Kiitos vuodesta 2013!

Ensin ajattelin että jätän uuden vuoden toivotukset kokonaan väliin ja kerron vasta jälkikäteen kuinka vuosi meillä vaihtui, mutta halusin kuitenkin kiittää teitä lukijoita turinoidemme seuraamisesta. Blogi on avattu yli 10 000 kertaa (olkoonkin että valtaosa mainosbottien toimesta..) ja tänne on tullut kirjoiteltua melkein 250 postausta. Kommenttinne ilahduttavat aina ja teidänkin blogejanne on ilo seurata. Jos en vielä ole jostain syystä ole löytänyt juuri sinun blogiasi, niin linkkaa se toki kommentteihin : )

Kohta lähdemme Ledin kanssa vuoden viimeiselle ulkoilulle ennen kuin raketit alkavat paukkumaan. Ledi on laukausvarma, mutta ikäviä yllätyksiä voi aina tulla kuten Tuikulle nelivuotiaana, kun raketteja alkoikin räiskyä kaikkialla ympärillä kun oltiin ulkosalla. Sen jälkeenpä se niitä onkin pelännyt, joskin voihan se olla että ääniherkkyys olisi muutenkin voimistunut iän myötä. Luonnetestissä se ei kuitenkaan reagoinut laukauksiin sitä ennen, ampumaradalla sitä ei ole käytetty.

Ledi omistajineen kiittää ja kumartaa, sekä päättää vuoden lavastettuun pokaalikuvaan koska 1) Ledillä ei oikeasti ole omaa petiä ja 2) pokaalit eivät ole meidän. HAH!

Lomakuulumisia ja Ledi 3v

Voihan räkämälli, sanoisi työkaveri. Parin viikon ulkoiluloma jäi vain haaveeksi kurjien märkien kelien ja Ledin vammaisuuden vuoksi. Taas se teki pihalla ollessaan jotain heti ensimmäisenä päivänä että ei taas varannut painoa oikealle takaselle ja samalla karahti juuri avatut lihasjumit uudelleen päälle. Keljutti. Minun piti myös viettää loma valokuvaten järkkärillä pitkästä aikaa, mutta tietenkin unohdin pakata sen mukaan.

Koirien kannalta loma on siis ollut kovin mälsä. Tuikku ja Ledi joutuivat ulkoilemaan eri aikaan kun Ledi ei saa rällätä. Myöskään pidempää lenkkiä en ole nyt lähtenyt yrittämään. Pimeyttä vastaan ostin Ledille neljännen ledivalon kaulaan, kun aiemmat ovat joko hävinneet tai purtu rikki pentuvaiheessa. Tämä uusin vaikuttaa kyllä melko kestävältä, tuskin ainakaan murtuu pakkasessa kun on vähän kumimaista materiaalia. En kyllä kauheasti vilkkuvista valoista pidä mutta ihan hyvinhän tuo näkyy missä koira viipottaa kakkapaikkaa etsimässä.

Ledin 3-vuotissynttäritkin meni salakavalasti ohi 18.12. ja koira jäi vaille nakkikakkua. Ei se kyllä koskaan aiemminkaan ole saanut, joten tuskin pahastui. Joululahjojakaan ei saanut reppana. Mitenhän se pärjää.

Tuikun kuulumisia ei ole tullut päiviteltyä pitkään aikaan kun Tuikku viettelee rauhaisaa maalaiselämää omaa pihaansa vahtien. Nyt se oli käyttäytynyt erihyvin kun lenkillä oli tullut vastaan metsästyskoiria, ja olipa koettanut haastaa leikkiinkin toista. Hieno Tuikku! Tässä kuitenkin kuvia Tuikun uudesta kaverista Enosta, jonka kanssa päivät menee ilmeisen leppoisasti.

