Sisäseuruuta

Koska ulkona on kylmää ja pimeää ja paljon muitakin tekosyitä löytyy, niin kokeiltiin löytää uuden kameran asetuksia nyt ensiksi sisällä. Eihän noita äkkiseltään ihan löytynyt, mutta harjoitus tekee mestarin ja kasa muita latteuksia. Otin sitten Ledin kanssa parit sivulle tulot ja seuruut olohuoneessa, ja kuvistakin näkyy se karu totuus että vinohan se meinaa olla, ja seuratessa (onneksi vain alussa) poikittaa eteen.

1. yritys

Kyllähän se tulee sivulle - vai eteen? Vaikka se tulisi suoraan sivulle, kun sanon "Seuraa" niin se edistää jo poikittamaan eteen, vaikka olisin paikoillani. Pitää alkaa taas hihnan kanssa muistuttamaan että edistäminen ei ole suotavaa.

Kahden ensimmäisen askeleen jälkeen seuraaminen onneksi suoristuu.

2. yritys

Nappisuoritus!

..mutta heti "Seuraa"-käskyn jälkeen ollaankin jo edellä.

3. yritys

Hieno!

Seuraaminen oli jo parempi alusta lähtien, tosin riippuu ihan siitä kuinka vikkelästi itse lähtee liikkeelle. Haluaisin pyrkiä siihen että kehotan seuraamaan, odotan pari sekuntia ja sitten vasta lähden. Sain jo vuosi sitten treeneissä palautetta että ei pitäisi sanoa käskysanaa vasta silloin kun on jo menossa, saati että ensimmäisen seuruuaskeleen tarvitsisi olla jättiläisen harppaus. Olen koettanut skarpata asian suhteen.

4. yritys

Tiivis sivulletulo!

Ehkä jopa hieman liiankin tiivis jos koira nojaa jalkoihin ja kaatuu väistettäessä..

5. Sivu - Maahan - Sivu!

Seuruupätkien jälkeen Ledi ei ymmärtänyt ollenkaan että nyt pitäisi mennä maahan. Päässä löi tyhjää. Jokusen toiston jälkeen alkoi kuitenkin raksuttaa.

Käsimerkki roikkuu sitkeästi mukana, valitettavasti.

Ledi on vasta viimeisen kuukauden aikana hoksannut että maahanmenosta voi myös nousta takaisin istumaan! Tai sitten sillä tosiaan on aiemmin ollut niin ikäviä jumeja, että maasta ylös punnertaminen on tehnyt kipeää. Nyt ei tunnu olevan ongelmaa muun kuin sen suhteen, etten tiedä pitäisikö se pyytää ylös sivulle tulo sanalla, vaiko käyttää Istu-käskyä. Liekö sillä väliä jos vaan käyttäisi yhtä sanaa johdonmukaisesti.

Koirathan olivat tässä eräänä päivänä ruokailleet oma-alotteisesti työpäivän aikana. Kotona odotti kaksi melkoista syöttösikaa joilla oli kova jano. Itsepä olin unohtanut kaapin oven raolleen, enkä ollut tajunnut että joku oli poistanut kannenkin ruokalaation päältä. Eipä tuosta mitään harmia koitunut, en kehdannut oksettaa koiria kun en tiennyt olivatko ne juuri syöneet vai jo 8 tuntia sitten.

Jatkamme treenailuja laiskanlaisesti, josko sitä huhtikuussa alkaisi olla vähän virkeämpi.