli oli niin pahasti jumissa että siihen meni puoli tuntia kun oikean puolen sai pehmitettyä kymmenessä minuutissa. Ensi viikolla on varattu aika oikealle hierojalle, pitää tässä välissä koettaa itsekin sulatella jumeja parhaan taitonsa mukaan.