Kunhan arki koittaa niin kirjoittelen Ledin nykyisestä ruokavaliosta ja muusta ruokintaan liittyvästä, koska tässä syksyn mittaan ollaan aloiteltu raakaruokintaa. Sitä odotellessa suosittelen lämpimästi lukemaan esimerkiksi tämän divarista sattumalta löytyneen kirjahelmen mikäli saksanpaimenkoirat tai pelastuskoiratoiminta yleensä ovat lähellä sydäntä. Kovasti se vaan omakin mieli kaipaa treenaamaan vastaavaa, mutta kun ei koira kestä niin ei kestä. Alkoi polttelemaan nuoren (kuvatun, peruskoulutetun) koiran hankkiminen Saksasta, jokohan pitäisi alkaa kyselemään onko kellä suhteita sinne.. jos vielä sen kortin katsoisi, ja jos ei sieltäkään ensimmäisellä yrittämällä saa tervettä koiraa niin sitten se on uskottava ja vaihdettava rotua. Koiraprojekti 2017?

 

Ps. Ledille on varattu aika osteopaatille 12.2. josko silloin selviäisi jotain uutta miksi koira ei kestä kunnossa.

Laserkoira Ledi

No käytiin siellä fysioterapeutilla!

Odotusaulassa Ledi nuuskutteli ympäriinsä tavalliseen tapaansa, mutta kaapin alta nuuskiessaan päästi aika uhkaavan ja vähän epävarmankin matalan murinan. Mietin että kukaan on tuskin kääpiökoiraansa voinut hukata kaapin alle ja tuskin se hiirellekään noin murisisi, niin päätin kurkata mitä niin kamalaa kaapin alla voi olla.

 

Peili. Siivooja oli siirtänyt peilin kaapin taakse, jossa se ei ilmeisestikään ennen ole ollut. Kyllähän se itse kutakin epäilyttää jos toinen saksanpaimenkoira kurkkii kaapin alta!

Epäilyttäviä heijastuksia

Huh helpotusta, väärä hälytys!

Ledi oli haluton taivuttamaan jalkojaan, se vastusti liikettä ja antoi vasta pikkuhiljaa periksi. Olen huomannut saman tassuja kuivatessa, kuten myös sen että jokin kohta välillä rutisee. Se ei suinkaan ole mikään aiemmista oireillesta jaloista, vaan tällä kertaa vasemman takasen kinner pitää rutinaa! Pahimmat jumit löytyikin takaosan vasemman puolen lihaksista ja etuosan oikealta puolelta (rikkinäinen kyynärä), eli ristikkäiset lihakset jälleen. Niin ja toki koko alaselkä oli taas aivan pinkeänä reisiin asti molemmilta puolilta.

Siinä sitten taas mietittiin että mikä ne lihakset aina vetää jumiin, todennäköisesti kyse on noidankehästä että yhteen kohtaan jos sattuu niin sitä varoessa menee joku paikka jumiin, ja kun sitäkin pitää varoa niin menee kolmaskin paikka jumiin. Ja sitten on koko koira nakelissa.

Ledi on siitä erikoinen potilas että se menee hoitohuoneeseen intoa täynnä ja heittäytyy hoitopatjalle pitkälleen leveä virne naamallaan, ilmeisesti se on yhdistänyt paikan hyvän olon tunteeseen. Ja siinä se maata lötköttää kovin tyytyväisen näköisenä, jos jokin kipeä kohta löytyy niin sen naama menee mietteliään näköiseksi, ja jos on kipeämpi niin nostaa päätään ja katsoo mitä siellä tehdään kun kirpaisee. Jos on tosi tosi kipeä kohta niin sitten se saattaa alkaa huokailemaan tai vinkaista pienesti.

Uutuutena tällä kertaa lihaksia käsiteltiin mikrovirran sijaan laserilla. Mikrovirta on kuulemma sähköä mutta laser energiaa, toimintaperiaate sama että se vilkastuttaa lihaksen toimintaa ja auttaa sitä korjaamaan itse itsensä, noin kärjistettynä.

"Laserterapiassa käytetään 650-1100 nm aallonpituuksia, jotka ovat punaista tai lähellä punaista olevaa valoa. Näillä aallonpituuksilla on biofysiologisia, terapeuttisia vaikutuksia. Laser nopeuttaa vaurioituneen kudoksen ja tulehdusten paranemista lisäämällä verenkiertoa, nopeuttamalla aineenvaihduntaa ja vähentämällä turvotusta. Laser lievittää myös kipua."
http://www.kaarinanell.fi/palvelut/laser

Lisätietoa laserhoidosta voi lukea esimerkiksi Helsingin koirauimalan sivuilta. Sillä löytyi pari hyvinkin kipeää kohtaa, ja fyssari pyysi seuraamaan huomaanko eroa mikrovirta- ja laserkäsittelyn tulosten välillä. Ainakin nyt iltasella jo huomaa että alaselkään on tullut lisää liikettä, kun se on ollut ihan pönkkö viime viikot. Tänään ei saa vielä lenkkeillä mutta huomenna voi antaa juosta turvallisella alustalla, eli metsässä. Täällä on viimeisen viikon ollut kaikki pururadat niin liukkaassa märässä jäässä, ettei kestä koira eikä omistaja pystyssä edes nastakengillä!

Fysioterapeutti on myös organisoinut seitsemän koulutusiltaa tänne Kuopioon eri aiheista. Itseä kiinnostavia aiheita löytyi useampikin, ja luennot ovat mukavan tiiviisti noin viikon välein tammi-helmikuun aikana. Luentojen kuvaukset löytyvät esimerkiksi niiden omalta Facebook-sivulta.

Ledi lenkkaa taas

Voihan plööh!

Perjantaiaamuna ajelin Savonlinnaan Tuikkua tapaamaan, ja koirat saivat olla aamupäivän (4 h) pihalla vapaana. Ledi repi kantoja irti ja juoksenteli hangessa, kun sai tarpeekseen niin asettui makaamaan tallin oviaukkoon ja siirtyi työnjohtotehtäviin.

Ilmeisesti joko juostessaan on satuttanut itsensä tai kylmässä makaaminen teki lihaksille hallaa, mutta lähtiessä sen oli vaikea hypätä kyytiin ja illalla kun se nousi nukkumasta niin sen takajalat ei meinannut heti ottaa alle. Takaosa oli hutera ja liikkuminen melkoista könkkäämistä. Hieroin sitä vähän mutta sanomattakin selvää että lauantai meni levossa, ja illalla koira olikin jo parempi. Sunnuntaina otin sen mukaan ulos grillailemaan lohta, ja se sai taas liikuskella vapaasti grillikodan ympäristössä ja metsässä. Siellä se oli ihan normaali ja touhotti kuten ennenkin, mutta illalla se kuitenkin kostautui ja Ledi ei varannut oikealle takajalalle painoa kunnolla.

Maanantai ja tiistai levossa ja nyt koira liikkuu taas verrattain normaalisti, tosin se hakeutuu istumaan "lonkkavammaisesti" tajalat lähes suorana sojottaen ja tokihan se liikkuu selästä jäykästi ulkona. Fysioterapia on ensi viikolla ja jos siltä näyttää, niin sitten varaan ajan röntgeniin ja vilkaistaan onko nivelrikko mennyt huonompaan suuntaan. Lukaistessani kirjoituksen koiran kivusta tunnistin valitettavan paljon oireita.

Toivon kovasti että säännöllisellä fysioterapialla ja selän kunnossa pitämisellä oireilu lakkaa eikä tarvitsisi mennä röntgeniin, tai vaikka tarvitsisikin niin sieltä ei löytyisi mitään kamalaa. Koska vaikka se niin sydämettömältä kuulostaakin, niin siinä vaiheessa kun koira ei selviä arjesta ilman jatkuvaa kipulääkitystä tai se ei voi juosta vapaana ilman kipua, ei se minusta ole enää koiran arvoista elämää. Toivottavasti sen päätöksen tekeminen on kuitenkin hyvin kaukana tulevaisuudessa.

Pentu ei ole koira

Tajusin tuossa eräänä päivänä pitäväni Ledistä aivan valtavasti juuri sellaisena kuin se on. Ajatus johti miettimään sitä, että en oikeastaan muista millainen se oli pentuna. Aika harmiton mitä ilmeisemminkin. Koiran persoona kehittyy iän myötä, ja siksi en pysty mieltämään että Ledi olisi sama koira nyt kuin mitä se oli pentuna - suloinen mutta mistään mitään ymmärtämätön pennunpampula.

Aiemmistakin postauksista on varmaan käynyt ilmi että tällä hetkellä turhauttaa ajatus että joutuisi aloittamaan koiran koulutuksen alusta pennun kanssa, joten ehkä senkin takia tuntuu siltä että pidän aivan valtavasti (omista) aikuisista koiristani. Toisten koirat ovat mukavempia pentuina, koska ne ovat yleensä niin maailmaa ja kaikkia rakastavia tapauksia että väkisinkin käy hymyilyttämään.

Tuikusta ehkä helpommin pystyy tunnistamaan niitä piirteitä edelleen joita sillä oli jo pentuna. Se oli kovin itsenäinen, meni omia polkujaan, tykkäsi ilmoittaa asioista ääneen ja löysi ulkoa paljon kaikkea kommentoimisen arvoista. Vuodet tuntuu osin vain korostaneen noita piirteitä, mutta tilalle on myös tullut uusia puolia, kuten omasta porukasta huolehtiminen.

Olihan Ledikin tietysti jo pentuna verrattain rauhallinen ja seurasi minua kaikkialle, sekä puuhasteli innokkaana kaikkea yhdessä. Liekö johtuu siitä että se oli ensimmäiset kuukaudet "toinen koira" kasvaessaan Tuikun rinnalla, ettei se päässyt loistamaan? Toisaalta se jo pentuna yllätti nokkeluudellaan ja sen ilme on vieläkin ihan samanlainen kuin tällä videolla, kun se on oivaltanut jotain uutta ja odottaa että saisi tehdä sen. Tosin nuo kulmakarvat olin kyllä unohtanut täysin! :D

Nyt kun katselin noita vanhoja blogikirjoituksia niin kyllä pentu näyttää jo puolen vuoden ikäisenä olevan "jotain". Vuoden ikäisenä se on jo koira. Miten se aivottomuuden vaihe sitten tuntuu näin jälkikäteen niin pitkälle, kun Ledikin on ollut niin nokkela jo aiemmin?? Kaipa nokkeluus ja oppimiskyky ei kulje käsi kädessä järkevyyden ja tottelevaisuuden kanssa. Itsehillintä on myös yksi iso asia jota Ledille on pitänyt (ja pitää edelleen) opettaa. Ehkä olisi kuitenin pitänyt nimetä se Maltiksi, kun nimi kuulemma on enne!

Kerrassaan kuvottava eikä laisinkaan suloinen saksansylikoira

Summa summarum: pennut ovat söpöjä mutta aikuinen koira on luottokumppani. Siihen vähän viittaa myös Semper Fidelis-blogissa linkattu juttu Koiranaiset epäilyttävät. Nauratti, koska tunnistin itseni 1-tyypin koiranaiseksi. Paitsi että yleensä kyllä vain lirkuttelen koirille, karjun ja näytän yrmeää naamaa vaan jos perseilevät pahasti. Ja kyllä, haluaisin miehestä kaipaamani lauman johtajan ;)  minulle koira on myös se luottokumppani, joskaan se ei mene oikean parisuhteen edelle. Tässä lainaus kirjoituksesta ja susikoiranaisen kuvaus:

"Koiranaisista tulee mieleen seuraavanlaisia stereotyyppejä:

1. Arjalaisen ylväsryhtinen susikoiran omistaja
2. Itseään täynnä oleva sylikoirapissis
3. "Koira menee aina ensimmäiseksi" -nainen
4. Maskuliinisuutta rakastava hevosnainen

1. Susikoiranaiset mennä jolkottavat kadulla pitkällä ja ryhdikkäällä askeleella urheiluasussaan ja ketjun päässä usein parikin koiraa. Leuka on ylhäällä, vartalo kuosissa ja naama on yrmeä. Susikoiranaiset pitävät reippaasta toiminnasta.
Tasaisin väliajoin kadulla kuuluu äänekäs karjaisu: "TÄNNE NÄIN, KARPAASI! EI SINNE!".  Sieluni silmin voin kuvitella suhteen susikoiranaisen naisen kanssa: sama huuto jatkuu parisuhteessakin. Jos nössö eksyy suhteeseen susikoiranaisen kanssa, nainen yrittää joko alistaa miehen lauman jäseneksi tai kaivaa hänestä ulos kaipaamansa lauman johtajan."

Seuraamisia ja koirakavereita

Viikonloppu meni ulkoilun merkeissä, ihanaa kun on lunta ja sen ansiosta myös valoisaa!

Treenailen tottelevaisuusliikkeitä Ledin kanssa melko satunnaisesti, yleensä kuitenkin jokaisella pissalenkilläkin jotain pientä. Nytkin Ledi tyypilliseen tapaansa etsi itse itselleen palkinnon, eli repi metsästä hirmuisen puukarahkan jota sitten kanteli ylpeänä ympäriinsä.

Otin koiran sivulle, heitin karahkan metsään taakseni ja lähdin seuruuttamaan Lediä. Sitä kontaktin tiiviyttä! Se oikein porasi katseellaan lupaa singota noutamaan keppi metsästä. Lisäksi palkan taakse jättämisessä oli se hyvä puoli, että koira ei kuitenkaan koettanut edistää yhtään. Otin yhden seuraamispätkän myös täyskäännöksellä ja vapautin koiran ennen kuin ehdittiin liian lähelle kepin heittopaikkaa, jotta se ei ehtinyt alkaa tohkeissaan edistämään. Supertaitava! Olen vaan vieläkin liian arka tekemään pidempiä seuraamispätkiä, joten siinäpä asia joka pitää ottaa ihan tosissaan toteutuslistalle.

Sunnuntaina kävin pitkästä aikaa koirapuistossa, ja Ledihän taas rakastui leikattuun urokseen. Tällä kertaa se oli sekarotuinen Nero-niminen kolmevuotias koiruus, joka onneksi ihastui Lediin ihan yhtälailla ja oli niin vikkelä jaloistaan ja itsevarma ettei koostaan huolimatta jäänyt kakkoseksi paineissa. Tunnin verran ne jaksoivat nujuta ja juosta kahdestaan, vaikka puistossa oli paljon muitakin koiria.

Onneksi Ledi ei ole mikään nylkyttäjä, mutta sen kaulailukin osaa olla rasittavaa jos se tekee sitä toistuvasti. Hurmaava bullmastiffin pentu Onni jäi leikeissä kolmanneksi pyöräksi, vaikka kovasti koettikin pienestä iästään ja koostaan huolimatta kiivetä Ledin reittä pitkin!

Useammassakin koirablogissa on ilmeisesti innostuttu pitämään liikuntapäiväkirjaa viikon ajan, mutta minulta se kyllä jäi kesken. Tiivistettynä viimeinen viikko (koira yleensä enimmäkseen irti):

Sunnuntai: 1,5 kävelylenkki metsässä ja kaupungilla
Maanantai: 1 h juoksulenkki
Tiistai: 50 min hölkkälenkki
Keskiviikko: pissalenkit
Torstai: pissalenkit
Perjantai: pissalenkit
Lauantai: pissalenkki + 20 min tottelevaisuustreeni
Sunnuntai: 2-3 h ulkoilua lenkkipoluilla ja koirapuistossa + iltapissatus

Joten älkää suotta tunteko itseänne huonoksi koiranomistajaksi jos ette joka päivä ehdi tai jaksa aktivoida koiraanne edes paria tuntia, ette ole yksin. Tosin tämän tiedostaneena tarkoitukseni on karsia hevosharrastuksia tammikuusta lähtien, kun tässä on nyt pari kuukautta joutunut laiminlyömään koiraansa niiden takia kun päivästä loppuu tunnit ja viikosta päivät kesken, omasta jaksamisesta puhumattakaan. Onneksi kaveri on pystynyt ja halunnut lenkkeillä Ledin kanssa, juoksulenkit on selvästi tehnyt sille hyvää kun se joutuu ravaamaan pidempiä matkoja tasaista vauhtia.

Kyllähän minulla olisi toiveena että Ledi saisi joka päivä vähintään sen tunnin pidemmän lenkin, mutta nyt se vaan ei ole ollut mahdollista eikä tuolla onneksi pää hajoa parin päivän makoiluista, mutta tylsäähän sillä on. Ja niillä pissatuslenkeillä kyllä huomaa että virtaa löytyy, kun se porhaltaa ympäriinsä tuhannen pyrstötähden voimalla. Sitä aikaa vaan pitää nyt alkaa järjestämään, koira sentään on oma mutta hevoset toisten, joten asiat tärkeysjärjestykseen!